Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Koska ja missä olosuhteissa (koti)äitiydestä tulee työtä?
08.07.2013 |
Mulla on yksi, kohta 3-vuotias lapsi. Olen ollut hoitovapaalla ja palaan töihin pian. Olen seurannut näitä taistoja aiheesta onko kotiäitiys työtä, ja haluaisinkin kysyä, niiltä, jotka sitä työksi sanovat, että montako lasta, millaiset olosuhteet ja sosiaaliset verkot yms teillä on?
Ilmeisesti kotiäidiksi 'pääsee' vasta hoitovapaan jälkeen kotiin jäädessä, eli hoitovapaalla oleva ei ole vielä kotiäiti?
Olen pitänyt näitä kulunutta kolmea vuotta elämäni mukavimpina, ihanimpina, pehmoisimpina, rennoimpina ja tärkeimpinä. En todellakaan voi pitää omaa elämääni työnä! Lapseni on terve, allergiaton ja nk. helppo ja mukava lapsi (ei uhmaa, rauhallinen temperamentti jne). Ihanaa, kun ei tarvi herätä aikaisin aamulla, ei ole mitään pakollista menoa, ei ole sidottu tiettyyn paikkaan, ei suorituspaineita, tulosvastuuta.. (Paitsi tietenkin lapsen hyvinvointi, onnellisuus ja kasvatus, joka on suuri vastuu, mutta silti en pidä sitä TYÖNÄ vaan äitiyden osana).
Minulla on myös hyvät sosiaaliset tukiverkot, vanhemmat jotka osallistuvat, ystävät, joilla lapsia, mies, joka paljon kotona. Onhan meilläkin ongelmia, esim miehen pätkätyöt ja jatkuva rahan vähyys, eli emme elä mitään rikkaiden helppoa elämää.
Olen tehnyt töitä 20 vuotta ennen hoitovapaatani, ja nauttinutkin useimmista työpaikoistani. Kaikkiin työpaikkoihini verrattuna tämä elämä on todellakin leppoisinta, stressittömintä ja mukavinta.
Millainen elämä, lapset ja tilanne on teillä, jotka pidätte kotiäitiyttä työnä? Vai onko kyseessä se, että jotenkin tuntuu että muuten kotiäitiyttä vähäteltäisiin? Minä en vähättele, itse asiassa olen kateellinen kaikille, jotka voivat jäädä kotiäideiksi (itse haluaisin olla kotiäiti). Kauhulla ajattelen miten ehtii hoitaa kaikki samat kotihommat kuin nytkin, hoitaa itseäänkin jotenkin, nähdä ystäviä ja nauttia lapsesta sitten kun täytyy käyttää 10h päivässä työpaikalla ja -matkoihin!
Elkää nyt hyvät ihmiset raivostuko kysymyksestä!
Kommentit (90)
Ap tässä. Ilmeisesti olin siis oikeassa olettaessani, että kotiäitiyttä pitävät työnä ne, joilla se on erityisen raskasta. On totaaliyh:ita, sairaita vanhempia, useita lapsia, sairaita lapsia jne.
Se, että minä pidän äitiyttäni yhden pienen, helpon lapsen kanssa mukavana elämänvaiheena näyttäytyy jonkun silmiin söpöilynä. Miksi? Siksi, että en valita miten raskasta on (kun ei ole), vai siksi, että kehtaan sanoa että nautin elämästäni pienen lapsen kanssa kotona? Olen itse tehnyt valintani hankkia vain yksi lapsi, koska tiesin, että siihen meidän resurssit (henkiset ja taloudelliset, asunto jne) riittää yhteen hyvin. Se, että lapseni temperamentti on helppo, ei tietenkään ole omaa ansiotani. Ne, jotka ovat valinneet saada monta lasta, ovat yhtä lailla valinneet. Kukaan ei tietenkään valitse sairauksia eikä erityislapsia.
Muuttuisiko minun äitiyteni työksi, jos saisin toisen lapsen? Jos mies jättäisi? Asunto palaisi? Sairastuisin? Lapsi joutuisi onnettomuuteen? Jäisin kotiin vielä hoitovapaan jälkeenkin? Pidättekö yhden lapsen kotiäitiyttä työnä? Vai pitääkö aina olla ihan hemmetin vaikeaa/tosi monta lasta?
