Espoolaiset eivät halua naapuriinsa vammaisten asuntolaa (HS)
HS:
Kehitysvammaiset nuoret ovat saaneet hyytävän vastaanoton Riilahden pienellä omakotialueella Espoon Kaitaalla. Venepuuntielle suunniteltava asuntola toteutuu melko varmasti, mutta naapurusto on käynyt sitkeää viivytystaistelua neljä vuotta sitten alkanutta hanketta vastaan.
"Ilman kaikkia valituksia talo olisi jo pystyssä", sanoo Timo Joensuu, joka on tullut katsomaan tulevan asuntolan metsäistä tonttia tyttärensä Aino Joensuun, 18, ja kahden muun kehitysvammaisen nuoren kanssa.
Tontin kaavamuutoksesta tuli Helsingin hallinto-oikeuteen neljä valitusta. Niissä vedottiin muun muassa asuntojen arvon alenemiseen, häiritsevään kuljetusliikenteeseen, rakennuksen sopimattomuuteen pientaloalueelle – ja tietysti liito-oraviin.
Hallinto-oikeus hylkäsi kaikki valitukset perusteettomina.
"Tässä on kyse siitä, että aikuiset koulutetut ihmiset osaavat verhota valituksensa muuhun kuin vammaisten vastustamiseen", Aino Joensuun äiti Sari Koivusaari-Joensuu uskoo.
"Haluaisin vedota naapureihin, että he ajattelisivat inhimillisesti. Valitukset ovat tähän asti vain viivyttäneet hanketta."
Ennakkoluulojen hälventämiseksi tulevien asukkaiden vanhemmat kokosivat esittelylehtisen, johon tuli kuva jokaisesta nuoresta ja lyhyt kertomus hänen vammaisuudestaan. He jakoivat esitteen lähiseudun jokaiseen asuntoon. Ei auttanut.
Hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen valittajat hakivat valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Lupaa ei tullut, mutta aikaa meni taas kuukausia.
Asuntola valmistunee valitusten takia vasta vuonna 2015. Kaupungin vuokratontille rakennettavan talon omistaa asumispalvelusäätiö Aspa ja rahoittaa valtion asuntorahasto Ara.
Asuntoon muuttaa 15 vaikeasti kehitysvammaista, joista on tiedossa jo kymmenen. 15–24-vuotiaat nuoret eivät osaa juuri puhua eivätkä pysty liikkumaan itsenäisesti. Naapurustolle he olisivat lähes näkymättömiä.
Joukossa on esimerkiksi cp-vammaisia ja autisteja. Melkein jokaisella on lisäksi epilepsia. Nuoret vaativat ympärivuorokautista hoivaa, joka on ollut heidän koko elämänsä ajan omien vanhempien vastuulla.
"Moni vanhempi on aivan lopussa. Valittajien pitäisi miettiä, miten suhtautuisivat, jos he ja heidän lapsensa olisivat tässä asemassa", Timo Joensuu sanoo. "Naapurien asenne tuntuu kaiken kaikkiaan tosi pahalta."
Kun kehitysvammaisten seurue liikkuu hiljakseen naapuritalojen ohi, pihaansa hoitava mies sammuttaa ruohonleikkurin ja katoaa sisätiloihin.
Toisen talon edustalla kaksi rottweileria haukkuvat lähestyvälle tuntemattomien joukolle. Koirien isäntä Henrik Lampén tunnustautuu asuntolan vastustajaksi. Syitä riittää: "Metsässä asuu liito-oravia, joten siihen päälle on vähän hassua rakentaa. Tutkijat panivat juuri pannan kaulaan yhdelle, joka oli raskaana. Lisäksi on tikkoja, kettuja, peuroja ja pöllöjä."
"Jos asuntola osoittautuu liian kalliiksi ylläpitää, talo voidaan muuttaa vaikka pakolaisten vastaanottokeskukseksi. Aspa pyörittää myös niitä."
"Jätehuolto ja ruokatoimitukset tuovat paljon liikennettä, kuten invataksit, joilla he matkustavat, minun verorahoillani."
Espoon rakennuslautakunta myöntänee Villa Huviksi nimetylle asuntolalle rakennusluvan 26. kesäkuuta. Lupahakemus on poikinut neljä huomautusta. Luvasta valitetaan varmasti.
