En parane masennuksesta koskaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse parrannuin 10v masennuksesta ihan asennemuutoksella. 6-7 eri lääkettä tuli tuona aikana kokeiltua eikä mikään oikein auttanut. Päätin vain ryhdistäytä ja muuttaa asennettani, nyt ei ole enää 3-4 vuoteen ollut masentunut ja pärjännyt ilman lääkkeitä. Tämä tapus on totta, uskokaa tai älkää.

Niin niin, aina tulee näitä "otat vain itseäsi niskasta kiinni" - jankkaajia. 

Mitäpä, jos olet kuvitellut koko masennuksesi? Tai se on ollut vain alakuloa? 30 vuotta masennuksen kanssa taistelleena vituttaa tuollaiset "se on omasta asenteesta kiinni"- ääliöt.

Minulla oli masennus. Osittain se johtui kiusaamisesta ja suureksi osaksi fyysisestä sairaudestani, josta en koskaan parane. Mutta vaikka se tuntuu varmasti monesta ikävältä, niin kyllä se vain masennuksesta paranemiseen auttaa, että lakkaa hakemasta syitä ongelmiinsa muualta ja ottaa itseään niskasta kiinni. Ainakin minulla tilanne oli sellainen, että makasin kotona ja voivottelin. Olin laiska tekemään mitään. Eihän tämä tietenkään auta. Sitten, vaikka tätä ei saisi sanoa, otin itseäni niskasta kiinni ja reipastuin. Kyllä, näin tein. Kannattaa sitä ainakin kokeilla. Siis jos se voivottelu ja kotona makaaminen ei ole tehonnut. Minun kohdallani tehosi valittamisen lopettaminen. Lääkkeet eivät auttaneet, niillä ei mielestäni minun kohdallani hoidettu sairautta, vaan turrutettiin oire hetkellisesti. Tämä on minun kokemukseni tästä asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Naiset, oletteko pistäneet merkille, vaikuttaako kuukautiskierto masennusoireisiin jotenkin? Siis vaihtelevatko ne kierron vaiheiden mukaan? Itse aloin epäilemään, että mulla on PMDD, kun aina pari viikkoa ennen kuukautisten alkua on todella raskasta aikaa, mieli on ihan musta, pinna kireällä ja välillä olen suorastaan vainoharhainen. Olo helpottuu heti, kun kuukautiset ovat alkaneet, ja taas olen parin viikon ajan ihan iloinen. Mietin, että kuinka yleinen vaiva se PMDD lopulta on. Netistä luin, että on vaikeahoitoinen, mutta jotain lääkkeitä kai voisi kokeilla.

Lääkärit antoivat minulle mielialalääkityksen aloitettuani e-pillerit. Elämä oli ihan kauheaa ne vuodet, kun käytin hormonaalista ehkäisyä. Myöhemmin selvisi geenitestissä, ettei elimistöni pysty käsittelemään hormoneja kuten "keskivertoihminen", joten niistä tuli pahat sivuvaikutukset, joista yksi oli masennus ja paniikkihäiriö. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse parrannuin 10v masennuksesta ihan asennemuutoksella. 6-7 eri lääkettä tuli tuona aikana kokeiltua eikä mikään oikein auttanut. Päätin vain ryhdistäytä ja muuttaa asennettani, nyt ei ole enää 3-4 vuoteen ollut masentunut ja pärjännyt ilman lääkkeitä. Tämä tapus on totta, uskokaa tai älkää.

Niin niin, aina tulee näitä "otat vain itseäsi niskasta kiinni" - jankkaajia. 

Mitäpä, jos olet kuvitellut koko masennuksesi? Tai se on ollut vain alakuloa? 30 vuotta masennuksen kanssa taistelleena vituttaa tuollaiset "se on omasta asenteesta kiinni"- ääliöt.

