Lue keskustelun säännöt.
En jaksa yksilapsisia perheitä!
27.06.2013 |
Meillä on neljä lasta, he ovat syntyneet korkeintaan kahden vuoden ikäeroilla. On siis aivan selvää, että he leikkivät keskenään, koska ovat samanikäisiä. Heistä on seuraa toisillensa ja aina on joku, jonka kanssa tehdä jotain.
Minulla on kolme tuttavaa, jotka ovat vuosikausia vannoneet, etteivät ikinä aio hankkia kuin yhden lapsen. Se heillä kaikilla jo on. Ovat sanoneet, etteivät nuo yksinäiset tarvitse sisaruksia. Että aivan hyvin pärjäävät yksinään kotonaan, viihtyvät yksin ja näkevät ihan tarpeeksi kavereita päiväkodissa. Kaikki nämä ovat viisivuotiaita. Eivät tunne toisiaan, mutta siis kaikki tuntevat minut.
No, nyt kaikilla näillä on kesäloma. Kaikki haluaisivat koko ajan tuoda lapsensa meille leikkimään, kun meillähän on jo ne neljä ja yksi menisi siinä sivussa ja tuo yksi kaipaa niin leikkikavereita.
Yhdelle hermostuin jo tarpeettomasti, kun alkoi syyttää minua itsekkääksi kieltäytyessäni ilmaishoidosta. Sanoin, että olisitte sitten hankkineet sille sisaruksen, niin ei olisi tätä ongelmaa yksinäisestä lapsesta. Sanoin tosi typerästi ja pyysin anteeksi, mutta nyt en vain jaksa.
Meillä on ollut ihan tarpeeksi työtä noiden omien neljän lapsen kanssa. Ei yksi vieras ihan oikeasti mene siinä sivussa, kun tulee riitaa leluista, pitää vahtia vessakäyttäytymistä ja neuvotella sopivasta ruoasta. Kokemusta on, viisivuotiaat eivät välttämättä ole ihan äänettömiä ja huomaamattomia lapsivieraita. Omani ovat 3, 5, 6 ja 8.
Jos on tehnyt päätöksen hankkia vain se yksi lapsi, opettakoot lapsellensa sietämään yksinäisyyttä. Me olemme tehneet omat valintamme ja meillä on omat ongelmamme.
Kommentit (85)
Meillä on myôs vain yksi lapsi. Joskus voi kutsua pari kaveria kerralla kylään, mutta yleensä vain sisarussarjoista se joka on oikeasti kaveri. Ne lapset joilla on sisaruksia on tosi iloisia kun ei tarvitse ottaa muita mukaan vaan saa olla ihan oikeasti vaan kaverin kanssa ja leikkiä rauhassa... Minulle ei ole yleensä edes ehdotettu kenekään vanhempien taholta, että ottaisin kaikkia muitakin hoidettavaksi. Kyllä minäkin ihmettelisin, jos pyytäisin että kaveri hoitaisi yhtä lasta ja sitten saisin itse hoitaa neljää... periaatteessa tietysti ok, mutta on niissä neljässä aika suhteeton työmäärä verrattuna yhden hoitamiseen. Siinä ajattelisin, että laittais sitten meille sen samanikäisen mikä olis luonnollisin ratkaisu, tai toisen lisäksi, mutta kaikki neljä olis mullekin hiukan turhan paljon... Mutta jos jollekin ei hoitaminen sovi, niin eihän siinä ole mitään ongelmaa, sitten pitää vaan kysyä joltakin muulta. Tuo, että automaattisena hoitajana pitäisi jotakin kaveria on omituista oli niitä lapsia yksi tai useampi.
