Tänään puistossa nähtyä: mitä olisit tehnyt?

Niin. Mitäpä sitä oikein voi tehdä ja mitä kannattaa tehdä. Eilen näin kun joku tommonen ehkä nelivuotias köpsöttää haalarissaan itkua tuhertaen alas portaita ja huutelee että "isä älä jätä" - edelläkulkevista ihmisistä en kyllä yhtään ensin tajunnut, kuka se isä vois olla koska joka ikinen selkä meni vaan vauhdilla eteenpäin ilman mitään epäröintiä. Lopulta se isä sieltä pysähtyi ja kääntyi ja lapsi kompastui omiin jalkoihinsa, kaatuen portaille naamalleen (ei kuitenkaan lyönyt itseään sen pahemmin) ja aloittaen entistä kovemman itkuntuherruksen. Eikä isä tee mitään, seisoo siellä kaukana edelleen ja huutaa vaan lapselleen että mitäs olit tyhmä ja yritit tulla sitä puolta portaita alas (siinä oli se kapea luiska), että hyvä siinä nyt itkeä, tyhmä.  Mulla lähti bussi just siitä melkein vierestä ja epäröin vielä autoon astuessanikin että olisko pitänyt mennä sanomaan jotain kun tuntui niin pahalta lapsen puolesta, toisaalta en voi tietenkään tietää mitkä tapahtumat oli johtaneet tohon tilanteeseen  mut ei kyllä tullut nopeesti mitään järkevää mieleenkään, mitä olis voinut sille isälle mennä sanomaan.  Kotona kyllä sitten, montakin asiaa, mut ei ne siinä enää mitään tietenkään auttaneet, ja oiskohan nuo nyt mitään auttaneet siinä tilanteessakaan. Oli sen oloinen faija että ehkä olis kiukustunut sanomisesta vaan enemmän ja purkanut senkin sitten lapseen myöhemmin.

Monista tän ketjun vastauksista huomaa, että osalla äideistä ei ole hajuakaan millaista on olla todella uupunut. Enkä nyt tarkoita uupumuksella univelkaa taikka sellaista tilannetta että mies pitkät päivät töissä.

Tarkoitan sellaista uupumusta, joka tulee, kun äiti jää täysin yksin, etenkin henkisesti. Tarkoitan sitä, kun äidillä ei ole ketään KOSKAAN apuna, että pääsisi edes kauppaan yksin ilman huutavaa kakaraa. Tarkoitan sellaista tilannetta, että isä saattaa olla kuvioissa mutta ei suostu tapaamaan lastaan kuin kerran kahdessa kuukaudessa, eikä ota omaa lastaan hoitoon, vaikka äiti olisi niin uupunut että sanoisi suoraan pelkäävänsä tekevänsä jotain peruuttamatonta. Tarkoitan sellaista pohjatonta, mustaa epätoivoa, vankilaa lasten kanssa. Kun perhe on perustettu miehen kanssa yhdessä, mutta sitten mies ottaakin oikeudekseen jättää lapset.

Tällaista äitiä arvostelee kaikki, sanoen että äiti ei ansaitse lapsiaan. Mutta kukaan ei tee mitään. Ei auta. Kukaan muu ei kuitenkaan huoli näitä lapsia, kuin se äiti. Kukaan muu ei ruoki, vaateta tai vaihda vaippaa. Vain se äiti, jonka on pakko, koska on ne lapset synnyttänyt. Se vastuu on yhdelle ihmiselle aivan liikaa, mutta äiti yrittää silti kantaa vastuun, vaikka ei enää jaksakaan näyttää rakkauttaan.

