Onko väärin jättää nainen vajaan 20 vuoden jälkeen ihan vaan kun löytyi sopivampi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väärin. Avioliitto on ennen kaikkea toisen rakastamista ja taakan kantamista. "Kantakaa toistenne kuormia." Varmaan tuttu kaikille. Aina voi löytyä ns. Sopivampia, mutta mitä teet vaimosi pahalle mielelle ja omalle huonolle itsetunnolle.

Ja vaimo tulee hyvälle mielelle siitä että joku on hänen kanssaan vaikka rakastaa toista?

Olen eri, mutta minä en näe rakkautta noin mustavalkoisesti, että yksi päivä sitä vaan simsalabim rakastetaankin pelkästään jotain toista eikä yhtään enää sitä vanhaa puolisoa. Se, että uuteen ihmiseen kehitetään kymmenien vuosien suhteeseen verrattavissa oleva tunneside ei tapahdu yhdessä hetkessä kuten ei myöskään sen rakkauden loppuminen vanhassa liitossa. Tämä on pitkä prosessi joka on mahdollista pysäyttää jos löytyy todellista sitoutumista ja tahtoa rakentaa jotain pysyvää. Jos taas haluaa tuuliviirinä etsiä aina vaan parempaa ja ihkumpaa elämänkumppania, niin ehkä se olisi reilua ilmoittaa jo suhteen alkutaipaleella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väärin. Avioliitto on ennen kaikkea toisen rakastamista ja taakan kantamista. "Kantakaa toistenne kuormia." Varmaan tuttu kaikille. Aina voi löytyä ns. Sopivampia, mutta mitä teet vaimosi pahalle mielelle ja omalle huonolle itsetunnolle.

On kyllä ihmisillä ihmeellisiä ajatuksia elämästä. Minulle, joka en ole ap, mutta myöskin ollut yhdessä 20 vuotta, kaikki perustuu siihen että toisen kanssa eläminen on kivaa. Siinä vaiheessa kun tässä kanniskellaan hampaat irvessä jotain taakkoja niin menee hanskat tiskiin. Nautitteko te ylipäätään elämästä ollenkaan?

mVarmaan tajuat, että toisen taakkojen kantaminen on kirjakieltä ja tarkoittaa empatiaa ja ystävällisyyttä toista kohtaan. Tiedät myös sen, että joskun tulee niitäkin päiviä, jolloin on seistävä toisen rinnalla esim. Sairautta ja surua. Toki kivaa pitää olla, mutta elämä ei ole aina kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väärin. Avioliitto on ennen kaikkea toisen rakastamista ja taakan kantamista. "Kantakaa toistenne kuormia." Varmaan tuttu kaikille. Aina voi löytyä ns. Sopivampia, mutta mitä teet vaimosi pahalle mielelle ja omalle huonolle itsetunnolle.

Ja vaimo tulee hyvälle mielelle siitä että joku on hänen kanssaan vaikka rakastaa toista?

Olen eri, mutta minä en näe rakkautta noin mustavalkoisesti, että yksi päivä sitä vaan simsalabim rakastetaankin pelkästään jotain toista eikä yhtään enää sitä vanhaa puolisoa. Se, että uuteen ihmiseen kehitetään kymmenien vuosien suhteeseen verrattavissa oleva tunneside ei tapahdu yhdessä hetkessä kuten ei myöskään sen rakkauden loppuminen vanhassa liitossa. Tämä on pitkä prosessi joka on mahdollista pysäyttää jos löytyy todellista sitoutumista ja tahtoa rakentaa jotain pysyvää. Jos taas haluaa tuuliviirinä etsiä aina vaan parempaa ja ihkumpaa elämänkumppania, niin ehkä se olisi reilua ilmoittaa jo suhteen alkutaipaleella.

Sitäpä ei yksin pysty pitämään avioliittoa kasassa ja siihen voi olla syytä siinä toisessakin jos muut alkaa kiinnostelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väärin. Avioliitto on ennen kaikkea toisen rakastamista ja taakan kantamista. "Kantakaa toistenne kuormia." Varmaan tuttu kaikille. Aina voi löytyä ns. Sopivampia, mutta mitä teet vaimosi pahalle mielelle ja omalle huonolle itsetunnolle.

On kyllä ihmisillä ihmeellisiä ajatuksia elämästä. Minulle, joka en ole ap, mutta myöskin ollut yhdessä 20 vuotta, kaikki perustuu siihen että toisen kanssa eläminen on kivaa. Siinä vaiheessa kun tässä kanniskellaan hampaat irvessä jotain taakkoja niin menee hanskat tiskiin. Nautitteko te ylipäätään elämästä ollenkaan?

mVarmaan tajuat, että toisen taakkojen kantaminen on kirjakieltä ja tarkoittaa empatiaa ja ystävällisyyttä toista kohtaan. Tiedät myös sen, että joskun tulee niitäkin päiviä, jolloin on seistävä toisen rinnalla esim. Sairautta ja surua. Toki kivaa pitää olla, mutta elämä ei ole aina kivaa.

