Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En pärjää enään 3,5v poikani kanssa
20.06.2013 |
Poika on aina ollut ihan mahdoton. Vauvasta asti ja kokoajan pahenee. Nyt sen oikein huomaa kun poika on kesälomalla tarhasta. Vaikka elämme säännöllisessä rytmissä, poika nukkuu tarpeeksi ja saa liikuntaa ainakin 2kertaa päivässä ulkoillaan. Yleensä ollaan pihalla aamupalasta päikkäreihin ja päikkäreiden jälkeen syödään ja lähdetään pihalle ja tullaan ruuaksi sisälle ja sit tehdään juttuja sisällä tai lähdetään vielä pihalle.
Lapsi haastaa minut joka asiassa. Kaikesta täytyy itkeä ja kiukutella. Mitään ei muka osaa itse vaikka tarhassa tekee kaiken itse. Jäähypenkkiä käytetään tai sylirauhoitusta silti poika toistaa samat asiat uudelleen ja uudelleen. Nykyään suuttuessaan menee hampaat irveen ja heittelee tavaroita,rikkoo tavaroita, lyö,potkii, kiljuu ja huutaa.
Annan kaiken huomioni hänelle ja sekään ei riitä. Jos joudun jotain asioita tekemään ilman häntä hän alkaa heti huutamaan kun ei riitä keskittyminen yksin johonkin. Jos puhun toisen aikuisen kanssa hän tulee repimään ja kiljumaan ja huutamaan väliin. Kaupassa käyntiä en voi harkitakkaan sillä sieläkin lentää tavarat ja huudetaan ja juostaan kaupan ovista pihalle. Parkkihallissa ja ulkona juoksee autojen sekaan vaikka on kielletty ja selitetty että siinä voi sattua. Tuntuu välillä että poika hakemalla hakee jotain mikä satuttaisi tai sitten hänellä ei ole itsesuojelu vaistoa yhtään.
Olemme käyneet psykologilla mutta ne 4kertaa hän arvioi minun vanhemmuuttani ja kyseli vain jotain pojasta. Myös lastensuojelun perhetyöntekijät kävivät meillä ja molempien sanoma on. Äidin tekemisissä ei kommentoitavaa. Poika on haastava, kuuluu ikään! Pyysin siis itse lastensuojelulta apua. Kumma vain kun kaikki tuntemani tuon ikäiset haastavatkin lapset eivät vedä millään tasolla vertoja pojalleni. Osaa myös jarruttaa pyörällä mutta ei sitä tee vaan mielummin satuttaa itseään. Moni sanoo kuvauksen perusteellaettä hakee huomiota mutta en usko siihen sillä annan kaiken huomioni hänelle. Välillä mietin että mikä häntä vaivaa ? Mikä hänellä voi olla niin huonosti? Ja pärjäänkö hänen kanssaan vai olisiko hänen parempi muualla?
Hän on hyvin manipuloiva myös! käskyttää minua esim "äiti hymyile minulle!" vaikka hymyilen käskemättäkin! "äiti kanna minut!" "äiti syötä!" "Äiti tee sitä äiti tee tätä" ja en tietenkään kaikkeen suostu sehän on selvä mutta siitä meneekin pasmat sekaisin ja seuraa itkuraivo kohtaus ja siitä ei ihan hetkeen selvitä, sitten ollaankin jo siinä tilanteessa että ihan vain vääränvärinen sukka saa itkupotkuraivarit aikaan ja tätä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.
Muita kokemuksia? Mitä teen? Onko mahdollisuuksia pärjätä hänen kanssaan kotona jos tämä pahenee?
Kommentit (53)
Huh huh. Lapsellasi on täysin normaali asiaankuuluva UHMAIKÄ! Maalaat piruja seinille kuten moni muukin vastaaja. Teet asiat aivan hyvin, mutta uhmaikään nyt vain kuuluu se, että se ei "kelpaa" lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minustakin osa kertomistasi kuulostaa aivan normaalilta. Itselläni on pojat 3.5 ja 5v. Kerran yritin katsoa kirjastosta itselleni nuotteja, tällä aikaa pojat olivat repineet levyjä ulos koteloistaan ja piilotelleet ympäri kirjastoa. Tämän jälkeen en ole enää yrittänyt valita kirjastossa mitään itselleni. Lähes aina isompi pyöräilen edeltä puistosta kotiin, pienempi yleisä kiukuttelee jossain kadunkulmassa aikooko ylipäänsä tulla vai ei. Samoin jos satuttavat itseään, niin usein kohellus vain jatkuu, ovat läpeensä mustelmilla molemmat näin kesäaikaan (kiipeilevät puissa jne). En ole koskaan ajatellut, että lapsissani olisi mitään poikkeavaa. Päiväkodista saatava palaute on ollut hyvää, vilkkaita, liikunnallista poikia toki. Päiväkoti vahvistanut vain olevan taidoissaan ikätasoaan edellä, ehkä siksi, että ovat aina saaneet tehdä ja mennä.
