Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mieheni tekee kanssani asioita vain mielikseni :-(
04.06.2013 |
Mieheni on kiltti ihminen, joka suostuu aina kaikkeen mistä vain toiselle tulee hyvä mieli. Tämä pätee myös parisuhteeseemme, valitettavasti. Minulla kesti kauan tajuta tämä, koska aluksi tottakai luulin että mies on kiinnostunut samoista asioista kuin minä ja yhtä innostuneena mukana kaikessa.
Asia on kuitenkin niin, että mies usein haluaisi tehdä jotain aivan muuta, mutta ei vain sano sitä. Silti kaikkeen mitä ehdotan, hän suostuu. Huomaan kuitenkin ettei hänen sydämensä ole useinkaan jutussa mukana. Esim. järjestin meille matkan Aasiaan tänä keväänä, udeltuani pitkään mieheltä onko tämä varmasti sitä mitä hän haluaa, ja haluaisiko hän ehkä johonkin muuhun kohteeseen. Kaikki oli miehelle ok. Mutta hän ei lopultakaan ollut innoissaan, ei suunnitellut kanssani matkaohjelmaa, ei edes tutkinut etukäteen mihin olimme menossa. Häntä vain... ei kiinnostanut. Hän lähti mukaan jotta minä olisin onnellinen.
Tämä asia vaivaa minua valtavasti. En myöskään ole kyennyt selvittämään, mitä mies sitten haluaisi tehdä tai harrastaa. Hän tuntuu olevan onnellisimmillaan, kun saa vain maata pihalla riippumatossa ja olla rauhassa. Suoriin kysymyksiinkään ei saa mitään vastausta :-(
Kommentit (41)
Minulla niiiin samanlainen mies. Ärsyttää, rasittaa. Tosiaan, tuntuu, että itse saa aina toisen "yllättää" ja järjestää menoja, joista toinen kyllä yleensä innostuu jossain vaiheessa. Mutta koskaan ei saa vastineeksi sitä, että toinen järjestäisi jotain minulle. Kulkee vain "siivellä" kun minä näen vaivan suunnittelussa. Elämä käy aika tylsäksi näin. Tämäkin viihtyisi kotona, tai metsässä koiran kanssa, ympäri vuoden.
Olen yrittänyt vihjailla/käskeä/kertoa mitä kaipaan, mutta jos tuollainen passiivinen jotain rupeaa järjestämään, huomaa kyllä että tekee sen sitten pakolla, vain miellyttääkseen minua. Eikä sekään tunnu kivalta.
Itsellenikin tullut monesti mieleen, onko kyse siitä, ettei halua tavallaan kantaa vastuuta mistään.. Mieheksi aika nössö, mielestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miehet on tollasia. toiset enemmän, toiset vähemmän. vai luuleeko joku, että miehet haluaa kävellä julkisella natsaavissa tuulipuvuissa ja porkat kädessä?
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:26"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:19"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:16"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:09"]
Eli te ette sitten koskaan eksustele näistä kokemuksista ja elämyksistä (jos sinin kohdallasi voi elämyksesstä puhua) paikan päällaä tai jälkikäteen?
[/quote]
Kyllä minä voin keskustella jos mies sitä haluaa, esim. jos käydään jossain museossa niin kyllä hän usein kommentoi kaikkea näkemäänsä ja minäkin jotain vastaan. Meillä kyllä mies hyväksyy sen että olen introvertti ja rauhallinen eikä odotakaan että täytyisi tulla joku kovasti innostunut vastaus. Riittää semmoinen joku "joo, näköjään" tyyppinen aika hyvin :) Tosin kyllä minä joskus enemmänkin juttelen toki, ja mieheni mielestä olen hyvää ja älykästä keskusteluseuraa nimenomaan, mutta en ole samanlainen innostunut ja ulospäinsuuntautunut kuin hän. Enemmän sellainen pohtija joka miettii hiljakseen ja sitten sanoo prosessointinsa tulokset joskus ;-)
Tosiaan tuntuu että ap:n tapauksessa persoonallisuudet vaan on hyvin erilaisia ja ainakaan ap ei tunnu ymmärtävän tuota hyvin erilaista ihmistä, tai edes hyväksyvän hänen tapaansa olla.
