Vuokralainen ei tajua asemaansa
Minulla on yksi sijoitusyksiö, johon tyttäreni voi opiskelujen alkaessa aikanaan muuttaa. Tällä hetkellä se on vuokralla vuokralaisella, jolla se ei näköjään pitäisi olla.
Viimeisen 12 kuukauden aikana on koko vuokra ollut oikeana päivänä tililläni 4 kertaa. Siis 4. Muina kuukausina vuokra maksetaan pienissä erissä jäjessä koko kuukauden ajan siten, että ihan kuukauden viimeisinä päivinä se saa kasaan ed. kuun vuokran.
Aina eräpäivän tullessa alkaa tulla tekstiviestejä, että en pysty maksamaan kokonaan, maksan osan ensi viikolla. Ja sitten tulee taas viesti, että en pysy maksamaan koko rästiä, vaan vielä jää jotain roikkumaan.
Selaan kuukauden aikana tilitietojani ja yritän laskea niistä pikkusummista, että joko koko vuokra on maksettu, vai vieläkö uupuu 40 euroa tai 50 euroa. Ja sen rästin se maksaa 20 euron erissä.
Taloyhtiössä tehtiin hissiremontti ja siitä tuli myös kustannuksia. Kerroin, että vuokraa pitää tämän myötä korottaa,niin vuokralainen yli närkästynyt, että hänenkö pitää hissiremonttia maksaa, hän ei käytä hissiä, kun asuu eka kerroksessa? Että joo, minä en ainakaan maksa hissiremonttia lainanlyhennysten lisksi.
Se yksinkertainen ihminen ei tajua, että minulla on asunnosta kuluja, ja että minulla on siitä lainaa ja että mulla on muitakin menoja tässä elämässä. Tarkoitus olisi että asunto on minulle sijoitus ja että siitä olisi jotain hyötyäkin joskus.
Sanoin sille vähän aikaa sitten, että ehkä sulla ei ole varaa tähän asuntoon, ja että ne vuokrat pitää alkaa tulla kokonaan eräpäivänä tilille. Vuokralaienen koki ilmeisesti että tämän tosiasian sanominen jotenkin loukkasi häntä, ja hän sanoi että "täytyy sitten varmaan etsiä toinen asunto" . Johon totesin, että hyvä juttu ja onnea vaan etsintään. Tämä vuokrasuhde päättyy tämän kuun lopussa.
Mitä tämmöinen vuokralainen oikein päässään ajattelee? Luuleko se että toistasadan tuhanne euron sijoitus on sille lahjaksi annettu?
Kommentit (98)
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 18:59"]
kai se siihen asumistukeen vaikuttaa?
[/quote]
ei vaikuta. ei todellakaan. lisäksi opiskelijat saavat asumisLISÄÄ eivät TUKEA.
siis mitä helvettiä, jos asunnossa on kirjoilla vuokranantajan tytär ja vuokralainen on poika niin kyseessähän on avoliitto ainakin kelan mukaan.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 18:51"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 18:06"]
siis asuntoon..miten joku voi edes ajatella jotain niin typerää, että merkkaa lapsensa kirjoille vuokralaisen asuntoon...
[/quote]
Miksi ei tekisi noin? Mun lapsi on kirjoilla asunnossa, jossa on vuokralainen. Ei siitä mitään ongelmia ole tullut kummallekaan. Vuokralaisella on selkeä vuokrasopimus, joka on kelvannut niin Kelalle kuin hänelle itselleenkin.
Voisitko selittää, mitä ongelmia tästä voi aiheutua? Vesimaksua ei ole henkilöluvun mukaan (huoneistokohtainen mittari).
[/quote]
Kelan silmissä vuokralaisella on nyt avopuoliso ja jos "avopuolison" tulot ovat tarpeeksi isot ja vuokralainen hakee esim. asumistukea, niin hän ei "avopuolisonsa" tulojen vuoksi saa sellaista.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 18:59"]
kai se siihen asumistukeen vaikuttaa?
[/quote]
ei vaikuta. ei todellakaan. lisäksi opiskelijat saavat asumisLISÄÄ eivät TUKEA.
[/quote]
Mutta jos opiskelija esim. kesällä ei saakaan töitä vaan joutuu hakemaan sossusta toimeentulotukea, niin sieltä tulee todennäköisesti kieltävä vastaus haamuavopuolison vuoksi.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:31"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 18:51"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 18:06"]
siis asuntoon..miten joku voi edes ajatella jotain niin typerää, että merkkaa lapsensa kirjoille vuokralaisen asuntoon...
[/quote]
Miksi ei tekisi noin? Mun lapsi on kirjoilla asunnossa, jossa on vuokralainen. Ei siitä mitään ongelmia ole tullut kummallekaan. Vuokralaisella on selkeä vuokrasopimus, joka on kelvannut niin Kelalle kuin hänelle itselleenkin.
Voisitko selittää, mitä ongelmia tästä voi aiheutua? Vesimaksua ei ole henkilöluvun mukaan (huoneistokohtainen mittari).
[/quote]
Kelan silmissä vuokralaisella on nyt avopuoliso ja jos "avopuolison" tulot ovat tarpeeksi isot ja vuokralainen hakee esim. asumistukea, niin hän ei "avopuolisonsa" tulojen vuoksi saa sellaista.
[/quote]
Ai että Kela tulkitsee 15v pojan ja 28v naisen olevan avopari?
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:45"]