Samanlaiselta näyttää muidenkin ikätovereiden meno esim.puistossa.
Meillä Tourettea ja ADHD:ta sairastava poika on ollut taaperoiän jälkeen suoraan sanottuna kamala. En nyt sano että ap:n lapsella olisi näistä kumpaakaan, mutta tuo haastavuus kuulosti vaan niin tutulta...
Pahinta on ehkä se, että kaikki keskittyvät syynäämään äidin tekemisiä, mutta lapsi on aina viaton, myös diagnoosin jälkeen.
meillä on samanikäinen poika ja hänessä on monia samoja piirteitä kun sun lapsessa, en itse pidä niitä mitenkään epänormaaleina. Lapsi on meillä ollut vauvasta asti hyvin "ripustuvainen" eli on halunnut aina olla sylissä ja vain sylissä. Oppi kävelemään todella nuoressa iässä mutta halusi aina että äiti kävelee vieressä. Joka asia piti tehdä niin että olen lapsessa kiinni. Nyt ikää on tuon reilu kolme vuotta ja meidän elämä helpottaa koko ajan. Vaikka lapsi on edelleen erittäin ripustautuva, hän ymmärtää puhetta ja ymmärtää että on tilanteita jolloin pitää pärjätä yksin (esim kun teen kotitöitä ja välillä olen ihan sanonut että äiti juo nyt kahvin rauhassa). Raivareita ei enää tule kuten ennen. Lapsi käy päiväkodissa ja pärjää siellä tosi hyvin. Lapsi on ujo luonteeltaan eli tutustuu hyvin rauhallisesti uusiin ihmisiin. Myös uudet vaatteet/lelut/paikat ovat kauhunpaikkoja. "emmä haluu, emmä tarvitse, äiti mennään kotiin". Mutta sitkeästi ja rauhallisesti ollaan kokeiltu uusia juttuja, vaatteita ja paikkoja. Mun lapselle pitää selittää tarkasti ETUKÄTEEN mitä tulee tapahtumaan ja ketä ihmisiä siellä on. Sitten hän uskaltaa mennä sinne. Rutiinit ovat meillä äärimmäisen tärkeitä ja ne luovat lapselle turvallisuutta. Musta on ihana huomata että nykyisin lapsi on alkanut mennä oma-aloitteisesti omaan huoneeseen leikkimään (huom yksin ) - ihan juhlan paikka meillä, missä lapsi on vaatinut mun huomiota koko ikänsä. Ja tuohon käskyttämiseen, meillä oli samaa eli "äiti juokse" "äiti naura" - ne ovat loppuneet kun sanoin joka kerta ettei äiti tee mitään käskystä vaan pyytämällä nätisti :) ja meillä on myös tuo kantamisasia, välillä kannan, välillä en. Lapsi on kuitenkin vielä pieni ja ymmärrän että on tilanteita milloin hän on oikeasti väsynyt. Meillä halitaan, lauletaan ja tanssitaan paljon :)
Kovia raivareita ei ole koskaan ollutkaan, lähinnä lapsi kävi aina pienempänä itkemään jos ei saanut tahtoaan läpi ja äiti ei kantanutkaan koko päivää. Olen puhunut lapselle todella paljon tunteista eli yritetään tunnistaa aina se fiilis ja keskustellaan siitä. Nykyisin lapsi osaakin pukea sanoiksi sen mikä harmittaa, siihen riittää sitten lohdutus ja joku ratkaisuehdotus. Lapsi viettää myös isänsä kanssa paljon aikaa, ja hän kamppailee tahollaan samojen asioiden kanssa, onneksi meillä on hyvät välit niin ollaan vaihdettu kokemuksia ja mietitty yhdessä toimintatapoja.
Nämä konstit ovat toimineet meillä, toivottavasti niistä olisi jotain vinkkejä myös teidän perheelle!