Minulla oli masennus. Osittain se johtui kiusaamisesta ja suureksi osaksi fyysisestä sairaudestani, josta en koskaan parane. Mutta vaikka se tuntuu varmasti monesta ikävältä, niin kyllä se vain masennuksesta paranemiseen auttaa, että lakkaa hakemasta syitä ongelmiinsa muualta ja ottaa itseään niskasta kiinni. Ainakin minulla tilanne oli sellainen, että makasin kotona ja voivottelin. Olin laiska tekemään mitään. Eihän tämä tietenkään auta. Sitten, vaikka tätä ei saisi sanoa, otin itseäni niskasta kiinni ja reipastuin. Kyllä, näin tein. Kannattaa sitä ainakin kokeilla. Siis jos se voivottelu ja kotona makaaminen ei ole tehonnut. Minun kohdallani tehosi valittamisen lopettaminen. Lääkkeet eivät auttaneet, niillä ei mielestäni minun kohdallani hoidettu sairautta, vaan turrutettiin oire hetkellisesti. Tämä on minun kokemukseni tästä asiasta.

Sama kokemus siinä mielessä, että ensin pitää syntyä halu haluta jotain muuta elämää. Ensin ei ole voimia eikä keinoja siihen, mutta sitä alkaa kypsytellä ja etsiä ratkaisuja voimien puitteissa eikä se tapahtunut minulla aikakaan viikossa eikä oikeastaan edes vuodessa. Olen kuitenkin aina erottanut masennuksen itsestäsi. Masennus on kuin ripuli tai pääkipu tai tulehtunut haava. Minä en ole persoonaltani se ihminen, joka minusta on sillä hetkellä tullut ja olen kaivannut itseäni. Jos hyväksyy masentuneen identiteetin, siitä on mahdotonta päästä irti, koska siitä tulee sinä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse parrannuin 10v masennuksesta ihan asennemuutoksella. 6-7 eri lääkettä tuli tuona aikana kokeiltua eikä mikään oikein auttanut. Päätin vain ryhdistäytä ja muuttaa asennettani, nyt ei ole enää 3-4 vuoteen ollut masentunut ja pärjännyt ilman lääkkeitä. Tämä tapus on totta, uskokaa tai älkää.

Niin niin, aina tulee näitä "otat vain itseäsi niskasta kiinni" - jankkaajia. 

Mitäpä, jos olet kuvitellut koko masennuksesi? Tai se on ollut vain alakuloa? 30 vuotta masennuksen kanssa taistelleena vituttaa tuollaiset "se on omasta asenteesta kiinni"- ääliöt.

Minulla oli masennus. Osittain se johtui kiusaamisesta ja suureksi osaksi fyysisestä sairaudestani, josta en koskaan parane. Mutta vaikka se tuntuu varmasti monesta ikävältä, niin kyllä se vain masennuksesta paranemiseen auttaa, että lakkaa hakemasta syitä ongelmiinsa muualta ja ottaa itseään niskasta kiinni. Ainakin minulla tilanne oli sellainen, että makasin kotona ja voivottelin. Olin laiska tekemään mitään. Eihän tämä tietenkään auta. Sitten, vaikka tätä ei saisi sanoa, otin itseäni niskasta kiinni ja reipastuin. Kyllä, näin tein. Kannattaa sitä ainakin kokeilla. Siis jos se voivottelu ja kotona makaaminen ei ole tehonnut. Minun kohdallani tehosi valittamisen lopettaminen. Lääkkeet eivät auttaneet, niillä ei mielestäni minun kohdallani hoidettu sairautta, vaan turrutettiin oire hetkellisesti. Tämä on minun kokemukseni tästä asiasta.

Eli olit parantunut siihen pisteeseen, että kykenet reipastumaan ja ottamaan itseäsi niskasta kiinni?

Kiusaamisen kokenut on aluksi niin kipeä, että voivottelee, koska tekee kipeää. Ei silloin kykene ryhdistäytymään. Kun voivotukset on voivoteltu (kipu tullut ulos), niin tietysti on eri tavalla voimia lopettaa valitus, joka on saattanut jäädä päälle kipu vaiheesta.