Empatiaa ja ystävyyttä voin suoda toiselle vielä avioeron jälkeenkin, jos niistä on niin suurta iloa.

Jokaisella on oikeus päättää parisuhde parhaaksi katsomastaan syystä. Ei ole olemassa mitään oikeita tai vääriä syitä. Henkilökohtaisesti kyllä kyseenalaistan useimpien ihmisten kyvyn arvioida kumppanin todellista yhteensopivuutta ennen kuin suhdetta on kunnolla testattu arjessa. Kyllä päätös suhteen vaihtamisesta lennosta toiseen tehdään lopulta pelkkien oletusten ja mielikuvien varassa - nämä voi sitten osoittautua oikeiksi tai vääriksi.

Mistä tiedät, että uusi on sopivampi? Jos se osottautuukin parin kuukauden jälkeen ihan hirveeks, kun ei jaksa enää esittää. Siis ihan vaan kysyn. Sit jäät yksin. Vai onko se jo sinänsä parempi kuin tämän hetken eukko?

Tulee mieleen tämä biisi

” Kunnes taas ymmärretään toisiamme,

Kunnes on lämpöä ja tahtoa auttaa,

Ja ymmärrystä niille joilla on vain niiden

Tasainen kelkkamäki hautaan.”

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät, että uusi on sopivampi? Jos se osottautuukin parin kuukauden jälkeen ihan hirveeks, kun ei jaksa enää esittää. Siis ihan vaan kysyn. Sit jäät yksin. Vai onko se jo sinänsä parempi kuin tämän hetken eukko?

Onhan yksin oleminen henkisesti helpompaa, kuin olla yhdessä velvollisuudentunnosta jonkun kanssa. Uusi rakkaus voi olla vain keino jolla saa riuhdottua itsensä irti ja lopullinen tavoite on juurikin saada olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väärin. Avioliitto on ennen kaikkea toisen rakastamista ja taakan kantamista. "Kantakaa toistenne kuormia." Varmaan tuttu kaikille. Aina voi löytyä ns. Sopivampia, mutta mitä teet vaimosi pahalle mielelle ja omalle huonolle itsetunnolle.

Ja vaimo tulee hyvälle mielelle siitä että joku on hänen kanssaan vaikka rakastaa toista?

Olen eri, mutta minä en näe rakkautta noin mustavalkoisesti, että yksi päivä sitä vaan simsalabim rakastetaankin pelkästään jotain toista eikä yhtään enää sitä vanhaa puolisoa. Se, että uuteen ihmiseen kehitetään kymmenien vuosien suhteeseen verrattavissa oleva tunneside ei tapahdu yhdessä hetkessä kuten ei myöskään sen rakkauden loppuminen vanhassa liitossa. Tämä on pitkä prosessi joka on mahdollista pysäyttää jos löytyy todellista sitoutumista ja tahtoa rakentaa jotain pysyvää. Jos taas haluaa tuuliviirinä etsiä aina vaan parempaa ja ihkumpaa elämänkumppania, niin ehkä se olisi reilua ilmoittaa jo suhteen alkutaipaleella.

Sitäpä ei yksin pysty pitämään avioliittoa kasassa ja siihen voi olla syytä siinä toisessakin jos muut alkaa kiinnostelemaan.

Niin, entä sitten? Saat sinä vaihtaa suhteita niin usein kuin haluat, ei sitä kukaan muu pysty estämään. Minä kommentoin vaan tuohon, kun kysyttiin haluaako joku olla kumppanin kanssa joka rakastaa toista. Minä haluaisin kyllä jatkaa kumppanini kanssa, vaikka hän hetkellisesti haluaisi jonkun toisen. Ja haluaisin jatkaa kumppanini kanssa, vaikka itse haluaisin tilapäisesti jonkun toisen, koska en pidä sellaisia haluja pysyvänä olotilana. Ne tunteet menee ajan kanssa ohi kun ne jättää omaan arvoonsa eikä käy rakentelemaan niistä mitään suurempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väärin. Avioliitto on ennen kaikkea toisen rakastamista ja taakan kantamista. "Kantakaa toistenne kuormia." Varmaan tuttu kaikille. Aina voi löytyä ns. Sopivampia, mutta mitä teet vaimosi pahalle mielelle ja omalle huonolle itsetunnolle.

Ja vaimo tulee hyvälle mielelle siitä että joku on hänen kanssaan vaikka rakastaa toista?

Olen eri, mutta minä en näe rakkautta noin mustavalkoisesti, että yksi päivä sitä vaan simsalabim rakastetaankin pelkästään jotain toista eikä yhtään enää sitä vanhaa puolisoa. Se, että uuteen ihmiseen kehitetään kymmenien vuosien suhteeseen verrattavissa oleva tunneside ei tapahdu yhdessä hetkessä kuten ei myöskään sen rakkauden loppuminen vanhassa liitossa. Tämä on pitkä prosessi joka on mahdollista pysäyttää jos löytyy todellista sitoutumista ja tahtoa rakentaa jotain pysyvää. Jos taas haluaa tuuliviirinä etsiä aina vaan parempaa ja ihkumpaa elämänkumppania, niin ehkä se olisi reilua ilmoittaa jo suhteen alkutaipaleella.

