Lue keskustelun säännöt.
Ystävyyssuhteista - entä kun ei enää jaksa?
15.06.2013 |
Oletko sinä hyväksikäyttäjä ystävyyssuhteissasi? Otat vastaan kutsuja kyläilemään, lounaalle, leffareissulle silloin kun sinulle sopii, mutta et koskaan itse kutsu vastavuoroisesti? Olen huomannut, että niin kauan kun minä kutsun, passaan ja viihdytän ystäviäni kotonani, niin minulla on ystäviä. Mutta en saa perheineni yhtään vastakutsua. Onko tästä ymmärrettävä, että niin kauan kun minä maksan ja tarjoan, minulla on ystäviä, mutta sitten kun minä en enää jaksa, ei kukaan halua minun seuraani koska siitä olisi tälle ystävälleni liikaa vaivaa ja rahanmenoa.
Kommentit (40)
Mä en tajua ihmisiä, jotka vetää kaikesta herneen nenään. Ei ne ihmiset varmaan ole teille sopivia kavereita, jos eivät edes osaa kutsua kahville kuten te haluaisitte. Antakaa ihmisten olla rauhassa ja hankkikaa kaltaisianne kavereita. Mä ole jo saanut parilta hullulta haukut, kun en halunnut olla heidän ystävänsä, vaikka he olivat päättäneet, että ollaan. Luoja mitä hulluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nämä ihmiset on ystäviä, niin miksette keskustele vierailukäytännöistä?
Minäkin menen kylään vain siksi, etten kehtaa kieltäytyä. En todellakaan tarvitse mitään ilmaista ateriaa:D
En kutsu kotiini ketään koska ei kiinnosta sellainen emännöiminen. Aina saa viimeistään kiertotietä kuulla, ettei esim.ollut tarpeeksi siistiä tai sitten joku muu asia pielessä. Sellaista pskanjauhantaa joten näin lähemmäs nelikymppisenä riittää oman perheen seura.
Olen sosiaalinen töissä ja netissä:) ja joitain kavereita voin nähdä muissa menoissa. Enpä juuri jaksa puhua puhelimessakaan.
Näin se vaan on, joitain ei tuollainen kyläilyhomma kiinnosta ja joskus on otettava silti kutsuja vastaan, ettei loukkaisi suotta. Pahaa tahtoa tässä ei ole. Ei vaan halua järkätä mitään illallisia tai haluta arvostelijoita omaan kotiin.
Olen keskustellut ihmisten kanssa yleisellä tasolla, kertonut ystävälle A kuinka ihmettelen ettei B koskaan kutsu kotiinsa tai ehdota yhteistä menoa, ja toisinpäin. Kumpikaan ei näe yhtäläisyyttä itsensä toimien välillä...
Juuri tämän vuoksi tapailen ystäviäni kahviloissa tai viinilasin ääressä. Kumpikin maksaa aina omansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole minullekaan ystävyyssuhteiden ylläpito helppoa ja ikää on 39. Lohdullista kuulla, ettei se ole muillekaan aina niin yksinkertaista. Mielestäni tietyt asiat ovat sellaisia puhumattomia sääntöjä, kuten vastavierailulle kutsu, tekstiviesteihin vastaaminen kohtuullisessa ajassa jne. Jos toinen ns. ystävä ei toimi samalla periaatteella, niin sitten minä peräännyn hiljaisesti ystävyyssihteesta ja jätän pallon toiselle. Ei kannata jäädä miettimään sen enempään tai jankuttamaan, kasvonsa kannattaa säilyttää. Uusia ystäviä vain katsastamaan :)
Minun ongelmani puolestaan on se, että ystäväni ei halunnut tulla meille kylään. Minulla on ollut ystävä, joka kutsui luokseen, ja menin hänen luokseen mielelläni. Vastavuoroisesti kutsuin sitten häntä omaan kotiini, ja kutsusta kiitettiin ja oltiin kovasti tulossa. Aina kuitenkin tälle minun vieraalleni ilmaantui jotakin paljon tärkeämpää, kiireisempää, ja niin hän perui tulonsa ihan viime hetkellä. Keskustelua tästä en saanut syntymään. On kovin vaikea keskustella yksinään, kun toinen ei halua.
Enää en ole kutsunut häntä kylään, ja niin loppui muukin kanssakäyminen.
