En pärjää enään 3,5v poikani kanssa

Neuvola ohjasi meidät vain psykologille.
Tanssitaan,lauletaan,leikitään paljon.
Lapselle tehty aivosähkökäyrä ja jokin selkäydin punktio kun olimme sairaalassa osastolla sairauden vuoksi ja sairaalassa sai sit näitä raivareita. Ei osannut silloin vielä puhua joten pelkäsin niitä raivareita ja pyysin lääkärin katsomaan raivaria. Lasten lääkäri katsoi hetken ja totesi "lapsessa ei ole vikaa hän on vain vihainen" :/
Mutta minun mielenrauhaksi nuo testit otettiin.

Ei juokse tahallaan päin mitään mutta häntä ei juuri haittaa vaikka kolauttaisikin itsensä johonkin. Pyytää puhaltamaan ja sitten menee tekemään samaa uudelleen. Pyörällä ajaessa tosin ei jarruta vaikka menisi ojaan vaikka osaa jarruttaa.

Teen selväksi että minä määrään hän ei. siltikin sitä yrittää :(
Jos komentaa minua puhuu minulle tyhmiä tai huutaa vien omaan huoneeseen.
Teen mielestäni kaiken neuvolasta,psykologilta,kirjoista ja perhetyöntekijöiltä saamien ohjeiden mukaan siltikin elämä on tätä :/

ap

Tuo kiukuttelu on NIIIIIN normaalia tuossa 3,5v iässä. Täysin normaalia. Vinkuminen, kiljuminen, kaikki normaalia. Lyöminen ja potkiminen on ongelmakäytöstä.

Tuon ikäinen tajuaa ja ymmärtää jo vaikka mitä. Jokaisesta huonosta käytöksestä tulee saada rangaistus. Jäähypenkki on hyvä, 4min tuon ikäiselle. Jos 4min ei tehonnut tai 4min ei sujunut rauhassa, niin uudestaan vaikka 10 kertaa. Lapsi kyllä oppii, mutta sinun täytyy olla johdonmukainen   a i n a.

Neurologi voisi olla parempi kuin psykologi.

[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 19:03"]

Poika on aina ollut ihan mahdoton. Vauvasta asti ja kokoajan pahenee. Nyt sen oikein huomaa kun poika on kesälomalla tarhasta. Vaikka elämme säännöllisessä rytmissä, poika nukkuu tarpeeksi ja saa liikuntaa ainakin 2kertaa päivässä ulkoillaan. Yleensä ollaan pihalla aamupalasta päikkäreihin ja päikkäreiden jälkeen syödään ja lähdetään pihalle ja tullaan ruuaksi sisälle ja sit tehdään juttuja sisällä tai lähdetään vielä pihalle.
Lapsi haastaa minut joka asiassa. Kaikesta täytyy itkeä ja kiukutella. Mitään ei muka osaa itse vaikka tarhassa tekee kaiken itse. Jäähypenkkiä käytetään tai sylirauhoitusta silti poika toistaa samat asiat uudelleen ja uudelleen. Nykyään suuttuessaan menee hampaat irveen ja heittelee tavaroita,rikkoo tavaroita, lyö,potkii, kiljuu ja huutaa.
Annan kaiken huomioni hänelle ja sekään ei riitä. Jos joudun jotain asioita tekemään ilman häntä hän alkaa heti huutamaan kun ei riitä keskittyminen yksin johonkin. Jos puhun toisen aikuisen kanssa hän tulee repimään ja kiljumaan ja huutamaan väliin. Kaupassa käyntiä en voi harkitakkaan sillä sieläkin lentää tavarat ja huudetaan ja juostaan kaupan ovista pihalle. Parkkihallissa ja ulkona juoksee autojen sekaan vaikka on kielletty ja selitetty että siinä voi sattua. Tuntuu välillä että poika hakemalla hakee jotain mikä satuttaisi tai sitten hänellä ei ole itsesuojelu vaistoa yhtään.