Ja sille joka tiesi minun söpöilleen 3 vuotta: totta kai meidänkin elämässä on vaikeuksia! Mies ei mt-ongelmien takia jaksa tehdä kuin pätkätöitä. Joskus ne työt vievät todella kauas, esim lapsen ollessa vain muutaman viikon ikäinen, mies lähti työkomennukselle viideksi viikoksi niin kauas, ettei sieltä voinut käydä kotona. Miehen isä kuoli, miehen äiti on pahasti alkoholisoitunut ja aiheuttaa meille ongelmia. Miehellä ei ole muita sukulaisia. Omat vanhempani ovat eläkkeellä eivätkä juuri auta rahallisesti, mutta viettävät paljon aikaa lapsen kanssa, mikä on tietenkin ihanaa. Elämme todella niukilla rahoilla (tarkoitin rahan tuomalla helppoudella sitä, ettei tarvi miettiä kumpi vanhemmista pääsee hammaslääkäriin yms), mutta EDELLEENKÄÄN en pidä tätä työnä enkä valita - rahanpuutteesta huolimatta tämä on elämäni pehmeintä aikaa.
Kohta joudun menemään töihin. Koittakaa te kotiäidit nauttia elämästänne, ja kun tuntuu raskaalta, ajatelkaa, että pian ne lapsenne ovat isoja ja elämä helpottaa, ja että ei se töissäkäyminenkään välttämättä mitään herkkua ole. Minä ainakin olisin mieluummin helpon lapseni kanssa kotona kuin töissä, mutta kun emme ole rikkaita eikä miehen tuloihin voi luottaa, minun on hankittava palkkaa.
Toivon, että olette kaikki tehneet valintoja, joita itse arvostatte. Tällöin teidän ei tarvitse olla pätkääkään kiinnostuneita siitä, mitä muut ajattelevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, harvemmin naiset on joko tai. Eli ei ne kotiäidit ikuisesti kotiäitejä ole tai pänvastoin. Minäkin olen ehtinyt olla kaikkia mahdollisia yhdistelmiä, jopa koti-isän uratykkivaimo. Yhden lapsen kanssa nyt vaan on erilaista. Me onen lapsen äidit tiedetään, koska useimmat on aloittaneet ainokaisen äitinä.
Viitaten 82:n, saatiinhan se ap:kin hermostumaan. Jos lähtee provoilemaan, ei kannata suuttua vilkasta keskustelua, jossa on monia mielipiteitä. Kiva kun olet nauttinut mammalomastasi.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 12:44"]
Viitaten 82:n, saatiinhan se ap:kin hermostumaan. Jos lähtee provoilemaan, ei kannata suuttua vilkasta keskustelua, jossa on monia mielipiteitä. Kiva kun olet nauttinut mammalomastasi.
[/quote]
Ap ei muuten ole hermostunut, avasin vaan tilannettani hieman enemmän ettei kukaan pääse epäilemään että elän jotain hemmoteltua elämää. Ymmärrän kyllä että kun äänensävy ei kirjoitetusta tekstistä välity, ilman hymiöitä asiallinen teksti voi 'kuulostaa' hermostuneelta tai tylyltä.
Tiedostin kyllä, että aihe on provosoiva (äitiys aina on), mutta en ole mikään trolli. Lähipiirini äideistä kukaan ei pidä kotiäitiyttä työnä, vaikka olisi ollutkin useamman vuoden. Heillä on kuitenkin olosuhteet melko helpot (ilmeisesti) vaikka muutamalla onkin 2 tai 3 lasta ja myös isompia lapsia; ei erityislapsia, hyvä mies, taloudelliset tilanteet ok jne.
Alkuperäinen pohdintanihan oli missä vaiheessa/olosuhteissa kotiäitiydestä tulee töitä, kun jotkut sen työksi kokevat. En siis arvottanut asioita puoleen tai toiseen, vaikka itse olisin mieluummin kotiäiti kuin töissä. Vastaukseksi sain sen mitä olin epäillytkin.