Toinen entinen ystäväni puolestaan oli kovin takertuvaa laatua, enkä jaksanut sitäkään. Missä ovat normaalisti käyttäytyvät ihmiset, joihin voisi ystävystyä? Tuntuu siltä, ettei sellaisia ole enää olemassakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen kai tällainen huono kaveri. En ole mikään kyläilijätyyppi. Mutta olen vielä liian kiltti, enkä osaa sanoa ei. Eli menen kylään, kun joku tahtoo, vaikka ei huvittaisi.
En jaksa kutsua ketään meille, koska en vain tykkää sellaisesta kahvittelusta ja kutsumisista yms.
Olen juuri sellainen huono ystävä, että juttelen mielelläni puhelimessa tai näen jossain kahvilla tai lenkillä. Mutta en jaksaisi millään mitään kotikutsuja tai ystäväperheiden kans grillaamisia tai pullanleipomisia ja siivoamisia, kun joku pitää kutsua kylään.
En siis välitä koko kyläilystä. Ja jos ap olisi kaverini, niin en usko, että maailmani kaatuisi, jos hän lopettaisi kutsumisen.
Mua toisinaan rassaa se, että se olen aina minä jonka pitäisi kyläillä. Mun pitää siis kärrätä kolme lasta, vaihtovaatteet, vauvan tarpeet, viemiset ja sen sellaiset bussiin, yleensä kahteen, kävellä matkat pysäkeille ja pysäkeiltä, jotka voi parhaimmillaan olla 2-3 kilometriä, ja käyttää puoltoista tuntia pelkkiin matkoihin kyläillessä muiden luona, kun nämä samat ihmiset, jotka voisi kiivetä autoon kotipihassaan, hurauttaa meille 10-20 minuuttia, kyläillä ja poistua yhtä helposti kun tulivat, eivät juuri koskaan vaivaudu kyläilemään meille. Paras oli kerran, kun yksi kaveri kyseli, voisiko lapsensa olla meillä pari tuntia leikkimässä, kun hän käy kyläilemässä yhden toisen kaverin luona. Niin, olis mustakin kiva jos meilläkin joskus kyläiltäisi, varsinkin kun on monesti kutsuttu ja aina sanottu, että joskus sitten...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko mielestäsi oikein, että otat vastaan kutsun, ja käyt hyödyntämässä sen ilmaisen aterian, "sillä eihän sen ollut pakko mua kutsua" etkä ajattele jääneesi kiitollisuudenvelkaan
Mä en kutsu ketään kotiini ja pahin painajainen olisi yllätysvieraat. Täällä on aina tosi sotkuista, siis todella, enkä pitkien työpäivien jälkeen iltaisin ja viikonloppuisin vaan jaksa siivota. En mitenkään.
Olen silti mielestäni ihan hyvä ystävä. Ehdottelen kuitenkin ystävilleni lähinnä tapaamisia kaupungilla. Olisi heidän luonaankin kiva käydä ja joskus kutsuvatkin, mutta juuri tuo vastavuoroisuuden vaatimus kiusaannuttaa.
Eikö minulla muka olisi oikeutta ystäviin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulla on ongelmana se, että ystävä aina kutsuu silloin kun häntä huvittaa, ja pyytää mukaan sellaisiin paikkoihin mihin itse haluaa. Tekstiviesteihinkin ja puheluihinkin vastaa silloin kun haluaa, mutta odottaa aina, että minä vastaan heti takaisin.
Esim. kun olin kyllästynyt siihen, että kaveri ei koskaan vastannut mun tekstiviesteihin, kokeilin kerran olla vastaamatta hänelle. Heti tuli kyselyä, että saitko viestiäni. Jne.
Joskus olen koettanut kutsua ystävää meille, mutta koskaan se ei käy. Ja jos koetan vastavuoroisesti ehdottaa jotakin, mihin menisimme, niin ei onnistu.
Lisäksi ystävä on jotenkin "mustasukkainen" (?) tai jotain. Minun pitäisi jutella aina vain hänelle, olla hänen kanssaan ja minun lasteni hänen lasten kanssa. Jos sattuu niin, että paikalla on muitakin lapsia ja minun lapseni ajautuvat leikkimään jonkun toisen kanssa kuin hänen lasten kanssa, niin kaverini loukkaantuu.
En aina oikein tajua. Yritän ymmärtää, mutta en oikein aina ymmärrä.
