"Masennus vie yhä useamman naisen ja nuoren eläkkeelle ennen aikojaan" Mikä yhteiskunnassamme on pielessä, että näin on käynyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on yksinäisten ihmisten maa.

Ja kiusaajien. Etenkin kiusaajien.

Ja kiusaajat valitettavasti ajautuvat politiikkaan kuten nyt vaikka vihervasemmisto+sdp täynnä kaiken maailman kissan rääkkääjää, pedofiilia, terroristia ja silti niiden vaan annetaan jatkaa 

Puhumattakaan kepusetämiehistä, jotka oikeasti ovat demonisia, sieluttomia ihmispaholaisia.

Nuoret naiset jättäytyvät eläkkeelle ja äänestävät puolueita, jotka ottavat tänne lisää elättejä ulkomailta. Ja kaikki nämä loiset elävät suomalaisen röi_ukon maksamilla veromarkoilla. Kyllä ompi hullu mailma!

Vierailija kirjoitti:

Näitä on aina niin mukava lukea.

Minua lyötiin koulussa ja kotona.

Minua pilkattiin koulussa ja kotona.

Jätettiin ulkopuolelle, koulussa ja kotona. Huudettiin, ettei minusta koskaan tule mitään, koulussa ja kotona.

Olin ujo ja sisäänpäin kääntynyt tyttö, joka ei ollut edes kympin tyttö, vaan raivostuttava kutosen oppilas. Voi luoja, miten pelkäsin koulussa. Kaikki energia meni sen pelon tunteen kanssa selviämiseen. Jos jossain olinkin onnistunut, sitä oikein ääneen ihmeteltiin että miten se "Jonna" nyt osasi yhtäkkiä? Lunttasiko se?

Ei tuollaiselta pohjalta pitkälle päässyt. En saanut edes ajokorttia ajettua, koska en tärinältä ja itkulta pystynyt inssiajoon. Pelkäsin epäonnistumista niin paljon, että kaikki minussa meni lukkoon. Pelkäsin että ihminen vieressäni sättii, pilkkaa ja lopulta nauraa kun en osaa. Se minun kokemukseni ja silloinen totuuneni maailmasta oli, eikä se ollut oma keksimäni.

Ei minulle mitään terapiaa koskaan edes tarjottu. Ei ole tehty tutkimuksia. Muutaman vuoden jäljeen lääkäri rustaili sellaisen lausunnon, että eläke myönnettiin mukisematta. Mikälie psykiatrian Runeberg oli, mutta niin siinä kävi. Nyt olen virallisesti syrjäytynyt, enkä kyllä koe mitään velvollisuutta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan olla mitään muuta. Pidän itsestäni huolen, liikun, en käytä päihteitä. Se saa riittää. Minä en pyytänyt sitä kohtelua mitä sain. Apua pyysin useasti, ja jäin ilman.

Mennään näillä sitten.

Häpeämään en enää suostu.

Tämän tyyppisiä tarinoita olen ennenkin lukenut. Onko vastaus siis todella aloittajan kysymykseen, että kuntouttavaa hoitoa ei ole, sitä ei tarjota tai siitä ei ole apua????

Kiinnostaisikin tietää, voiko työkyvyttömyyseläkkeelle todella päästä/joutua masennuksen takia käymättä minkäänlaisessa hoidossa ensin päätöksen tekoa?? Entä kuntouttava hoito työkyvyttömyyseläkkeen aikana??

Nimim. Masennukseen aktiivisesti itse apua hakenut

Mun arvioni: 

- Jotkut vain kestävät huonommin elämän epäonnea ja jos tällaiselle ihmiselle sattuu vanhempien avioero, koulukiusaamista, työpaikkakiusaamista jne. niin hän sairastuu. Entisaikaan ihmisistä vähemmän selvisi aikuisiksi asti ja siten myös näitä tapauksia selvisi vähemmän aikuiseksi asti. 

- Elämässä on vähemmän todellista tarkoitusta. Entisaikaan lähes kaikkien elämä oli työtä, työtä ja työtä, ihan jotain 5 % prosenttia lukuun ottamatta. Kun aamulla herää ja päivän tarkoitus on saada tarpeeksi ruokaa itselle ja lähimmilleen, niin ei ehdi miettiä niin paljon sitä miltä tuntuu. 

- Henkilökohtaisen onnen tavoittelu ei ennen (ennen 1900-lukua) mikään tavoite. Tavoite oli pysyä hengissä, pitää puoliso hengissä, lapset hengissä, talo pystyssä. 

- Ennen oli paljon konkreettista pelättävää: sota, kolera, rutto, tulipalo, halla. Ei ehtinyt pelätä mikrobeja ja pestä käsiä tuhat kertaa, ei ahdistua ulkonäöstä. Varmasti oli kaikenlaisia pelkotiloja, mutta esim. ihmisjoukkoja oli helpompi vältellä, ei tarvinnut puhua julkisesti jne. 

- Jos sairastuit entisaikaan päästäsi, niin joko pärjäsit siinä kotona joukon jatkeena tai sitten siirrettiin mielisairaalaan. Ja sieltä kotiin yrittämään uudelleen josko onnistuisi. 

- Ihmisillä oli uskonto. Joskus kahlitseva, mutta myös elämään merkitystä antava ja lohtua tuova. 

Nämä kaikki esimerkit menivät nyt aika kauaksi nykypäivästä, mutta isovanhempieni ja miehen isovanhempien kanssa olen tätä pohtinut. Isäni isoäidin ensimmäinen puoliso oli mielisairaalassa, minun mummoni samoin. Eli siinä mielessä on suvussa kokemusta.