Ainakin naapuri Lampén aikoo jatkaa vastustustaan johdonmukaisesti. "Sen verran pidän niiden liito-oravien puolta."
Ymmärrän, että joku ei halua naapuriinsa juoppojen tai narkkareiden hoitopaikkaa mutta että vammaisten asuntola, joiden asukkaat eivät edes ketään häiritse? Tähänkö on tultu?
Kommentit (219)
Google osaa kertoa, että tuskinpa Henrikin tarvitsee itse murehtia joutuvansa vanhuksena kunnalliseen hoitokotiin: http://www.taloussanomat.fi/verotiedot/2011/suurituloisimmat/?n=4
Mua häiritsee tässä jutussa se, ettei kukaan ole alun perin pitänyt vammaisten saati liito-oravaressukoiden puolia. Ajatelkaa nyt, joutuvat asumaan tollasten mulkkujen naapurissa!
Hyi yök oikeesti, mikä mulkvisti! Aivan varmasti pitäisi niiden liito-oravien puolta silloinkin, jos alueelle olisi tulossa vaikkapa urheiluhalli. Oksennus sentään.
Kunnioitan silti Lampénia enemmän kuin sitä jutussa mainittua miestä, joka poistui sisätiloihin eikä suostunut kommentoimaan mitään.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 20:49"]
Aika surullista lukea tämmöistä. Meillä kehitysvammainen lapsi. Minun lapsuuden kodin lähellä on vammaisten asuntola ja se opetti meille jo lapsena, että erilaisia ihmisiä on. Joillekin koulukavereille down-ihminen oli suuri ihmetyksen aihe, kun me taas ajateltiin että on samanlainen kuin naapurin "Jukka". Ei mitään ihmeellistä.
[/quote]
Ettei vaan tämä naapurin Jukka olisi ollut se sama Jukka, joka ajoi kolmipyörällään lasten perässä ja tumputti samalla. Tai heitteli kiviä yms. muiden päälle. Isokokoinen ronski poika.
Vikke-Werner
Veikka-Wilhelm
Vesse-Wincent
Vili-Walter
oikeesti?
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 00:36"]
Vikke-Werner
Veikka-Wilhelm
Vesse-Wincent
Vili-Walter
oikeesti?
[/quote]
Noihan on tietty hevosten nimiä! :D
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 22:06"]
Samanlainen tapaus oli pari vuotta sitten Itä-Hgin Laajasalossa, jossa paikalliset nimbyt saivat kehitysvammaisten asuntolahankkeen estettyä.
[/quote]
En ole kuullutkaan.:O Mihin päin?
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 22:58"]
Kehtaa vielä mainostaa olevansa lehdessä. Ei nyt raukka tajua, että kaikki julkisuus ei ehkä ole hyväksi...
[/quote]
Sillä on sama taktiikka kuin Tuksulla ja muilla Seiska-julkkiksilla.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 22:49"]
ihmettelen, että tyypillä on avoin facebookprofiili https://www.facebook.com/henrik.lampen?ref=ts&fref=ts
[/quote]
Ja mikä seinäkuva! Oisko stereotypia tässä tapauksessa totta...?
Tämän sankarin sukulainen puolestaan on ottanut asiakseen kertoa kaikille omalla seinällään, kuinka hyvä ihminen hän on:
Hyvä kiertää!
Kun lähdin eilen toimistolta Tapiolasta ja tallustin kohti autotallia, vanhempi herrasmies kyseli minulta apua taksin paikalle saamiseksi. Hän oli kuulemma tilannut taksin ja odottanut jo puoli tuntia ja pyysi soittamaan keskukseen ja tiedustelemaan missä taksi numero se-ja-se mahtaa olla. Sanoin tilaavani uuden taksin tekstarilla ja puhelinta näpytellessä kysyin minne herralla maht...aa olla matka. Vastaus oli Kaivohuoneelle. Tarjouduin viemään hänet Kaivolle, koska oma matkani oli Iso Roballe, eli kierros ei olisi kummoinen. Ei siinä, hain auton, poimin papan kyytiin ja menoksi.
Kävi ilmi, että tämä herra oli noin viikkoa vajaa 95-vuotias sotaveteraani, joka oli haavoittunut sodissa kolme kertaa, tullut kapteenina kotiin ja ylennetty myöhemmin majuriksi. Hän oli ollut mukana rakentamassa Saddam Husseinille konferenssikeskusta ja vaikka mitä. Mielenkiintoinen kaveri.