Harva pystyy samantien kiusaamis tilanteen jälkeen porskuttavan reippaasti eteenpäin. Kyllä se sen verran maahan lyö, että hetki useimpien pitää toipua.

Ja kyllä, niillä masentuneellakin on ongelmia laiskuuden, saamattomuuden ja huonojen asenteiden kanssa. Niihin tulee pureutua myös, niinkuin terveellinen tekee.

Tuntuu, että nyt sekoittuu monta asiaa. On tarumatisoivia asioita joista ei pääse ryhdistäytymällä , mutta kun ne on käsitelty on mahdollista ”ryhdistäytyä”.

Monella vielä opittua elämän/ kuoleman pelkoa, onnistumisen/ epäonnistumisen pelkoa, itsetunnon heikkoutta, rahaongelmia, ihmissuhde taito ongelmaa, talousluottamus, tervey kysymyksiä jne jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse parrannuin 10v masennuksesta ihan asennemuutoksella. 6-7 eri lääkettä tuli tuona aikana kokeiltua eikä mikään oikein auttanut. Päätin vain ryhdistäytä ja muuttaa asennettani, nyt ei ole enää 3-4 vuoteen ollut masentunut ja pärjännyt ilman lääkkeitä. Tämä tapus on totta, uskokaa tai älkää.

Niin niin, aina tulee näitä "otat vain itseäsi niskasta kiinni" - jankkaajia. 

Mitäpä, jos olet kuvitellut koko masennuksesi? Tai se on ollut vain alakuloa? 30 vuotta masennuksen kanssa taistelleena vituttaa tuollaiset "se on omasta asenteesta kiinni"- ääliöt.

Minulla oli masennus. Osittain se johtui kiusaamisesta ja suureksi osaksi fyysisestä sairaudestani, josta en koskaan parane. Mutta vaikka se tuntuu varmasti monesta ikävältä, niin kyllä se vain masennuksesta paranemiseen auttaa, että lakkaa hakemasta syitä ongelmiinsa muualta ja ottaa itseään niskasta kiinni. Ainakin minulla tilanne oli sellainen, että makasin kotona ja voivottelin. Olin laiska tekemään mitään. Eihän tämä tietenkään auta. Sitten, vaikka tätä ei saisi sanoa, otin itseäni niskasta kiinni ja reipastuin. Kyllä, näin tein. Kannattaa sitä ainakin kokeilla. Siis jos se voivottelu ja kotona makaaminen ei ole tehonnut. Minun kohdallani tehosi valittamisen lopettaminen. Lääkkeet eivät auttaneet, niillä ei mielestäni minun kohdallani hoidettu sairautta, vaan turrutettiin oire hetkellisesti. Tämä on minun kokemukseni tästä asiasta.

Sama kokemus siinä mielessä, että ensin pitää syntyä halu haluta jotain muuta elämää. Ensin ei ole voimia eikä keinoja siihen, mutta sitä alkaa kypsytellä ja etsiä ratkaisuja voimien puitteissa eikä se tapahtunut minulla aikakaan viikossa eikä oikeastaan edes vuodessa. Olen kuitenkin aina erottanut masennuksen itsestäsi. Masennus on kuin ripuli tai pääkipu tai tulehtunut haava. Minä en ole persoonaltani se ihminen, joka minusta on sillä hetkellä tullut ja olen kaivannut itseäni. Jos hyväksyy masentuneen identiteetin, siitä on mahdotonta päästä irti, koska siitä tulee sinä. 

Tuon tärkeää, että erottaa sairauden itsestään. Ei otakaan masennusta identiteettinsä, vaan se on erillinen aikanaan poistuva asia.

Jopa jotkut ystävät saattavat tuputtaa masentuneelle tätä identiteettiä tajuamatta, mitä tekevät, koska heidän tulisi nimenomaa muistuttaa siitä, mikä masentunut oli ennen sairautta- jos olivat tekemisissä silloin tai masennus ei ole peruja lapsuudesta. Silloin sen oman identiteetin voi löytää aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse parrannuin 10v masennuksesta ihan asennemuutoksella. 6-7 eri lääkettä tuli tuona aikana kokeiltua eikä mikään oikein auttanut. Päätin vain ryhdistäytä ja muuttaa asennettani, nyt ei ole enää 3-4 vuoteen ollut masentunut ja pärjännyt ilman lääkkeitä. Tämä tapus on totta, uskokaa tai älkää.