Jos keskustelu pysyy asiallisena, on hienoa, että se rönsyilee. Yllättävän vähän mun kohtaan on hyökätty. Olen palstaillut useita vuosia ja tiedän, että ap on PAHA vaikka mitä sanoisi :)
t. ap
3 alle 5 vuotiasta, mies yrittäjä ja iso maatila. Voin kertoa että on työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun 4 kotiäiti-vuoden jälkeen palasin opiskelemaan ja siinä sivussa töihin, tuntui kuin olisin päässyt lomalle. (2 lasta 2 vuoden ikäerolla)
tämä kinaaminen on ihan turhaa. vähän aikaa sitten juuri uutisoitiin tutkimustulos, jonka mukaan lapsiperheessä tehdyn kotityön laskennallinen raha-arvo on jotain 3000-4000€:n väliltä per kuukausi. Se,ettei se raha siirry nollina jonkun yrityksen tai kunnan tai valtion tililtä yksityishenkilön tilille, ei kuitenkaan tarkoita etteikö työllä olisi juuri tuo arvo...
sitten on myös työn kuormittavuus. Olen lukenut ja kuullut hätkähdyttäviä kertomuksia miten hienoa uraa tekevä äiti ei vain ole pystynyt huolehtimaan vauvasta/ lapsesta, koska se vastuu toisesta ihmisestä kokonaisvaltaisesti on niin kuormittavaa, ettei psyyke kestä. Että nainen pystyy toimimaan työpaikalla vaikka 200 ihmisen tulosvastuullisena esimiehenä, mutta ei yksinkertaisesti kestä itkevää vauvaansa, jota pitäisi heijata ja imettää... ei pysty "pysähtymään" sen uuden elämän äärelle.
En tiedä voiko kotiäitiydestä käyttää termiä "työ" ja se onkin täysin turhaa semanttista pohtimista, ei sillä ole väliä onko se "työtä" vai jotain muuta. Raskasta se on varmasti ja itse en haluaisi mikään pitkän linjan kotiäiti olla. Mutta mikä ap:ta estää olemasta kotiäiti, jos se on sinun sydämesi kutsumus??? Oman perheen talouden voi sovittaa kyllä mainiosti niin, että yksi palkka riittää terveelliseen perusruokaan ja vaatimattomaan asumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työtä tästä tekee kotityöt joita kertyy "aikalailla" jos on useampi lapsi. Siivoaminen, pyykin peseminen, astiat, ruuanlaitto...
Itse kokisin erittäin tarpeelliseksi kotiapulaisen, jotta saisin keskittyä lapsiin ja hän siivoaisi meidän jäljet.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 11:50"]
Ap tässä. Ilmeisesti olin siis oikeassa olettaessani, että kotiäitiyttä pitävät työnä ne, joilla se on erityisen raskasta. On totaaliyh:ita, sairaita vanhempia, useita lapsia, sairaita lapsia jne.
Se, että minä pidän äitiyttäni yhden pienen, helpon lapsen kanssa mukavana elämänvaiheena näyttäytyy jonkun silmiin söpöilynä. Miksi? Siksi, että en valita miten raskasta on (kun ei ole), vai siksi, että kehtaan sanoa että nautin elämästäni pienen lapsen kanssa kotona? Olen itse tehnyt valintani hankkia vain yksi lapsi, koska tiesin, että siihen meidän resurssit (henkiset ja taloudelliset, asunto jne) riittää yhteen hyvin. Se, että lapseni temperamentti on helppo, ei tietenkään ole omaa ansiotani. Ne, jotka ovat valinneet saada monta lasta, ovat yhtä lailla valinneet. Kukaan ei tietenkään valitse sairauksia eikä erityislapsia.
Muuttuisiko minun äitiyteni työksi, jos saisin toisen lapsen? Jos mies jättäisi? Asunto palaisi? Sairastuisin? Lapsi joutuisi onnettomuuteen? Jäisin kotiin vielä hoitovapaan jälkeenkin? Pidättekö yhden lapsen kotiäitiyttä työnä? Vai pitääkö aina olla ihan hemmetin vaikeaa/tosi monta lasta?