Enimmäkseen meidän lapsi pyytelee muita meille kuin menisi itse muualle. Silloin tällôin menee tietysti jollekin kaverilleen, mutta enimmäkseen kaikki näkyy tulevan meille. Tyttö sanoikin joskus, että meillä on hauskempaa... mistä syystä, sitä en tiedä, mutta jatkuvasti olisi kavereita tulossa, pyytelevät aina koulussa, että saisko tulla leikkimään... Musta se on kiva, koska ainoalle lapselle on tosi ihanaa että on paljon kavereita. On todella sosiaalinen ja luo ystävyyssuhteita nopeasti ja pitää hyväâ huolta kavereistaan. Minusta parempaa kuin monet joilla on sisaruksia, mutta se johtuu ehkä siitä, että ainokaisena sitä kiintyy muihin ehkä syvemmin kuin sellaiset joilla on omia sisaruksia. Muutenkin olen tyytyväinen siitä, että kaikki tulevat mielelläân meille, koska silloin olen itse koko ajan ajantasalla siitä mitä tapahtuu ja mitä juttuja lapsilla on meneillâän. Annan tietysti leikkiä rauhassa, mutta vahdin taatusti huomattavasti tarkemmin kuin monet monilapsisten perheiden äidit... En ole mikään superäiti, mutta olen luonteeltani niin huolehtivainen, että tulisin hulluksi jos omia lapsia olisi enemmän... Siksi vain se yksi, ja kun kavereita tulee jaksan kyllä vahtia sen mitä mielestäni tarvitaan, mutta sitten on kiva laittaa vieraat lapset taas kotiinsa ja huokaista helpotuksesta. :-)
Asumme sellaisessa paikassa, että täällä lapsia laiteta ulos leikkimään keskenään ja mennen tullen pitää sopia kuljetukset ja iltaruoat jne, joten täällä lienee vielä enemmän hommaa vanhemmilla näiden leikitysten järkkäilyssä, mutta silti olen aina iloinen, että meille on tulossa lapsia. Silloin kun ei sovi, sanon suoraan, ettei nyt valitettavasti onnistu, mutta silloin ja silloin sopii... eihän sitä tarvitse selitellä miksi ei sovi, saahan aikuinen itse päättää loikoileeko auringossa vai onko oikeaa menoa... Turha sellaista on pyydellä anteeksi tai selitellä, sanoo vaan ettei sovi, jos joku yrittää käyttää lomalaista hyväksi, kuten joku tuossa edellä jo mainitsi. Ei sellaista tarvitse sietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 11:42"]
Eikö teidän neljällä rakkaalla lapsellanne sitten ole kavereita vaan sisarukset "riittää"? Noihin "kyllähän se siinä sivussa menee"-pyyntöihin sanoisin että kyllä nuo meidän muksut voi tulla sinne teille leikkimään, no problem, tuon aamulla ja haen illalla. Siinä katsotaan onko kyseessä päivähoitopaikan tarve vai ihan oikeasti toive että lapset leikkisivät porukalla.
Sisarusten kanssa kotona hömöttäessä voi oppia sosiaalisesti passiiviseksi. Että kun ne kaverit löytyy omasta takaa, niin ei tarvitse opetella tutustumaan sen kummemmin muihin tai muodostamaan kaverisuhteita.
Tiedän mistä puhun, rakkain leikkikaveri oli sisko, ja minusta tuli kauhean ujo. Monet ainutlapsikaverit ovat sosiaalisesti taitavia: heidän on ollut pakko, saadakseen kavereita. Minun ei ole tarvinnut nähdä vaivaa, sisko kun oli itsestäänselvyys lapsena.