Ei se äiti enää jaksa välittää siitä lapsen itkusta leikkipuistossa. Ei siksi, että äiti olisi sydämetön ja paha, vaan siksi että äidillä ei kerta kaikkiaan riitä paukut lohduttamaan. Kun sitä itkua kuulee 24/7, niin siihen vaan turtuu. Ja äidin elämänilo ja -halu katoaa. Eikä se äiti jaksa enää välittää, että muut haukkuvat huonoksi äidiksi. Se äiti tietää sen itsekin. Ja uskoo, että lasten olisi niin paljon parempi muualla. Mutta kun kukaan muu ei niitä lapsia huoli. Eikä äiti halua lapsia ja itseään tappaakaan. Siksi se äiti vain sinnittelee raskaassa elämässään, päivä kerrallaan, viimeisillä voimillaan.

oikeesti ! halooo jos on noin hermo sairas että pitää heittää lapsi maahan menis vaan hoitoon  :) en koskaan satuta edes toisten lapsia :)mitä pitä tehdä lapsia jos niille suututaan :(mietikkää vähän vaikka kuinka olisi väsynyt älä purkaa hermoja lapsiin :) <3 

Hei 5, sinä varmasn laitat kaikki aina sen piikkiin että lapset ovat pieniä? Oletko kuullut kasvatuksesta? Etkö ymmärrä tekeväsi lapsillesi karhun palveluksen kasvattamalla heistä hirviöitä ilman rajoja? Joku ne rajat heille joskus laittaa, mutta näköjään olet niitä laiskimuksia jotka jättävät sen koulun ja yhteiskunnan tehtäväksi. 

Onneksi mun lapset ei ole enää hiekkalaattikko iässä. En voi muuta sanoa. Ei tarvitse olla yhdenkään mamman kanssa tekemisissä.

Sama sanoa, että "jos maa olisikin auennut ja nielaissut sen pennun ihan kokonaan" tai "jos se äiti olisikin ottanut haulikon käsilaukustaan ja raiskannut sillä lasta pyllyyn ja pasauttanut kahtia sen". Ei tuohon kannata puuttua...

Varmasti äiti mielessään miettii ja katuu ja potee huonoa omaatuntoa tästä tilanteesta johon meni hieman liian kovaa.. Eli pinna paloi ja kun piti siirtää kiusaava lapsi sivuun teki sen huomaamattaan liian kovaa ja lapsi tömähti pyllylleen. (kaikki tietää että joskus ne lapset pysyvät pystyssä kun niitä siirtää ja joskus ei)

Tunnistan itseni tuollaisista tilanteista. Eli joskus vaan ei jaksa vaativan 3 vuotiaan kanssa ja tulee tiuskittua tai siirrettyä hieman liian kovaa tilanteesta pois jos on tekemässä pahojaan. Ja voi sitä katumuksen määrää kun lapsi sanoo että äiti miksi sä vedit mua tai otit kädestä lujaa kiinni kun oli pieni pakko kun hakkasi kovalla autolla isoveljeään päähän.

en tuomitsisi vaan voisin vaikka yrittää ystävystyä tuon äidin kanssa ja kautta rantain selvittää onko hänellä minkäänlaista tukiverkkoa ennenkuin on liian myöhäistä ja masennus ottaa vallan kokonaan.

13: juuri noin minäkin ajattelin, se väsymys on jotain järkyttävää enkä ymmärrä miten siitä selvisin. t. kolmosten äiti

kaksivuotiasta pitää opettaa mutta mitä opetusta töniminen on? olkoon äiti vaikka kuinka väsynyt mut hakis hoitoon jos ei jaksa olla lastensa kanssa. Mä olisin puuttunut kyllä. Tiedä mitä tekee lapsilleen jos on noin masentunut ja väsynyt. Ei saa mun sympatioita!973

En nyt jaksanut kaikkien viestejä lukea. Kuulostaa siltä, että äiti kaipaisi apua ja tukea joko ihan fyysiseen väsymykseen tai sitten masennukseen. Minä varmaankin yrittäisin tutustua häneen ja sitten jossain välissä ottaisin puheeksi, että hei, näytät aika väsyneeltä, onko kaikki ok, voinko auttaa ja neuvoisin ottamaan asian puheeksi esim. neuvolassa ja tarjoaisin itse apua - ihan vaikka päikkärit voisi tehdä poikaa, jos lapset oikein valvottavat.

Jos huolesi on suurempaa laatua niin voithan soittaa lastensuojeluun tai vaikka neuvolaan ja kertoa huolesi heille.

entäs jos joku äiti heittäisi sinun lapsesi kumoon, jos lapsesi ottaisi hänen lapsen lapion maasta?

miten suhtautuisitte?

meille kävi juuri noin, itse hämmennyin ihan täysin tilanteesta...

