Paskaäidit hoi! Onko paikalla nyt ketään, joka...

En tuomitse sinua, kukaan meistä ei ole viaton, on tietenkin järkyttävä asia kun äiti eroaa lapsestaan. Tiedän että sinulla on painava syy, olet tullut yhden tien päähän ja takaisin ei voi kääntyä, kyseesssä on jokin suuri vaikeus ja olet kuilun partaalla. Olettehan hakeneet ammattiapua koko perheelle. haluatko kertoa asiasta lisää ?

Jos teet sen fiksusti syyttämättä lasta tämän kuullen, niin silloinhan toimit oikein hienosti etkä suinkaan ole paska äiti. Ja vaikka lapsesi kuullen olisit asiaa puinut,niin silti toimit hienosti, koska kyllä lapselle on parempi asua paikassa, jossa hänet hyväksytään. Kaikilla ei ole munaa toimia noin hienosti kuin sulla.

Eiköhän se ole ihan vastuullista vanhemmuutta, että suurin vastuu lapsista annetaan sille jolla parhaiten on siihen voimavaroja. Joskus se on isä.

Kiitos paljon teille! Uskomatonta, että kolme viestiä ilman haukkumisia...

Olemme käyneet perheenä puhumassa lapsen ja vanhemmuuden ongelmista niin perheneuvolassa, psykiatrilla kuin mielenterveystoimistolla (minä yksin täällä). Vuosi toisensa perään kaikki ahdistukseni pyörii tämän lapsen ympärillä, olen aivan poikki ja kyllästynyt arkeemme. Pistää vihaiseksi, että hänen käytöksensä takia melkein menetin avioliittoni, kun väsyneinä miehen kanssa aloimme tappelemaan ja se meni jopa fyysiseksi ensimmäistä kertaa...kun saimme lapsen hoitoon, puhuimme paljon ja tajusimme, että vaikka tulemme edelleen kahdestaan toimeen, lapsen kanssa yhtälö on sietämätön: minä ahdistun ja rupean neuroottiseksi, mies kiristyy ja lapsi vahtii reaktioitamme. Yhdistelmä ei toimi.

Häpeän lastani, inhoan hänen käytöstään ja olen surullinen, kun en pysty vain hymyilemään ja hyväksymään sitä, että samanlaista ***kaa tämä tulee olemaan seuraavatkin vuodet. Harmittaa että joudun erilleen miehestäni, mies tosin kokee itsekin tämän ratkaisun parhaaksi mahdolliseksi: hänellä riittää vielä energiaa selvitä ja positiivisuus kantaa pitkälle. Minulla riittää energiaa vain valittaa, itkeä ja kiljua kuin sekopää, jos lapsesta on yhtään ekstravaivaa (ja sitähän hänestä on..). Kuuluisin kai hoitoon uupumuksen vuoksi tms., sellaiseen kyllä haenkin lähitulevaisuudessa.
 ap

Mikä diagnoosi lapsella? Kaikkea hyvää ja voimia sinulle ja perheellesi! Minulla ei ole varaa tuomita.

Pitäisikö lapsen manaamista harkita?

Jos ei ole aivan oma itsensä. Kuulostaa pelottavalta. 

Minä lähdin ja jätin lapset asumaan isälleen. Puolet sukulaisista katkaisi välit minuun jne. Paljon tuli p***aa niskaan. Miehet voi lähteä ja olla ikinä tapaamatta lapsiaan ja se on kaikkien mielestä ihan normaalia. Olepa nainen ja tee sama niin suurempaa rikosta et voi elämässä tehdä.

Loppujen lopuksi meni vuosi eteenpäin ja mies soitti että lapsien tai ainakin toisen täytyy muuttaa minun luo, hän ja avopuolisonsa eivät jaksa. Ensin muutti vanhempi ja sitten nuorempi minun luokseni. Lapset on kilttejä ja aivan ihania, mutta minusta ei edelleenkään ole äidiksi. Hoidan pakolliset ja kärsin aivan valtavasti koko ajan. Mun elämässä ei ole enää mitään iloa.

