Lue keskustelun säännöt.
Miksi SINÄ erosit?
04.06.2013 |
Myönnän, tämä on ihan tirkistelynhalua. Tuntuuko muista ettei eroista puhuta kovin suoraan tuttavapiirissä? Ymmärtäähän tuon, mutta jotenkin se vaan kalvaa jos tuttavapariskunta, jolla asiat on näyttäneet olevan kunnossa, eroaa äkillisesti eikä asiasta koskaan oikein puhuta.
Miksi sinä siis erosit? (Oli kyseessä nyt sitten seurustelusuhde, avo- tai avioliitto.)
Kommentit (20)
Ensimmäisestä poikaystävästäni erosin, koska meillä oli on-off-suhde ja kamalaa säätämistä kokoajan. Ihastuin toiseen ja lemppasin ensimmäisen. Toisesta erosin, koska hän löysi uuden ja lemppasi minut. Sitten olen eronnut lyhyistä seurustelusuhteista, koska en ole kokenut heidän olevan minulle sopivia, kun olen heihin tutustunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies löysi uuden rakkaan eli yhden tietokonepelin. En ole kertonut kenellekään totuutta.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 15:04"]
Ero on sen verran raskas prosessi, ettei siitä puhuta kuin hyvälle ystävälle, ei sukulaisille eikä kavereille, sukulaisille en puhu muutenkaan mitään. Mun eron syy oli se, että puoliso alkoi pettämään, ei salannut ollenkaan asiaa multa, alkoi puhumaan, että meillä on tälläinen avoin liitto, että mäkin saan pettää, mua ei kiinnostanut pettäminen. Puolison pettämis addiktio paheni, hänellä alkoi olla vakisuhteita, roikuin siinä tyhmyyttäni. Sattumalta sitten kohtasin ihmisen, johon rakastuin ensisilmäyksellä, jätin eropaperit 2vk päästä, toi ensinmäinen avioliitto oli helvetin raskas ja ero oli raskas (syyllisyyden tunne) ja samalla uusi suhde, en kertakaikkiaan jaksannut puhua kenellekkään, enkä edes tavata ihmisiä, sitten kun olin aikanaan päässyt asiasta yli, ei kukaan onneksi enään kysellyt mitään. tämä toinen avioliitto on kestänyt kohta 25 vuotta, eikä olla petetty.
[/quote]
Minä kyllä puhun omasta erostani ihan vaikka kaupan kassalle, jos hän sattuu kysymään. Minua petettiin ja minut jätettiin, joten minulla ei ole mitään hävettävää meidän eron syissä. Enkä syyllistä itseäni.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 15:30"]
Mies löysi uuden rakkaan eli yhden tietokonepelin. En ole kertonut kenellekään totuutta.
[/quote]
Oletko ns. WOW-leski? Minulla lähipiirissä muutamia pariskuntia, jotka kai ovat pysyneet yhdessä vain siksi että molemmat pelaavat. Tuo on oikeastaan aika surullista, sillä mitä virtuaalimaailmasta jää käteen kun todelliset irl-ihmissuhteet katoavat kuvioista? Vanhana voi kaduttaa, vaikka kai noista peleistä saa lisää kavereita.
Halusimme eri asioita. Jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei niin siinä on kyllä aika hankala keksiä mitään kompromissia mikäli kumpikaan ei pysty joustamaan. Emme kertoneet totuutta kenellekään. Myöhemmin olen saanut kuulla monta samantyylistä tarinaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
30:n kriisissä halusin erota ja olemme olleet yhdessä teinistä asti. Aviomieheni oli ihan kiva ja kunnollinen mies mutta kun en muusta tiennyt niin pitihän sitä päästä kokeilemaan ja elämään. Kaikkien kyllä kannattaa elää se nuoruus silloin kun on sen aika eikä 20v leikkiä kotia. Ei ole sama asia olla sinnuna 30v lapsellisena kuin 20v lapsettomana.