Se, että kaikkien pitäisi mahtua samaan muottiin.

Pitää pärjätä opinnoissa, työssä, parisuhteessa yms.

Ja jos hiukankin poikkeaa "normista", alkaa ihmettely ja syyllistäminen.

Ihmisten on niin tavattoman vaikeaa ymmärtää sitä, että jotkut myös haluavat eri asioita kuin he.

Tai eivät ole saaneet elämässään niitä haluamiaan asioita ( mitkä toki voivat olla samojakin, esim. parisuhdetta).

Pääsin masennuksesta yli ilman lääkkeitä, nyt tosi tuntuu että on tulossa takaisin noin 1,5 vuoden jälkeen... Alempi korkeakoulututkinto löytyy, ylempi on kesken... Ensimmäiseen masennukseen ajoi burnout  ja ero (täyspäiväiset työt + opinnot + ero pitkästä suhteesta + elämän epävarmuus) ja tähän toiseen on edelleen kuormittava elämäntilanne jatkuu ja ongelmat myös ihmissuhteissa... Toivon, että en masennu uudelleen, en päässyt silloin edes sängystä ylös... Luulen että EPÄVARMUUS on se iso tekijä kuormittavuuden ohella. Epävarmuus on jotenkin syöpynyt ikäisilläni kaikille elämänosa-alueille: kukaan ei enää sitoudu parisuhteisiin vaan on ihme säätöä, emme saa vakiduuneja vaan pätkätöitä jne!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synkkä, pimeä pitkä talvi aiheuttaa masennusta myös... Etsikääpä tietoa tästä. Toukokuussa, vuoden valoisimpana kuukautena, tapahtuu eniten itsemurhia, miksikö? No siksi kun kroppa ei kestä hyvin sitä muutosta takaisin "eloon", valoon ja kirkkauteen, mikä tulee pitkän pimeyden jälkeen. Se on kropalle todella kova ponnistus...

Mä ajattelen, että se pimeys ei ole itsessään se isoin ongelma, vaan se, että oletetaan yhteiskunnan pyörivän samalla lailla niin pimeimpään aikaan vuodesta kuin kesällä yöttömien öiden aikaan. On ihan eri asia mennä kasiksi kouluun/töihin keväällä ja kesällä kuin talvella. En ymmärrä, miksi ihmiset pakotetaan herättämään kroppa joskus seiskan aikaan talvella (itse jouduin heräämään kuudelta välillä bussien takia kouluun), kun tähdet vielä tuikkii taivaalla ja on aivan kuin yö. Kroppa luonnollisesti haluaisi levätä vielä silloin. Etelä-Euroopan maissakin kuunnellaan luontoa ja vietetään siestaa, kun aurinko porottaa kuumimillaan. Täällä jostain syystä pitäisi olla yhtä tehokas vuodenajasta riippumatta.

No tuokin on totta. Samoin ihmisiltä odotetaan samanlaista panosta vaikka ovat hyvin erilaisia esim unen tarpeen suhteen. Päivässä on 24h ja töitä esim se 8h, se 8h on jaksettava vaikka mikä olisi ja se on aika pitkä aika. Siihen päälle mahdolliset pitkät työmatkat. En sano, että ennen ei ole ollut pitkiä päiviä, mutta työtä yleensä tehtiin maatiloilla itseään varten, hoidettiin koti ja eläimet ja pellot. Puhallettiin yhteen hiileen pienen kylän kesken ja autettiin toinen toisiamme kun oli vaikeaa. Nyt pitää pärjätä yksin jos ei ole isoa sukua joista nyt edes joku voisi joskus auttaa. Naiset menee töihin vaikka kroppa tuottaisi maitoa vielä lapselle, se aiheuttaa stressiä naiselle mutta myös lapselle joka tekee yleensä vielä pidemmän päivän tuntemattomien hoidossa taistellen muiden 20 lapsen kanssa hoitajien huomiosta. 

Raha ja ahneus aiheuttaa tämän, koko ajan pitää saada enemmän ja olla tehokas...

Hyviä pointteja teillä molemmilla. Mutta silti, Suomessa ja monessa muussakin maassa joudutaan elämään "luonnonvastaisesti" . Eikä joskus ennen maalla työskennelty välttämättä sen enempää itselleen kuin nykyään, valtaosa maaseudun asukkaista EI omistanut omaa tilaa, vaan työskenteli joko sukulaisten tiloilla, maattomana renkinä/piikana tai vuokralaisena eli torpparina.

Mutta toki se elämä oli konkreettista ponnistelua elannon eteen, yhtä kaikki. Viimeistä pahoista nälkävuosista ei ole kuin 152 vuotta, silloin kuoli melkein kymmenesosa väestöstä.

Yhteisöllisyyden häviäminen on tosiaan iso juttu, jonka arvioidaan vaikuttavan mielenterveyteen. Toisaalta sillä on myös se kääntöpuoli, että yhdenmukaisuuden paine on myös helpottunut. Ja se on iso helpotus luonnoltaan erilaisille ihmisille, esimerkiksi seksuaalivähemmistöille ja neurologisesti erilaisille.

53

Siis lopettakaa tollanen sexxixsm!!! HETI! Suomalaiset naised ovat ahvoja ja itsenäisiä, eivätkä tarvitse miestä mihinkään! Tämä on sovinisimia!  "When woman work together, great things happen"

mua kiusattiin muiden naisten osalta ja päädyin ensin sairauslomalle ja sen jälkeen työttömäksi. Onko vika minussa, kiusaajissa, työpaikassa, yhteiskunnassa vai kaikissa?