Niin niin, aina tulee näitä "otat vain itseäsi niskasta kiinni" - jankkaajia. 

Mitäpä, jos olet kuvitellut koko masennuksesi? Tai se on ollut vain alakuloa? 30 vuotta masennuksen kanssa taistelleena vituttaa tuollaiset "se on omasta asenteesta kiinni"- ääliöt.

Minulla oli masennus. Osittain se johtui kiusaamisesta ja suureksi osaksi fyysisestä sairaudestani, josta en koskaan parane. Mutta vaikka se tuntuu varmasti monesta ikävältä, niin kyllä se vain masennuksesta paranemiseen auttaa, että lakkaa hakemasta syitä ongelmiinsa muualta ja ottaa itseään niskasta kiinni. Ainakin minulla tilanne oli sellainen, että makasin kotona ja voivottelin. Olin laiska tekemään mitään. Eihän tämä tietenkään auta. Sitten, vaikka tätä ei saisi sanoa, otin itseäni niskasta kiinni ja reipastuin. Kyllä, näin tein. Kannattaa sitä ainakin kokeilla. Siis jos se voivottelu ja kotona makaaminen ei ole tehonnut. Minun kohdallani tehosi valittamisen lopettaminen. Lääkkeet eivät auttaneet, niillä ei mielestäni minun kohdallani hoidettu sairautta, vaan turrutettiin oire hetkellisesti. Tämä on minun kokemukseni tästä asiasta.

Eli olit parantunut siihen pisteeseen, että kykenet reipastumaan ja ottamaan itseäsi niskasta kiinni?

Kiusaamisen kokenut on aluksi niin kipeä, että voivottelee, koska tekee kipeää. Ei silloin kykene ryhdistäytymään. Kun voivotukset on voivoteltu (kipu tullut ulos), niin tietysti on eri tavalla voimia lopettaa valitus, joka on saattanut jäädä päälle kipu vaiheesta.

Harva pystyy samantien kiusaamis tilanteen jälkeen porskuttavan reippaasti eteenpäin. Kyllä se sen verran maahan lyö, että hetki useimpien pitää toipua.

Ja kyllä, niillä masentuneellakin on ongelmia laiskuuden, saamattomuuden ja huonojen asenteiden kanssa. Niihin tulee pureutua myös, niinkuin terveellinen tekee.

Tuntuu, että nyt sekoittuu monta asiaa. On tarumatisoivia asioita joista ei pääse ryhdistäytymällä , mutta kun ne on käsitelty on mahdollista ”ryhdistäytyä”.

Monella vielä opittua elämän/ kuoleman pelkoa, onnistumisen/ epäonnistumisen pelkoa, itsetunnon heikkoutta, rahaongelmia, ihmissuhde taito ongelmaa, talousluottamus, tervey kysymyksiä jne jne

Ei se ainakaan minulla ole mennyt sillä tavalla, että kappas vaan reipastun tästä naps vaan. Mutta kun on pitänyt veistä kädessä ja ajatellut tekevänsä sillä jotain ja kun asunnossa kaikki pursuaa päälle ja lattiatkin ovat hoidettavien asioiden peitossa ja makaa siellä seassa itkemässä, nousee mieleen, että jotain ratkaisuja pitää löytyä, jos haluaa vielä joskus elää ja elää mahdollisimman normaalia elämää. 

Silloin onkin masentunut kun on vielä aiheutettu depressio jota sitten yritetään vaikeuttaa. Jos lääkitys ei kovin tehokasta niin löytyy tehokas lääkitys ketamiinisuihke ja psykedeelihoito ja ne oikeasti on tehokkaita ja ne piristää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse parrannuin 10v masennuksesta ihan asennemuutoksella. 6-7 eri lääkettä tuli tuona aikana kokeiltua eikä mikään oikein auttanut. Päätin vain ryhdistäytä ja muuttaa asennettani, nyt ei ole enää 3-4 vuoteen ollut masentunut ja pärjännyt ilman lääkkeitä. Tämä tapus on totta, uskokaa tai älkää.