Mutta HEI: tässähän se taas tuli todistettua että AINA on parempi lapselle olla kotihoidettu vähintään kolmivuotiaaksi, mielummin tietty kouluikään, kun se nyt vaan on lapselle parempaa se kotihoito. Vaikka ainoa hoitaja ois vittuuntunut, univelkainen ja aggressiivinen. Kuin, että olisi pkodissa jossa joku aikuinen saattaisi jopa kehaista, kun saa itse ekan kerran kädet pestyä ja lautasen omin voimin tyhjäksi.

Eihän se oikein ollut, mutten varmaan tuosta tönäisystä vielä puuttuisi. 

Tjaa, itsekin harrastan välillä kyseenalaisia kasvatuskeinoja, eilen tökkäsin sormella kaksivuotiasta otsaan josta hän alkoi itkeä. Aiemmin oli tökkinyt isompaa sisarusta naamaan ja kerran jopa silmään. Eilen tökki mua naamaan pari kertaa kun oltiin pyllynpesulla ja vaipanvaihdossa, eikä kiellot tai käeestä kiinnipitäminen auttaneet, heti kun päästin irti, tökkäsi uudelleen... Siihen loppui tökkimiset kun näytin hänelle miltä se tuntuu.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2013 klo 12:49"]

Mutta HEI: tässähän se taas tuli todistettua että AINA on parempi lapselle olla kotihoidettu vähintään kolmivuotiaaksi, mielummin tietty kouluikään, kun se nyt vaan on lapselle parempaa se kotihoito. Vaikka ainoa hoitaja ois vittuuntunut, univelkainen ja aggressiivinen. Kuin, että olisi pkodissa jossa joku aikuinen saattaisi jopa kehaista, kun saa itse ekan kerran kädet pestyä ja lautasen omin voimin tyhjäksi.

[/quote]

Hyvä pointti. Ap:n on siis nähnyt tyypillisen Av:lla "työäitejä" haukkuvan kotiäidin.

Ap, ota laakkees.

Jossittelut sikseen, mieleen tuli vain harmi ja äiti tajus tilanteen. En puuttuisi.

En varmaan olisi tehnyt mitään. Onhan tuo hirveää miten lapsia kohdellaan. Jos äiti ei koskaan hymyile eikä puhu lapsilleen, epäilisin kyllä vakavasti masennusta.Siihen on ulkopuolisen kenties vähän hankala puuttua?

Itse mietin usein, mitä muut ajattelevat minusta ja meidän lasten olosuhteista. Äidin suuttuminen lapsille näyttää toisten silmissä hirveältä, etenkään kun ei nähdä mitä sen kaupassa olon jälkeen tapahtuu. Mulla kaupassa käynti kolmen lapsen kanssa on usein ihan kivaa, mutta toisinaan hermoja raastavaa, etenkin jos olen jostain asiasta jo valmiiksi uupunut tai itkuinen tai ärsyyntynyt. Sitten saatan todella inhottavasti tiuskaista lapsille tai  tönäistä ostoskärryillä eteenpäin. Se näyttää varmasti pahalta. Kuitenkin saatan autossa huoahtaa että huh, vihdoin kotimatkalle. Hymyilen lapsille, pyydän heitä käyttäytymään seuraavalla kerralla paremmin, luetaan kotona kirja, halitaan, ollaan sylikkäin jne. Eli ihmiset näkevät vain sen pahimman hymyttömän puolen minusta. Tiedän kuitenkin, etten ole kamala äiti kokonaisuudessaan. Omakin äitini on ollut lyhytpinnainen. En voi sille mitään. :(

Mutta aloitus siis kuulostaa kyllä hirmuisen surulliselta. Lasta ei saa satuttaa.

Minusta on naurettavaa ylipäänsä että tuollaisia taaperoita aletaan rankaisemaan tai torumaan jos ottaa lelun.

Meillä on 3 lasta ja lapset on saanut ottaa pienimmältä lelun, hyvä tulos tulee niin että annetaan joku toinen lelu lapselle niin vaihto tapahtuu hyvin.