[/quote]
Tämä pitää myös paikkansa. Oma mieheni, joka on ainoa lapsi, on sukupönötyksissä tai juhlissa kuin juhlissa kuin kala vedessä. Tottunut pärjäämään itse ja ottamaan kontaktia. Itsellä menee senat sakaisin ja enemmän seuraa vain hiljaa sivusta, kun on ollut aina sisarukset joiden kanssa kikatella keskenään. En silti vaihtaisi, sisarukset on rakkain asia maailmassa, mutta älkää nyt kaikkia ainoita lapsia tuomitko
no meillä ap on ihan toisenlaisia tuttuja. Yksi- ja monilapsisia. Meillä on itsellämme 2, tosin isolla ikäerolla. Yö- ja päivävieraita käy usein, mutta ovat kaikki lastemme kavereita. Emme siis ota neljää eri-ikäistä hoitoon ihan huviksemme (teemme toki palveluksen ystäville, jos 4 hoitoa tarvitsevat, itsekin tiedämme saavamme saman palveluksen jos tarve iskee), mutta lasten kaverit ovat aina meille tervetulleita -- siis ne samanikäiset siitä isostakin perheestä. Omamme ovat sosiaalisesti taitavia ja kavereita riittää. Enkä ole huomannut minkäänlaista eroa isoissa ja pienissä perheissä -- on niitä joille arki on lähtökohtaisesti vaikeaa ja raskasta oli lapsia kuinka monta tahansa. Ja niitä, joiden asiat aina järjestyvät ja pilvissäkin on hopeaa reunoilla :)
Ap lähetät niiden luokse yhden omista leikkimään, jos kerta seuraa haluavat :D
En nyt ihan ymmärrä, ap, että miksi niiden kaikkien neljän lapsen pitäisi mennä samaan aikaan jonnekin leikkimään? Kiinnostaako 8- ja kolmevuotiasta muka samat leikit? Ota huomioon, että 5-vuotiaalla on jo persoonallinen näkemys siitä, kuka on kiva kaveri ja kenen kanssa haluaa leikkiä. Jos tuttavilla on 5-vuotias, niin jutut menee varmasti yksiin parhaiten sinun 5- ja 6-vuotiaan kanssa, tai ehkä jos sattuu persoonat synkkaamaan yhteen, miksei vaikka sinun 8-vuotiaasi kanssa. Miksei lapsesi voisi olla yksi tai kaksi kerrallaan kaverilla kylässä?
Minusta on tosi tärkeää antaa lapselle mahdollisuus henkilökohtaiseen kaverisuhteeseen. Minulla on ollut sama paras ystävä viimeiset 26 vuotta, ja olen nyt 30. Onneksi ei jouduttu koko ajan pieninä leikkimään ryhmässä, vaan sai olla ihan omia juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis että minun pitäisi ottaa jonkun neljä lasta tänne hoitoon, vaikka itselläni on vain yksi lapsi?? Juueikiitos. Sen ainokaiseni kaveri saa toki tulla, mutta ei todellakaan automaattina sisaruskatras myös mellakoimaan tänne pieneen asuntoon, jota ei todellakaan ole suunniteltu suurperhettä varten. Ei riitä tila, ei riitä hermo enkä yksinkertaisesti halua. Siksihän mulla on yksi lapsi, että koti on rauhan tyyssija eikä "hullujenhuone" mtä suurperheiden touhu tuntuu järjestään olevan. Vuoroin vieraissa toki, mutta enhän miäjään lykkää kuin sen yhden lapsenne kaverin teille, en esim.lapsen serkkuja siinä sivussa. Hoitotarpeen ymmärrän minäkin, mutta se on eri asia ja pitää sopia erikseen. Kannattaa hajauttaa lapsia edes pariin perheeseen, en ikiä ottaisi neljää kerralla.
Meillä on yksi lapsi. Naapurissa nelilapsinen ja kolmilapsinen perhe. Näiden perheiden lapset tulevat mielellään meille (ei kaikki kerrallaan), koska saavat leikkiä rauhassa eikä sisarukset "roiku" koko ajan kintereillä. Että näinkin:). Oma lapsemme viihtyy yksinkin, mutta hänellä on myös paljon kavereita. Välillä käy leikkimässä muualla välillä leikiään meillä. Lapset ovat erilaisia ja kaikki eivät viihdy sisarustensakaan kanssa tai isoissa porukoissa. Meitä ihmisiä (LAPSIAKIN) on niin moneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos provosta. Tätä juttua en usko. Yksilapsiset ovat erittäin fiksuja ja lapsestaan erityisen huolehtivia. Tevee lapseton toistaiseksi....vertailua tehnyt...
