En jaksa lapsiani, kesälomailu on yhtä uupumista

Vie pojat harrastuksiin. Johonkin mahdollisimman rankkaan, johon molemmat pääsevät. Esim. futis hyvä kun ei kuormita äitiä. Mun 9v on kesällä 5 treenit, talvella 7. Sen lisäksi jaksaa liikkua tuntitolkulla. Energiaa on, eikä sinun kannata yrittää purkaa kaikkea itse. Talviaikana laita isompi mahdollisimman moneen koulun kerhoon, niin on mielekästä tekemistä. Itselläni on kovapäinen poika. Hänen kanssaan olen tehnyt niin, että käyn säännöt läpi ja jos ei onnistu, niin selkeä seuraamus esim. ei pelailua seuraavana päivänä.

Tuli myös mieleen että saavatko pojat huomiota sinulta itsekseen?

Yhden erittäin energisen ikiliikkujapojan äitinä koen sympatiaa :)

Vierailija kirjoitti:

Jee, enää 20 vuotta niin helpottaa! Nauti nyt kun lapset ovat pieniä!!

t: vela

Pitihän se arvata, että heti ekana ehti vela (vinkuva, elämärajoitteinen, laiskanpuoleinen autisti) tännekin piipittämään kun lapsista puhutaan. :) 

Tunnistin oman introvertti persoonallisuuteni jo murrosiässä ja päätin etten halua lapsia koskaan. Äänekkyys ja levottomuus pikkulapsissa ärsytti suunnattomasti ja samoin aikuisissa, ekstrovertit perheeni jäsenet ja levoton kotielämä ärsytti. Missään ei saanut olla rauhassa ja pienessä asunnossa, oman rauhan saaminen oli tosi vaikeeta missä asui vieraitakin ihmisiä ajoittain ja ihmeellistä yhteissaunomista harrastettiin. Häiriinnyin niin vakavasti että lähdin päihteisiin ja elämäntapaan joka ei sopinut luonteelleni pätkääkään. Kotoa pois päästyäni alkoi omassa rauhassa pitkä tie tervehtymiseen ja toipumiseen. Oli mielenterveysongelmia mutta ei meidän suvussa saanut sellaisia tunnustaa tai olla olemassakaan saatika mitään apua niihin hakea. Se leimattiin hulluksi. Piti omin avuin alkaa selviytyä. Kasvatus oli ihan sairasta ja väkivaltaista. En ole katunut päivääkään etten lapsia tehnyt. Välillä masennusjaksoja niin että itsessäänkin on ihan tarpeeksi että saa kootuksi. 

Lapset ovat lomailleet huomattavasti pidempään kun aiempina vuosina koska korona pisti koulut kiinni... Alkaa täälläkin riittää jo...

Kympin hölkkälenkki, jos ei auta niin toinen perään, aivan takuulla on illalla puhti poissa eikä mene päivästä kuin kaksi tuntia.

Sitä se teetättää kun pitää elää muiden toiveiden mukaisesti tai perinteen mukaan vaikkei se omalle luonteelle soveltuisikaan. Ei niitä lapsia saa tekemättömiksi jos sitten oma persoonallisuus hahmottuu vasta sen jälkeen. Ne on sitten kärsittävä. Ei auta valittaminen. Ja omien lasten jälkeen tulee lapsenlapset joita voidaan tuupata ihan uupumiseen asti. Ja nekin voivat olla jotain ADHD tapauksia ja todennäköisesti ovat. Tervemenoa vain päiväkotiin tai peruskouluun töihinkin katsomaan ja kokemaan sinne. Tai voisi mennä työharjoitteluun sinne ensin kunnes alkaa omaa perhe suunnitelua tekemään. Mulle auttoi vanhemman sisaruksen ongelma perhe näkemään ja päättelemään etten halua koskaan lapsia. ja oman lapsuuden uusperheet. Vanhemmilla jatkuvasti uusia suhteita kummallakin. Exää, äxää, nyksää ja viimeisen päälle sekavaa sotkua. Häiriintyneet me lapset ja koti kuin hotelli. Halusin erakoksi että riittää ne hankalat ihmissuhteet. En päässyt kuitenkaan erakoksi kun seuraani liittyi mies joka hyväksyi ettei tehdä lapsia ja eletään yhdessä elämän loppuun asti. Ei olisi paremmin voinut enään mennä. Ei tarvitse tehdä lapsia ja on aikuinen ihminen rinnalla niin ettei tarvitse yksin elää. Meillä iso talo jotta introverttina saa omaa rauhaa. On yhteiset ja omiakin harrastuksia. Tykkään tästä. Silloin virikkeitä kun on sillä päällä ja silloin kun ei huvita niin ei tarvitse suorittaa yhtään mitään. 

Hyvin harvat ihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä. Vaikka olisi perhe niin saattaa olla yksinäinen mitä olen näitä tapauksia nähnyt. Kamala ystävien tarve eikä se perhe riitä. Sitten on totaalisen yksineläjiä joilla joskus oli perhe mutta ei enään ja luonnevikaisena koittaa jotain suhteita vielä luoda muttei onnistu. 