Koska faktaa on että menee puoli minuuttia niin se lelu jonka toinenkin tahtoo leikkiin jäisi pienemmältä jo pois leikistä. Ja lapsi taas hyväksyy ottamaan uuden lelun tuossa iässä niin ei siinä edes tapahdu mitään kummaa. Parhaimmillaan lapset oppii että toinen tuo kivoja leluja ja toinen miten asioita voi jakaa sovussa.

Mutta jotenki Ah niin suomalaista on että lapsia kuuluu huudattaa! "Kädestä ei saa viedä" mutta leikkiä voi ohjata toiseen suuntaan.

Riippuen päivästä niin itse joko A) mulkoilisin tuollaista tönivää äitiä tai B) sanoisisin että pitääkö sinuakin töniä että oppisit kasvattamaan lapsia?

Jos lapselta vaatii ettei muita satuteta niin onko aikuisella siihen oikeus? Satuttaako aikuiset toisiaan vai etsitäänkö uhriksi aina pienempi? Olen 165 senttiä pitkä niin ehkä sinä voisit tulla kimppuuni? :)

Niin, kunpa olisikin kyse siitä, että tämä äiti on yleensä hyvä ja lämmin äiti lapsilleen. Näen häntä usein puistossa ja aina hänellä on kyllästynyt ilme naamallaan ja puhuu lapsilleen negatiivisesti. En ole koskaan kuullut hänen esimerkiksi sanovan, että hienosti tehty tai oletpas taitava tms vaan aina jotain negatiivista, kuten "pitikö taas alkaa kiukutella" ja "kohta sinä putoat sieltä" jne. Jotenkin käy sääliksi kyseistä ihmistä. Totta kai myös minulla on päiviä kun huudan lapsilleni ja olen kärttyinen, mutta pyydän yleensä aina anteeksi ja käsiksi en käy koskaan. t. ap

[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 17:49"]

Minusta on naurettavaa ylipäänsä että tuollaisia taaperoita aletaan rankaisemaan tai torumaan jos ottaa lelun.

Meillä on 3 lasta ja lapset on saanut ottaa pienimmältä lelun, hyvä tulos tulee niin että annetaan joku toinen lelu lapselle niin vaihto tapahtuu hyvin.

Koska faktaa on että menee puoli minuuttia niin se lelu jonka toinenkin tahtoo leikkiin jäisi pienemmältä jo pois leikistä. Ja lapsi taas hyväksyy ottamaan uuden lelun tuossa iässä niin ei siinä edes tapahdu mitään kummaa. Parhaimmillaan lapset oppii että toinen tuo kivoja leluja ja toinen miten asioita voi jakaa sovussa.

Mutta jotenki Ah niin suomalaista on että lapsia kuuluu huudattaa! "Kädestä ei saa viedä" mutta leikkiä voi ohjata toiseen suuntaan.

Riippuen päivästä niin itse joko A) mulkoilisin tuollaista tönivää äitiä tai B) sanoisisin että pitääkö sinuakin töniä että oppisit kasvattamaan lapsia?

Jos lapselta vaatii ettei muita satuteta niin onko aikuisella siihen oikeus? Satuttaako aikuiset toisiaan vai etsitäänkö uhriksi aina pienempi? Olen 165 senttiä pitkä niin ehkä sinä voisit tulla kimppuuni? :)

[/quote]

Tää menee vähän ohi aiheen, mutta minusta todellakin pitää opettaa, että on rumaa viedä lelu toisen kädestä. Meidän taloyhtiössä on opettajapariskunta, jolla on kolme lasta puettuna aina vimosen päälle merkkivaatteisiin. Mutta kenenkään muun lapset eivät halua leikkiä noiden kolmen kauhukakaran kanssa, koska eivät osaa leikkiä reilusti, vaan nimenomaan jatkuvasti pomottavat, varastavat leluja jne. Varsinkin pienin tyttö on ihan mahdoton viemään toisten kädestä leluja. On varmaan saanut esimerkin isoveljiltään, eli kun hänen kädestään on aina saanut ottaa, niin toistaa nyt tuota käyttäytymismallia muualla!