Kadun, etten tappanut itseäni ennen lapsen saamista

Samoin.

Sama juttu... mietin kyllä sitä edelleen lähes päivittäin.

Lääkitys. Se auttaa. En vitsaile. Nimim. enää en kadu.

joo. mulla ei tosin ole jälkikasvua.

Ei lääke auta, jos elämä on pyllystä. Eikä välttämättä muutenkaan. Onhan noi SSRIt todettu turhiks jo monessa tutkimuksessa.

Kyllä mä tiedän, että lääkityksestä on apua, mutta ei lääkitys ole ongelmatonta, niissä on sivuvaikutuksensa ja ne vaikuttavat myös negatiivisella tavalla.

Ikävää, että meitä on näin monia samassa tilanteessa.

Ap

SSRI  + Neurolepti pienellä annoksella toimii paremmin ainakin mulla. Ja tietenkin pakko tehdä muutoksia kestämättömiin asioihin elämässä. Hitaasti, mutta kokoajan eteenpäin...

Pitäis tehdä muutoksia, mutta ei ole rahkeita. Tuntuu, että musta ei ole siihen, tai mihinkään.

Ap

Pieni askel kerrallaan niitä muutoksia, kyllä se vielä iloksi muuttuu. Onko lääkitys muuten varmasti kohdillaan? Itse en sivuvaikutuksia saanut depressiolääkkeestä, muuta kuin että jouduin nukkumaan vähän pidemmät yöunet.

Jos / kun olet hengissä vielä 5 tai 10 vuoden päästä, niin johan sua ottaa aivoon, ettet tänä aikana tehnyt muutoksia, vaikka hankalalta tuntui. Muutosten ei tarvi olla isoja, vuodet ovat pitkiä ja aikaa paljon, kunhan vain tekee pikku hiljaa, ja niin se elämä alkaa parantua. Mutta ensin on tehtävä päätös, että edes yrittää. Sillä eikö ole sama yrittää, jos ei voi täältä pois lähteäkään? Lapsellekin parempi niin?

Mulla ei ole lääkitystä, mutta mulla on aiemmin ollut. Just tuollaisiin pitempien yöunien tapaisiin sivuvaikutuksiin mulla ei ole varaa.

Ap

Ihan varmasti ottaa aivoon 5 ja 10 vuoden päästä, en epäile ollenkaan.

Ap

Sama täällä. Nyt mulla on jo monta lasta, mutta oikeasti, elämä on vaan niin kamalan kipeää. Taidan olla masentunut, vaikka kaikki on nyt ok. Vittumaista.

Menkää hoitoon!

Tiedän tunteen. Ja kynnys sinne hoitoon on aivan vitun korkea. Sinne pitää varmaan mennä ambulanssilla sitten aivan viimeisellä hetkellä.