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 13:23"]
Yhdellä lapsella voi kyllä olla ihan kavereitakin yksinäisyyden tappamiseen.
Mitäs sä lorttouuni oikein ajattelit, kuinka itsekästä on tehdä neljä lasta tähän maailmaan, jossa ihmisiä on jo ihan liikaa? Oikein tarkoituksella haluat kasvattaa väkimäärää?
T. Onnellinen ainokainen
[/quote] niin vastaapa tähän...ainokainen saa paljon sellaista, mistä isossa perheessä jää paitsi. Ei tartte Kilpailla kaikesta, jopa jäätelöpalasta. Saa huomiota, tukea ja aikaa vanhemmiltaan aina. Hänestä ollaan todella kiinnostunneita. usein köyhimmät ja kouluttamattomat sikiävät eniten. ja tämä jatkuu sukupolvesta toiseen. Minulla on ihanat ja lämpimät välit vanhempiini. Terv. Aikuinen ainokainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meneekö vähän sivuun, mutta näin päiväkodissa työskennelleenä olen valmis taipumaan siihen ajatukseen, että vanhemmat huolehtivat ainokaisestaan enemmän ja paremmin kuin esi. 4-lapsisissa perheissä. Kait se on ihan selvää. Aikaa ei riitä kaikille.
Kiitos ap ajattelemisen aiheesta :) Juuri tuon takia vissiin ne, joilla on >2 sisarusta, ovat oikeasti niitä rasittavimpia ihmisiä, jotka luulevat tulevansa toimeen kaikkien kanssa (onhan heillä sisaruksia)... Heillä ei ole ollut muita kavereita kun sisarukset, ehkä ovat olleet juuri tuollaisen äidin uhreja, joka kieltää leikkikavereita tulemasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 15:02"]
Meneekö vähän sivuun, mutta näin päiväkodissa työskennelleenä olen valmis taipumaan siihen ajatukseen, että vanhemmat huolehtivat ainokaisestaan enemmän ja paremmin kuin esi. 4-lapsisissa perheissä. Kait se on ihan selvää. Aikaa ei riitä kaikille.
[/quote]
Enpä lähtisi kuitenkaan yleistämään. Päiväkodissa töissä minäkin, ja ainokaisen äiti myös.
Tuohan olo kuin minun suustani. Yhden lapsen perheen kanssa ollut samanlaisia tilanteita meilläkin. Ja se mikä vituttaa eniten on ainokaisten itsekkyys ja se että heidän "hoitamisensa" todella vaatii jatkuvaa keskittymistä. Meillä kun kerran komensin ainokaista kullanmurua niin tyttö kertoi äidillensä vihaavansa ja pelkäävänsä minua. Ja tämä äiti sitten ihmettelee miksi emme enää ole tekemisissä! Minulla ei ole tapana aiheuttaa moisia tunteita kenessäkään lapsessa. Rehellisesti sanottunahan itsekin olin aina iinhonnut tuota hankalaa lasta, joka vain komppeili. Eikö olisi aika ikävää olla tekemisisssä heidän kanssaan kun koko homma pyörii kullanmurun ehdoilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tässä ketjussa kyse kaverin lapsen hoitamisesta vai lasten halusta leikkiä yhdessä? Nehän ovat ihan eri asia! Jos kaverin lapsi vaan kaipaa kaveria ja sinä et halua kotiisi lisää lapsia, anna lapsen mennä sinne yksilapsiseen kotiin. En ymmärrä... Jos puhut lasten hoidosta, jonka aikuiset sopivat keskenään ja joka lähtee aikuisen tarpeesta, asia on ihan eri!
