Lue keskustelun säännöt.
Olen kateellinen, kun yksi facekaveri...
12.06.2013 |
...meni jo kihloihin, vaikka ovat seurustelleet vasta kolmisen kuukautta. Itse toivoisin jo miehen kosintaa, mutta tiedän että on aika varhaista tällaista toivoa kun ollaan oltu yhdessä vasta 11kk. Tunnettu on jo yli vuoden. Olisin jo itse valmis sitoutumaan mieheen (menemään naimisiin), sillä hän on juuri sellainen mies, jonka kanssa voisin perheen perustaa ja elellä vanhaksi yhdessä. Olen valmis tekemään kaikkeni tämän suhteen eteen ja harmittaa kun toinen ei vielä ole ajatellutkaan kosintaa (tai mistäs sen tietäisin).
Kommentit (54)
Tiedän, että on lapsellista mennä nopeasti kihloihin, mutta itse tunnen kyllä mieheni tarpeeksi hyvin, tietääkseni että olen häneen valmis sitoutumaan. Se on minulle ihan sama kuinka nopeasti muut menevät kihloihin, olen vaan yleisesti kateellinen kaikille, joiden kuulen menneen lähiaikoina kihloihin. En voi tuolle kateuden tunteelle mitään..
Siskoni on juuri saanut lapsen ja haluaisin että omat lapseni saisivat tuosta tytöstä leikkikaverin, itselläni ei vielä ole lapsia, joten lapsia haluaisin hankkia tässä parin kolmen vuoden sisään.. Mieheni tämän tietää ja molemmat olemme samaa mieltä, että ennen lasten hankintaa pitäisi mennä naimisiin. Sekin ehkä aiheuttaa tätä kosinnan toivetta minulla siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ei menty kihloihin ollenkaan. Tai mies kosi kyllä moneenkin otteeseen ja naimisiinmenosta puhuttiin mutta ei hankittu mitään sormuksia tms... Mentiin sit suoraan vaan naimisiin. Kihloihin meneminen on mielestäni aika yhdentekevää, ellei heti aleta suunnittelemaan häitä/naimisiinmenoa.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 09:34"]
Me ei menty kihloihin ollenkaan. Tai mies kosi kyllä moneenkin otteeseen ja naimisiinmenosta puhuttiin mutta ei hankittu mitään sormuksia tms... Mentiin sit suoraan vaan naimisiin. Kihloihin meneminen on mielestäni aika yhdentekevää, ellei heti aleta suunnittelemaan häitä/naimisiinmenoa.
[/quote]
Sitähän juuri haluan, en mitään teinikihloja (niinkuin tod.näk. tämän facekaverini kihlat ovat). Siis oikeasti kihloihin ja alkaa suunnittelemaan sitä hääpäivää. Mitään prameita häitä en halua vaan ihan simppelit ja pienet häät, pääasia on avioliitto ja perheen perustaminen minulle. ap
Joskus sitä vaan tietää kun oikea tulee kohdalle.
Me tutustuttiin aikanaan helmikuussa, kesäkuussa mies pyysi treffeille. No, ne treffit oli heinäkuussa.
Elokuussa ostettiin rakenteilla olevasta talosta yhteinen asunto, syyskuussa kihloihin ja yhteen muutettiin helmikuussa. Pari vuotta siitä mentiin naimisiin ja yhdessä on pysytty siitä asti. Lapsi syntyi kahdeksan vuotta naimisissa olon jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeastiko nykyaikana odotetaan miehen kosintaa samaan tapaan kuin sata vuotta aiemmin?
Kannatan monissa asioissa perinteitä esim. avioliittoa, mutta tuo kosinta on kyllä niin aikansa elänyt juttu. Elän mieheni kanssa siinä mielessä tasa-arvoisessa suhteessa, että kumpi vaan voi ottaa tärkeitä asioita puheeksi ilman seremoniallisia esteitä. Kihlauksesta ja häistä puhuttiin avoimesti, sovittiin päivät jne. Minä taisin ottaa kihlauksen puheeksi, mies sitten sen hääpäivän valinnan ja häät.
