Jätin miehen kun ei kosinut

Mikäli ratkaisu tuntuu oikealta ap:lle, se varmasti oli sitä hänelle. Itse en kuitenkaan lähtisi samaa temppua tekemään vaikka hieman vastaavassa tilanteessa olenkin. Minä haluaisin naimisiin, mies taas ei ole niinkään innostunut ajatuksesta. Rakastan kuitenkin miestäni huomattavasti enemmän kuin ajatusta naimisissa olosta, joten hänen jättämisensä pelkästään tämän asian vuoksi ei missään nimessä tulisi edes mieleeni. Toisin kuin useimpien palstamammojen kohdalla täällä tuntuu olevan, kunnioitan ja huomioin myös mieheni mielipiteen, tässä kuten monessa muussakin asiassa.

Väkisin avioon miestään raahaavilla tuntuu toisinaan olevan taustalla lähinnä epävarmuus parisuhteesta. Ehkä tämän takia en olekaan muodostanut tästä kynnyskysymystä. Uskon ja luotan mieheeni, ihan ilman mitään paperiakin jossa suhteemme laatu olisi määritelty. Taloudellisen puolen kannalta meillä on yhteinen omistusasunto sekä juuri tästä johtuen henkivakuutukset joissa toisemme edunsaajina. Näiden koen olevan paljon suurempi juridinen sitoumus kuin kihlasormus sen merkiksi, että ehkä joskus tulevaisuudessa saatetaan mennä naimisiin.

Mun mies ei halua naimisiin. Yhdessä ollaan oltu viitisen vuotta, ja lapsikin on. En minäkään hingu naimisiin. Varmaan suostuisin jos mies kosisi, mutta en jaksa kohkata asiasta kun ei oikeastaan kiinnosta. En ymmärrä tätä "pakkoa" avioitua, hyvin menee avoliitossakin.

Edellinen jatkaa: Voisiko joku kertoa, mitä hyötyisin, jos menisimme naimisiin? Siis ihan konkreettisesti? Meillä ei ole merkittävää yhteistä omaisuutta kodin irtaimiston lisäksi. Asumme vuokralla, autoakaan ei tällä hetkellä ole, kun muutimme kaupunkiin. Perintöasiat - lapsi perii joka tapauksessa, tosin miehen kohdalla hänet perii myös entisestä suhteesta oleva lapsi. Eipä sillä, ei miehellä mitään kunnon omaisuutta olekaan mitä periä... Jos ja kun ostamme jossain vaiheessa oman asunnon, se tulee luonnollisesti molempien nimiin. Jos mies kupsahtaa, niin minä omistan joka tapauksessa asunnosta puolet ja kaksi alaikäistä lasta perii puolet. Voiko tässä tulla jokin ongelma, kun emme ole naimisissa? Toisen lapsen huoltajuus on yksin lapsen äidillä. Tuskinpa hänellä olisi mitään sanavaltaa asuntoon, josta hänen lapsensa perisi yhden neljäsosan? Vai?

[quote author="Vierailija" time="04.07.2013 klo 13:06"]

Mun mies ei halua naimisiin. Yhdessä ollaan oltu viitisen vuotta, ja lapsikin on. En minäkään hingu naimisiin. Varmaan suostuisin jos mies kosisi, mutta en jaksa kohkata asiasta kun ei oikeastaan kiinnosta. En ymmärrä tätä "pakkoa" avioitua, hyvin menee avoliitossakin.

[/quote]

No mua ainakin ihmetyttäisi ja loukkaisi, että miksei se halua kanssani naimisiin, jos minä haluaisin? Mitä haittaa siitä avioliitosta olisi?