[/quote]
Ap tässä, kommentoin viimeiseen lauseeseesi sen verran, että kyllä me olemme hyvin erilaisia. Enkä täysin ymmärrä miestäni. En myöskään pysty helpolla hyväksymään sitä, että minä saan järjestää aina kaiken, minä pidän tavallaan yksin suhdettamme "käynnissä", koska pelkkä riippumatossa makaaminen ei riitä minulle. Haluan yhteisiä muistoja ja kokemuksia. Ei niiden tarvitse aina olla ulkomaanmatkoja, vaan piknik läheiseen puistoon riittäisi jo pitkälle, jos mies vaikka itse joskus sellaisen järjestäisi. Mikä tahansa kelpaisi, jos vain hän olisi täysillä mukana siinä mitä teemme.
Ap
[/quote]
Niin. Ongelma on juuri tuo, että miehen mielestä varmaankaan suhdetta ei tarvitsisi mitenkään "pitää käynnissä" vaan se olisi oikein hyvä arkisempana, ilman moisia elämyksiäkin. Ja koska hän ei ollenkaan sellaista kaipaa, luonnollisesti jos itse niitä haluat, sinulle jää niiden järjestäminen. Jos miehelle (ja minulle omassa suhteessani) riittäisi oikein hyvin yhdessä vierekkäisissä riiippumatoissa makoileminen eikä osaa kuvitellakaan mitä muuta sitä voisi kaivata, millä ihmeellä sitä sitten väkisin alkaisi keksimään toista menevämpää kiinnostavaa tekemistä?
Muista, että mieheltäsi se on jo iso vastaantulo, että hän lähtee mukaan, vaikkei todennäköisesti tosiaan itse kaipaa ollenkaan sentapaista tekemistä kuin järjestät. Ja jos vielä on siellä ainakaan ääneen valittamatta ja marisematta niin sehän on häneltä tosi paljon. Oikeasti, kun lopettaisit sen miehen innostuneisuuden vaatimisen ja antaisit hänen olla mikä on, voisit itse varmasti nauttia niistä matkoista ja muusta paljon enemmän. Ja mieskin varmaan nauttisi kun saisi rauhassa vaikka pohtia mitä pohtii.
Kumpikin olisi ihan tyytyväinen, vaikka kumpikin on tehnyt kompromissin: sinä kompromissin siitä ettet voi vaatia toisenlaiselta ihmiseltä kaltaistasi "täysillä mukana oloa ja innostusta", ja mies kompromissin siinä että yleensä lähtee toimintaa jota hän ei mitenkään kaipaa ja josta ei itsessään nauti. Meillä ainakin tuollainen toimii hyvin.
[/quote]
Tuo vaan ei taida oikein tuntua sellaiselta yhdessä tekemiseltä. Varmaan parempi jättää puoliso tyytyväisenä makaamaan riippumattoon ja hommata itselleen seuraksi sellainen henkilö, jota ko. tekeminen oikeasti kiiinnostaa. Kukaan ei sitten joudu tekemään mitään vastentahtoisesti.
