Miksi mielenterveydestä kärsineelle ei tarjota sellaisia aktiviteettejä joissa mielenterveys ongelmainen on ollut hyvä?
Miksi vain tarjotaan lääkkeitä ja huumeita mielenterveys ongelmaisille?
Kommentit (53)
Tässä pitää kait olla oma-aloitteinen. Itse kävin joskus mt-ongelmaisille suunnatussa kuntoutuksessa, jossa tehtiin käsitöitä, jotain yksinkertaista hommaa, maalattiin, käytiin luontoretkillä yms. Eri ryhmiä oli aika paljon. Muistaakseni silloinen psykologi jotenkin järjesti mut sinne.
Tuolla, missä mulla on hoitokontakti, on myös paljon esitteitä erilaisista ryhmistä, mielenterveyskahvilasta ja kaikenlaisesta toiminnasta. En tiedä, miten omalla paikkakunnallasi on asiat. Olen huomannut eroja eri kaupunkien välillä, eikä pikkupaikkakunnat tietty voi oikein paljoa järjestää.
Kannattaa myös kysellä tahoilta, jotka järjestää vapaaehtoistoimintaa. Jonkun voi sieltä saada esim. kävelylle tai piknikille kaveriksi. Laita vaikka sähköpostia. Ei siinä mitään häviä.
Toiset myös vaan tarvitsevat jatkuvan lääkityksen. Psykoosilääkkeet yms. on tietty rankkoja (oman kokemuksenikin perusteella), enkä ole mikään asiantuntija. Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, enkä pärjää ilman lääkitystä. Lääkkeiden kanssakin tekee joskus tiukkaa. Ennen lääkitystä vaan ryyppäsin tuskaani.
Kyllähän lääkkeitä toisaalta tuputetaan myös turhaan. Muakin on joskus suorastaan painostettu. En ole tosin ikinä ollut pakkohoidossa.
Vierailija kirjoitti:

Mafian ei pitäisi olla pakko- tai avohoidon rakenteissa. Enkä puhunut siitä ketjussa mitä sinä puolustat. Ap
Minä puolustan sivilisaatiota enkä mitään yksittäistä Kuningas Monarkian puolustavaa mafiaa joka on pedófiili ja tuijjottaa vain.
Sinulle pitäisi tarjota jotakin. Kuka maksaa ja tarjoaa oikein Sinulle.
Se maksaa. Kotona jumppaaminen tai kävely on ilmaista.
Vierailija kirjoitti:
Sinulle pitäisi tarjota jotakin. Kuka maksaa ja tarjoaa oikein Sinulle.
Hoitoni on mennyt pikkuhiljaa parempaan suuntaan enkä oikein toivo tästä enenpää tai vähemmän. Toivon että se paranee viellä.
Olisi kyllä kivaa saada esim. alkukantaista chiliä tältä mafialta, se olisi hyvä lääke.
On niitä muitakin luontaistuotteita.
Mafian pesäkkeen päähenkilö tietää näistä, puhuin hänelle näistä kuin hän pysäytti minut kadulla puhumaan.
Vierailija kirjoitti:
Se maksaa. Kotona jumppaaminen tai kävely on ilmaista.
Sitä juuri punajuuri. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen jälkeen kuin minulle ollaan todettu mt-ongelma niin minulle ollaan tarjottu vain lääkkeitä ja huumeita. En muista kertaakaan että joku olisi pyytänyt kävelylle esimerkiksi.
Suomi on täysin paska maa hoitamaan mt-ongelmaisia ainakin minun tapauksessani.
ApPitäisi ymmärtää itse hakea esim SPR:ltä tukihenkilöä, jonka kanssa käydä kävelyllä, jos ei ole ketään kavereita tai sukulaisia, joita voisi pyytää mukaansa. Lääkärit, hoitajat ja terapeutit eivät voi lähteä kävelylle potilaidensa kanssa. Mutta toki hoitopaikassa voitaisiin kertoa SPR:n tukihenkilötoiminnasta.
Monet lyhytterapeutit lähtevät kävelylle tai muuhun asiakkaalle luontaiseen ympäristöön. Lyhytterapiaa ei toki vielä tällä hetkellä saa Kelan tukea. Jotkut kunnat tosin antaneet maksusitoumuksia. Lyhytterapeutteja on monilla isommilla paikkakunnilla, mutta löytyy jo ympäri Suomen pienemmiltäkin paikkakunnilta. Hinta on paljon pienempi kuin psykoterapiassa, koska terapeutin koulutuskin on lyhyempi. Ovat kuitenkin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Sopii vähemmän vaikeiden mt-ongelmien hoitamiseen.
Minä psykoottisessa maniatilassa olin mielestäni ylivertaisen hyvä kaikessa ja jos en jotain osannut, olisin sen mielestäni oppinut käden käänteessä. Kanye Westkin oli ilmoittautumassa USA:n presidentinvaaleihin. Miksi minä en päässyt sairaana presidentiksi, kun olisin ollut siihen täysin pätevä? Ei kaikki mt-ongelmaiset ole masentuneita, vaan meitä mahtuu joka junaan ja osa jää asemallekin. Vaikka kyllä minä siellä presidentin kansliassa tai Valkoisessa talossa olisin kuntoutunut varmaan ihan yhtä hyvin kuin lääkehoidollakin.