Niin niin, aina tulee näitä "otat vain itseäsi niskasta kiinni" - jankkaajia. 

Mitäpä, jos olet kuvitellut koko masennuksesi? Tai se on ollut vain alakuloa? 30 vuotta masennuksen kanssa taistelleena vituttaa tuollaiset "se on omasta asenteesta kiinni"- ääliöt.

Minulla oli masennus. Osittain se johtui kiusaamisesta ja suureksi osaksi fyysisestä sairaudestani, josta en koskaan parane. Mutta vaikka se tuntuu varmasti monesta ikävältä, niin kyllä se vain masennuksesta paranemiseen auttaa, että lakkaa hakemasta syitä ongelmiinsa muualta ja ottaa itseään niskasta kiinni. Ainakin minulla tilanne oli sellainen, että makasin kotona ja voivottelin. Olin laiska tekemään mitään. Eihän tämä tietenkään auta. Sitten, vaikka tätä ei saisi sanoa, otin itseäni niskasta kiinni ja reipastuin. Kyllä, näin tein. Kannattaa sitä ainakin kokeilla. Siis jos se voivottelu ja kotona makaaminen ei ole tehonnut. Minun kohdallani tehosi valittamisen lopettaminen. Lääkkeet eivät auttaneet, niillä ei mielestäni minun kohdallani hoidettu sairautta, vaan turrutettiin oire hetkellisesti. Tämä on minun kokemukseni tästä asiasta.

Sama kokemus siinä mielessä, että ensin pitää syntyä halu haluta jotain muuta elämää. Ensin ei ole voimia eikä keinoja siihen, mutta sitä alkaa kypsytellä ja etsiä ratkaisuja voimien puitteissa eikä se tapahtunut minulla aikakaan viikossa eikä oikeastaan edes vuodessa. Olen kuitenkin aina erottanut masennuksen itsestäsi. Masennus on kuin ripuli tai pääkipu tai tulehtunut haava. Minä en ole persoonaltani se ihminen, joka minusta on sillä hetkellä tullut ja olen kaivannut itseäni. Jos hyväksyy masentuneen identiteetin, siitä on mahdotonta päästä irti, koska siitä tulee sinä. 

Masennus on sairaus, johon liittyy näköalattomuuden, toivottomuus, kauhean suuri väsymys. Kun alkaa parantua, voi ns ”ottaa itseään niskasta kiinni”, ei ennen. Nuo on sairauden oireita, josta ei sairasta saisi syyllistää. Niin on ja ne on ajan kanssa voitettavissa!

Vierailija kirjoitti:

Masennusta ei ole olemassakaan, se on vain seuraus siitä ettei ihmisellä ole järkevää tekemistä. Mene töihin ja lopeta uliseminen.

Voit juosta perseeseen.

Terveisin työssäkäyvä masentunut (meitä on paljon)

Pitäs itekkin hankkia sellasta lääkettä kuin Nardil ´(vaikuttava aina feneltsiini) saa mm. britanniasta. Monilla antanut radikaalin hoitovasteen kun nämä perusmömmöt olleet tehottomia.

Tehokas masikseen ja sosiaaliseen fobiaan. Täällä p-koreassa sitä ei vaan saa ja lompakko ei anna myöten lähteä ulkomailta hakemaan. Koitan kuitenkin alkaa kyselemään Suomesta jos joku lekuri tuota suostuisi minulle ulkomailta tilaamaan. Tuskin, mut aina pitää yrittää.

Parante vois olla myös hyvä lääke. Sillä tosin ei ole gaba-vaikutusta joka Nardinilla on. Marplan myös ehkä ok, sitä taitaa saada Tanskasta, ainakin sitä valmistetaan siellä.