Lue keskustelun säännöt.
Pitääkö tutkijan olla huippuälykäs? esim lääketieteellinen tutkija
30.07.2020 |
Vai riittääkö keskiverto terve järki? Työpaikkoja tuskin ainakaan Suomessa pahemmin. Ja otetaanko ulkomaille jos on löytänyt alan vähän myöhemmin eikä ole väitellyt esim jo 26 vuotiaana tohtoriksi?
Kommentit (34)
Tutkijan pitää osata tehdä päätelmiä ja johtopäätöksiä, joten kyllä se työ vähintään keskivertoälykkyyttä vaatii. Huippuälykkyys on ehdottomasti etu. Hyväksi tutkijaksi voit kuitenkin vain tulla, jos sinulla on aitoa kiinnostusta tutkimusaluettasi kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutkimustiimissä tosiaan tarvitaan niin monenlaisia ihmisiä erilaisilla taidoilla, että ihan jokainen voi mielestäni oikealla motivaatiolla ja koulutuksella löytää sieltä paikkansa. Jos ei muuten lahjat riitä niin vaikka sitten assistentiksi. Ei siitä mitään tulisi jos kaikki siellä tiimissä olisi täsmälleen samanlaisia Einsteineja.
Akateemisista hakeutuvat tutkijoiksi ne jotka eivät pääse oikeaan koulutustaan vastaavaan ja hyödyntävään työhön. Vastaus on siis: ei todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Akateemisista hakeutuvat tutkijoiksi ne jotka eivät pääse oikeaan koulutustaan vastaavaan ja hyödyntävään työhön. Vastaus on siis: ei todellakaan.
Ei pidä paikkaansa kuin ehkä jollakin alalla.
Akateeminen ura on kuin pudotuspelit. Väitelleistä tutkijatohtoreiksi menee n. 30 %, mutta professoreiksi pääsee vain 3 % väitelleistä. Eli joka vaiheessa porukkaa jää matkasta ja siirtyy firmoihin. Tietysti osa ei kestä akateemisen uran epävarmuutta ja hakeutuu yrityksiin jo aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Naturessa tai sen alalehdissä julkaisemiseen täytyy olla jo huomattavan kovat älynlahjat ja tietysti paljon työtä ja motivaatiota.
No jaa, kokemuksesta voi sanoa, että "huomattavan kovia älynlahjoja" ei tarvita.. Huippulehdissä voi päästä julkaisemaan, jos on ns. oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Eli siis sattuu saamaan aikaan laadukasta ja ehkä yllättävää dataa jostakin merkittävästä aiheesta. Työtä se vaatii kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en todellakaan havittele miksikään huippututkijaksi tai nobel palkinnon voittajaksi :D. Ihan perus "duunaritutkijaksi" haluaisin. Niidenkin työ on tärkeää.
On tärkeää. Varaudu kuitenkin siihen, että iltoja ja viikonloppuja menee töissä pienellä palkalla. Tämä on osalle ihmisestä syy olla hakeutumatta tutkijan uralle.
Mutta toisaalta tutkijan työ on sen verran antoisaa, että en itse koe sitä suurena menetyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naturessa tai sen alalehdissä julkaisemiseen täytyy olla jo huomattavan kovat älynlahjat ja tietysti paljon työtä ja motivaatiota.
No jaa, kokemuksesta voi sanoa, että "huomattavan kovia älynlahjoja" ei tarvita.. Huippulehdissä voi päästä julkaisemaan, jos on ns. oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Eli siis sattuu saamaan aikaan laadukasta ja ehkä yllättävää dataa jostakin merkittävästä aiheesta. Työtä se vaatii kyllä.
Osin samaa. Esim. Helikobakteerin löytäjät eivät mitään neroja olleet. Tosin sen jälkeen eivät sitten mitään merkittävää löytäneet.
Mutta jatkuva julkaisu huippulehdissä vaatii mittavia älynlahjoja. Tällaisiakin tutkijoita maailmassa on. Ja Suomessakin pari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei haittaa vaikka ns. koko elämä menisi töissä ja pienellä palkalla. Suunnitelmissa ei ole perustaa perhettä tai muuta sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Toinen kysymys minulla on myös, että kuinkakohan suuri ongelma jos akateeminen historia ei ole täysin aukoton? Eli on lukion jälkeen puuhannut useita vuosia jotain ihan muutakin (ei mitään sossupummailua tai rannalla makoilua kuitenkaan)? Ja maisterin jälkeen on sit taas tehnyt pari vuotta jotain ihan muuta työtä? Katsotaanko pahalla?
Se ei tietenään ole etu, mutta uskon, että jos osoitat kiinnostusta ja olet perehtynyt haluamallesi alalle, voit hyvinkin päästä asialliseen ryhmään. Motivaatio on tärkein. Varaudu siis myös työskentelemään virka-aikojen ulkopuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen kysymys minulla on myös, että kuinkakohan suuri ongelma jos akateeminen historia ei ole täysin aukoton? Eli on lukion jälkeen puuhannut useita vuosia jotain ihan muutakin (ei mitään sossupummailua tai rannalla makoilua kuitenkaan)? Ja maisterin jälkeen on sit taas tehnyt pari vuotta jotain ihan muuta työtä? Katsotaanko pahalla?
Voi olla ihan etukin, että on nähnyt muutakin. Osaa monesti ajatella vähän laatikon ulkopuoleltakin.
Jos pystyt hakeutumaan alalle, joka edes hiukan liippaisi aiempaa kokemustasi, voisit ehkä tuoda mukanasi jotain sellaista näkemystä, mitä tutkijaryhmällä vielä ei ole. Tietysti jos se on renkaidenvaihtoa, niin se voi olla hankalampi yhdistää lääketieteelliseen tutkimukseen.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä.