Meillä...
Naapurissa asuu ainokainen, omiani nuorempi poika. Oma tyttöni on häntä vuotta vanhempi, poikani jo neljä vuotta isompi. Tämä poika siis äitinsä ainokainen, isänsä iltatähti, ja kummallakin selvästi pallo hukassa vilkkaan, uteliaan ja seurantarpeisen jälkeläisen kanssa. Päästävät tuon ikäisen yksin taloyhtiön yhteiselle pihalle ulkoilemaan, jolloin pieni rimputtaa jatkuvasti ovikelloja, jyskyttää toisten ovia, pyrkii nonstoppina sisälle isompien lasten kintereillä, vie tavaroita toisten kuisteilta, haluaa jatkuvasti lainata isompiensa leluja jne. Vanhemmista tämä on vain sööttiä, eivät puutu eivätkä komenna vaan luottavat naapurien hyväntahtoisuuteen.
Katselimme kohteliaisuudesta menoa aika pitkään, kunnes tänä kesänä tilanne kärjistyi. Omalla pojallani oli pihalla kaveri, jonka kanssa halusivat leikkiä rauhassa isompien poikien leikkejä. Naapurin pikkuinen roikkui koko ajan mukana. Kun ei saanut huomiota, tuli lopulta mm. kiskomaan keinua väkisin itselleen, vaikka 9 v. poikani selitti, että heillä leikki kesken. Ja ehkä arvaatte jo - TÄMÄ oli ainoa hetki, jolloin pikkupojan vanhemmat kiinnittivät huomiota pihan tapahtumiin ja hyökkäsivät paikalle kahden aikuisen voimin syyttämään poikaani pienemmän JATKUVASTA kiusaamisesta. Puuh.
Jännä, että heistä toista lasta voi kiusata vain sillä, etteivät isommat halua ryhtyä heidän lapsensa viihdyttäjiksi. Vain yhden lapsen vanhemman kannattaisi varmaan huomioida se pointti, että seuraa ja viihdytystä tarvitaan ja sen järjestäminen kuuluu vanhemmille - esim. pyytämällä tarhasta samanikäisiöä leikkitreffeille tms. Ei siis niin, että oma lapsi tungetaan väkisin isompien vastuulle tai naapuriin kylään ja suututaan, jos se ei onnistu.
Kokemukseni mukaan useamman lapsen vanhemmat ymmärtävät paremmin, että myös pienempi voi kiusata esim. romauttamalla legotornit, seisomalla tv:n edessä kesken leffankatselun tms. Ja että isompi lapsi tarvitsee välillä rauhaa omiin läksyihinsä, kaveritreffeihinsä, harrastuksiinsa jne. Ainokaisen vanhemmat - ainakin ne joita itse tunnen - näkevät asiat ja tilanteet vain sen omansa näkökulmasta.
Miksi ihmeessä ap ainoan lapsen pitäisi "oppia sietämään yksinäisyyttä" yhtään sen enempää kuin lapsen, joka kasvaa useampi lapsisessa perheessä? Typerä ja ilkeä ajatus, sanoisin.
Oletko, ap, muuten ehdottanut noille ystävillesi, joilla on vain yksi lapsi, että yksi lapsesi voisi tulla välillä heillekin kyläilemään? Vai yritätkö aina lähettää matkaan koko pesueesi? Entäs sitten ne ystäväsi, joilla on useampia lapsia? Vierailevatko heidän lapsensa aina luonanne koko porukalla, ja ottavatko he vastavuoroisesti hoitoon/kyläilemään samanaikaisesti kaikki neljä lastasi?
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 12:03"]Miksi näiden kaikkien pitäisi mennä saman lapsen luokse leikkimään? Eikö niillä ole olleskaan omia kavereita? Ei edes tällä 8-vuotiaalla?
terveisin kirjoittaja 10[/quote]
Tätä minäkin ihmettelen.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 15:42"]
Meillä...