Olen itse hyvin samantyyppinen (nainen) kuin vastaaja nro 4. Elämä oli hyvin vaikeaa, kun kumppanina oli juuri sellainen pirskahteleva, räiskähtelevä, kupliva mies. Hänen perheensä oli aivan samanlainen, ja sellaisinaan he olivat (ovat) kyllä aivan mahtavia, elämänhaluisia ihmisiä. Kävi vaan itselle aika rasittavaksi ne kyläilyt, kun selvästi koko perhe piti mua kummajaisena, kun "mikään ei tunnu miltään". Minä vaan en ole, en ole koskaan ollut eikä minusta tule sellaista innokasta hihkujaa. Olen perustyytyväinen ihan pelkkään elämään ilman mitään kummempaa hohtoa, menoa tai tekemistä, ja todellakin tarkoitan tyytyväinen, eikä niin, että minä vain tyydyn siihen, koska mikään ei kiinnosta. Ymmärrän oikein hyvin, että ekstrovertin on vaikea käsittää meikäläisten introverttien ajatusmaailmaa, koska mehän vaikutamme juuri siltä, että mikään ei kiinnosta! =D Voitte uskoa, että olen itsekin kipuillut tämän asian kanssa, minäkin haluan Tuntea Vahvasti, haluan janota kokemuksia, haluan haluta elää isosti... mikä minussa on pielessä? Ennen kuin opin, että ei minussa ole mikään pielessä. Minullahan on hyvä juuri näin, miksi minun pitäisi olla jotain muuta, vain tyydyttääkseni jonkun muun ihmisen tunteen siitä, että minun pitäisi tuntea vahvasti... Minä tunnen tarpeeksi vahvasti, minä todellakin tunnen vahvasti, vaikka se ei näytä siltä. Nauran harvoin ääneen, pidän harvoin meteliä itsestäni, avaudun harvoille, päästän harvan lähelleni. Mutta ne ketkä minut tuntevat, hyväksyvät minut tällaisena kuin olen. Ja lopultakin itsekin hyväksyn. Ja elämä on helpottunut huomattavasti, kun löysin kumppanikseni toisen introvertin. Ai että me ollaan onnellisia, kun ei tarvitse käyttää ylisanoja kertoakseen miten superia elämä on juuri tällaisena kuin se on. Kun toinen tietää sen sanomattakin. Totta kai mekin matkustelemme, keskustelemme syvällisiä, riitelemme (jopa huudamme!) ynnä muuta, mutta noin yleensä elämme hyvin pienimuotoista elämää. Ja kumpikin tietää, että jos tässä elämässä nyt jostain yleensä innostuu vähän isommin ;) ja sen myötä ehdottaa jotain kumppanilleen, niin sen "ihan sama, vaikka" todellakin tarkoittaa, että ihan sama, vaikka! Eikä että "hyvä on, mutta teen sen vain sinun mieliksesi vaikka oikeasti ei kyllä yhtään nappaa". Toiselle sopii ja sillä hyvä, ei sitä tarvitse kyseenalaistaa, vaikka hän ei silmin nähden huo'ukaan intoa... Tämmösiä me ollaan. =)
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:02"]Voi että :( mä just inhoan tuollaisia ihmisiä. Oikein ilon tappajia ovat. Teillä on ilmeisesti aika voimakkaat eroavuudet persoonallisuudessa, voi olla ettei asetelma koskaan muutu. [/quote]
Ahaa, olet varmaankin mielestäsi mahtava tyyppi, mutta toisaalta tuosta vain inhoat toisenlaisia ihmisiä. Hienoa, jatka samaan malliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen vähän samanlainen mies, tosin on mulla aina välillä omiakin mielipiteitä :)
Mutta meillä esim. matkat menevät juuri noin. Eli vaimolla on lähes jatkuva matkakuume ja minulle riittäisi reissu vaikka kerran kahdessa vuodessa. Sitten mä vain hyssyttelen, myötäilen ja esitän kiinnostunutta kun hän etsii uusia reissuja. Musta on ihan kiva käydä joskus reissussa, mutta en jaksa käyttää viikkoja/kuukausia matkan suunnitteluun yms.
Meillä tuo myötäily toteutuu myös monessa muussa asiassa ja siihen vaikuttaa sekin, että vaimoni närkästyy helposti asioista ja minä pääsen helpommalla myötäilemällä. Esimerkki: ollaan kaupassa ja vaimo kysyy, että mitä syötäisiin huomenna. Minä vastaan, että otetaan vaikka broileria. Vaimo saattaa todeta, että ei todellakaan taas syödä broileria, vaan nyt kyllä ostetaan kalaa. Johon minä sitten, että "kyllä kulta, otetaan vaan kalaa" (sarkasmia). Eli miksi kysyä, jos tietää itse mitä haluaa?
