Näinpähän se meni minunkin kohdaltani, pettämisen puolelle.

Toivottavasti tosiaan jatkossa pystyt pitämään itsesi sillä tiellä, josta olet lähtöisin. Virheitä voi sattua kenelle vaan, mutta toistaminen olisi jo tyhmyyttä.

Aiotko jatkossakin pitää huolen että pääset heittämään sen ensimmäisen kiven jokaiseen pettäjään?

En enää aio heitellä niitä kiviä. Ei taida olla varaa siihen enää..

En vain tiennyt, että se kävisi noin, kuvittelin siihen pitkää suunnitteluvaihetta, valehtelua, vittumaista luonnetta ja kyrsiinnyttävää elämää. Minulla ei ole noista mitään, oli vain riittämätön olo ja yksinäinen mieli, edessäni mukava mies, joka jutteli ja pussasi. Menin sekaisin suunnittelematta ja kerrasta.

Mitään en siis kadu, mutta ihmettelen itsestäni tätä, etten koe tehneeni edes mitään pahaa tai kovin väärinkään. Uskon että sain tuosta hetkestä voimia jatkoon ja oman itseni eheyttämiseen.

-ap

Minäkin vakuuttelin että siihenhän se yhteen kertaan jää, no loppuun asti siinä ekassa kerrassa mentiin mutta niin vain kävi että ERO tuli miehestäni loppujen lopuksi. No ainakin tapailen yhä sitä jonka kanssa petin.( sen kummempaa paria meistä ei tule) Tuosta tapahtumasta n. 10 vuotta.

No täälläpä yksi kanssa ja nyt jo 5v takana salasuhdetta. Mentiin sitten molemmat rakastumaan ja se on tolla ihmeellinen vetovoima joka toisessa ihmisessä voi olla. Kumpikaan meistä ei juuri nyt aio erota, sillä yhteinen elämä ei olisi toistaiseksi silloinkaan mahdollista. Ja tässä ei todellakaan ole kyse mistään satunnaisesta panoseurasta, vaan aidosta rakkaudesta ja päivittäisestä yhteydenpidosta hyvänyön toivotuksineen. Pienestä se voi lähteä....yhdetä varastetusta hetkestä ja suudelmasta.

Eli ap on provoilija jota harmittaa että kun muut heittävät kiviä, heillä on siihen varaa ja kanttia, ja kivet myös osuvat. Hence, tarina kivenheittäjästä joka on itse langennut eikä enää heittele :-D :-D :-D. Voi voi. Vaikka mitä tekisitte, ikuisesti tulee olemaan olemassa se eri tilastoissa vaihtelevan kokoinen prosenttiosuus ihmiskunnasta, joka ei petä puolisoitaan.

Siis hyvä tavaton sentään, vieras mies jutteli ja yllättäen suuteli ja halasi, nyt ap. kieriskelee tunnontuskissaan, kun hänet yllätettiin, että nyt hän on pettänyt,  kun tuli vieraan miehen suutelemaksi. Niinkö? 

En kyllä ottaisi moista tapahtumaa erityisemmin vakavasti. 

[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 12:44"]

En aio toistaa tuota enää. Tai no, tarkoitushan ei ollut tähänkään, joten pidän lupaukseni supummalla. En kuitenkaan näillä näkymin enkä ihan vähästä tuota toista. Minulle riittää nyt tuo lyhyt hetki, toivottavasti tuo riitti parantamaan minua, tai ainakin sysäämään parantumisen alkuun.

Ja kyllä, kivitystä tulkoon, ihan kuin minäkin kivittelin. =)

[/quote]

Nyt saatat ajatella, että tuon pidemmälle en mene. Mutta olet tietyn rajan jo ylittänyt, halusit tai et. Tässä vaiheessa olet vasta pussaillut tms. Mutta tästä on enää lyhyt matka salasuhteeseen.

Ihmisen mieli on kummallinen. Sille kun "antaa luvan" "kiellettyihin" ajatuksiin, ovat ne kohta tekoja...

Tsemppiä ap valitsemallesi tielle. En kivitä.

Mitenkään kivittämättä: Onko tuo ainoa tapa hoitaa riittämätöntä oloa? Tuskin. Mitä sitten jos tunnet kohta itsesi taas riittämättömäksi, tai vielä riittämättömämmäksi kuin aiemmin? Se tunne kun ei ole yleensä pusunpuutetta vieraalta, vaan jotain itsetunto-ongelmaa.

Minulla on samanlainen tarina. Monesta muustakin asiasta joutunut mieltään muuttamaan, avartamaan ja kehittämään elämän varrella. "Minä ainakin täysimetän ja käytän lapsella vain kestovaippoja", "vain tyhmät menee amikseen", "minusta ei ainakaan koskaan enää tule lihansyöjää".. Se on juuri mahtavaa "ikääntymisessä" että elämänkokemuksen myötä ihmisestä tulee viisaampi. Elämä näyttää aina uusia puolia.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2013 klo 07:48"]

Mitenkään kivittämättä: Onko tuo ainoa tapa hoitaa riittämätöntä oloa? Tuskin. Mitä sitten jos tunnet kohta itsesi taas riittämättömäksi, tai vielä riittämättömämmäksi kuin aiemmin? Se tunne kun ei ole yleensä pusunpuutetta vieraalta, vaan jotain itsetunto-ongelmaa.