[/quote] Ei toi ikä merkkaa sitä, että tuota ei huomioida.

Kela kyllä kuuntelee myös tuen hakijaa eli jos on kolmio, jossa asuu 2 opiskelijaa ja molemmilla on oma vuokrasopimus 50% asunnosta, niin Kela hyväksyy sen, että eivät ole avoliitossa.
Tsih, kuka 15v poikaa kirjoittaa yo-kirjoituksissa?
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:51"]
Kela kyllä kuuntelee myös tuen hakijaa eli jos on kolmio, jossa asuu 2 opiskelijaa ja molemmilla on oma vuokrasopimus 50% asunnosta, niin Kela hyväksyy sen, että eivät ole avoliitossa.
[/quote]
Toki, jos on tuollainen vuokrasopimus. Jos tilanne on kuitenkin se, että olet vuokrannut koko asunnon, mutta siellä onkin salaa kirjoilla myös joku toinen, niin kelan mielestä kyse on avoparista.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:29"]
siis mitä helvettiä, jos asunnossa on kirjoilla vuokranantajan tytär ja vuokralainen on poika niin kyseessähän on avoliitto ainakin kelan mukaan.
[/quote]
opiskelijan asumislisään ei vaikuta puolison tuet. tästä on tullut uusi laki. lisäksi kelalle voi todistaa ettei kyseessä ole avopari. sinulla on vanhaa tietoa.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:31"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 18:51"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 18:06"]
siis asuntoon..miten joku voi edes ajatella jotain niin typerää, että merkkaa lapsensa kirjoille vuokralaisen asuntoon...
[/quote]
Miksi ei tekisi noin? Mun lapsi on kirjoilla asunnossa, jossa on vuokralainen. Ei siitä mitään ongelmia ole tullut kummallekaan. Vuokralaisella on selkeä vuokrasopimus, joka on kelvannut niin Kelalle kuin hänelle itselleenkin.
Voisitko selittää, mitä ongelmia tästä voi aiheutua? Vesimaksua ei ole henkilöluvun mukaan (huoneistokohtainen mittari).
[/quote]
Kelan silmissä vuokralaisella on nyt avopuoliso ja jos "avopuolison" tulot ovat tarpeeksi isot ja vuokralainen hakee esim. asumistukea, niin hän ei "avopuolisonsa" tulojen vuoksi saa sellaista.
[/quote]
Kela kyllä kuuntelee myös tuen hakijaa eli jos on kolmio, jossa asuu 2 opiskelijaa ja molemmilla on oma vuokrasopimus 50% asunnosta, niin Kela hyväksyy sen, että eivät ole avoliitossa.
[/quote]Joo mut jos toisella on 100% vuokrasopimus, eikä toisella ollenkaan sopimusta, niin asia muuttuu.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:54"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:51"]
Kela kyllä kuuntelee myös tuen hakijaa eli jos on kolmio, jossa asuu 2 opiskelijaa ja molemmilla on oma vuokrasopimus 50% asunnosta, niin Kela hyväksyy sen, että eivät ole avoliitossa.
[/quote]
Toki, jos on tuollainen vuokrasopimus. Jos tilanne on kuitenkin se, että olet vuokrannut koko asunnon, mutta siellä onkin salaa kirjoilla myös joku toinen, niin kelan mielestä kyse on avoparista.
[/quote]
mutta ei vaikuta avopuolison tulot opiskelijan tukiin. uusi laki.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 18:52"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 18:05"]
Moraalitonta ja kenties laitontakin pitää omaa lasta kirjoilla asunnossa jonka on vuokrannut vieraalle. Miksi kukaan suostuisi tollaiseen järjestelyyn?
Opiskelija varsinkin menettäisi heti kaikki tukensa koska kirjoilla oleva on myös maksu velvollinen.
[/quote]
Mistä tuon keksit? Opiskelija saa täydet tuet, vaikka asuisi samassa asunnossa 5 muun kanssa.
[/quote]
Asumistukeen vaikuttaa. En minä hyväksyisi muita samaan asuntoon kirjiolle, jos olen päävuokralainen, samassa osoitteessa ei silloin asu muita ja piste.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:59"]

