Mitä en huomaa siivota? Auttakaa!
Lähdemme viikon päästä ensimmäiselle kodinvaihtolomalle. Me lähdemme Saksaan ja sieltä tulee perhe meille, lomailemme siis toistemme kodeissa kaksi viikkoa.
Olen siivonnut kotiamme ihan hulluna. Olemme siirtäneet henkilökohtaisia tavaroitamme, joita emme ota mukaan, varastoihin ja lukollisiin kaappeihin. Kaikki astiat kaapin perukoiltakin on pesty, lakanat kaapeissa silitetty, lasten lelut organisoitu, siivoustarvikkeet järjestelty helpommin löydettäviksi, viety turhaa roinaa pois jne.
Kun tämä on oma koti, on hankala nähdä tätä toisen silmin. Auta siis Sinä minua! Jos muuttaisit pariksi viikoksi toisen kotiin, mihin kiinnittäisit huomiota? Mitä minä en siis osaa nyt ottaa huomioon?
Mä varmaan olen sen verran vainoharhainen, että ottaisin valokuvia kodistani lähtöpäivänä. Telkkarista, kylpyhuoneista, keittiön koneista, oikeastaan kaikesta, jonka korjaaminen tulisi kalliiksi.
Saman tekisin ensimmäiseksi vaihtokodissakin, olisi sitten helpompi todistaa, jos jotain riitatilanteita tulisi.
Kiva idea ja nauttikaahan sitten lomastakin, kyllä saksalaisilla Suomeentulijoilla riittää varmasti niin paljon ihmeteltävää, ettei pari nurkkaan jäänyttä pölyä heidän lomaansa varmaankaan haittaa. Eihän se haittaisi teidänkään lomaa.