Lue keskustelun säännöt.
Kaipaatteko / muisteletteko ensirakkauttanne?
24.06.2013 |
Kuinka kauan tästä on?
Uskotko, että vielä tienne kohtaavat?
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus kaipaan. Pari vuotta sitten, eroni jälkeen, oli lähellä jo tapaaminenkin hänen kanssaan, hänkin on eronnut tahollaan. Mutta sitten elämän tuulet vei ja tapaaminen jäi, ehkä hyväkin niin.
Joskus käy mielessä, että mitäs jos olisimme nähneet, 20 vuotta kaiken jälkeen, olisiko elämä voinut jatkua yhdessä? Jotenkin tuntuu, että ei olisi. Olisi vaan vanhat arvet repeytyneet ja niitä olisi taas saanut paikkailla.
Välillä katselen hänen elämäänsä fb:n kautta, lämmöllä mutten niinkään kaipauksella. (elämme siis aika kaukana toisistamme)
Kaipaan. Siitä on 20 vuotta kun tapasimme. Kunnon suhdetta meillä ei koskaan ollut, mutta vuosia meni, että vietimme iltoja/öitä yhdessä. Sitten tapasin nykyisen mieheni.
En koskaan unohda sitä tunnetta tämän miehen kanssa. Kuuntelen joskus musiikkia ja luen vanhoja päiväkirjojani joissa tekstejä hänestä.
Olen naimisissa ja onnellinen ja tuntuukin aivan typerältä muistella jotain 20 vuotta vanhoja asioita, mutta ne jätti niin vahvat jäljet sydämeeni <3
Ehkä vanhaiskodissa törmäämme...
Kaipaan, mutta oli liian vaikea henkilö noin muuten. Eikä tästä ole kuin kuusi vuotta kun kohdattiin.
Kaipaan, välillä niin, että itken tosissani. Meillä oli mahtavat kolme vuotta ja ikinä en unohda sitä tuskaa kun jouduin hänestä eroamaan. Valitettavasti mahdotonta enään nähdä. Ikävä on valtava. <3 kohta 8v siitä kun viimeisen kerran nähtiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan yhdeksättä vuotta naimisissa.
Koin ensirakkauden vasta äitinä ja vaimona 27v sitten. Yhä kaipaan niin että kipeää tekee ja niin kaipaa toinenkin osapuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
20 vuotta sitten tavattiin. Oltiin nuoria, mutta meidän välillä oli niin uskomattomia kohtaamisia, sattumia ja tuntemuksia etten koskaan enää sellaista tule kokemaan.
Ajattelen tätä miestä nykyään niin paljon, että mahtaa hänellä poskia kuumottaa. En ole yli 10 vuoteen hänen kanssaan jutellut. Perheet meillä on molemmilla.
Aina välillä,aika on kullannut muistot. Ollaan kavereita,mutta tuskin romanttisessa mielessä tullaan enää kohtaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. En haikaile mitään menneitä, enkä välitä edes muistella! Siellä olkoot missä on, vaikka ei minulla toki mitään häntä vastaan ole eikä mitään huonoja kokemuksia hänestä. Mennyt vaan yksinkertaisesti on mennyttä!
En tod:) en edes muistele, paitsi silloin tällöin kylmillä väreillä. Ihan normi ihminen kun alettiin seurustelemaan, mutta anaboliset veivät sitten voiton... erostakin on jo 24v. Ehkä kohtaavat, meillä on yhteinen kummilapsi, eli hänen häissään mahdollisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kaipaan ja muistelen tietenkin ja aikaakin jo yli 10 vuotta...
No en tod. Ensirakkauteni taisi olla "ritari ässä" On miesmaku sittemmin muuttunut. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No 26 vuotta on jo yhdessä tätä elämää katsottu. Eli eipä tässä kauheesti kaipaamaan pääse kun on tossa ihan vieressä. ;D
Ollaan kahdettakymmenettä vuotta kimpassa ja pari lastakin on. Rakastan edelleen ja malttamattona odottelen tuota töistä kotiin, että pääsis halipusimaan.
En kaipaa enää. Haikeista ja ikävistä tunteista pääsin vuosien jälkeen. Rakastuttiin 17-vuotiaana ja erosta on aikaa nyt....hmm....toiset 17 vuotta. Hassua oli, kun löysin kotipaikan kaappeja siivotessa häneltä saadun synttärikortin, jossa hän vannoi ikuista rakkautta. Ei se kovin ihmeellisiä tunteita herättänyt. Mutta totta on, että ensirakkaudesta toipuminen kesti aikoinaan tosi pitkään.
Muistelen suurella lämmöllä ja kiitollisuudella. Mullakin liki 20 vuotta siitä aikaa. Hän oli erittäin haastava ihminen, mutta niin aito ettei kukaan muu ole samaan päässyt. Muutama vuosi sitten tavattiin sattumalta baarissa, selviteltiin viimeisetkin solmut väliltämme.
Asumme samassa kaupungissa edelleenkin, hän kiertänee tällä hetkellä festareita töiden parissa ja muutenkin on hyvin paljon tien päällä. Ehkä joskus vielä tapaamme, mutta kummallakin on oma elämä vaikka vapaita käsittääkseni molemmat olemme. Yhteenpaluuhaaveita ei ole.
Montaa asiaa ja ihmistä elämässäni kadun, mutta häntä en koskaan, ikinä, milloinkaan. Niin paljon kun hän aikoinaan satuttikin, hän tulee aina olemaan osa minua. Jos joskus sairastun dementiaan, muisto tästä ihmisestä toivottavasti kuuluu niihin asioihin, jotka kulkevat mahdollisimman pitkään mukana.
En kaipaa enkä muistele. Ihmetyttää lähinnä mitähän siinäkin oli sellaista että pisti pään niin pyörälle. Erosta on jotain kuutisen vuotta aikaa, ennen sitä asuttiin joitain vuosia yhdessä. Olin näkevinäni jonkun aikaa sitten sitä, sen verran olen kuullut vanhoilta tutuilta että asutaan samassa kaupungissa, mutta varmaksi en mene sanomaan, eikä niin paljoa kiinnosta että olisin mennyt lähemmäs ottaakseni selvää oliko se se.
Voisi tuntua jotenkin omituiselta tavata ja jutella, kuten yleensä ihmisten kanssa joita ei ole vuosiin tavannut ja joista on etääntynyt.
28 vuotta.
Usein toivon että törmäisimme. En tiedä miksi, koska olen ja halunnut olla jo lähes 20 vuotta onnellisesti naimisissa.