Olemme käyneet psykologilla mutta ne 4kertaa hän arvioi minun vanhemmuuttani ja kyseli vain jotain pojasta. Myös lastensuojelun perhetyöntekijät kävivät meillä ja molempien sanoma on. Äidin tekemisissä ei kommentoitavaa. Poika on haastava, kuuluu ikään! Pyysin siis itse lastensuojelulta apua. Kumma vain kun kaikki tuntemani tuon ikäiset haastavatkin lapset eivät vedä millään tasolla vertoja pojalleni. Osaa myös jarruttaa pyörällä mutta ei sitä tee vaan mielummin satuttaa itseään. Moni sanoo kuvauksen perusteellaettä hakee huomiota mutta en usko siihen sillä annan kaiken huomioni hänelle. Välillä mietin että mikä häntä vaivaa ? Mikä hänellä voi olla niin huonosti? Ja pärjäänkö hänen kanssaan vai olisiko hänen parempi muualla?

Hän on hyvin manipuloiva myös! käskyttää minua esim "äiti hymyile minulle!" vaikka hymyilen käskemättäkin! "äiti kanna minut!" "äiti syötä!" "Äiti tee sitä äiti tee tätä" ja en tietenkään kaikkeen suostu sehän on selvä mutta siitä meneekin pasmat sekaisin ja seuraa itkuraivo kohtaus ja siitä ei ihan hetkeen selvitä, sitten ollaankin jo siinä tilanteessa että ihan vain vääränvärinen sukka saa itkupotkuraivarit aikaan ja tätä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

Muita kokemuksia? Mitä teen? Onko mahdollisuuksia pärjätä hänen kanssaan kotona jos tämä pahenee?

[/quote]

Jos kirjoitat "enään", ampiainen pistää sua nenään. Että silleen.

Niin olen ymmärtänyt että normaalia. Jäähyn /rangaistuksen saa aina kun tarvitsee. ja istuu 3min tai niin pitkään kun täytyy jos ei suju. Poika ei katso millään silmiin kun hänelle selittää asiat mitä tekee väärin mutta ottaa silmä kontaktin jos häntä kehuu tai puhuu normiasioista mutta toruja välttelee myös katseellaan :/

ap

[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 20:38"]

Neurologi voisi olla parempi kuin psykologi.

[/quote]

Olen samaamieltä. Kuulostaa niin tutulta tuo että ei reagoi kipuun ja koheltaa ja kiukuttelee.

[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 20:43"]

[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 20:38"]

Neurologi voisi olla parempi kuin psykologi.

[/quote]

Olen samaamieltä. Kuulostaa niin tutulta tuo että ei reagoi kipuun ja koheltaa ja kiukuttelee.

[/quote]

Jatkan vielä.Meillä ei lapsi noin paljoa kiukutellut ja raivonnut, mutta neurologinen vaiva aiheutti vastaavanlaista. lisäksi vielä oli kuulo yliherkkyyttä. tunto aliherkkyyttä, ym

[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 20:42"]

Niin olen ymmärtänyt että normaalia. Jäähyn /rangaistuksen saa aina kun tarvitsee. ja istuu 3min tai niin pitkään kun täytyy jos ei suju. Poika ei katso millään silmiin kun hänelle selittää asiat mitä tekee väärin mutta ottaa silmä kontaktin jos häntä kehuu tai puhuu normiasioista mutta toruja välttelee myös katseellaan :/

ap

[/quote]

Sitä kutsutaan häpeäksi. Lapsesi siis on siinä(kin) asiassa täysin normaali.

Vie yksityisesti lastenneurologille, jos se vain taloudellisesti on mahdollista. Soita myös perheneuvolaan, siellä on lastenpsykiatri.

Tilanteenne kuulostaa todella rankalta, hyvä, että olet hakenutkin apua.

Tsemppiä ja voimia vaikeaan tilanteeseen!

Oletteko nyt lomalla? Mitäs jos tekisittekin huomenna jotain, mistä SINÄ tykkäät? Ei leikkikentälle, vaan urheilemaan/puistoon/kirjastoon - mitä vaan missä poika voi olla mukana mutta missä hän ns.sopeutuu sinun tahtiisi. Sitten jotain pientä päivään, mitä hän saa toivoa, olisi reilua. Kuulostaa minusta siltä, että sinä olet nyt väsynyt ja olet myös alkanut epäillä jaksamistasi tai taitojasi pärjätä pojan kanssa. Ja kuulostaa siltä, että poika saa vaikuttaa liikaa siihen, mitä te yhdessä teette.