Naapurissa asuu ainokainen, omiani nuorempi poika. Oma tyttöni on häntä vuotta vanhempi, poikani jo neljä vuotta isompi. Tämä poika siis äitinsä ainokainen, isänsä iltatähti, ja kummallakin selvästi pallo hukassa vilkkaan, uteliaan ja seurantarpeisen jälkeläisen kanssa. Päästävät tuon ikäisen yksin taloyhtiön yhteiselle pihalle ulkoilemaan, jolloin pieni rimputtaa jatkuvasti ovikelloja, jyskyttää toisten ovia, pyrkii nonstoppina sisälle isompien lasten kintereillä, vie tavaroita toisten kuisteilta, haluaa jatkuvasti lainata isompiensa leluja jne. Vanhemmista tämä on vain sööttiä, eivät puutu eivätkä komenna vaan luottavat naapurien hyväntahtoisuuteen.
Katselimme kohteliaisuudesta menoa aika pitkään, kunnes tänä kesänä tilanne kärjistyi. Omalla pojallani oli pihalla kaveri, jonka kanssa halusivat leikkiä rauhassa isompien poikien leikkejä. Naapurin pikkuinen roikkui koko ajan mukana. Kun ei saanut huomiota, tuli lopulta mm. kiskomaan keinua väkisin itselleen, vaikka 9 v. poikani selitti, että heillä leikki kesken. Ja ehkä arvaatte jo - TÄMÄ oli ainoa hetki, jolloin pikkupojan vanhemmat kiinnittivät huomiota pihan tapahtumiin ja hyökkäsivät paikalle kahden aikuisen voimin syyttämään poikaani pienemmän JATKUVASTA kiusaamisesta. Puuh.
Jännä, että heistä toista lasta voi kiusata vain sillä, etteivät isommat halua ryhtyä heidän lapsensa viihdyttäjiksi. Vain yhden lapsen vanhemman kannattaisi varmaan huomioida se pointti, että seuraa ja viihdytystä tarvitaan ja sen järjestäminen kuuluu vanhemmille - esim. pyytämällä tarhasta samanikäisiöä leikkitreffeille tms. Ei siis niin, että oma lapsi tungetaan väkisin isompien vastuulle tai naapuriin kylään ja suututaan, jos se ei onnistu.
Kokemukseni mukaan useamman lapsen vanhemmat ymmärtävät paremmin, että myös pienempi voi kiusata esim. romauttamalla legotornit, seisomalla tv:n edessä kesken leffankatselun tms. Ja että isompi lapsi tarvitsee välillä rauhaa omiin läksyihinsä, kaveritreffeihinsä, harrastuksiinsa jne. Ainokaisen vanhemmat - ainakin ne joita itse tunnen - näkevät asiat ja tilanteet vain sen omansa näkökulmasta.
[/quote]
No, tunnet sitten todella kapeakatseisia yhden lapsen vanhempia.
Itse en usko, että näissä(kään) kuvioissa ratkaiseva tekijä olisi jälkikasvun määrä. Jotkut ihmiset vaan kuvittelevat maailman pyörivän oman (ja mahdollisesti lapsensa/lapsiensa) tarpeiden ja toiveiden mukaan.
34 tässä taas. Oliko siis näin, että ap:n ongelma on se, ettei hänellä koskaan ole olleet kaikki lapset pois kotoa? Ap sanoo, ettei kukaan ole koskaan ottanut hoitoonsa näitä neljää lasta, ja varmasti hänellä on monenlaisia ystäviä, niitäkin joilla on useampikin lapsi. Eikä heistäkään näytä kukaan olevan halukas ottamaan kaikki lapsia kotiinsa leikkimään.
Eli siis tämä ketju olisi oikealla otsikolla "en saa ikinä lapsia hoitoon"? Koska jos näin, niin sitten minäkin ymmärrän ap:tä, ja oikein hyvin. :)