[quote author="Vierailija" time="04.07.2013 klo 12:47"]

Mikäli ratkaisu tuntuu oikealta ap:lle, se varmasti oli sitä hänelle. Itse en kuitenkaan lähtisi samaa temppua tekemään vaikka hieman vastaavassa tilanteessa olenkin. Minä haluaisin naimisiin, mies taas ei ole niinkään innostunut ajatuksesta. Rakastan kuitenkin miestäni huomattavasti enemmän kuin ajatusta naimisissa olosta, joten hänen jättämisensä pelkästään tämän asian vuoksi ei missään nimessä tulisi edes mieleeni. Toisin kuin useimpien palstamammojen kohdalla täällä tuntuu olevan, kunnioitan ja huomioin myös mieheni mielipiteen, tässä kuten monessa muussakin asiassa.

Väkisin avioon miestään raahaavilla tuntuu toisinaan olevan taustalla lähinnä epävarmuus parisuhteesta. Ehkä tämän takia en olekaan muodostanut tästä kynnyskysymystä. Uskon ja luotan mieheeni, ihan ilman mitään paperiakin jossa suhteemme laatu olisi määritelty. Taloudellisen puolen kannalta meillä on yhteinen omistusasunto sekä juuri tästä johtuen henkivakuutukset joissa toisemme edunsaajina. Näiden koen olevan paljon suurempi juridinen sitoumus kuin kihlasormus sen merkiksi, että ehkä joskus tulevaisuudessa saatetaan mennä naimisiin.

[/quote]

Kylla se epavarmuus syntyisikin enemman siita etta miehen mielesta avioliitto kanssasi vaatisi vakisin raahaamista maistraattiin/alttarille. Eikohan se jotain kerro ettei mies halu naimisiin, kannattaisi kysya hanelta miksi se on niin vaikeaa. Jos asia on sinulle tarkea niin  kylla rakastava mies tekisi sen vaikka vain tekememaan naisen onnelliseksi.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2013 klo 13:18"]

[quote author="Vierailija" time="04.07.2013 klo 13:06"]

Mun mies ei halua naimisiin. Yhdessä ollaan oltu viitisen vuotta, ja lapsikin on. En minäkään hingu naimisiin. Varmaan suostuisin jos mies kosisi, mutta en jaksa kohkata asiasta kun ei oikeastaan kiinnosta. En ymmärrä tätä "pakkoa" avioitua, hyvin menee avoliitossakin.

[/quote]

No mua ainakin ihmetyttäisi ja loukkaisi, että miksei se halua kanssani naimisiin, jos minä haluaisin? Mitä haittaa siitä avioliitosta olisi?

[/quote]

En minäkään halua naimisiin. Kuten sanoin, voisin mennä naimisiin jos mies kosisi, mutta en itse aktiivisesti edes sitä toivo. En näe mitään syytä, miksi meidän pitäisi avioitua, mitä siitä hyötyisimme.

Eikö 91:lle ole mitään hyötyä esim. mahdollisista lesken oikeuksista? Eikö teille tule enempää lapsia? Ovatko omistussuhteenne selkeät? 

Ymmärrän ap:ta oikein hyvin. Vaikka päätös on vaikea, se lienee ollut oikea. Kyllä mies viidessä vuodessa olisi ollut edes hiukan aloitteellisempi, jos hänellä ylipäätään olisi ollut aikeita vakiintua ja harkita perhekuvioita. Mutta ilmeisesti ei ollut sellaisia aikomuksia. Tai sitten mies vaan ajatteli naisesta että 'kunhan puhuu, ei sen uhkailuista tarvitse välittää'. Ja se taitaa olla kaikkein loukkaavinta, että toinen jatkuvasti ignooraa kumppanin ajatukset ja toiveet, kävelee hänen ylitseen. Nimim. Been there done that.

[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 13:33"]

[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 13:28"]

Olin kyllä puhunut miehelle asiasta monesti, saanut ympäripyöreitä vastauksia ja epämääräisiä lupauksia. Tarkoitus on ollut ilmeisesti vain sysätä asia lopulta kokonaan pois pöydältä. Ja kyllä, olin nuori (19 v.) seurustelun alkaessa. 

[/quote]

19 + 5 = 24-vuotias siis nyt. Jos mies on saman ikäinen en lainkaan ihmettele, ettei ollut hinkua mennä vielä naimisiin. Ja edelleen: mihin sitä avioliittoa tarvitaan?