Kosinta on minulle yhtä yököttävä juttu kun vaikkapa luvan kysyminen naisen isältä.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 09:34"]
Me ei menty kihloihin ollenkaan. Tai mies kosi kyllä moneenkin otteeseen ja naimisiinmenosta puhuttiin mutta ei hankittu mitään sormuksia tms... Mentiin sit suoraan vaan naimisiin. Kihloihin meneminen on mielestäni aika yhdentekevää, ellei heti aleta suunnittelemaan häitä/naimisiinmenoa.
[/quote]
Menittehän te kihloihin. Ei kihlat tarkoita sormuksen ostamista, vaan sitä, että sovitaan naimisiinmenosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 09:32"]
Tiedän, että on lapsellista mennä nopeasti kihloihin, mutta itse tunnen kyllä mieheni tarpeeksi hyvin, tietääkseni että olen häneen valmis sitoutumaan. Se on minulle ihan sama kuinka nopeasti muut menevät kihloihin, olen vaan yleisesti kateellinen kaikille, joiden kuulen menneen lähiaikoina kihloihin. En voi tuolle kateuden tunteelle mitään..
Siskoni on juuri saanut lapsen ja haluaisin että omat lapseni saisivat tuosta tytöstä leikkikaverin, itselläni ei vielä ole lapsia, joten lapsia haluaisin hankkia tässä parin kolmen vuoden sisään.. Mieheni tämän tietää ja molemmat olemme samaa mieltä, että ennen lasten hankintaa pitäisi mennä naimisiin. Sekin ehkä aiheuttaa tätä kosinnan toivetta minulla siis.
[/quote]
anteeksi nyt vain, mutta kukaan ei voi tuntea toista ihmistä 11kk tuntemisen jälkeen läpikotaisin. Toisen oppii tuntemaan vasta vuosien jälkeen ja vasta sitten kun yhteistä arkeakin on takana useampi vuosi. Vasta silloin voi sanoa, että tuntee toisen todella.
Enpä enää ihmettele korkeita avioerolukuja jos ihmiset kuvittelevat, että lyhyen tuntemisen jälkeen tuntee toisen niin hyvin, että on valmis naimisiin.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 09:48"]
Oikeastiko nykyaikana odotetaan miehen kosintaa samaan tapaan kuin sata vuotta aiemmin?
Kannatan monissa asioissa perinteitä esim. avioliittoa, mutta tuo kosinta on kyllä niin aikansa elänyt juttu. Elän mieheni kanssa siinä mielessä tasa-arvoisessa suhteessa, että kumpi vaan voi ottaa tärkeitä asioita puheeksi ilman seremoniallisia esteitä. Kihlauksesta ja häistä puhuttiin avoimesti, sovittiin päivät jne. Minä taisin ottaa kihlauksen puheeksi, mies sitten sen hääpäivän valinnan ja häät.
Kosinta on minulle yhtä yököttävä juttu kun vaikkapa luvan kysyminen naisen isältä.
[/quote]
Kyllä odotan mieheltä kosintaa.. En kuitenkaan odota mitään yltiöromanttista polvilleen laskeutumista, mutta odotan että mies tekee sen "aloitteen" tässä kosimisasiassa, haluan aloitteen tulevan häneltä ja koen että hän on se meistä, jonka pitää päättää haluaako naimisiin kanssani vai ei. En tiedä oliko tässä selostuksessa järkeä, mutta toivottavasti ymmärrät pointtini. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me olimme tunteneet ja myös siis seurustelleet kaksi kuukautta kun menimme kihloihin. Sen vain tiesi että tässä se minun puoliskoni on. Naimisiin menimme kaksi vuotta kihlojen jälkeen ja kohta onkin 10v hääpäivä. Molemmille oli selvä että kihlaus tarkoittaa lupausta avioliitosta ja naimisiin mennään kunhan saan opiskeluni päätettyä ja muutettua opiskelupaikkakunnalta miehen luo. Me tavallaa sulkeuduimme omaan kuplaamme kun aloimme seurustella, puhuimme kaikesta mahdollisesta yöt läpeensä kun olimme yhdessä ja muuna aikana tekstiviestejä näpyteltiin sormet ruvella. Olimme todellakin puhuneet niin paljon tuon kahden kuukauden aikana, että todella tunsimme toisemme, mitän yllätyksiä ei ole tullut eikä kertaakaan ole pikaista kihlautumista katua.