Opintotuen määrään ei ole vaikuttanut vuosikausiin, mutta asumistukeen katsotaan kaikki asunnossa asujat ja vuokra jyvitetään.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 20:01"]

ei vaikuta enää! vanhan lain mukaan vaikutti, mutta ei enää. luepa KELAN sivuja!
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:59"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:54"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:51"]
Kela kyllä kuuntelee myös tuen hakijaa eli jos on kolmio, jossa asuu 2 opiskelijaa ja molemmilla on oma vuokrasopimus 50% asunnosta, niin Kela hyväksyy sen, että eivät ole avoliitossa.
[/quote]
Toki, jos on tuollainen vuokrasopimus. Jos tilanne on kuitenkin se, että olet vuokrannut koko asunnon, mutta siellä onkin salaa kirjoilla myös joku toinen, niin kelan mielestä kyse on avoparista.
[/quote]
mutta ei vaikuta avopuolison tulot opiskelijan tukiin. uusi laki.
[/quote]
Vaikuttaa, esim. jos opiskelija joutuu syystä tai toisesta hakemaan sossusta toimeentulotukea.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 20:02"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:59"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:54"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:51"]
Kela kyllä kuuntelee myös tuen hakijaa eli jos on kolmio, jossa asuu 2 opiskelijaa ja molemmilla on oma vuokrasopimus 50% asunnosta, niin Kela hyväksyy sen, että eivät ole avoliitossa.
[/quote]
Toki, jos on tuollainen vuokrasopimus. Jos tilanne on kuitenkin se, että olet vuokrannut koko asunnon, mutta siellä onkin salaa kirjoilla myös joku toinen, niin kelan mielestä kyse on avoparista.
[/quote]
mutta ei vaikuta avopuolison tulot opiskelijan tukiin. uusi laki.
[/quote]
Opintotuen määrään ei ole vaikuttanut vuosikausiin, mutta asumistukeen katsotaan kaikki asunnossa asujat ja vuokra jyvitetään.
[/quote]
ei hyvänen aika! miten voi olla näin vaikeaa ymmärtää. opiskelija saa ASUMISLISÄÄ johon ei vaikuta puolison tuet uuden lain jälkeen. ennen uutta lakia joka tuli joskus 2009-2010 vaikutti. lue kelan sivuja. ei todellakaan vaikuta mihinkään opiskelijan avopuolison tuet.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 20:04"]

[/quote]Tajuatko, että toi edellinen kirjoitti asumisTUESTA ei asumislisästä. Myös jotkut opiskelijat saa asumisTUKEA, ei asumislisää.
Tässä lukee Kelan sivuilta kun mammat ei muuten usko:
"
Määrä
Jos opiskelet Suomessa, asumislisäsi määrä on 80 prosenttia vuokrasopimuksessa mainituista hyväksyttävistä asumismenoistasi. Asumismenojasi ei oteta huomioon siltä osin, kuin ne ylittävät 252 euroa kuukaudessa. Jos asumismenosi ovat alle 33,63 euroa kuukaudessa, et voi saada lainkaan asumislisää.
Asumislisäsi on siten 26,90–201,60 euroa kuukaudessa. Voit arvioida asumislisäsi määrää opintotuen määrän laskurilla.
Jos olet alle 18-vuotias, vanhempiesi yhteenlasketut tulot vaikuttavat asumislisäsi määrään. Lue lisää vanhempien tulojen vaikutuksesta asumislisääsi.
Puolison tulot eivät vaikuta asumislisän määrään."
tossa lopussa lukee SELVÄSTI. puolison tuet eivät vaikuta asumislisän määrään. opiskelija saa asumislisää ei tukea.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 19:09"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 16:54"]
Muuten olen kyllä ap:n puolella, mutta miksi ihmeessä hissiremontin kustannukset otettaisiin vuokralaisen pussista??? Se asunto on sinun sijoituksesi eli tietenkin sinun pitää kustantaa sen remontoinnit (jos vuokralainen ei ehdoin tahdoin halua omasta pussista esim. maalailla seiniä). Eihän se nyt millään järjellä kuulu vuokralaiselle maksaa remonttia, joka todennäköisesti kasvattaa sinun sijoituksesi arvoa. [/quote]
Aivan samaa mieltä. Tässä on nyt sijoitusasunnon omistajalla realiteetit kateissa. Sijoittaminen on aina riskibisnestä. Olet toki asuntoa ostaessasi älynnyt tinkiä ostohinnasta sen verran, että lähiajan remontit eivät sisältyneet hintaan.
[/quote]Ainahan ne remontit viimekädessä maksatetaan vuokralaisella, sekä yksityisellä, että julkisella puolella.