Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Saitko haluamasi kaltaisen miehen, vai teitkö kompromisseja?
12.06.2013 |
Minä tein jonkin verran, koska vaikka mielestäni "vaatimukseni" eivät olleet liian tiukat, niin en koskaan vain törmännyt ihmiseen joka olisi ne täysin täyttänyt. Otin miehen joka on suunnilleen sinne päin, ja ihan hyvin on sujunut. Mies ei ole esim. kovin suvaitsevainen, mitä olisin kyllä mielelläni puolisolta edellyttänyt. Toivoin myös korkeakoulutason koulutusta (koska itsellänikin sellainen on), mutta tämäkään ei toteutunut. Mutta koska nämä asiat ei arkeamme kovasti haittaa niin hyväksyn ne. Enhän ole itsekään täydellinen.
Tämän ketjun tarkoituksena ei siis ollut valittaa miehestäni, vaan olen utelias kuulemaan, kuinka monet sanoisivat löytäneensä nappivalinnan, eli juuri sellaisen miehen josta unelmoikin.
Kommentit (22)
Enpä ollut etukäteen hirveästi miettinyt minkälainen pitäisi olla, mutta hyvän sain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sanotaanko, ettäolen joustanut enemmän kuin paljon ihan sen vuoksi, että ajattelin, että jos tämän jätän, niin en ehkä koskaan saa perhettä. Tai ainakaan lapsetonta miestä.
Tiedän. Aika säälittävää.
Mies on sellainen, josta haaveilin, mutta jollaista en uskaltanut koskaan itselleni toivoa tai haluta. En uskonut olevani kyllin "arvokas".
Toisin kävi :) Mies on kaikkea sitä, mitä puolisossa arvostan, ja jostakin ihmeen syystä kokee mut samalla tavalla. Joskus käy elämässä tuuri :)
Alkuun olin vain helpon luonteen perässä, kun ex oli vaikea. Mutta sieltähän löytyi oikea aarre. Meillä on hauskaa ja kaikkea muutakin parisuhteeseen liittyvää löytyy : )
Eikä tarvi riidellä turhista.
Sain sen minkälaista olin ajatellutkin. Matkan aikana näin liikaa kehnoja vaihtoehtoja ja odotukseni olivat aika korkealla. Yksi hauskin asia oli (siis noin 20 vuotta sitten!), että miehellä ei saa olla pienempi naama kuin mulla. :-) Mulla on aika isot kasvot ja en halunnut olla yhteisvalokuvissa se "isonaamainen". Mutta muuten omat vaatimukseni osuivat lähes pilkulleen ja olemme olleet naimisissa 12 vuotta. Hyvää kannatti odottaa eikä tyytyä vähän sinne päin -versioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni ei ole niin syvällinen ja sielukas, jollaista olisin toivonut, eikä sellainen seuramies, jollaisia olin aikaisemmin ihaillut. Mieheni ei myöskään osaa soittaa kitaraa :D... Mutta muuten kokonaisuudessaan on enemmän kuin olin koskaan haaveillut. Ainakin ulkonäön suhteen ylittää villeimmätkin kuvitelmat. Jälkeenpäin olen myös havainnut, että ne sielukkaat kitaristit ovat usein varsinaisia naistenmiehiä ja epävakaita, kun taas oma hiljainen metsurini on todella luotettava. En siis saanut sitä mitä halusin, mutta sain sen mitä eniten tarvitsin ja joka on mulle parasta.
en tehnyt kompromisseja. yllatyin ainoastaan, etta rakastuin mieheen jolla oli (nyt harmaat) melkein mustat hiukset, kun aina suosin blondeja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei vastaa ulkonäöllisesti ihannemiestäni (on kyllä kivannäköinen, mutta vähän turhan laiha) ja jotain muita vikoja on (tekee esim. liikaa töitä), mutta koska on kuitenkin huipuin ja sopivin tyyppi kenet olen koskaan tavannut niin en välitä. Tuskin minäkään olen hänestä ihan täydellinen, tarpeeksi hyvä ilmeisesti kuitenkin kun onnellista yhteiseloa on riittänyt jo 15 v.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 21:45"]
No sanotaanko, ettäolen joustanut enemmän kuin paljon ihan sen vuoksi, että ajattelin, että jos tämän jätän, niin en ehkä koskaan saa perhettä. Tai ainakaan lapsetonta miestä.