[/quote]

avioliitto on ennen kaikkea juridinen asia. Jos toinen puolisoista kuolee (kyllä, kuolema voi olla odottamaton ja tapahtua nuorellekin ihmiselle), ei toisella ole mitään osuutta esimerkiksi yhdessä hommattuun omaisuuteen ellei pysty osoittamaan osuuttaan siihen.

on paljon surullisia tapauksia vuosikymmeniä yhdessä olleista avopareista, jotka jäävät täysin tyhjänpäälle puolison kuollessa yllättäen. Sama koskee myös, jos puoliso sairastuu vakavasti ja pysyvästi, mitään tukea ei avopuoliso saa.

jos loppuelämä on päätetty viettää yhdessä, en näe mitään syytä välttää avioliittoa. Tulee aina mieleen vuosikymmeniä yhdessä olleista susipareista, että jompikumpi (tai molemmat) pitää siinä ikäänkuin takaporttia auki, että ei tässä tosissaan yhdessä olla, helppo lähteä kun ei mennä naimisiin.

Ymmärrän ap:n pointit täysin!! Rohkea veto kyllä, kaikkea hyvää sulle :)

Itse olen avoliitossa (5v) ja tahtoisin mennä naimisiin. Tahdon olla rakastamani miehen vaimo, saada sormuksen ja olla oikea perhe lain edessä.

Ja miksi tahtomistaan tai ei tahtomistaan pitäisi niin kovasti perustella? Miksi kaikki täällä pitää argumentoida niin raudanlujasti? Eikö vain voi sano; mähaluun :)

Ei nykyaikainen mies halua naimisiiin pirttihirmun kanssa. Avoliitto on yhä suositumpaa.

[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 16:52"]

[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 16:39"]

--- Minä ainakin haluan, että mies saa jäädä asumaan kotimme, kun tulen kuolemaan syöpään. --- Kyllä minä halusin naimisiin siksi, että miehen ja lapsien elämä jatkuisi kuolemani jälkeen mahdollisiman turvattuna. --- 

[/quote]

Tuo voidaan varmistaa testamentilla: siihen ei avioliittoa tarvita.

Kysymys on edelleen ilmassa: miksi haluat naimisiin? Ja jos nimenomaan ongelmana on se, ettei mies halua naimisiin niin miksi mies ei halua naimisiin?

[/quote]

kaikki tuntemani avioliittoa vastaanhannaavat miehet, ja naiset, eivät halua naimisiin, koska eivät halua sitoutua nykyiseen kumppaniinsa. He ovat tyytyväisenä yhdessä tällä hetkellä, mutta eivät näe suhteelle loppuelämän tulevaisuutta. Itseäni on kosittu kolmesti; kahdelle ensimmäiselle miehelle vastasin ei, sillä en nähnyt kumpaakaan heistä lopullisena kumppaninani. Kolmannelle vastasin kyllä sillä tiesin "sen oikean" löytyneen.

Syynä on siis (melkein) aina se kuuluisa takaportin aukipitäminen, niin miehillä kuin naisilla.

Minä haaskasin 7 vuotta elämästäni avoliittopelleen. Onneksi tajusin lähteä ajoissa, löytää tervepäisen aikuisen rinnalleni, mennä naimisiin ja perustaa perheen. Hyvä ratkaisu ap, et varmasti kadu päätöstäsi.

Voisiko joku ystävällisesti selittää, mikä siinä avioliitossa on niin autuasta?

Rakkauden ja uskollisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä ja niiden kai pitäisi olla ne tukipilarit minkä varaan perhe perustetaan.