Perille päästyämme en tietenkään ottanut häneltä rahaa, mutta hän vaati saada käyntikorttini, jotta voisi jotenkin muistaa minua. Eihän siinä käyntikortissa lue osoitetta tai juuri muutakaan, joten muistaminen taitaa jäädä kauniiksi ajatukseksi, mutta se ei ole tärkeää. Herra vaikutti erittäin kiitolliselta, ja se oli se paras palkinto.
Mutta miten niin hyvä kiertää? No, kävin juuri Stockalla ostamassa lounasta ja kassajonossa edelläni ollut rouva, jonka ostoskärry oli suht' täynnä tavaraa, päästi minut kassajonossa edelleen, koska: "Teillä nuorilla on kuitenkin kiire töihin ja joka paikkaan. Minulla ei ole kiire minnekään."
Kannattaa olla ystävällinen!
Ei tsiisus mitä porukkaa!(puhun tästä eräästä valittajasta lähipiireineen)
Mua kiinnostaa tässä keississä eniten se, kuvitteleeko tuo H. Lampén ihan aidosti ja oikeasti olevansa intohimoinen liito-oravien puolustaja, vai onko hänelle itselleenkin selvää että tarkoitus on vain estää vammaisia pääsemästä asumaan alueelle.
HL kehottaa fb:ssä nuorempia miehiä ottamaan mallia yo. kertomuksesta, jossa hänen sukulaisensa jalomielisesti kuskasi sotaveteraanin Kaivohuoneelle. Entä jos kuskattava olisikin ollut vammainen, mitäköhän Lampén sitten kehottaisi? Entä jos tarinan veteraani olisi sodassa vammautunut niin pahasti, että joutuisi kulkemaan invataksilla (herran verorahoilla!!) ja asumaan asuntolassa?
Tää av-palsta on kyllä uskomaton!! Osataan olla aivan järkyttävän mustavalkoisia mutta kuitenkin isoissa, tärkeissä asioissa todella humaaneja. Erikoista todellakin
Eipä tämä Henrik PENTTI Lampen ole suomenruotsalainen....
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 19:20"]
HS:
Kehitysvammaiset nuoret ovat saaneet hyytävän vastaanoton Riilahden pienellä omakotialueella Espoon Kaitaalla. Venepuuntielle suunniteltava asuntola toteutuu melko varmasti, mutta naapurusto on käynyt sitkeää viivytystaistelua neljä vuotta sitten alkanutta hanketta vastaan.
"Ilman kaikkia valituksia talo olisi jo pystyssä", sanoo Timo Joensuu, joka on tullut katsomaan tulevan asuntolan metsäistä tonttia tyttärensä Aino Joensuun, 18, ja kahden muun kehitysvammaisen nuoren kanssa.
Tontin kaavamuutoksesta tuli Helsingin hallinto-oikeuteen neljä valitusta. Niissä vedottiin muun muassa asuntojen arvon alenemiseen, häiritsevään kuljetusliikenteeseen, rakennuksen sopimattomuuteen pientaloalueelle – ja tietysti liito-oraviin.
Hallinto-oikeus hylkäsi kaikki valitukset perusteettomina.
"Tässä on kyse siitä, että aikuiset koulutetut ihmiset osaavat verhota valituksensa muuhun kuin vammaisten vastustamiseen", Aino Joensuun äiti Sari Koivusaari-Joensuu uskoo.
"Haluaisin vedota naapureihin, että he ajattelisivat inhimillisesti. Valitukset ovat tähän asti vain viivyttäneet hanketta."
Ennakkoluulojen hälventämiseksi tulevien asukkaiden vanhemmat kokosivat esittelylehtisen, johon tuli kuva jokaisesta nuoresta ja lyhyt kertomus hänen vammaisuudestaan. He jakoivat esitteen lähiseudun jokaiseen asuntoon. Ei auttanut.
Hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen valittajat hakivat valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Lupaa ei tullut, mutta aikaa meni taas kuukausia.
Asuntola valmistunee valitusten takia vasta vuonna 2015. Kaupungin vuokratontille rakennettavan talon omistaa asumispalvelusäätiö Aspa ja rahoittaa valtion asuntorahasto Ara.