Lopeta se liika selittely lapselle. Kun lapset ovat pieniä, niin silloin toimitaan kun äiti käskee, piste.
Mulla on ihan samanlainen poika, en tosin ole pitänyt häntä epänormaalina. Tosin en koe uhmaa ja kiukuttelua kauhean väsyttäväksi, koska se on kuitenkin vaan lapsen kiukuttelua. Lapset nyt kiukuttelee jos eivät saa tahtoaan läpi. En tosin kyllä mitätöikään lapsen tunteita, mutta periksi en anna.
Selitän lapselle etukäteen kun mennään uuteen paikkaan, että miten siellä on käyttäydyttävä. Jos menee tosi hyvin, niin saatan palkita yllärillä, käymme vaikkapa hakemassa kaupasta tikkarin tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä nyt on vähän heitto, mutta millaista ruokaa syötte kotona?
Kannattaa antaa aina tikkari tai jätski kun lapsi itkee ja reuhaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tämähän on perheen ainut lapsi? Tälläsiähän ne justii onki.. Vaikka hyvältä kasvattajalta kuullostat!! Tsemppiä! Millainen poikasi on hoidossa? Taitaa olla yksinäinen ja turhautunut kotona..
Jos ap asuu Tampereella, niin pitäisi melkein tavata. Sillä tuntuu, että kirjotit minun pojastani, ikäkin täsmää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja minä en pärjää ''enään''-sanaa käyttävän ihmisen kanssa.
Onpas paljon vihaa näiden "sehän on vaan uhmaikä"-tyyppien kanssa.
Kuulostaa siltä, että olet tehnyt parhaasi ja paljon päälle. Ne, jotka eivät ole ongelmalapsen kanssa olleet tekemisissä eivät tätä voi ymmärtää, vaan luulevat sinun ylireagoivan.Sivuuta ne kommentit.
Nyt olisi aiheellista etsiä joku hyväksi havaittu ammattilainen, ja vaikka nipistää menoista sen verran että kävisi edes hieman juttusilla. Toki voi näyttää siltä, että on "normaali" miesystävän seurassa, mutta jokainen varmaan ymmärtää, että vieraamman seurassa on uudenlaista virikettä ja mietittävää, johon on helpompi keskittyä. Tuollaista "erilaista" seuraa ei voi kuitenkaan olla aina. Tuo tietynlainen itsensä satuttaminen ja kontaktin puute kuulostaa siltä, että itse panostaisin ammattilaisen apuun, ennenkuin hajoan itse. Et jaksa loputtomiin tuollaisessa tilanteessa. Ongelma onkin ns. "day-to-day psykologit", joille helposti ohjataan ja hoitosuhde jää kertakäyntiin. Sama ongelma kuin monen aikuisen uupumuksessa, terveyttä hoidetaan tasan sen verran kuin on velvoitetta eli pahimmillaan sen yhden käynnin verran.
Jostain tarvitsisit nyt suosituksen ammattilaisesta, joka ottaa asian vakavasti. Ja siellä sitten kerrot ihan kaiken avoimesti, kerrot myös omasta jaksamisestasi. Apu löytyy varmasti oikealta auttajalta. Harmi, etten osaa suositella ketään.
Täällä monet kokeneet puhuivat neurologeista, uskoisin niitä, joilla on kokemusta, joskin olisi hyvä että joku ammattilainen määrittelee mitä tarvitaan.
Jaksamista sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luota vaan itseesi ap. Jos tunnet ja tiedät se, että kaikki ei ole kunnossa, niin silloin ei kyllä ole. Äidin väistö on rautaa. Ja äiti tuntee parhaiten oman lapsensa. Kertomasi ja huolesi mukaan uskon, että tossa on enemmästä kyse kuin vaan haastavuudesta.
Nimimerkillä: KYLLÄ ÄITI TIETÄÄ
Alue: Aihe vapaa
Yritätkö liikaa olla täydellinen äiti? Oletko koskaan suuttunut lapselle? Yhdellä tutullani tuntuu olevan samantapainen ongelma; vilkas poikalapsi ja perfektionistiäiti on aivan hukassa. Lasta käytetään lääkärissä suunnilleen joka viikko milloin mistäkin syystä ja äidin mielestä lapsi on "mahdoton". Ulkopuolisen silmissä lapsi tyrannisoi koko perhettä, kaikki pyörii lapsen ympärillä aamusta iltaan.