Onko se tämä suomalainen kulttuuri kun asioista ei puhuta edes perheenjäsenille? Siis sisaruksille tai vanhemmille. Sekä omassa että miehen lähipiirissä on kummaksuttu joitain eroja ja niiden alla piileviä syitä. Vanhempien sukulaisten puolesta hävettää kun puhuvat tyyliin "miten se maijakin nyt pekan jätti", vaikkei kukaan voi tietää mitä siellä kotona tapahtuu. Jotenkin vain tuntuu että kaikki iloiset asiat jaetaan, mutta sitten eron, sairauden yms. kanssa jäädään yksin. Toki parisuhde on henk.koht. asia, mutta toisaalta pidemmissä suhteissa se toinen osapuoli on kuitenkin voinut tulla osaksi sukua ja kun hän yhtäkkiä häviää, eikä kukaan tiedä mihin suhde töksähti, se tuntuu oudolta. Vai olenko ainoa kenestä tuntuu tältä?
T: ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 17:43"]
Onko se tämä suomalainen kulttuuri kun asioista ei puhuta edes perheenjäsenille? Siis sisaruksille tai vanhemmille. Sekä omassa että miehen lähipiirissä on kummaksuttu joitain eroja ja niiden alla piileviä syitä. Vanhempien sukulaisten puolesta hävettää kun puhuvat tyyliin "miten se maijakin nyt pekan jätti", vaikkei kukaan voi tietää mitä siellä kotona tapahtuu. Jotenkin vain tuntuu että kaikki iloiset asiat jaetaan, mutta sitten eron, sairauden yms. kanssa jäädään yksin. Toki parisuhde on henk.koht. asia, mutta toisaalta pidemmissä suhteissa se toinen osapuoli on kuitenkin voinut tulla osaksi sukua ja kun hän yhtäkkiä häviää, eikä kukaan tiedä mihin suhde töksähti, se tuntuu oudolta. Vai olenko ainoa kenestä tuntuu tältä?
T: ap
[/quote]
et taida tietää millaista on, kun on todella raskasta
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 17:51"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 17:43"]
Onko se tämä suomalainen kulttuuri kun asioista ei puhuta edes perheenjäsenille? Siis sisaruksille tai vanhemmille. Sekä omassa että miehen lähipiirissä on kummaksuttu joitain eroja ja niiden alla piileviä syitä. Vanhempien sukulaisten puolesta hävettää kun puhuvat tyyliin "miten se maijakin nyt pekan jätti", vaikkei kukaan voi tietää mitä siellä kotona tapahtuu. Jotenkin vain tuntuu että kaikki iloiset asiat jaetaan, mutta sitten eron, sairauden yms. kanssa jäädään yksin. Toki parisuhde on henk.koht. asia, mutta toisaalta pidemmissä suhteissa se toinen osapuoli on kuitenkin voinut tulla osaksi sukua ja kun hän yhtäkkiä häviää, eikä kukaan tiedä mihin suhde töksähti, se tuntuu oudolta. Vai olenko ainoa kenestä tuntuu tältä?
T: ap
[/quote]
et taida tietää millaista on, kun on todella raskasta
[/quote]
Olipa jännä kommentti. Ei siis saisi herättää keskustelua siitä, että siinä missä tällaisia asioita jaetaan perheyhteisön kesken muualla Euroopassa, Suomessa näin ei tehdä. Kumma juttu että perheet väsyvät kun kulissit on pidettävä ylhäällä eron jälkeenkin. Meillä jokaisella on ollut vaikeita aikoja elämässä, ja silloin on kullanarvoista, jos on joku kenelle purkaa sydäntä ja joku joka kuuntelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 19:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 17:51"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 17:43"]
Onko se tämä suomalainen kulttuuri kun asioista ei puhuta edes perheenjäsenille? Siis sisaruksille tai vanhemmille. Sekä omassa että miehen lähipiirissä on kummaksuttu joitain eroja ja niiden alla piileviä syitä. Vanhempien sukulaisten puolesta hävettää kun puhuvat tyyliin "miten se maijakin nyt pekan jätti", vaikkei kukaan voi tietää mitä siellä kotona tapahtuu. Jotenkin vain tuntuu että kaikki iloiset asiat jaetaan, mutta sitten eron, sairauden yms. kanssa jäädään yksin. Toki parisuhde on henk.koht. asia, mutta toisaalta pidemmissä suhteissa se toinen osapuoli on kuitenkin voinut tulla osaksi sukua ja kun hän yhtäkkiä häviää, eikä kukaan tiedä mihin suhde töksähti, se tuntuu oudolta. Vai olenko ainoa kenestä tuntuu tältä?