En tiedä, viittaisivatko oireet johonkin "epänormaaliin". Kuitenkin vähän kuulosti siltä, että pojalla paikka perheessä on hämärtynyt. Äiti on kuningatar, tekee mitä tahtoo ja samalla pitää pojasta täysin huolta ja huomioi hänet, mutta poika ei pyöritä äidin suunnitelmia....

Minustakin kuulostaa oudolta, että annat kaiken huomiosi pojalle. Lapselle on raskasta olla aikuisen elämän (ainoa?) sisältö. Lapsi tulee osaksi aikuisen elämää. Onko perheessä myös toinen aikuinen? Mitä hän voisi tehdä lapsen kanssa?

3v on todella haastava ikä. Koeta olla aikuinen, älä lähde mukaan lapsen vedätyksiin. Esimerkki elämästäni: yksi lapsistani juoksee usein karkuun ärsyttävästi hymyillen, hän tahtoisi saada sillä huomiotani, että ottaisin kiinni. Tuolloin kuitenkin vain käännä selkäni (jollemme ole hengenvaarallisessa paikassa), olen aikuinen ja leikin hippaa silloin kun siitä sovitaan. 

Vaarallisessa paikassa esim.parkkihalli pidän kyllä lapsia aina kädestä kiinni (tai pitävät vaunuista tai toistensa kädestä kiinni, jos siihen kykenevät).

Jos edes harkitset oman lapsesi antamista pois niin tarvitsette todella apua. Ota uudestaan yhteyttä esim.neuvolaan. Nämä ovat niin kamalia tunteita. Sen tunteen, että et ole varma, pärjäätkö kyllin hyvin lapsesi kanssa ymmärrän. Itselläni oli vastaavia kun leikki-ikäiseni jäivät kotiin päiväkodista vauvan syntyessä, testasivat minua oikein. Annoin itselleni luvan ajatella, että katsotaan, jos en todella pärjää, niin sitten takaisin päiväkotiin vain. Muutaman kerran kun ovat karanneet, niin olen selittänytkin heille, että näin ei voi tehdä, koska jollen pysty takaamaan heidän turvallisuuttaan, niin silloin he eivät voi olla päiviä kotona minun ja vauvan kanssa. Pidä ihmeessä kotona vain minimi sijaishoitoaika, voit soittaa pk:n johtajalle heti talon avauduttua. Hyväksy myös se, että olet varmasti paras vanhempi lapsellesi juuri sellaisena kuin olet, laske hiukan rimaa. Nykyaika asettaa niin paljon vaatimuksia siitä, millainen vanhemman tai lapsen tulisi olla. Turvallisuus ja se, että jollain tasolla pystyt (edes hetkittäin) iloitsemaan lapsestasi ja hänen kanssaan riittää.

Mun korvaan kuulostaa normi lapselta, mutta vain haastavammalta. Meillä erityislapsi, joka temppuilee samoin, mutta ei niin pahasti kuin ap:n lapsi. Meillä on varmaan käynyt tuuri.

Minusta tuntui jo pahalta hakea apua sillä, rakastan poikaa yli kaiken ja pelkäsin kysyä apua lastensuojelusta koska ajattelin että jos he näkevät etten pärjää vievät pojan pois. Ja en voisi kuvitellakkaan elämää ilman poikaa. Kuitenkin nyt olen miettinyt että mitä jos pojalla olisi parempi jonkun muun kanssa? Vaan siltikin menettäisin kaiken jos poika lähtisi muualle. Olemme jonossa tukiperheeseen, mutta jonot on pitkät. Lisäksi minuun otetaan yhteyttä perheneuvolasta syksyllä, sillä keväällä heillä ei ollut aikoja. Odotan sinne pääsyä kovasti jotta saataisi selvyys onko poika sairauttaan tuollainen vai vain haastava lapsi?
Olemme nyt molemmat lomalla ja teen kyllä asioita joihin poika voi osallistua mutta minun ehdoilla. Käymme kirjastossa ja hän on siitä aivan innoissaan. Kunnes yritän perehtyä katsomaan itselleni luettavaa, silloin lähtee homma hanskasta. Hän alkaa juoksennella ja ottaa kirjoja sieltä täältä ja laittaa niitä eripaikkoihin.