Älykkyydestä ei välttämättä ole haittaa, mutta itse huippuälykkäänä en jaksanut tutkimustyötä sen äärimmäisen hitauden, pitkäpiimäisyyden, byrokraattisuuden ja poliittisuuden vuoksi. Ei riitä ymmärtää hyvin tutkimusaiheensa tai olla siinä luova ja kekseliäs, koska tärkein työtehtävä on hankkia rahoitus uudelle tutkimukselle eli vakuuttaa massipinojen päällä istujat. Koska nämä ovat jotain keskinkertaisia hallinto- tai bisnesjormia, niin siinä usein iskee turhautuminen, kun rahoitus myönnetään suupalteille helppoheikeille tai tutuille kavereille (henkkoht tai tunnetuille nimille) ennemmin kuin sisällöllisesti perustelluille ja potentiaalisimmille aiheille.
Muutenkin rahoitusbyrokratian lisäksi ärsytti tavattomasti avata, selittää ja perustella hitaammille omat ideansa, visionsa tai työn tuloksetkin joka ikisessä käänteessä, kun useasti oli ilmiselvää, että nämä eivät sittenkään ymmärrä pointtia. Olivatpa nämä kollegoja, esimiehiä, alaisia, konferenssien kanssatutkijoita, yhteistyökumppaneita, asiakkaita tai ketä tahansa. Ulosannissani ei vikaa ole, olen sujuva puhuja, kelvollinen esiintyjä ja ihmisten kanssa hyvin toimeen tuleva. Se varsinainen asia vaan ei uponnut kuin rautalangalla, jos sittenkään.
Usein oli käytännössä helpompaa mennä matalimmasta kohdasta ja tehdä jotain vaatimatonta, sellaista jota keskinkertaisuudet osasivat odottaa ja jollaista he ymmärsivät. Sluibaillen hutiloidusta sai sitten kiitoksia hyvästä työstä, kunhan oli kiva kuvitus powerpointkalvoilla.
Apurahahakemus ei tarvitse olla yhtä sivua pidempi jos liitteenä on sun julkaisut Naturessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen kysymys minulla on myös, että kuinkakohan suuri ongelma jos akateeminen historia ei ole täysin aukoton? Eli on lukion jälkeen puuhannut useita vuosia jotain ihan muutakin (ei mitään sossupummailua tai rannalla makoilua kuitenkaan)? Ja maisterin jälkeen on sit taas tehnyt pari vuotta jotain ihan muuta työtä? Katsotaanko pahalla?
Se ei tietenään ole etu, mutta uskon, että jos osoitat kiinnostusta ja olet perehtynyt haluamallesi alalle, voit hyvinkin päästä asialliseen ryhmään. Motivaatio on tärkein. Varaudu siis myös työskentelemään virka-aikojen ulkopuolella.
No shit, Sherlock! Että oikein virka-ajan ulkopuolella pitää työskennellä!
Hyvillä tutkijoilla on tutkimuksen palo ja silloin ei tunteja tule edes mieleen laskea. Niiden ihmetyksen aiheena on, että tästä vielä maksetaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä.
Älykkyydestä ei välttämättä ole haittaa, mutta itse huippuälykkäänä en jaksanut tutkimustyötä sen äärimmäisen hitauden, pitkäpiimäisyyden, byrokraattisuuden ja poliittisuuden vuoksi. Ei riitä ymmärtää hyvin tutkimusaiheensa tai olla siinä luova ja kekseliäs, koska tärkein työtehtävä on hankkia rahoitus uudelle tutkimukselle eli vakuuttaa massipinojen päällä istujat. Koska nämä ovat jotain keskinkertaisia hallinto- tai bisnesjormia, niin siinä usein iskee turhautuminen, kun rahoitus myönnetään suupalteille helppoheikeille tai tutuille kavereille (henkkoht tai tunnetuille nimille) ennemmin kuin sisällöllisesti perustelluille ja potentiaalisimmille aiheille.
Muutenkin rahoitusbyrokratian lisäksi ärsytti tavattomasti avata, selittää ja perustella hitaammille omat ideansa, visionsa tai työn tuloksetkin joka ikisessä käänteessä, kun useasti oli ilmiselvää, että nämä eivät sittenkään ymmärrä pointtia. Olivatpa nämä kollegoja, esimiehiä, alaisia, konferenssien kanssatutkijoita, yhteistyökumppaneita, asiakkaita tai ketä tahansa. Ulosannissani ei vikaa ole, olen sujuva puhuja, kelvollinen esiintyjä ja ihmisten kanssa hyvin toimeen tuleva. Se varsinainen asia vaan ei uponnut kuin rautalangalla, jos sittenkään.
Usein oli käytännössä helpompaa mennä matalimmasta kohdasta ja tehdä jotain vaatimatonta, sellaista jota keskinkertaisuudet osasivat odottaa ja jollaista he ymmärsivät. Sluibaillen hutiloidusta sai sitten kiitoksia hyvästä työstä, kunhan oli kiva kuvitus powerpointkalvoilla.
Apurahahakemus ei tarvitse olla yhtä sivua pidempi jos liitteenä on sun julkaisut Naturessa.
Ei sitä rahakirstun päällä istuvaa bisneshaita välttämättä kiinnosta mitkään Naturet.
Voi olla ihan etukin, että on nähnyt muutakin. Osaa monesti ajatella vähän laatikon ulkopuoleltakin.