T: ap
[/quote]
et taida tietää millaista on, kun on todella raskasta
[/quote]
Olipa jännä kommentti. Ei siis saisi herättää keskustelua siitä, että siinä missä tällaisia asioita jaetaan perheyhteisön kesken muualla Euroopassa, Suomessa näin ei tehdä. Kumma juttu että perheet väsyvät kun kulissit on pidettävä ylhäällä eron jälkeenkin. Meillä jokaisella on ollut vaikeita aikoja elämässä, ja silloin on kullanarvoista, jos on joku kenelle purkaa sydäntä ja joku joka kuuntelee.
[/quote]
Kaukaa katsoen jokin maa tai kulttuuri voi näyttää jonkinlaiselta, tyyliin "siellä aina jaetaan asiat perheen kesken", mutta ei se niin mene. Aitoa asioiden jakamista ja toisaalta kulisseja löytyy joka nimestä ja notkosta niin täällä meillä kuin muuallakin. Minä olen tyypiltäni kulissien ylläpitäjä ja hyvä ystäväni taas osaa jakaa asiat vaikka sen kassaneidin kanssa. :) Ei minulla työkaverit takuulla aikoinaan tienneet, millainen helvetti meillä kotona oli, jos eivät nyt joistain kesken työpäivän puhutuista puheluista jotain johtopäätöksiä vetäneet. En cain osannut avautua, vaikka olisin ehkä halunnutkin.
Kun on tarpeeksi rankkoja juttuja, ei niitä voi salata, ei sukulaisilta eikä ystäviltä.
Miehen juoppouden, yleisen vastuuttomuuden ja pitkäaikaisen rinnakkaissuhteen, jonka luona välillä asuikin, tähden erosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 19:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 17:51"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 17:43"]
Onko se tämä suomalainen kulttuuri kun asioista ei puhuta edes perheenjäsenille? Siis sisaruksille tai vanhemmille. Sekä omassa että miehen lähipiirissä on kummaksuttu joitain eroja ja niiden alla piileviä syitä. Vanhempien sukulaisten puolesta hävettää kun puhuvat tyyliin "miten se maijakin nyt pekan jätti", vaikkei kukaan voi tietää mitä siellä kotona tapahtuu. Jotenkin vain tuntuu että kaikki iloiset asiat jaetaan, mutta sitten eron, sairauden yms. kanssa jäädään yksin. Toki parisuhde on henk.koht. asia, mutta toisaalta pidemmissä suhteissa se toinen osapuoli on kuitenkin voinut tulla osaksi sukua ja kun hän yhtäkkiä häviää, eikä kukaan tiedä mihin suhde töksähti, se tuntuu oudolta. Vai olenko ainoa kenestä tuntuu tältä?
T: ap
[/quote]
et taida tietää millaista on, kun on todella raskasta
[/quote]
Olipa jännä kommentti. Ei siis saisi herättää keskustelua siitä, että siinä missä tällaisia asioita jaetaan perheyhteisön kesken muualla Euroopassa, Suomessa näin ei tehdä. Kumma juttu että perheet väsyvät kun kulissit on pidettävä ylhäällä eron jälkeenkin. Meillä jokaisella on ollut vaikeita aikoja elämässä, ja silloin on kullanarvoista, jos on joku kenelle purkaa sydäntä ja joku joka kuuntelee.
[/quote]
No tämä vasta outo kommentti oli! Tai sitten vain hyvin pinnallisesti muodostettu käsitys. Kaikki ei ole kuitenkaan sitä, miltä näyttää, ei sitä muissa kulttureissa, ainakaan länsimaisissa, yhtään sen avoimempia olla, vaikka se siltä vaikuttaisikin. Siellä vain puheliaammin annetaan ulospäin se kuva, mikä halutaan antaa, ja ihan yhtä lailla pidetään yllä kulisseja kuin täälläkin. Ihan yhtä vaikeata sielläkin on niistä itseä eniten satuttavista asioista avautua.