Kotimatkoilla usein lähtee juoksemaan mutta en lähde perään (metsäinen hiekkatie) sillon hän usein juoksee kotiovelle asti ja itkee sielä miksi en juossut hänen kanssaan. selitän miksi en. Ja välillä hän pyytää että kannan hänet. En suostu niin joudun kävelemään edellä ja hän tulee itkien perässä ja huutaa odota. Jos odotan hän pysähtyy ja huutaa tule tänne! En mene vaan jatkan matkaani. Olen siis tehnyt selväksi etten ole pompoteltavissa, siltikin sitä yrittää tehdä.
Ehkä vaan yritän jaksaa ja odotan sitä perheneuvolan yhteydenottoa :) Tänään vain oli tavallista raskaampi päivä

ap

no ei todellakaan ole ketään parempaa hoitajaa, sinä olet hyvä äiti.piste.et täydellinen tosin, sellaisia on vain telkkarissa. onko lähipiirissäsi ketään johon luottaisit niin että voisit kysyä apua? ehkä hän näkisi vähän kauempaa jotain mitä sinä et nyt näe. ja vielä yleisesti, lapsethan on välillä tosi rasittavia, siitä ei pääse mihinkään. reilu kolmevuotias myös ymmärtää jo neuvottelun päälle. teejostain asiastasopimusehdotus, ja ole siinä tiukka kun juristi.poikasi vo yllättää sinut.

Meillä poika joka oli tuossa iässä ihan samanlainen, nyt ikää 4 v. 2 kk. on rauhoittunut huomattavasti. Erityislapsi on, vaan tutkimukset vasta edessäpäin, 4 v. neuvolasta saatiin lähete. Mutta ylivilkas on ainakin, lisäksi erilaisia aistiyliherkkyyksiä ja puheen viivästymistä.

Toivotan sinulle erittäin paljon jaksamista!! *halaus*

Juu täytyy yrittää tehdä sopimuksia. Minua harmittaa vain kun yritän kaikkeni mutta poika huutaa "olet tyhmä" "en leiki sun kanssa" ja lyö :(
Millaisia sopimuksia olisi hyvä tehdä ? Ja entä jos joku sujuu antaisiko siitä muutakin kuin kehuja?

ap

Olet varmasti uupunut, varsinkin kun isä ei ole kuvioissa. Hyvä kun olet hakenut apua, hae sitkeästi uudestaan, jos ei vielä heru.

Meilläkin on haastava 3,5-vuotias ja osittain tunnistin oman lapseni kertomastasi. Olen epäillyt jotain neurologista häikkää hänellä, sillä isän puolella on Aspergeria, adhd:ta ja autismiakin suvussa. Olemme nyt käyneet toimintaterapeutilla muutaman kerran ja pian on arviointitapaaminen. Jännittää mitä terapeutti on mieltä - diagnoosia mistään neurologisesta hän ei tietty voi tehdä mutta kuitenkin. Hahmottamisessa on jotain ongelmaa ainakin.

Meillä poika karkailee, vaeltelee omia polkujaan, ei omaa minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, vaan uudelleen ja uudelleen sumeilematta juoksisi tielle pihasta. Ei mene jakeluun millään. Minusta ei lapsen kaikki pyynnöt ole kutenkaan mitään manipulointia, vaan lapsi usein pyytää naama korvissa että juostaan kilpaa ovelle ja on aina ihan onnessaan, kun "voittaa" kisan ja saa kehuja kuinka hurjan nopea oli ja kuinka huomaa että hän iso poika. Mielestäni on tärkeää, että lapsikin saa päättää pieniä juttuja ja että hänenkin toiveisiinsa myönnytään joskus jos on ihan yhdentekevää, tehdäänkö kuten lapsi toivoo vai ei (kumpi paita laitetaan, juostaanko se metsäpolku jne.) 