Ja sille joka tiesi minun söpöilleen 3 vuotta: totta kai meidänkin elämässä on vaikeuksia! Mies ei mt-ongelmien takia jaksa tehdä kuin pätkätöitä. Joskus ne työt vievät todella kauas, esim lapsen ollessa vain muutaman viikon ikäinen, mies lähti työkomennukselle viideksi viikoksi niin kauas, ettei sieltä voinut käydä kotona. Miehen isä kuoli, miehen äiti on pahasti alkoholisoitunut ja aiheuttaa meille ongelmia. Miehellä ei ole muita sukulaisia. Omat vanhempani ovat eläkkeellä eivätkä juuri auta rahallisesti, mutta viettävät paljon aikaa lapsen kanssa, mikä on tietenkin ihanaa. Elämme todella niukilla rahoilla (tarkoitin rahan tuomalla helppoudella sitä, ettei tarvi miettiä kumpi vanhemmista pääsee hammaslääkäriin yms), mutta EDELLEENKÄÄN en pidä tätä työnä enkä valita - rahanpuutteesta huolimatta tämä on elämäni pehmeintä aikaa.
Kohta joudun menemään töihin. Koittakaa te kotiäidit nauttia elämästänne, ja kun tuntuu raskaalta, ajatelkaa, että pian ne lapsenne ovat isoja ja elämä helpottaa, ja että ei se töissäkäyminenkään välttämättä mitään herkkua ole. Minä ainakin olisin mieluummin helpon lapseni kanssa kotona kuin töissä, mutta kun emme ole rikkaita eikä miehen tuloihin voi luottaa, minun on hankittava palkkaa.
Toivon, että olette kaikki tehneet valintoja, joita itse arvostatte. Tällöin teidän ei tarvitse olla pätkääkään kiinnostuneita siitä, mitä muut ajattelevat.
[/quote]
miksi sinulle on niin tärkeää löytää joku hemmetin kulminaatiopiste jossa "äitiys muuttuu työksi"? ei ole olemassa sellaista, se riippuu ihmisten erilaisista tavoista määrittää työ, äitiys ja elämä ylipäätään. Ihmisillä, myös äideillä on kovin erilaisia voimavaroja, toiset jaksaa paljon, toiset vähemmän ja yleensäkin meillä on luontaisia taipumuksia erilaisiin asioihin. Toinen nainen voi olla loistava aivokirurgi, mutta unohtaa lapsensa autoon leikkauksen ajaksi. Toinen on loistava äiti vaikka 10:lle lapselle, mutta ei pysty mihinkään palkkatyöhön... onko sinun arvomaailmassasi toinen toista parempi, koska heillä on erilaiset ominaisuudet ihmisinä? Vai joku oma identiteettiongelma, miksi pitää väkisin inttää jostain työn määritelmästä?
Alue: Aihe vapaa
Minulle se oli työtä sellaisessa vaiheessa, kun oikeasti kaipasin muutakin elämää. Itse en siis ole alunperin jäänyt vapaaehtoisesti kotiin, vaan siksi, että vaikeavammainen lapsi ei pystynyt käymään koulua kuin päivän pari viikossa. Avustajia saatiin kaksin kappalein ja aikani kävin töissäkin, mutta koska kaupunki jostain syystä eritteli avustajien työnkuvat siten, että toinen sai olla paikalla vain koulussa ja toinen kotona, heidän työaikansa olivat todella epäsäännölliset, samoin kuin tuntipalkkainen rahantulo ja toinen päättikin, että haluaa säännöllisemmän työn. Uutta ei tilalle saatu ja jouduin jäämään kotiin.
Vuoden verran taisin kipuilla tilannetta vastaan ja vasta, kun hyväksyin, että asiantila nyt oli mikä oli, enkä sille mitään mahtanut, ellen halunnut laittaa lasta laitokseen, alkoi ns. toipuminen. Tällä hetkellä kipuilen uudelleen, mutta päinvastaisesta syystä. Lapsi on kotona enää maksimissaan vuoden ja "joudun" taas palaamaan työelämään. Itse työtä vastaan minulla ei ole mitään, mutta surettaa yhden elämänvaiheen loppuminen.