Mikä käy yhdelle, ei välttämättä käy toiselle. Minun mielestäni meidän kihlamme on kaukana "teinikihloista".
Sen verran vielä, että me sovimme yhdessä menevämme kihloihin ja kävimme yhdessä ostamassa sormukset. Jos molemmat ovat asiasta samaa mieltä, miksi tarvitsee odottaa kosintaa? Romantiikkaa on elämä täynnä kun vain ottaa hetkestä kiinni, ei siihen polvistumisia tarvita.
Ja ikää ap:llä oli..? Ymmärtänen, jos biologinen kello lyö viimeisiä lyöntejään, mutta muuten en. Me menimme mieheni kanssa kihloihin seurusteltuamme kahdeksan VUOTTA, naimisiin 11 vuoden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 09:32"]
Tiedän, että on lapsellista mennä nopeasti kihloihin, mutta itse tunnen kyllä mieheni tarpeeksi hyvin, tietääkseni että olen häneen valmis sitoutumaan. Se on minulle ihan sama kuinka nopeasti muut menevät kihloihin, olen vaan yleisesti kateellinen kaikille, joiden kuulen menneen lähiaikoina kihloihin. En voi tuolle kateuden tunteelle mitään..
Siskoni on juuri saanut lapsen ja haluaisin että omat lapseni saisivat tuosta tytöstä leikkikaverin, itselläni ei vielä ole lapsia, joten lapsia haluaisin hankkia tässä parin kolmen vuoden sisään.. Mieheni tämän tietää ja molemmat olemme samaa mieltä, että ennen lasten hankintaa pitäisi mennä naimisiin. Sekin ehkä aiheuttaa tätä kosinnan toivetta minulla siis.
[/quote]
noin nuorena toisen hyvin tunteminen on aika suhteellinen käsitys. Koska olette vielä kehittymassä persooniksi, ettäkä voi tietää millaisiksi olette tulossa. 4 vuoden päästä voitte olla hyvin erilaisia kun olette nytten. Tällä palstalla vaan törmää tähän asiaan lähes tunneittain, kun "se mies ei olekkaan sellainen kuin oli ennen". Mielestäni ennen sitoutumista olisi hyvä tietää haluaako mies lapsia, siis haluaako oikein kunnolla ja oma-aloitteisesti ja mikä on hänen käsityksensä isan roolista, onko hän valmis huolehtimaan lapsista töiden jälkeen ja viikonloppuisin, kestääkö hän painetta ja millainen ihminen hän on paineen alaisuudessa. Nourena parheenä joituu kuitenkin tilanteeseen missä miehen pitää pystyä elattamaan perhe ja olla tukena vaimolle jne. Tunnetko miehesi todella, kannattaa miettiä asiaa huolella.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 10:15"]
Me olimme tunteneet ja myös siis seurustelleet kaksi kuukautta kun menimme kihloihin. Sen vain tiesi että tässä se minun puoliskoni on. Naimisiin menimme kaksi vuotta kihlojen jälkeen ja kohta onkin 10v hääpäivä. Molemmille oli selvä että kihlaus tarkoittaa lupausta avioliitosta ja naimisiin mennään kunhan saan opiskeluni päätettyä ja muutettua opiskelupaikkakunnalta miehen luo. Me tavallaa sulkeuduimme omaan kuplaamme kun aloimme seurustella, puhuimme kaikesta mahdollisesta yöt läpeensä kun olimme yhdessä ja muuna aikana tekstiviestejä näpyteltiin sormet ruvella. Olimme todellakin puhuneet niin paljon tuon kahden kuukauden aikana, että todella tunsimme toisemme, mitän yllätyksiä ei ole tullut eikä kertaakaan ole pikaista kihlautumista katua.
Mikä käy yhdelle, ei välttämättä käy toiselle. Minun mielestäni meidän kihlamme on kaukana "teinikihloista".