[/quote]

Samaa mieltä. Itse petin aikoinaan juuri sen takia etten saanut mieheltä huomiota ja täytin pettämisellä jotain tyhjyyttä elämässäni.

Näin jälkeenpäin opin sen ettei tuo ole todellakaan se oikea keino itsetunnon pönkitykseen. Kunpa olisin tuon tiennyt silloin vuosia sitten, voisin tällä hetkellä niin paljon paremmin :(

No, jos jotain hyvää haen tapahtuneesta mitä opin: ei milloinkaan enää petä.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 12:44"]

............

Enkä kadu hetkeäkään, yhtään ainoaa suukkoa en peruisi. En suostu potemaan huonoa omaatuntoa, enkä kerro tästä koskaan tämän jälkeen kenellekään. Suljen sen pienen hetken syvälle sydämeeni ja otan sen sieltä muisteltavaksi jos joskus taas unohdan mitä minä olen ja mikä minulle kuuluu.

..........

Ja kyllä, kivitystä tulkoon, ihan kuin minäkin kivittelin. =)

[/quote]

Ei kaduta yhtään. Ja muistellaan sopivasti tarpeen mukaan. Muuten vaan vanhaa elämää jatketaan.

Onnea vain valitsemallasi tiellä. Jos ei kaduta eikä omatunto soimaa, niin tuonhan tietää mihin johtaa.

Täältä tulee semmoinen nyrkinkokoinen.

Minua jaksaa hämmästyttää aina se, miten siitä pettämisestä ("pettämisestä" ap:n tapauksessa) jaksetaan tehdä romanttinen, upea ja vetovoimainen kokemus, jota ei voi kauneutensa takia katua ja joka jaksaa kantaa yli vaikeiden karikoiden. Ap:n tapausta en nyt pidä pettämisenä, jos aloite ei ollut hänellä, mutta muuten kyllä puheet ovat samankaltaiset kuin useimmilla pettäjillä.

Jos mieluummin suukottelee muita miehiä kuin hoitaa itseään ja parisuhdettaan kuntoon, haluaa valehdella, salailla ja huijata puolisoaan ja elää suhteessa, jossa ainakaan toinen osapuoli ei ole rehellinen, niin on turha ihmetellä, jos se polku johtaa hyvin likaiseen ja rikkinäiseen eroon. Kyse on vähän kuin maton alle lakaisemisessa. Jossain vaiheessa se lika siellä kuluttaa sen maton puhki. Ja toisaalta, jos sinne tunkee koko ajan liikaa tavaraa, niin alkaahan se roskamäärä sieltä näkyä ja purkautua ulos.

Fiksu ihminen tietää, että pettäminen nimenomaan on oma valinta. Erehdyksiä sattuu ja niitä kadutaan. Jos erehdys on ollut vakavaa (kyseessä ihastus, työkaveri, joku läheinen ja erehdys on ollut iso ja voi omasta mielestäkin johtaa johonkin) asiaa puidaan ensimmäisenä puolison kanssa. Siitä kannetaan vastuu.

Vastuun kantaminen tuntuu olevan vaikeaa yhä useammalle ihmiselle. Sitä vastuuta omista teoista ja valinnoista sysätään mielellään puolison harteille ja jopa tilaisuuden/kohtalon tai jonkun muun yhtä typerän syyksi. On vaikeaa todeta, että minä tein, minä valitsin ja minun on kannettava tästä seuraukset. Aina kun on se oikea ja reilu tapa hoitaa asiat.

Ap, on kivittäjiä ja sitten kivittäjiä. Minulle tekosi tuntuu aika harmittomalta, jopa sellaiselta, jolle  nauraisin yhdessä mieheni kanssa. Sen sijaan juttusi ovat outoja. Koska et kadu etkä koe tehneesi väärää, voit aivan hyvin kertoa asiasta puolisollesi. Salaamalla teet itsestäsi valehtelijan ja mikä pahempaa, sysäät vastuun teostasi puolisosi kontolle.

Tottakai tekoosi vaikuttaa hyvin monitahoiset seikat, mutta mikään ei poista sitä seikkaa, että juuri sinä valitsit sen teon, koska olet juuri sinä. Se kertoo itsestäsi, arvoistasi, kyvystäsi käsitellä asioita ja halustasi sitoutua parisuhteeseen.