Sitäpä ei yksin pysty pitämään avioliittoa kasassa ja siihen voi olla syytä siinä toisessakin jos muut alkaa kiinnostelemaan.

Niin, entä sitten? Saat sinä vaihtaa suhteita niin usein kuin haluat, ei sitä kukaan muu pysty estämään. Minä kommentoin vaan tuohon, kun kysyttiin haluaako joku olla kumppanin kanssa joka rakastaa toista. Minä haluaisin kyllä jatkaa kumppanini kanssa, vaikka hän hetkellisesti haluaisi jonkun toisen. Ja haluaisin jatkaa kumppanini kanssa, vaikka itse haluaisin tilapäisesti jonkun toisen, koska en pidä sellaisia haluja pysyvänä olotilana. Ne tunteet menee ajan kanssa ohi kun ne jättää omaan arvoonsa eikä käy rakentelemaan niistä mitään suurempaa.

Toisilla menee, toisilla ei. Mistä sinä sen muiden kohdalla pystyt sanomaan.

Siitä vaan. Tuskin jää tuollaista kaipaamaan.

Jos oot mun ukko, niin anna palaa vaan. Olenkin ihmetellyt miten jaksat aina samaa arkea.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisitteko te vastaajat siis että teidän kanssa oltaisiin jostain sitoumuksesta, vaikka rakastettaisiin toista? Itse en haluaisi tuollaista. Jos pitää mennä niin sitten pitää.

Kenelle oikein osoitat viestisi? Suusrin osa vastaajista näyttäisi olevan sitä mieltä, että kaikille parasta on erota, jos tuolta tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on oikeus päättää parisuhde parhaaksi katsomastaan syystä. Ei ole olemassa mitään oikeita tai vääriä syitä. Henkilökohtaisesti kyllä kyseenalaistan useimpien ihmisten kyvyn arvioida kumppanin todellista yhteensopivuutta ennen kuin suhdetta on kunnolla testattu arjessa. Kyllä päätös suhteen vaihtamisesta lennosta toiseen tehdään lopulta pelkkien oletusten ja mielikuvien varassa - nämä voi sitten osoittautua oikeiksi tai vääriksi.

Miten sitä yhteensopivuutta testataan arjessa ennen kuin on erottu edellisestä kumppanista?

Miksi se olisi väärin? Sehän nimenomaan on oikein kaikkien kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin avioliitossa on kyllä tarkoituksena sitoutua, mikä tarkoittaa sitä, ettei sopivampia katsella. Eihän sellainen sitoutuminen merkitse mitään, jos kumpikin lähtee toisen matkaan jos arvelee törmänneensä parempaan. Meinaatko, että uudessa suhteessa ei arki tule vastaan? Mutta itse teet päätöksen.

Ei tartte välttämättä katsella, mutta saattaa silti löytyä. Kaikesta sitoutumisesta (20 v on jo merkki siitä) huolimatta voi silti löytyä ja vanha suhde voi kuivahtaa tai jopa tuhoutua mokista syistä. Maailma ei ole mustavalkoinen ja ihanteellinen vaikka pyrkiikin noudattamaan ihanteita. Eiköhän ap tiedä että arki tulee vastaan, tuskin noin pitkä suhde alkuhuumaan perustuu.

Kukaan joka aidosti rakastaa kumppaniaan ei seiso tämän tiellä, jos tämä halua pois suhteesta. Väkisin roikkuminen on omistuksenhalua, ei rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väärin. Avioliitto on ennen kaikkea toisen rakastamista ja taakan kantamista. "Kantakaa toistenne kuormia." Varmaan tuttu kaikille. Aina voi löytyä ns. Sopivampia, mutta mitä teet vaimosi pahalle mielelle ja omalle huonolle itsetunnolle.

Ja vaimo tulee hyvälle mielelle siitä että joku on hänen kanssaan vaikka rakastaa toista?

Olen eri, mutta minä en näe rakkautta noin mustavalkoisesti, että yksi päivä sitä vaan simsalabim rakastetaankin pelkästään jotain toista eikä yhtään enää sitä vanhaa puolisoa. Se, että uuteen ihmiseen kehitetään kymmenien vuosien suhteeseen verrattavissa oleva tunneside ei tapahdu yhdessä hetkessä kuten ei myöskään sen rakkauden loppuminen vanhassa liitossa. Tämä on pitkä prosessi joka on mahdollista pysäyttää jos löytyy todellista sitoutumista ja tahtoa rakentaa jotain pysyvää. Jos taas haluaa tuuliviirinä etsiä aina vaan parempaa ja ihkumpaa elämänkumppania, niin ehkä se olisi reilua ilmoittaa jo suhteen alkutaipaleella.

Kyllä ne tunteet voivat joskus muuttua hyvinkin nopeasti, ja lopullisesti. Kokemusta on.

Jos mitta on tullut täyteen, niin kannattaa.