AP: Ehkä miehesi vain haluaa viettää rauhallista elämää kotona. Kokeile joskus kysyä häneltä viattomasti, että mitä hän haluaa tehdä vaikka viikonloppuna ja sitten teette sitä mitä hän haluaa. Jos hän haluaa viettää aikaa kotona, niin älä suutu/hermostu/nalkuta vaan myötäile kerrankin häntä. Ihmiset ovat erilaisia.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:31"]
Tuo vaan ei taida oikein tuntua sellaiselta yhdessä tekemiseltä. Varmaan parempi jättää puoliso tyytyväisenä makaamaan riippumattoon ja hommata itselleen seuraksi sellainen henkilö, jota ko. tekeminen oikeasti kiiinnostaa. Kukaan ei sitten joudu tekemään mitään vastentahtoisesti.
[/quote]
Ei se välttämättä sille miehelle varsinaisesti vastentahtoistakaan ole se mukaan lähteminen. Minullekin useimmat jutut on ihan neutraaleja, olen vaikka siellä Rooman nähtävyyksiä kiertämässä ihan yhtä onnellinen kuin olisin kotona riippumatossa, kunhan saan olla omissa ajatuksissani... Kyllä minä ainakin osaisin sanoa "ei, en halua", jos en haluaisi lähteä, mutta kun moni asia on minulle neutraali, niin voin sanoa myös kyllä. Onneksi miehet ei ole noin herkkätuntoisia kuin ap ja naiset yleensä, eivätkä sitten ala vatvoa että olikohan tuo kyllä sittenkin oikeasti joku "no okei, mutta ei minua kyllä yhtään huvita ja vain mieliksesi suostun vaikka vituttaa" vaan ottavat vastauksen joo sellaisenaan...
Mutta jos oikeasti häiritsee tuo ettei toinen vaikuta kovin innostuneelta, niin voisi tosiaan olla hyvä idea lähteä vaikka ystävien kanssa reissuun. Miksi sitä aina pariskunnan tarvisi yhdessä kulkea? Nimittäin uskoisin että tuo kuvaamasi asia miehessä ei ole mitenkään muutettavissa, eikä se ole edes vika, se on vain erilainen perustemperamentti ja luonne kuin sinulla, joten sinulla on aika vähän vaihtoehtoja: joko oppia tavalla tai toisella elämään asian kanssa tai sitten etsiä itsellesi ekstrovertimpi ja meneväisempi mies. Tuo mies ei tule sellaiseksi muuttumaan, ja jos ahdistelet asiasta, voi vetäytyä enemmän ja enemmän kuoreensa.
t.4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina pitäisi myötäillä vässykkämiehiä. Anna sen olla tuollainen jne Mitäpä jos mämä nössykät etsisivät itselleen sen toisen samanlaisen nössykkäkaverin ja voitte yhdessä maata mökillä ja riippukeinussa, eikä tarvitse teeskennellä eikä muutakaan.
Ja pahinta on, et monet näistä "ihan sama" -miehistä tekee myös niitä lapsia kun nainen haluaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hauska taas kun syyllistetään miestä, vaikka ulkopuolinen näkee tuossa heti vaan luonne-eron. Kuten moni on sanonut, mies vaikuttaa tyytyväiseltä vähempään kuin ap, eikä kaipaa elämäänsä niin hurjasti noita kokemuksia.
Minäkin olen introvertti ja onneksi (!!) mieheni on samanlainen. Minulla on hyvä ystävä, joka on aina menossa, ei osaa pysähtyä hetkeksikään. Hän nauttii sellaisesta elämästä ja ahdistuu jos joutuu vain "olemaan". Se hänelle suotakoon, minua tuollainen tahti hengästyttää ja stressaa, ennemmin vaikka otan ihan iisisti siinä riippumatossa lehteä lukien, radiota kuunnellen ja jääteetä siemaillen.
Meillä miehen kanssa toisinaan hankala päättää pienistä asioista (mitä tänään ruuaksi) koska kummallekin oikeastaan on _ihan sama_. Eikä tuo ole mikään juttu että sanotaan lämpimikseen, vaan ei vaan eletä niin tunteella että nyt on pakko saada vaikka pastaa...
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 13:39"]
Ja pahinta on, et monet näistä "ihan sama" -miehistä tekee myös niitä lapsia kun nainen haluaa...
