Miksi kauneushoitoloissa on niin huono hygienia
Minua ainakin inhottaa, kun käytetään samoja viiloja, lakkoja, meikkejä yms. Olen käynyt monessa paikassa ja useimmat ovat perussiistejä, mutta pinnan alta paljastuu sitten kuitenkin paljon puutteita. En tajua esimerkiksi sitä, miten ripsaria voidaan hieroa käyttöharjaan alkuperäisestä harjasta useita kertoja. Miten se eroaa siitä, että käyttäis suoraan alkuperäistä harjaa? Moni kosmetologi tulee myös suoraan rahoja käsiteltyään tekemään kasvohoitoa tms. Eipä siinä oikein viitsi sanoakaan, että ois kiva jos pesisit kädet välissä. Tarvitsisin työni takia usein meikkausta ja muita kosmetologin palveluja, mutta kyllä noi pistää miettimään kahdesti kannattaako.
Kommentit (6)
En ole käynyt koskaan kosmetologilla. Uskon siihen että mitä syö, miten elää. Itse voi kuoria ihon, laittaa kasvovoiteet ja ei ilman pesua nukkumaan oli tilanne mikä hyvänsä.
Minä en vielä noista tuommoisista ole niin kauhistunut, mutta kun olin töissä kampaamossa jonka yhteydessä oli eri yrittäjän pitämä kauneushoitola, niin näin paljon pahempaakin. Esim. intiimivahaukseen käytettävien liuskojen uudelleenkäyttöä, uusi vaha vaan purkista siihen. Onneksi kyseinen hoitola on mennyt vuosi sitten konkurssiin, oli kyllä perussuttainen ihminen pitäjä vaikka hyvä meikkaaja, eikä se noissa hommissa käy että ei ole siisti.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 07:12"]
En ole käynyt koskaan kosmetologilla. Uskon siihen että mitä syö, miten elää. Itse voi kuoria ihon, laittaa kasvovoiteet ja ei ilman pesua nukkumaan oli tilanne mikä hyvänsä.
[/quote]
Balaablaablaa. Miksi vastasit tähän ketjuun???
En käy kosmelogilla juurikin tästä syystä.
- Viilat pestään kyllä hyvin harjan kanssa, ja sen jälkeen ne desinfioidaan tai sterilisoidaan. Steriilinä ne eivät kuitenkaan pysy seuraavalle asiakkaalle.
- Raspeissa on siirrytty yleisesti kertakäyttöpintoihin, mutta valitettavasti jotkut säästävät tässä.
- Ripsiväri tulisi käyttää spaattelin kautta, mutta valitettavan monet oikaisevat tässäkin. Silmätulehdusriski kasvaa
- Sano rohkeasti että pesee kätensä ennen kuin koskee kasvoihisi, tuo on jo todella ällöttävää..
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 14:35"]
- Viilat pestään kyllä hyvin harjan kanssa, ja sen jälkeen ne desinfioidaan tai sterilisoidaan. Steriilinä ne eivät kuitenkaan pysy seuraavalle asiakkaalle.
- Raspeissa on siirrytty yleisesti kertakäyttöpintoihin, mutta valitettavasti jotkut säästävät tässä.
- Ripsiväri tulisi käyttää spaattelin kautta, mutta valitettavan monet oikaisevat tässäkin. Silmätulehdusriski kasvaa
- Sano rohkeasti että pesee kätensä ennen kuin koskee kasvoihisi, tuo on jo todella ällöttävää..
[/quote]
Lisään tähän toisena kirjoittajana meikistä. Meikkejä yleensä käytetään ottamalla spaattelilla tai muulla välineellä meikkiä alustalle josta se siirretään asiakkaan kasvoille, ei suoraan huulipunaa tai luomiväriä paketista.
Tosin ihmettelen sitä, miksi ihmiset ottavat yleensä kampaajilla tai kosmetologeilla meikkejä.
He ovat opiskelleet sitä vain muutaman hassun opintoviikon ellei kyseessä ole erikoistunut meikkaaja.