Lapsella on ahdistuneisuushäiriö (tarkempaa nimeä ei vielä ole, tutkimukset kesken), viitteitä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, hyperaktiivisuus ja Tourette. Saa jatkuvasti raivokohtauksia (ns. Tourette-raivareita, kestävät lyhyen aikaa ja näiden jälkeen lapsi on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan vaikka olisi juuri uhannut tappaa jonkun), mieliala tosiaan sahaa sellaisesta väsyneen melankolisesta ylivilkkaaksi "iholle" tulijaksi. Pelkotiloja on paljon (nämä saattavat olla ns. pakko-oireita), sosiaalisessa kehityksessä häiriötä...ja minä kun parhaani yritin tämän lapsen kanssa, siitä asti kun sain tietää olevani raskaana. :( On niin paha mieli; miksi juuri minä? Miksi me? Miksi lapsemme? Vuosi toisensa perään lapsen kanssa on ollut ihan karseaa ja kukaan tai mikään ei saa hänen käytökseensä muutosta. Voi olla, että hänet huostaanotetaan jossain vaiheessa. Jos näin käy, muutan takaisin kotiin...mutta juuri nyt tahdon täältä pois niin pahasti, että melkein joku asuntolakin houkuttaisi! ap

Ja kasi, otan osaa tilanteeseesi.

Mun miehen eksän olisi varmaan hyvä perehtyä tällaiseenkin vaihtoehtoon. Hän ei tunnu jaksavan lapsiaan (2 kpl) lainkaan: Arkipäivät hoidossa täydet tunnit, vaikka nyt kesälläkin eksä ei ole töissä ja makaa siis vain itse kotona. VIikonloput meillä tai mummolla. Käytännössä ex siis hoitaa lapsiaan illat hoidon jälkeen (eli n. klo 16-20) ja sunnuntai-illat klo 18-20. Ja tietty aamulla ehkä puoli tuntia kunnes vie hoitoon. Valittaa säännöllisesti miehelle, miten rankkaa on. Haluaisi, että lapset olisi enemmän meillä, mutta ei suostu yhteishuoltajuuteen ettei vahingossakaan lähde mitään yhteiskunnan tukia häneltä pois. Mies taas luonnollisesti haluaisi itselleen huoltajuuden, mikäli lapset olisi meillä edes joka viikonloppu saati useammin. Muutenkin ex vaikuttaa ihan uupuneelta koko tilanteeseen, vaikka en tajua mikä sen tässä edes ehtii uuvuttaa. Joka viikonloppuinen vapaa kun saa juosta baareissa ja bileissä?

Onko lääkitystä kokeiltu? Adhd lääkitys ja risperdal? Ennen tuota en lähtisi. Tiedän kyllä tuon kuvion, kun itselläni on erityislapsi ja on aiheuttanut paljon riitaa mulle ja miehelle. Nykyään pärjätään jo hyvin.

Entä jos jatkaisitte yhdessä, mutta koteja olisi kaksi. Hoitovuoro olisi kummallakin. Kummasta miehesi luopuu mielummin sinusta vai lapsesta? Sinä lähdet niin jaksaako miehesi?

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 14:16"]

Mun miehen eksän olisi varmaan hyvä perehtyä tällaiseenkin vaihtoehtoon. Hän ei tunnu jaksavan lapsiaan (2 kpl) lainkaan: Arkipäivät hoidossa täydet tunnit, vaikka nyt kesälläkin eksä ei ole töissä ja makaa siis vain itse kotona. VIikonloput meillä tai mummolla. Käytännössä ex siis hoitaa lapsiaan illat hoidon jälkeen (eli n. klo 16-20) ja sunnuntai-illat klo 18-20. Ja tietty aamulla ehkä puoli tuntia kunnes vie hoitoon. Valittaa säännöllisesti miehelle, miten rankkaa on. Haluaisi, että lapset olisi enemmän meillä, mutta ei suostu yhteishuoltajuuteen ettei vahingossakaan lähde mitään yhteiskunnan tukia häneltä pois. Mies taas luonnollisesti haluaisi itselleen huoltajuuden, mikäli lapset olisi meillä edes joka viikonloppu saati useammin. Muutenkin ex vaikuttaa ihan uupuneelta koko tilanteeseen, vaikka en tajua mikä sen tässä edes ehtii uuvuttaa. Joka viikonloppuinen vapaa kun saa juosta baareissa ja bileissä?

[/quote]

ymmärrät sitten joskus ks laoset asuvat teillä ovat äidillää van joka toinen viikonloppu. Ei tapaamisoikeus ja yhteishuoltajuus itenkään liity toisiinsa. Ei miehesi ainakaan tuolla tavalla huoltajuutta saa ettei suostu ottamaan laapsiaan luokseen.