[/quote]
Mitäs pahaa siinä on? Eivät nämä tämäntyyppiset yleensä huonoja isiä ole, päinvastoin. Koti- ja perhe-elämä on usein noiden ei-menevien introverttien ihannetta oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 13:52"]
Hauska taas kun syyllistetään miestä, vaikka ulkopuolinen näkee tuossa heti vaan luonne-eron. Kuten moni on sanonut, mies vaikuttaa tyytyväiseltä vähempään kuin ap, eikä kaipaa elämäänsä niin hurjasti noita kokemuksia.
Minäkin olen introvertti ja onneksi (!!) mieheni on samanlainen. Minulla on hyvä ystävä, joka on aina menossa, ei osaa pysähtyä hetkeksikään. Hän nauttii sellaisesta elämästä ja ahdistuu jos joutuu vain "olemaan". Se hänelle suotakoon, minua tuollainen tahti hengästyttää ja stressaa, ennemmin vaikka otan ihan iisisti siinä riippumatossa lehteä lukien, radiota kuunnellen ja jääteetä siemaillen.
Meillä miehen kanssa toisinaan hankala päättää pienistä asioista (mitä tänään ruuaksi) koska kummallekin oikeastaan on _ihan sama_. Eikä tuo ole mikään juttu että sanotaan lämpimikseen, vaan ei vaan eletä niin tunteella että nyt on pakko saada vaikka pastaa...
[/quote]
Minä en ole aina menossa, ja osaan pysähtyäkin. Tässä on kyse enemmän siitä, että koska miehelleni kaikki on "ihan sama", kuten sinulle, niin minä olen yksin vastuussa aivan kaikista päätöksistä. Ei se ole kiva saada vastaukseksi poikkeuksetta "ihan sama", jos kysyy vaikka päivittäin mitä ruokaa toisen tekisi mieli. Samoin jos yritän järjestää jotain erityistä kivaa, kuten leffa- tai ravintolaillan, niin sekin on ihan sama. Ja vaikka mies mukaan lähteekin, niin kokemus ei koskaan ilahduta häntä. Minusta tämä kaikki ei ole mitenkään reilua minua kohtaan, koska yritän oikeasti joskus nähdä vaivaakin suhteemme eteen.
Ap
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 13:57"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 13:39"]
Ja pahinta on, et monet näistä "ihan sama" -miehistä tekee myös niitä lapsia kun nainen haluaa...
[/quote]
Mitäs pahaa siinä on? Eivät nämä tämäntyyppiset yleensä huonoja isiä ole, päinvastoin. Koti- ja perhe-elämä on usein noiden ei-menevien introverttien ihannetta oikein.
[/quote]
Joo, mutta tekeekö ne kotona mitään kun kaikki ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 13:37"]
Aina pitäisi myötäillä vässykkämiehiä. Anna sen olla tuollainen jne Mitäpä jos mämä nössykät etsisivät itselleen sen toisen samanlaisen nössykkäkaverin ja voitte yhdessä maata mökillä ja riippukeinussa, eikä tarvitse teeskennellä eikä muutakaan.
[/quote]
Miksi te "ei-nössykät" sitten otatte puolisoiksenne meitä toisenlaisia jos kerran niin kauheita olemme?
Tosiasiassa näyttää että ihmiset usein ihastuu juuri toistensa erilaisuuteen: rauhallista introverttia kiinnostaa menevän ektrsovertin loputon energisyys ja idearikkaus, ja ekstroverttia taas introvertin sisäinen rauha ja syvällisyys. On tavanomaista, että jossain vaiheessa suhdetta erot alkavat vähintään jonkin verran ärsyttää.
Mutta useimmiten siitä päästään yli ja löydetään taas uudestaan toisen erilaisuuden rikkaus, ja opitaan elämään tavalla joka ei ahdista kumpaakaan. Mutta aina ei yli päästä, ja varsinkaan ei päästä, jos jompikumpi tai toinen alkaa halveksia koko toisen persoonaa tämän erilaisuuden takia. Esimerkiksi tuollainen introverttiyden perusteella kokonaan vässykäksi leimaaminen on kyllä hyvin huonoa lupaavaa, se ettei nähdä mitään hyvää toisen erilaisessa tavassa olla ja elää.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 14:03"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 13:57"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 13:39"]
Ja pahinta on, et monet näistä "ihan sama" -miehistä tekee myös niitä lapsia kun nainen haluaa...