Sen verran vielä, että me sovimme yhdessä menevämme kihloihin ja kävimme yhdessä ostamassa sormukset. Jos molemmat ovat asiasta samaa mieltä, miksi tarvitsee odottaa kosintaa? Romantiikkaa on elämä täynnä kun vain ottaa hetkestä kiinni, ei siihen polvistumisia tarvita.
[/quote]
ymmärtänet, että sinulla oli myös todella paljon tuuria? Tuossa ajassa kun ei oikeasti opi toista täysin tuntemaan, nyt siis se mitä ajattelit miehen olevan oli totta. Ihan yhtälailla voisi olla toisin päin.
Onhan se söpöä ajatella, että tuntee toisen täysin kun alkuhuuman kuplassa puhuu vuorokaudet ympäriinsä (niinhän suurin osa tuoreista pareista tekee), mutta kovin realistista se ei ole. Joskus käy tuuri ja kaikki on sitä mitä kuvittelikin, tosin aika usein asiat paljastuvat joksikin muuksi ajan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 10:46"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 09:32"]
Tiedän, että on lapsellista mennä nopeasti kihloihin, mutta itse tunnen kyllä mieheni tarpeeksi hyvin, tietääkseni että olen häneen valmis sitoutumaan. Se on minulle ihan sama kuinka nopeasti muut menevät kihloihin, olen vaan yleisesti kateellinen kaikille, joiden kuulen menneen lähiaikoina kihloihin. En voi tuolle kateuden tunteelle mitään..
Siskoni on juuri saanut lapsen ja haluaisin että omat lapseni saisivat tuosta tytöstä leikkikaverin, itselläni ei vielä ole lapsia, joten lapsia haluaisin hankkia tässä parin kolmen vuoden sisään.. Mieheni tämän tietää ja molemmat olemme samaa mieltä, että ennen lasten hankintaa pitäisi mennä naimisiin. Sekin ehkä aiheuttaa tätä kosinnan toivetta minulla siis.
[/quote]
noin nuorena toisen hyvin tunteminen on aika suhteellinen käsitys. Koska olette vielä kehittymassä persooniksi, ettäkä voi tietää millaisiksi olette tulossa. 4 vuoden päästä voitte olla hyvin erilaisia kun olette nytten. Tällä palstalla vaan törmää tähän asiaan lähes tunneittain, kun "se mies ei olekkaan sellainen kuin oli ennen". Mielestäni ennen sitoutumista olisi hyvä tietää haluaako mies lapsia, siis haluaako oikein kunnolla ja oma-aloitteisesti ja mikä on hänen käsityksensä isan roolista, onko hän valmis huolehtimaan lapsista töiden jälkeen ja viikonloppuisin, kestääkö hän painetta ja millainen ihminen hän on paineen alaisuudessa. Nourena parheenä joituu kuitenkin tilanteeseen missä miehen pitää pystyä elattamaan perhe ja olla tukena vaimolle jne. Tunnetko miehesi todella, kannattaa miettiä asiaa huolella.
[/quote]
Öhöm, minä olen 27- ja mieheni 33-vuotias, joten mistä päättelit että persoonamme vielä kehittyy? Ja tiedän miehestäni nuo asiat, koska uskokaa tai älkää me KESKUSTELEMME kaikesta, tulevaisuudesta, perheen perustamisesta ja myös vaikeista asioista kuten minun hormonihäiriöstä, joka VOI aiheuttaa lapsettomuutta. ap
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 10:13"]
Enpä enää ihmettele korkeita avioerolukuja jos ihmiset kuvittelevat, että lyhyen tuntemisen jälkeen tuntee toisen niin hyvin, että on valmis naimisiin.