Jos minä suutelisin jotain miestä, miettisin ensimmäisenä, miksi valitsin tämän teon. Sen jälkeen kantaisin teostani vastuun. Pohtisin aika hemmetin tarkkaan, miksi aloitin tämän polun enkä yrittäisi "varastaa hetkiä" nostaakseni omaa itsetuntoani. Senkin kun tekee aina toisen kustannuksella. Luultavasti päätyisin pitkän prosessin tuloksena siihen, etten enää jaksa, pysty tai halua sitoutua parisuhteeseen ja aloittaisimme pitkällisen polun parisuhteemme tutkiskelun tiellä. Voisimme selviytyä siitä vahvempina tai päätyä eroon, mutta mieheni saisi täsmälleen samat kortit kuin minäkin enkä alkaisi rakentaa onneani tai hyvinvointiani hänen kustannuksellaan ja häneltä sitä salaillen.

Sinä olet sinä, valitset omat tekosi ja kerrot niillä, minkälainen ihminen olet.

Ei minusta ap kyllä provoiijalta  vaikuta. Ihanhan tuo kertoi jutustaan suoraan, ja kaiketi myös otti opikseen. Ja ihan varmasti on ihmisiä jotka eivät petä. Kukaan vaan ei voi olla siitä etukäteen ihan täysin varma.

T. Eräs vuosia vuosia sitten ainoan kerran pettänyt

Miehet eivät ole niin tarkkoja tuosta kuin ap. Antavat paljon paljon ja vieläkin paljon enemmän itselleen anteeksi, mutta silti paheksuisivat ap:tä. Ja jättäisivät silti kertomatta.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 12:44"]

Minä siveyden sipuli, kunnollinen, pettämisen ehdottomasti tuominnut aviovaimo, lasten äiti, hairahduin. En pahasti, en loppuun asti, mutta tuo pieni hetki ja varastetut suukot ovat kuitenkin paljon sen rajan yli.

Näin se vain menee, ja uskomatonta tässä on se, että olen aina, ihan aina ollut heittämässä pettäjää sillä ensimmäisellä kivellä.

Enkä kadu hetkeäkään, yhtään ainoaa suukkoa en peruisi. En suostu potemaan huonoa omaatuntoa, enkä kerro tästä koskaan tämän jälkeen kenellekään. Suljen sen pienen hetken syvälle sydämeeni ja otan sen sieltä muisteltavaksi jos joskus taas unohdan mitä minä olen ja mikä minulle kuuluu.

En aio toistaa tuota enää. Tai no, tarkoitushan ei ollut tähänkään, joten pidän lupaukseni supummalla. En kuitenkaan näillä näkymin enkä ihan vähästä tuota toista. Minulle riittää nyt tuo lyhyt hetki, toivottavasti tuo riitti parantamaan minua, tai ainakin sysäämään parantumisen alkuun.

Ja kyllä, kivitystä tulkoon, ihan kuin minäkin kivittelin. =)

[/quote]

No ihan rehellisesti sanottuna, mun mielestäni jotkut pienet pusut ei ole mitään pettämistä.

Mutta jos sulla nyt on joku ihan kamalan haavoittava parisuhde, jota sä yrität noin korjata, niin metsään menee ja kovaa. Eiköhän joku muu ratkaisu olisi parempi.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 17:31"]

Miehet eivät ole niin tarkkoja tuosta kuin ap. Antavat paljon paljon ja vieläkin paljon enemmän itselleen anteeksi, mutta silti paheksuisivat ap:tä. Ja jättäisivät silti kertomatta.

[/quote]

Kannattaa miettiä aina kun tuollaista sattuu ja tapahtuu, että oletko täysin satavarma, ettei se suhteen toinenkin osapuoli ole joskus vastaavaa tehnyt? Yksi typerimmistä lauseista, joita suustaan voi päästää, on että minua ei ikinä koskaan milloinkaan ole petetty eikä tulla pettämään. Mistäs tiedät, ellet ole kumppanisi kanssa 24/7 aina? 

Toinen juttu on se, että jos jotain tyhmää teet, oletko myös täysin satavarma siitä, että puolisosi haluaisi tietää? Haluaisitko itse? Miettikää seurauksia: pari hassua suukkoa ja ihan hirveä mielipaha, epäluottamus ja kyräily, mikä siitä seuraisi. 

Ne, jotka on sitä mieltä, että kertoa pitää aina ja kaikki ja heti, koska se on suoraselkäistä ja rehellistä ja pitää sietää seuraukset ja plää plää, oletteko tulleet ajatelleeksi, että samalla kun kevennätte omaa omatuntoanne, kaadatte sen scheissen toisen niskaan ja oletatte vielä saavanne anteeksi? Eikö se muka ole itsekästä?

Tiedän, että pettäminen on rumaa ja väärin ja paha asia ja loukkaa sitä toista, mutta kumpi loukkaa enemmän, se, että tietää, vai se, että ei tiedä? Kyllä se pettäjä tuntee niitä omatunnontuskiaan, vaikkei kertoisikaan. 

(Alaspäin peukutuksiahan tästä seuraa, mutta antaa mennä)

Näin elämä usein opettaa. Minkä itse tuomitsee, joutuu itse kokemaan.