Joskus yritän tarjota hänelle apua joissakin asioissa, niin koskaan ei apu kelpaa. Ehkä en sitten olekaan mikään "oikea" ystävä hänelle.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 14:06"]
onko mielestäsi oikein, että otat vastaan kutsun, ja käyt hyödyntämässä sen ilmaisen aterian, "sillä eihän sen ollut pakko mua kutsua" etkä ajattele jääneesi kiitollisuudenvelkaan
[/quote]
Jos en mene, kutsuja suuttuu. Siksi kerään voimia, että opin sanomaan suoraan, että inhoan tuollaisia kylälutsuja. Ja jos se rahasta on kiinni, minulla on kyllä varaa ostaa oma ruokani.
En ole toisaalta ikinä ajatellut, että kutsujat todella laskevat senttejä, että nyt tuo ja tämä hyötyy minun pitkopullasta ja kahvikupista.
Ehkä tämä olisi nyt hyvä syy opetella kieltäytymään näistä kutsupyynnöistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en viitsi kutsua sellaista ystävää, joka kutsuu "vähän kahville", ja tarjolla on viittä eri sorttia syötävää, tietysti itse leivottuja. Tällainen ystävä varmaan odottaa itsekin Michelin-tason palvelua, enkä jaksa kutsua sellaisia, jolle ei riitä kahvikupillinen ja pulla.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 15:31"]
Itse en viitsi kutsua sellaista ystävää, joka kutsuu "vähän kahville", ja tarjolla on viittä eri sorttia syötävää, tietysti itse leivottuja. Tällainen ystävä varmaan odottaa itsekin Michelin-tason palvelua, enkä jaksa kutsua sellaisia, jolle ei riitä kahvikupillinen ja pulla.
[/quote]
Joo ja sitten talo on kiiltävä ja tämä selittää ja hopottaa, että anteeksi kun on sotkuista ja kun vain tässä pakasteesta pullaa otin ja täällä on vain näin ja tämmöistä.
Arggghhhhhhh...
toivottavasti ystäväni tajuavat että tarkoitus on jutella, ei kehuskella hienolla talolla tai hyvinkäyttäytyvillä lapsilla, sillä meillä sellaisia ei ole. Leipomuksenikaan eivät ole mitään muuta kuin pakastepulllia. Mutta siitä huolimatta, vastakutsua en ole saanut vuosienkaan jälkeen. Ikävä huomata, että siinä vaiheessa kun rahani loppuvat enkä enää jaksa yksipuoleista suhdetta ystäväni huolten kuuntelijana, niin olen sitten yksin.
Minä kaipaisin sellaisia ystävyyssuhteita, että voitaisiin mennä yhdessä kahville, syömään tai teatteriin tms. tässä kenenkään ei tarvitisisi olla menettävänä osapuolena ja en oikein ole kyläihmisiä. Mutta valitettavasti tämä on melkein kaikkien mielestä liian kallista. Joskus kesällä voisi grillipartyja harkita kotonakin, mutta mieluiten neutraalille maaperälle useimmiten. En ole mikään varakas itsekään - mutta samojen ihmisten mielestä terasseilla istuminen ei ole liian kallista kuitenkaan ja itse en kovin runsaasta alkoholin käytöstä välitä. No nytpä taisin keksiä, miksei minulla ole ystäviä, sillä osa haluaa koteihin ja osa terassille, mutta syömässä ulkona tai teatterissa ei halua käydä kukaan muu.
Kiitollisuudenvelassa pitämistä parhaimmillaan. Tarjotaan ja tuputetaan niin ettei toinen kehtaa kieltäytyä. Sitten selän takana valitetaan muille, miten on taas jouduttu hyväksikäytetyiksi. Nähty on..
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 15:31"]
Itse en viitsi kutsua sellaista ystävää, joka kutsuu "vähän kahville", ja tarjolla on viittä eri sorttia syötävää, tietysti itse leivottuja. Tällainen ystävä varmaan odottaa itsekin Michelin-tason palvelua, enkä jaksa kutsua sellaisia, jolle ei riitä kahvikupillinen ja pulla.
[/quote]
No ei. Minä tykkään leipoa, mutta tiedän hyvin, että toisia se ei kiinnosta tai eivät osaakaan. Tarjottava ei ole se syy, miksi kylässä käydään, vaikka herkuttelu onkin kivaa joskus.
Musta tuntuu että mä oon aina se joka pyytää ja yrittää saada ihmisiä jonnekin. Harvoin kukaan lähtee. Meidän perheessä sama juttu; broidi ei koskaan soittele, äiti ei koskaan käy, kun ei muka osaa.