Missä aloittajan lasten isä on jos itse sitten uupuu kokonaan? Onko taas nainen päättänyt tehdä lapset vain itselleen hetken huumassa ajatellen että ompahan helppoa. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsia pitäisi saada erilleen välillä. Nyt ne liittoutuvat yhdessä vanhempaa vastaan ja villitsevät toisiaan. Kun vanhempi on yksin lapsen kanssa aina välillä, suhde vahvistuu ja lapsi on helpompi saada kuulemaan ja uskomaan myös se, mitä vanhempi odottaa käytökseltä. Niitä sääntöjä jatketaan tiukasti silloinkin kun pojat yhdistetään. Paljonhan se vaatii keskittymistä kyllä vanhemmalta, mutta on tärkeää osoittaa, että riehumisella pitää olla jotkut rajat, sillä niin on äidin jaksamisellakin.

Monissa kunnissa on kaveritoimintaa lapsille eli voi hakea aikuista kaveria. Sekin voi auttaa antamalla lapselle kaveriaikuisen läsnäoloa ja äidille hengähdystä ainakin yhdestä lapsesta kerrallaan.

Siinä kaveriaikuista haettaessa kun laittaa sit vaan rehellisen kuvauksen siitä, millainen lapsukainen siellä kaveria hakee. Ettei tule nopeaa pettymystä kaikille, kun uusi kaveri ei jaksakaan sitä ylivilkasta riiviötä, jollaisia nämä ap:n muksut ilmeisesti on. 

Vierailija kirjoitti:

Myy ne.

Ei tuollaisia kukaan ostaisi, jos myynti-ilmoituksen tiedot olisivat todenmukaiset. Jos eivät olisi, niin palautettaisiin, koska eivät vastaa myytävän tuotteen kuvausta. 

Harmi, että ap huomasi liian myöhään, etteivät lapset sovi hänelle. Yhden kanssa olisi ollut helpompi pärjätä, mutta ilmeisesti tuo riehuminen alkoi vasta kun toinen lapsi oli jo tuloillaan. 

Mutta kyllä se helpottaa, kun lapsille tulee ikää. Pian ap jo muistelee haikeana aikoja, kun pojat ulkoilivat reippaasti ja murehtii sitä, että kaikki aika menee kännykällä ja tietokoneella nyhjätessä.

Jaa, vaikealta kuulostaa. Minun lapsista on monet kauhistelleet että ovat villejä, tytöt 2v ikäerolla. Mutta ei ole mitään tuollaista, nykyään leikkivät koko päivän yhdessä ilman että edes huomaavat minua (7 Ja 9v).

Meillä on säännöllisen päivärytmi ja ulkoilut. Joka päivä yksi ns aktiviteetti kuten retki, uiminen, museokäynti, kyläily jne. Ei liikaa ohjelmaa, vaan myös lapsille omaa rauhaa että voivat leikkiä omiaan tai lukea. Huomiota annan paljon ja olen koko ajan läsnä.

Tärkeintä on että itse nautin lasten seurasta ja teen heidän kanssa juttuja, joista itse tykkään.

Olisiko teillä liikaakin ohjelmaa ja toimintaa? Eikö pojilla ole mitään rauhallista juttua mihin voisivat uppoutua? Meillä askartelevat paljon joka on kyllä rasittavaa, mutta viihtyvät siinä.

Minun hyvin eläväinen poika rauhoittui iän myötä, 10-vuotiaana alkoi olla jo aika iisi kaveri.  Isosiskonsa on aina ollut rauhallinen. Nyt kun juniorikin on jo teini-iän kynnyksellä, minulla olisi aikaa ja voimia jeesata jotain perhettä. Ottaisin mielelläni jonkun vilpertin meille aina välillä viilettämään ja kaveriksi uimaan, kentälle tai mitä vaan touhuamaan. Ymmärrän hyvin, että jatkuva saatailla olo ja härdelli ympärillä käy voimille.

Luulin hetken, että olin itse kirjoittanut tämän 🙄 Poikani ovat pari vuotta nuorempia mutta voin allekirjoittaa kaiken. Meitä on sentään onneksi kaksi jakamassa tätä taakkaa. Kaikki sympatiani sinulle, kuulostaa siltä, että todellakin teet kaikkesi. Olet hyvä vanhempi <3 Ja jee, enää reilu viikko päiväkodin alkuun!

Ja hei vielä tuli mieleen, että voisitko pyytää tukiperhettä, jossa pojat voisivat olla välillä päivän / viikonlopun, jotta saisit hengähtää?

Voisko isovanhemmat hoitaa?

Huh, onneksi osasin itse jo ennustaa millaista arki olisi lasten kanssa ja jätin tekemättä. Ei kaduta yhtään :)

Kuulostaa rankalta!

Sen verran vielä, että ei ole aina sukupuolesta riippuvainen. Meillä poika on rauhallinen, aina ollut, ja tyttö taas superaktiivinen, jolle pitää olla koko ajan tekemistä.

Kaikki isovanhemmat ei hoida. Mulla on omien lastenlasten lisäksi hoidossa välillä myös miniän lapset ed. liitosta. Kovasti oon nauttinu heidän kans puuhaamisesta. Toivottavasti on joku, joka suo sulle lepohetken.

Kiinnostaisiko poikia kalastus tai onkiminen? Rauhoittavaa toimintaa.

Tuli mieleen, en seurannut keskustelua kovin tarkasti.