[/quote]
Enpä sanoisi ihan näinkään. Luulen, että ihmisten muuttuminen ts. kehittyminen johonkin suuntaan on se riski, jota ei voi arvioida ennalta. Menin naimisiin 25 vuotta sitten vajaan vuoden tunnettuamme ja olen tänään eri ihminen. No, tietenkin, kukapa sitä nyt jäisi paikoilleen junnaamaan koko loppuiäkseen? Minulla oli onnea, että kehityimme mieheni kanssa samaan suuntaan ja olemme edelleen hyvin onnellisesti naimisissa. Se olisi voinut mennä toisinkin.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 10:50"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 10:46"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 09:32"]
Tiedän, että on lapsellista mennä nopeasti kihloihin, mutta itse tunnen kyllä mieheni tarpeeksi hyvin, tietääkseni että olen häneen valmis sitoutumaan. Se on minulle ihan sama kuinka nopeasti muut menevät kihloihin, olen vaan yleisesti kateellinen kaikille, joiden kuulen menneen lähiaikoina kihloihin. En voi tuolle kateuden tunteelle mitään..
Siskoni on juuri saanut lapsen ja haluaisin että omat lapseni saisivat tuosta tytöstä leikkikaverin, itselläni ei vielä ole lapsia, joten lapsia haluaisin hankkia tässä parin kolmen vuoden sisään.. Mieheni tämän tietää ja molemmat olemme samaa mieltä, että ennen lasten hankintaa pitäisi mennä naimisiin. Sekin ehkä aiheuttaa tätä kosinnan toivetta minulla siis.
[/quote]
noin nuorena toisen hyvin tunteminen on aika suhteellinen käsitys. Koska olette vielä kehittymassä persooniksi, ettäkä voi tietää millaisiksi olette tulossa. 4 vuoden päästä voitte olla hyvin erilaisia kun olette nytten. Tällä palstalla vaan törmää tähän asiaan lähes tunneittain, kun "se mies ei olekkaan sellainen kuin oli ennen". Mielestäni ennen sitoutumista olisi hyvä tietää haluaako mies lapsia, siis haluaako oikein kunnolla ja oma-aloitteisesti ja mikä on hänen käsityksensä isan roolista, onko hän valmis huolehtimaan lapsista töiden jälkeen ja viikonloppuisin, kestääkö hän painetta ja millainen ihminen hän on paineen alaisuudessa. Nourena parheenä joituu kuitenkin tilanteeseen missä miehen pitää pystyä elattamaan perhe ja olla tukena vaimolle jne. Tunnetko miehesi todella, kannattaa miettiä asiaa huolella.
[/quote]
Öhöm, minä olen 27- ja mieheni 33-vuotias, joten mistä päättelit että persoonamme vielä kehittyy? Ja tiedän miehestäni nuo asiat, koska uskokaa tai älkää me KESKUSTELEMME kaikesta, tulevaisuudesta, perheen perustamisesta ja myös vaikeista asioista kuten minun hormonihäiriöstä, joka VOI aiheuttaa lapsettomuutta. ap
[/quote]
oletin ikäsi aloituksen perusteella ja oletus meni pieleen, joten tämä kommentti ei sitten oikein sovi teille, mutta joillekkin nuoremmille varmaankin.
Eli pitäisi nyt saada kun muillakin on? No niin, hieno tapa perustaa perhe.
Siis täh, miksi sä odotat jotain teennäistä kosintaa?? Jos kerran juttelette kaikesta, niin mikset vaan kerro hänelle naimisiinmenohaaveestasi?
Avioitua voi myös raskaana, vai oletko joku hihhuli?
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 10:13"]
Enpä enää ihmettele korkeita avioerolukuja jos ihmiset kuvittelevat, että lyhyen tuntemisen jälkeen tuntee toisen niin hyvin, että on valmis naimisiin.
[/quote]
Kyllä ne korkeat avioeroluvut johtuu enemmänkin siitä, kun ihmisillä ei ole enää niin kristillisiäarvoja kuin ennen. Ennenhän mentiin paljon nopeammin naimisiin kuin nykyisin ja silti liitot kesti.
Minä taas vaan ihmettelen näitä, jotka säntää heti kihloihin kun on jostain vähänkin vakavammasta säpinästä kyse. Voiko tuollaisessa ajassa oikeasti oppia tuntemaan toisen niin hyvin, että tietää mihin sitoutuu ja osaa hahmottaa, millaista se normaalin arjen pyörittäminen tämän tyypin kanssa on. No, mä olen kyllä ollut aina aika hidas ihmissuhteiden kanssa.