Tiedän. Aika säälittävää.
[/quote]
Et ole ainut, myös minä tein noin :( En uskonut (enkä usko edelleenkään) ansaitsevani oikeasti tasokasta miestä, koska en ole sosiaalisesti kovin lahjakas enkä kauniskaan. Hyvä on tämäkin, mutta joskus sitä miettii että olisiko vastaan tulla jotain parempaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain loistotapauksen. Hyväluonteinen, ahkera, omaa samanlaiset arvot kuin itsellä, tykkää eläimistä ja lapsista, hyvännäköinen, huumorintajuinen, ei hakkaa, ei juo liikaa eikä usein, luotettava.. Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Ollaan tosi onnellisia ja kiitän Jumalaa jokapäivä että olemme saaneet toisemme. Aika harva luullakseni voi sanoa että aviomies on myös paras ystävä!
On kyllä ihan tarpeeksi lähellä. Mutta en ole koskaan olettanutkaan että joku voisi olla täydellinen, kun en itsekään tietenkään ole. Aluksi luulin että mies olisi jotenkin romanttisempi, alkuaikojen puheet lupaili sellaista, mutta se nyt on aika pieni asia loppujen lopuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tuntuu aika elämälle vieraalta, että miettisi etukäteen, millaisen kumppanin haluaa. (Muuta kuin tietenkin sellaisen, jonka kanssa natsaa hyvin yhteen.) En oikein osaa sanoa, millaisia juttuja kumppanilta pitäisi haluta etukäteen.
Tietenkin.
Jos olisin saanut täydellisen miehen niin kaikki olisi aina ollut minun syy ja en voisi syyttää häntä mistään
Miehelläni on täydellinen vaimo ja mikään ei koskaan ole minun syy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on täysin erilainen, kuin mitä olin ennen tutustumistamme "etsinyt". Kuten niin monissa muissakin asioissa, se mitä haluaa ja se mitä tarvitsee, tai mikä on itselleen sopivin, eivät ole sama asia.
Ei tarvinnut tehdä kompromisseja. Itse asiassa sain miehen, joka on monin tavoin parempi, kuin osasin odottaa. Luonne,älykkyys, huumori, jopa ulkonäkö, kaikki10+
Nyt 2v naimisissa.
Tein tiettyjä kompromisseja luonteen osalta. Ja siis varmaan molemmat olemme kompromisseja tehneet - puolin ja toisin. Ehkä liikaakin, sillä lasten syntymän jälkeen emme ole osanneet toisiamme vaikeina aikoina tukea. Tällä hetkellä meillä menee erityisen huonosti.
Ei ollut mitään erityistä vaatimuslistaa, koska menimme aika nuorina naimisiin. Mies oli ja on kuitenkin minulle täydellinen, jopa niiden omien vähäisten "puutteidensa" kanssa. Kymmenen vuotta yhdessä, ja suhde tuntuu vain paranevan :)
Luulin saaneeni. Yhteenmutto paljasti karun totuuden!
Alue: Aihe vapaa
Mä sain itse asiassa paremman.
Tai siis... Olin aina sitä mieltä, että kompromisseja on pakko tehdä. Ja niin minä tein. Ja tein lisää. Kahden miehen kohdalla en paljon muuta tehnytkään kuin niitä pirun kompromisseja.
Toi kolmas tuli sitten elämään vähän vahingossa. Kaverina ensin ja jotenkin se vain sitten ajan myötä lipsahti.
Vuosi seurustelun jälkeen tajusin, että siinä vierellä on itse asiassa mies, jollaisen aina halusin, mutta millaista en koskaan uskonut olevan olemassakaan.
Mies kyllä nauraa, että se tarkoittaa vain sitä, että mulla ei ole ollut korkeat kriteerit xD