Teini ei ole tavannut kavereitaan kertaakaan kesälomalla.
13-vuotias on viime keväänä ollut kouluaikanakin aika vähän kavereiden kanssa, vaikka ennen oli joka päivä. Mitähän tässä on syynä? Sanoo ettei kukaan kuitenkaan hänen kanssaan tahdo olla. Miksei, ei häntä kiusata, ja koulussa on ihan kohtuu suosittu. Ei mikään coolein jäbä, mutta kuitenkin aina porukassa mukana, eikä jää ulkopuolelle.
Ei poika masentuneelta vaikuta, soittaa kitaraa, skeittailee kotipihalla ja lukee. Seuranaan ainoastaan äiti ja viisi vuotta nuorempi veli, joka kyllä juoksee aktiivisesti kavereiden luona. Miten suhtautua?
Kommentit (4)
Tuo on vähän hankala ikä, lapsuuden ja teiniyden välimaastossa. Jotkut jo "aikuistuu" ja alkaa isojen jäbien juttuja, toiset vielä lapsia. Yleensä ne lapsellisemmat jää vähän jalkoihin, valitettavasti. Olisko serkkuja tai tuttavaperheitä, olisko mummolaa, jonne lähettää viikoksi, pariksi tai jonnekin muualle kylään. Mitä aiotte tehdä lomalla noin muuten?
Kyllä niitä on. Tässä on sellainen neljän pojan porukka, ja poikani on monta vuotta kuulunut remmiin. Nytkin kaverit ovat normaalisti yhteyksissä esim fb:ssä, mutta livenä eivät näe. Mitään riitaa ei kuulemma ole. Kuitenkiaa poikani ei selkeästi tahdo pitää yhteyttä nyt kesällä, tuntuu että on epävarma siitä halutaanko häntä mukaan. Aikaisemmin yksi kaveri pyysi yöksi, poika oli menossa, mutta sitten kaverille tulikin muuta menoa. Sen koomin ei ole ollut puhetta tapaamisesta.
Kivahan se on että on kotona, kun mullakin on loma, mutta kun parin viikon päästä palaan töihin, onko päivät pitkät yksin kotona?
Lomalla ollaan oltu vuokramökillä, käyty kalassa, huvipuistossakin ja tavattu sukulaisia (kaikki serkut kuitenkin pikkuveljen ikää), ja poika on tehnyt pihahommia ja tienannut rahaa, voi kohta ostaa unelmiensa skeden :) ehkä poika on vaan viihtynyt mun ja veljensä kanssa kun olen ollut lomalla? Toivottavasti.... Huolettaa vaan, vaikka poika vaikuttaa ihan tyytyväiseltä.
Olisikohan rhkä kuitenkin niin ettei niitä kavereita vasn ole?