[/quote]
Mitäs pahaa siinä on? Eivät nämä tämäntyyppiset yleensä huonoja isiä ole, päinvastoin. Koti- ja perhe-elämä on usein noiden ei-menevien introverttien ihannetta oikein.
[/quote]
Joo, mutta tekeekö ne kotona mitään kun kaikki ahdistaa.
[/quote]
Miten niin ahdistaa? Olen itse tuontyyppinen nainen, ja minusta tuntuu että minua ainakin ahdistaa ihmiseksi harvinaisen vähän yleensä mikään. Pelkkä oleminen itsessään on minusta rauhallista ja onnellista. Ja tosiaan, useimmat asiat on mulle *ihan oikeasti* IHAN SAMA, eli rauhaani ja onneani ei riko olivatpa ne tavalla tai toisella.
Näin jopa lapsiasia: muistan kun aina mietin, että lapsia saa tulla jos on tullakseen mutta voisin hyvin elää ilmankin. Kun sitten sopiva mies löytyi ja halusi lapsia, hankittiin niitä 2, vaikka se oli minulle "ihan sama". Enkä ole ollut ollenkaan ahdistunut enkä uskoisi mitenkään olevani erityisen huono äitikään. Mutta uskoisin että tosiaan olisin myös lapsettomana ihan yhtä onnellinen.
Itse en halua lapsia, koska kaipaan rauhaa ja syvyyttä. Mutta olen myös menevä, temperamenttinen ja sosiaalinen. Silloin kun haluan olla rauhassa, haluan olla rauhassa. :)
Tosi kiinnostavaa pohdintaa eri persoonallisuuksista. Tämän ap:n miehen kaltaisille tyypeille "ihan sama" tarkoittaa selvästi eri asiaa kuin vaikkapa minulle. Se ei ole "en pidä siitä mutta voin uhrautua mieliksesi jos on pakko" vaan "olen tyytyväinen kummin päin vain". En tiedä, miksi tällaista mukautuvaa asennetta pitäisi kutsua. Introversiota se ei sinänsä ole, koska minäkin olen introvertti mutta erittäin vahvatahtoinen ja itsepäinen.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 16:50"]
Tosi kiinnostavaa pohdintaa eri persoonallisuuksista. Tämän ap:n miehen kaltaisille tyypeille "ihan sama" tarkoittaa selvästi eri asiaa kuin vaikkapa minulle. Se ei ole "en pidä siitä mutta voin uhrautua mieliksesi jos on pakko" vaan "olen tyytyväinen kummin päin vain". En tiedä, miksi tällaista mukautuvaa asennetta pitäisi kutsua. Introversiota se ei sinänsä ole, koska minäkin olen introvertti mutta erittäin vahvatahtoinen ja itsepäinen.
[/quote]
Joo, mukautuva asenne. Miksi se ärsyttää niin paljon? Miten voi olla sellainen ihminen, joka ei ole masentunut tai muuten kehityshäiriöinen, jolle esim. matkustelu tai ääripäässä täälläkin jopa lasten hankinta (!) on ihan sama?
Tehdäänkö lapsi?
Ihan sama. Mitä sä haluat?
Voi luoja :D
Mun mies myös vähän samanlainen. Jos en itse suunnittelisi ohjelmaa perheelle, emme tekisi varmaan koskaan mitään. Meillä ei nytkään ole mitään kesäsuunnitelmia kun en ole tällä kertaa jaksanut itse keksiä sellaisia. Sanoo myös ääneen tämän että tekee asioita minun mielikseni, välilä näkyvästi pitkin hampain. "Ihan sama" = pakko tehdä että vaimo pysyy tyytyväisenä. Ja usein kyllä tulee sellainen fiilis että teen mielummin asioita yksin/lasten kanssa. Jotenkin alkanut ärsyttää koko ukko.