Asuntoon muuttaa 15 vaikeasti kehitysvammaista, joista on tiedossa jo kymmenen. 15–24-vuotiaat nuoret eivät osaa juuri puhua eivätkä pysty liikkumaan itsenäisesti. Naapurustolle he olisivat lähes näkymättömiä.
Joukossa on esimerkiksi cp-vammaisia ja autisteja. Melkein jokaisella on lisäksi epilepsia. Nuoret vaativat ympärivuorokautista hoivaa, joka on ollut heidän koko elämänsä ajan omien vanhempien vastuulla.
"Moni vanhempi on aivan lopussa. Valittajien pitäisi miettiä, miten suhtautuisivat, jos he ja heidän lapsensa olisivat tässä asemassa", Timo Joensuu sanoo. "Naapurien asenne tuntuu kaiken kaikkiaan tosi pahalta."
Kun kehitysvammaisten seurue liikkuu hiljakseen naapuritalojen ohi, pihaansa hoitava mies sammuttaa ruohonleikkurin ja katoaa sisätiloihin.
Toisen talon edustalla kaksi rottweileria haukkuvat lähestyvälle tuntemattomien joukolle. Koirien isäntä Henrik Lampén tunnustautuu asuntolan vastustajaksi. Syitä riittää: "Metsässä asuu liito-oravia, joten siihen päälle on vähän hassua rakentaa. Tutkijat panivat juuri pannan kaulaan yhdelle, joka oli raskaana. Lisäksi on tikkoja, kettuja, peuroja ja pöllöjä."
"Jos asuntola osoittautuu liian kalliiksi ylläpitää, talo voidaan muuttaa vaikka pakolaisten vastaanottokeskukseksi. Aspa pyörittää myös niitä."
"Jätehuolto ja ruokatoimitukset tuovat paljon liikennettä, kuten invataksit, joilla he matkustavat, minun verorahoillani."
Espoon rakennuslautakunta myöntänee Villa Huviksi nimetylle asuntolalle rakennusluvan 26. kesäkuuta. Lupahakemus on poikinut neljä huomautusta. Luvasta valitetaan varmasti.
Ainakin naapuri Lampén aikoo jatkaa vastustustaan johdonmukaisesti. "Sen verran pidän niiden liito-oravien puolta."
Ymmärrän, että joku ei halua naapuriinsa juoppojen tai narkkareiden hoitopaikkaa mutta että vammaisten asuntola, joiden asukkaat eivät edes ketään häiritse? Tähänkö on tultu?
[/quote]
Nehän just häiritsevät. Kukaan ei halua mitään palvelutaloja asuntonsa viereen
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 20:49"]
Aika surullista lukea tämmöistä. Meillä kehitysvammainen lapsi. Minun lapsuuden kodin lähellä on vammaisten asuntola ja se opetti meille jo lapsena, että erilaisia ihmisiä on. Joillekin koulukavereille down-ihminen oli suuri ihmetyksen aihe, kun me taas ajateltiin että on samanlainen kuin naapurin "Jukka". Ei mitään ihmeellistä.
[/quote]
No kai ne edes elättää itsensä itse eikä elä yhteiskunnan rahoilla?
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 21:50"]
Tollasia ne saatanan suomenruotsalaiset Lampenit ovat; ei muuta kuin oma nahka tärkein.
[/quote]
Niin... Toinen nimi Pentti tällä Lampenilla, eipä kovin ruotsalainen nimi.
Vaikka olisikin Suomenruotsalainen niin mitä väliä? Tyhmiä ihmisiä on olemassa riippumatta mitä kieltä puhuu!!
Lampén, ei Lampen. Eikä pelkästä toisesta nimestä (ei edes ykkösetunimestä tai sukunimestä) voi päätellä, onko joku suomenruotsalainen vai ei. Niitä on ihan Pentti Penttisiäkin, jotka on suomenruotsalaisia.
Meidän taloyhtiön naapurissa sijaitsi taloon muuttaessani vanhustentalo. Vuosia myöhemmin paikka saneerattiin ja meni pari vuotta ennen kuin mulle selvisi, että samassa yhteydessa siitä oli tehty mielenterveyskuntoutujien talo (oma naapurini kertoi asiasta). Että sen verran häiriötä heistä on... Eipä hoksattu alkaa vastustamaan :D