Vierailija kirjoitti:
Sen jälkeen kuin minulle ollaan todettu mt-ongelma niin minulle ollaan tarjottu vain lääkkeitä ja huumeita. En muista kertaakaan että joku olisi pyytänyt kävelylle esimerkiksi.
Suomi on täysin paska maa hoitamaan mt-ongelmaisia ainakin minun tapauksessani.
Ap
Ei ole tarpeeksi henkilökuntaa antaa mukaan yksittäisten mt.potilaiden harrastuksiin. Tuntipalkka juoksee koko ajan. Ryhmäaktiviteetteja on järjestetty ainakin meidän suunnalla, esimerkiksi retkiä.
Kumma kuin tässä ketjussa puolustetaan mt-ongelmaisten poliklinikkaa tai mikä se nimi onkaan tai ajatellaan että aloituksessani tuon sitä huonosti esille mikä ei pidä paikkaansa. Ajatuksena oli tuoda esille kuinka epäyhteisöllisiä suomalaisessa systeemissä ollaan mt-ongelmaiselle. Sen sijaan että soitetaan ja pyydetään olemaan esim. marijuanań parissa tai turhilla lääkkeillä niin ihmiset voisivat ystävällisesti pyytää muita ihmisiä esim. kävelylle tai mustikkametsään.
Esim. Kaverit voisivat tehdä kello5 teesessio seremonian 4:20 tilalle varsinkin jos tiedetään jonkun ihmisen intressit. Nyt kuin toin esille tämän niin ei se tarkoita et nyt sitä juuri pitää tehdä ja näyttää jotain "parempaa".
Tai oikeastaan jalohopean ç-ľ-í-p-p-e-r metallin voitaisiin palauttaa tai puhaltaa yhteen hiileen asiassa esim. ihmiskunnan äänestyksellä. Tässä ketjussa huomaan että jotkut tuo tahallaan esille ilman syytä sellaista pakinostusta että mollaisin mt-hoitajia tai sitä yksittäistä systeemiä.... kirjoitan vain mafian systeemistä jos tollot nyt ymmärtäisivät!
Meilläpäin on kanssa tarjottu ryhmätoimintaa, mihin on voinut osallistua.
Vierailija kirjoitti:
Meilläpäin on kanssa tarjottu ryhmätoimintaa, mihin on voinut osallistua.
Niin meilläkin ja kommunistisessa T-talossa torjuttiin se ryhmätoiminta mikä minun asenteesta pyysin.
Teekutsuliike on parempi gang kuin kommunistinen T-talo.
Kommunistinen T-talo kirjoitti:

...kommunistinen T-talo mafia*
Kommunistinen T-talo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläpäin on kanssa tarjottu ryhmätoimintaa, mihin on voinut osallistua.
Niin meilläkin ja kommunistisessa T-talossa torjuttiin se ryhmätoiminta MITÄ minun asenteesta pyysin.
Teekutsuliike on parempi gang kuin kommunistinen T-talo.
Koska systeemi tarvii uhrit ja palkkaa nauttivat palkkansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen jälkeen kuin minulle ollaan todettu mt-ongelma niin minulle ollaan tarjottu vain lääkkeitä ja huumeita. En muista kertaakaan että joku olisi pyytänyt kävelylle esimerkiksi.
Suomi on täysin paska maa hoitamaan mt-ongelmaisia ainakin minun tapauksessani.
ApPitäisi ymmärtää itse hakea esim SPR:ltä tukihenkilöä, jonka kanssa käydä kävelyllä, jos ei ole ketään kavereita tai sukulaisia, joita voisi pyytää mukaansa. Lääkärit, hoitajat ja terapeutit eivät voi lähteä kävelylle potilaidensa kanssa. Mutta toki hoitopaikassa voitaisiin kertoa SPR:n tukihenkilötoiminnasta.
Kyllä voi, nykyään on ymmärretty esim. luonnon merkitys terapiassa. Itse olen käynyt hoitajan kanssa metsässä.
Vierailija kirjoitti:
Koska systeemi tarvii uhrit ja palkkaa nauttivat palkkansa.
En nyt ymmärtänyt, pää on niin täynä, mutta tässä linkki josta on hyviä "viattomia" poimintoja ketjuun, pikemmin "varoituksia".
En kaipaa "yllätyksiä".
https://www.vauva.fi/keskustelu/3832055/mina-olen-huonoin-kaikessa#comm…
Vierailija kirjoitti:
Psykiatria on epätiede
Empatia on tiedettä, sitä voi olla psykiatriassa.
Ps.
Nämä ovat niitä poimintoja jotka eivät ole mafiaa. Definition of a gang.