Ollaan 2,5 vuotta seurusteltu ja asuttukkin yhdessä lähes alusta asti. Mieheni tuossa keväällä puhui kihloihin menosta ja mitä olisin mieltä asiasta. Viime viikolla otin asian puheeksi, että koskahan olisi, mies oli hyvin vastahakoinen puhumaan kyseisestä asiasta ja sitten lopuksi totesi että ehkä 2 vuoden sisään. Olo on kyllä huijattu. Itse haluaisin jo kihloihin ja olisin valmis ottamaan seuraavan askeleen, mutta mies sitten peruukin puheitaan. Mitä olisitte tästä mieltä? Itselläni aika loukattu olo.

Avopuolisollahan ei ole oikeutta tasinkoon eikä myöskään perintöoikeutta (tapauksessa, että avopari on lapseton ja toinen kuolee) ilman testamenttia.Hallintaoikeustestamentin tai omistusoikeuden siirtävän testamentin voi tehdä. .Lapsettoman avoparin tapauksessa avopuoliso rinnastetaan "vieraisiin" ihmisiin ja perintövero on iso, jolloin käytännössä hallintaoikeustestamentti olisi usein hyvä ratkaisu - tällöin avopuolison kuollessa ensin kuolleen perisi esim. joku hänen sukulaisistaan.

Jos avoparilla on lapsia, avopuoliso rinnastetaan siinä mielessä aviopuolisoon, että he kuuluvat perinnönsaajissa ykkösveroluokkaan kuiten esim. lapsetkin ja mahdollisesta perinnöstä menee vero sen mukaan. Kuitenkaan avopuolisolla ei ole  leskenoikeuksia, eli hänellä ei ole mahdollisuutta pitää hallussaan perheen asuntoa irtaimistoineen, vaan perintö menee jakoon, ellei ole tehty muita järjestelyitä esim. testamentin kautta. 

Avoparin lapset saavat perhe-eläkettä jos toinen vanhemmista kuolee, mutta avoleski ei saa.

90:n kommenttiin "Eikohan se jotain kerro ettei mies halu naimisiin, kannattaisi kysya hanelta miksi se on niin vaikeaa. Jos asia on sinulle tarkea niin  kylla rakastava mies tekisi sen vaikka vain tekememaan naisen onnelliseksi."

Ollaan toki keskusteltu asiasta, ja hänen argumenttinsa avioitumista vastaan on ihan yhtä päteviä kuin minullakin puolesta. Miksei tämä menisi yhtälailla toisin päin; miestään rakastava nainen voi hänen puolestaan olla myös avioitumatta vaikka vaan tehdäkseen miehensä onnelliseksi? Kuten sanottua, asia ei ole minulle niin tärkeä etten sen vuoksi haluaisi hänen kanssaan olla.

Edelliseen vielä lisäyksenä, haluatteko te naiset oikeasti että miehenne kosivat teitä ihan vaan sen vuoksi että olette heidät siihen painostaneet? Itse en ainakaan tuollaisessa tilanteessa edes haluaisi mennä naimisiin, kyllä miehenkin pitää haluta samaa asiaa ennen kuin suostuisin.

[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 11:15"]

Voisiko joku ystävällisesti selittää, mikä siinä avioliitossa on niin autuasta?

Rakkauden ja uskollisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä ja niiden kai pitäisi olla ne tukipilarit minkä varaan perhe perustetaan.

[/quote]

Ihmiset ovat erilaisia. Osa saattaa arvostaa esim. juridista sitoutumista. Avioliitto ei poissulje rakkautta ja uskollisuutta.

Mikä siitä naimisiin menemisestä tekee niin tärkeää? Jos jo asutaan yhdessä, seksiä on ja lapsiakin ehkä niin mihin sitä lain vahvistusta tarvitaan? Ellei sitten tarkoitus ole päästä avio-oikeuden kautta miehen rahoihin käsiksi...

Tässäkin aloituksessa kuvastuu se naisten ikiaikainen ongelma: ollaan vain hiljaa vuosia eikä haluta evääkään liikauttaa. Selvä asian pöydälle nostaminen ja rehellinen keskustelu olisi voinut muuttaa lopputuloksen toiseksi. Mutta kun ei niin ei: onhan se selvää, pitää kyllä tietää ja vaikka mitä selityksiä.