Minusta haastavan lapsen kanssa kannattaa valita ne taistelut, tai elämästä tulee silkka taistelutanner. En suosittele. Olen ennenkin kirjoittanut tänne ja joku ehkätunnistaa, mutta meillä jäähyt laitettiin minimiin, oikeasti vain vakavista asioista ja ensinnäkin niiden teho on parantunut ja nitä tarvitaan koko ajan vähemmän. Negatiivisuudesta tulee niin helposti kierre että lapsi alkaa pitää normina sitä, että hän on tuhma ja viettää paljon aikaa jäähyllä. Meilläkin raivoavan lapsen rauhoittaminen puhumalla tepsii paljon paremmin kuin yksin jäätäminen tai jäähy. Lapsi on niin hukassa isojen tunteidensa kanssa, että tarvitsee ohjausta niiden hallinnassa.

Tsemppiä teille ja hyvä että rakkautta kaikesta huolimatta piisaa!

sopimusten kanssa on tapauskohtaista, meillä joskus annettu esim.siisteysrasteja jos on harjoiteltu vaikka lelujen siivoamista tms.aika täsmällistä. itse tykkään et pitäis olla jokin selkeä juttu, ei mitään "olla kiltisti"-juttuja.kirjastosta voisi esim.kerrata perussäännöt ,pitää kuiskailla vaan ja pysyä äidin vieressä.saa lukea omaa kirjaa siinä. jos ei onnistu,käydään ulkona ja yritetään uudestaan. ja poika voi esittää omat ns.ehdot. sit katsotte ja puhutte kotona et miten meni,kehut jos poika paransi jossain,mut vaadit kuitenkin myös niitä asioita.

sopimusten kanssa on tapauskohtaista, meillä joskus annettu esim.siisteysrasteja jos on harjoiteltu vaikka lelujen siivoamista tms.aika täsmällistä. itse tykkään et pitäis olla jokin selkeä juttu, ei mitään "olla kiltisti"-juttuja.kirjastosta voisi esim.kerrata perussäännöt ,pitää kuiskailla vaan ja pysyä äidin vieressä.saa lukea omaa kirjaa siinä. jos ei onnistu,käydään ulkona ja yritetään uudestaan. ja poika voi esittää omat ns.ehdot. sit katsotte ja puhutte kotona et miten meni,kehut jos poika paransi jossain,mut vaadit kuitenkin myös niitä asioita.

[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 21:23"]

Minusta tuntui jo pahalta hakea apua sillä, rakastan poikaa yli kaiken ja pelkäsin kysyä apua lastensuojelusta koska ajattelin että jos he näkevät etten pärjää vievät pojan pois. Ja en voisi kuvitellakkaan elämää ilman poikaa. Kuitenkin nyt olen miettinyt että mitä jos pojalla olisi parempi jonkun muun kanssa? Vaan siltikin menettäisin kaiken jos poika lähtisi muualle. Olemme jonossa tukiperheeseen, mutta jonot on pitkät. Lisäksi minuun otetaan yhteyttä perheneuvolasta syksyllä, sillä keväällä heillä ei ollut aikoja. Odotan sinne pääsyä kovasti jotta saataisi selvyys onko poika sairauttaan tuollainen vai vain haastava lapsi?
Olemme nyt molemmat lomalla ja teen kyllä asioita joihin poika voi osallistua mutta minun ehdoilla. Käymme kirjastossa ja hän on siitä aivan innoissaan. Kunnes yritän perehtyä katsomaan itselleni luettavaa, silloin lähtee homma hanskasta. Hän alkaa juoksennella ja ottaa kirjoja sieltä täältä ja laittaa niitä eripaikkoihin.

Kotimatkoilla usein lähtee juoksemaan mutta en lähde perään (metsäinen hiekkatie) sillon hän usein juoksee kotiovelle asti ja itkee sielä miksi en juossut hänen kanssaan. selitän miksi en. Ja välillä hän pyytää että kannan hänet. En suostu niin joudun kävelemään edellä ja hän tulee itkien perässä ja huutaa odota. Jos odotan hän pysähtyy ja huutaa tule tänne! En mene vaan jatkan matkaani. Olen siis tehnyt selväksi etten ole pompoteltavissa, siltikin sitä yrittää tehdä.
Ehkä vaan yritän jaksaa ja odotan sitä perheneuvolan yhteydenottoa :) Tänään vain oli tavallista raskaampi päivä

ap

[/quote]

Lohdutuksena voin sanoa että aika harva noin nuori jaksaa odottaa kirjastossa äidin kirjanvalintoja villiintymättä.