Ja huom mieheni kuitenkin suunnittelee omia menojaan joskus hyvinkin tarkasti, ei kovin usein mutta kumminkin.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:19"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:16"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:09"]
Eli te ette sitten koskaan eksustele näistä kokemuksista ja elämyksistä (jos sinin kohdallasi voi elämyksesstä puhua) paikan päällaä tai jälkikäteen?
[/quote]
Kyllä minä voin keskustella jos mies sitä haluaa, esim. jos käydään jossain museossa niin kyllä hän usein kommentoi kaikkea näkemäänsä ja minäkin jotain vastaan. Meillä kyllä mies hyväksyy sen että olen introvertti ja rauhallinen eikä odotakaan että täytyisi tulla joku kovasti innostunut vastaus. Riittää semmoinen joku "joo, näköjään" tyyppinen aika hyvin :) Tosin kyllä minä joskus enemmänkin juttelen toki, ja mieheni mielestä olen hyvää ja älykästä keskusteluseuraa nimenomaan, mutta en ole samanlainen innostunut ja ulospäinsuuntautunut kuin hän. Enemmän sellainen pohtija joka miettii hiljakseen ja sitten sanoo prosessointinsa tulokset joskus ;-)
Tosiaan tuntuu että ap:n tapauksessa persoonallisuudet vaan on hyvin erilaisia ja ainakaan ap ei tunnu ymmärtävän tuota hyvin erilaista ihmistä, tai edes hyväksyvän hänen tapaansa olla.
[/quote]
Ap tässä, kommentoin viimeiseen lauseeseesi sen verran, että kyllä me olemme hyvin erilaisia. Enkä täysin ymmärrä miestäni. En myöskään pysty helpolla hyväksymään sitä, että minä saan järjestää aina kaiken, minä pidän tavallaan yksin suhdettamme "käynnissä", koska pelkkä riippumatossa makaaminen ei riitä minulle. Haluan yhteisiä muistoja ja kokemuksia. Ei niiden tarvitse aina olla ulkomaanmatkoja, vaan piknik läheiseen puistoon riittäisi jo pitkälle, jos mies vaikka itse joskus sellaisen järjestäisi. Mikä tahansa kelpaisi, jos vain hän olisi täysillä mukana siinä mitä teemme.
Ap
[/quote]
Niin. Ongelma on juuri tuo, että miehen mielestä varmaankaan suhdetta ei tarvitsisi mitenkään "pitää käynnissä" vaan se olisi oikein hyvä arkisempana, ilman moisia elämyksiäkin. Ja koska hän ei ollenkaan sellaista kaipaa, luonnollisesti jos itse niitä haluat, sinulle jää niiden järjestäminen. Jos miehelle (ja minulle omassa suhteessani) riittäisi oikein hyvin yhdessä vierekkäisissä riiippumatoissa makoileminen eikä osaa kuvitellakaan mitä muuta sitä voisi kaivata, millä ihmeellä sitä sitten väkisin alkaisi keksimään toista menevämpää kiinnostavaa tekemistä?
Muista, että mieheltäsi se on jo iso vastaantulo, että hän lähtee mukaan, vaikkei todennäköisesti tosiaan itse kaipaa ollenkaan sentapaista tekemistä kuin järjestät. Ja jos vielä on siellä ainakaan ääneen valittamatta ja marisematta niin sehän on häneltä tosi paljon. Oikeasti, kun lopettaisit sen miehen innostuneisuuden vaatimisen ja antaisit hänen olla mikä on, voisit itse varmasti nauttia niistä matkoista ja muusta paljon enemmän. Ja mieskin varmaan nauttisi kun saisi rauhassa vaikka pohtia mitä pohtii.
Kumpikin olisi ihan tyytyväinen, vaikka kumpikin on tehnyt kompromissin: sinä kompromissin siitä ettet voi vaatia toisenlaiselta ihmiseltä kaltaistasi "täysillä mukana oloa ja innostusta", ja mies kompromissin siinä että yleensä lähtee toimintaa jota hän ei mitenkään kaipaa ja josta ei itsessään nauti. Meillä ainakin tuollainen toimii hyvin.