Miksi sen koko suvun pitäisi tietää mikä jonkun parin eron syy on? Jos ei olle edes kovin läheisissä tekemisisää vaan tavataan tyyliin 3 x vuodessa jonkun juhlissa niin miksi pitäisi kertoa juurta jaksain? Kyllä niintä kuuntelijoita ja juttukavereita voi olla vaikkei sukulaisille puhuisikaan. Toisaalta kantapään kautta on opittu ettei ihan kaikkea aina kannata kertoa kenelle sattuu, tulee aika jolloin sanomaasi voidaan käyttää sinua vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin me ihmiset ollaan erilaisia. Mäkin ajattelen niin että jaettu suru/ahdistus on puolikas suru ja mulle on ollut tärkeää jakaa elämän kamalat asiat esim työkavereillekin. Tänä keväänä seurasin vierestä kuinka työkaveri selvästi kituu kamalan elämäntilanteensa kanssa, mutta koskei koskaan mitään jaa niin ei nytkään. Olisin halunnut auttaa mutta vaikeaa oli.
Niin me ollaan ihmiset erilaisia, jotkut on sulkeutuneempia ja toiset avoimempia se on vain hyväksyttävä. Toisaalta joskus tiedän teidän sulkeutuneiden esim täällä palstalla ihmettelevän miksei ole kavereita? No ei kai, jos ei itsestään mitään anna ei myöskään saa. Kyllä mun ystäviksi myös aikuisiällä päätyy yhtä avoimia ja puheliaita ihmisiä jotka jakaa surunsa ja ilonsa.
Mä erosin 8v liitosta, koska se muuttui enemmänkin kaveruudeksi. Ei enää läheisyyttä, seksiä, yhteisiä puheenaiheita. Ei mitään intohimoa. lapsia on, mutta en silti halunnut jäädä siihen suhteeseen.
Meillä kävi niin että mies erosi , minä en eli minut erotettiin. Toki olin kypsä eroamaan. Asiat ei olisi kuitenkaan muuttuneet. Hyvä näin. Jäin omaan kotiin asumaan.
Miehen alkoholismi ja siitä seurannut käytös (vuoden verran jaksoin kuunnella, auttaa ja odottaa josko kaikki muuttuisi, ei muuttunut).
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 22:34"]
Meillä kävi niin että mies erosi , minä en eli minut erotettiin. Toki olin kypsä eroamaan. Asiat ei olisi kuitenkaan muuttuneet. Hyvä näin. Jäin omaan kotiin asumaan.
[/quote]Meillä ei ollut alkoholi edes kuvioissa mutta ne naiset.......
Miehellä oli ADHD, tämän asian tiesin jo silloin kun tavattiin. Hän oli kuitenkin fiksu, mukava ja vastuullinen mies ja käytti oireyhtymään lääkitystä jonka päätti myöhemmin lopettaa.Terapeutti oli päätöstä vastaan mutta mies lopetti samaan aikaan myös terapian. Sen jälkeen koko avioliittomme muuttui. Mies meni ja tuli miten halusi, teki uhkarohkeita ja vaarallisia tempauksia joista ei kantanut huolta ja lakkasi täysin kiinnostumasta lastensa elämästä. Mies oli kärsimätön kumppani ja kärsimätön isä, yhteiselo hänen kanssaan ei enää onnistunut.
Ero on sen verran raskas prosessi, ettei siitä puhuta kuin hyvälle ystävälle, ei sukulaisille eikä kavereille, sukulaisille en puhu muutenkaan mitään. Mun eron syy oli se, että puoliso alkoi pettämään, ei salannut ollenkaan asiaa multa, alkoi puhumaan, että meillä on tälläinen avoin liitto, että mäkin saan pettää, mua ei kiinnostanut pettäminen. Puolison pettämis addiktio paheni, hänellä alkoi olla vakisuhteita, roikuin siinä tyhmyyttäni. Sattumalta sitten kohtasin ihmisen, johon rakastuin ensisilmäyksellä, jätin eropaperit 2vk päästä, toi ensinmäinen avioliitto oli helvetin raskas ja ero oli raskas (syyllisyyden tunne) ja samalla uusi suhde, en kertakaikkiaan jaksannut puhua kenellekkään, enkä edes tavata ihmisiä, sitten kun olin aikanaan päässyt asiasta yli, ei kukaan onneksi enään kysellyt mitään. tämä toinen avioliitto on kestänyt kohta 25 vuotta, eikä olla petetty.