Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mieheni tekee kanssani asioita vain mielikseni :-(
04.06.2013 |
Mieheni on kiltti ihminen, joka suostuu aina kaikkeen mistä vain toiselle tulee hyvä mieli. Tämä pätee myös parisuhteeseemme, valitettavasti. Minulla kesti kauan tajuta tämä, koska aluksi tottakai luulin että mies on kiinnostunut samoista asioista kuin minä ja yhtä innostuneena mukana kaikessa.
Asia on kuitenkin niin, että mies usein haluaisi tehdä jotain aivan muuta, mutta ei vain sano sitä. Silti kaikkeen mitä ehdotan, hän suostuu. Huomaan kuitenkin ettei hänen sydämensä ole useinkaan jutussa mukana. Esim. järjestin meille matkan Aasiaan tänä keväänä, udeltuani pitkään mieheltä onko tämä varmasti sitä mitä hän haluaa, ja haluaisiko hän ehkä johonkin muuhun kohteeseen. Kaikki oli miehelle ok. Mutta hän ei lopultakaan ollut innoissaan, ei suunnitellut kanssani matkaohjelmaa, ei edes tutkinut etukäteen mihin olimme menossa. Häntä vain... ei kiinnostanut. Hän lähti mukaan jotta minä olisin onnellinen.
Tämä asia vaivaa minua valtavasti. En myöskään ole kyennyt selvittämään, mitä mies sitten haluaisi tehdä tai harrastaa. Hän tuntuu olevan onnellisimmillaan, kun saa vain maata pihalla riippumatossa ja olla rauhassa. Suoriin kysymyksiinkään ei saa mitään vastausta :-(
Kommentit (41)
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 16:25"]
Meillä kävi "ihan sama"-miehen kanssa niin, että hääpäivä + yö vietettiin ilman mitään järjestettyä ohjelmaa koska en ollut ukolle erikseen sanonut että "varaapas meille liput sinne ja tuonne, tee myös varaus johonkin kivaan ravintolaan ja yllätä minut iltakävelyllä". Niinpä istuimme hotellissa, joka minä järkkäsin, ja kun emme muualle mahtuneet, söimme päivällistä Rossossa. Itkin katkerasti tämän jälkeen, mies oli hädissään kun "emmä tullut ajatelleeksi"...etpä niin. Ethän sinä, rakas mieheni, koskaan ajattele tai ennakoi, teet vaan fiilispohjalta etkä järjestä mitään koska "et osaa". Minäkään en ole ammatiltani party planner, mutta silti osaan edes omana hääpäivänäni hoitaa yhden varauksen kuntoon!
(Jälkikäteen tajusin, että mies pitää minua välillä itsestäänselvyytenä, myönsi sen pohdinnan jälkeen itsekin. Rupesin ottamaan henkistä etäisyyttä ja tajuamaan, että tämmöisen miehen kanssa minun pitää tehdä itseni onnelliseksi, mitään en voi jättää hänen vastuulleen. Niinpä jos nykyään haluan esim. jonkun lahjan, käsken miestä antamaan minulle tietyn summan ja ostan sitten sen lahjan itse itselleni.)
[/quote]
Siis miten sinä jaksat? Minusta tuo kuullostaa ihan kamalalta. Miksi te menitte naimisiin, tai miksi mies meni kanssasi naimisiin jos ei kerta arvosta sinua lainkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on kyllä ihan oikeasti varsin ärsyttävää. Mä olen itse ollut vähän tuollainen ja olen tietoisesti opetellut a) miettimään mitä itse haluan b) sanomaan sen c) kestämään sen, että mies haluaakin jotain muuta ja vielä d) tiedostamaan, että jos suostun miehen ehdotukseen vastoin sitä mitä oikeasti haluan niin se on oma valintani, enkä voi myöhemmin syyttää miestä siitä. Tää on välttämätöntä, jos ei halua katkeroitua.
Meillä vielä mies on vähän samanlainen, niin joskus meinaa tulla riita siitä, että kumpikaan ei halua päättää :D
Voi kyllä olla, että teillä ei ole kyse näinkään dramaattisista asioista, vaan miehesi on ihan tyytyväinen, ei vaan ole kauhean innostuvaa tyyppiä.
Oletko muuten koskaan nähnyt häntä tosi innostuneena jostain? (sorry jos tää tuli jo esiin en lukenut ihan loppuun)
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 16:33"] [quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 16:25"]
Meillä kävi "ihan sama"-miehen kanssa niin, että hääpäivä + yö vietettiin ilman mitään järjestettyä ohjelmaa koska en ollut ukolle erikseen sanonut että "varaapas meille liput sinne ja tuonne, tee myös varaus johonkin kivaan ravintolaan ja yllätä minut iltakävelyllä". Niinpä istuimme hotellissa, joka minä järkkäsin, ja kun emme muualle mahtuneet, söimme päivällistä Rossossa. Itkin katkerasti tämän jälkeen, mies oli hädissään kun "emmä tullut ajatelleeksi"...etpä niin. Ethän sinä, rakas mieheni, koskaan ajattele tai ennakoi, teet vaan fiilispohjalta etkä järjestä mitään koska "et osaa". Minäkään en ole ammatiltani party planner, mutta silti osaan edes omana hääpäivänäni hoitaa yhden varauksen kuntoon!
(Jälkikäteen tajusin, että mies pitää minua välillä itsestäänselvyytenä, myönsi sen pohdinnan jälkeen itsekin. Rupesin ottamaan henkistä etäisyyttä ja tajuamaan, että tämmöisen miehen kanssa minun pitää tehdä itseni onnelliseksi, mitään en voi jättää hänen vastuulleen. Niinpä jos nykyään haluan esim. jonkun lahjan, käsken miestä antamaan minulle tietyn summan ja ostan sitten sen lahjan itse itselleni.)
[/quote] Siis miten sinä jaksat? Minusta tuo kuullostaa ihan kamalalta. Miksi te menitte naimisiin, tai miksi mies meni kanssasi naimisiin jos ei kerta arvosta sinua lainkaan? [/quote]
Mieheni on sosiaalisesti kyvytön, hänellä on Asperger-tyyppistä käytöstä selvästi. Annan siis hänelle anteeksi aika isojakin juttuja, tiedän ettei tee ilkeyttään, on vaan "tyhmä" näissä. Sama mies kun yrittää lähteä sunnuntaina pankkiin jne. Lisäksi otan liittomme siltä kantilta, että olemme kumppaneita loppuun saakka ja tässä on iso tilaisuus molemmille kasvaa ihmisinä sen myötä. Mies oli kyllä selvästi pahoillaan tuosta hääpäivästä jälkikäteen ja korvasi sen minulle viemällä minut ulos, ostamalla kauniita vaatteita ja viemällä syömään (ei edelläänkään hienoon paikkaan, mutta siltikin).
Usein asetelma on toisinpäin. Tuo läheisriippuvainen puoliso on usein nainen. Auta häntä olemaan jotakin mieltä, päättämään ensin.
Jospa hänelle on tärkeintä maata rauhassa riippumatossa? Miksi sinun on vaikea hyväksyä sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aika samanlainen kuin miehesi, mutta EN ole "läheisriippuvainen" tai mitenkään onneton.
Minulla vaan ei yleensä OLE mitään omaa halua asioista, ja minäkin tosiaan olisin oikein tyytyväinen siihen että saisin olla vaan kotona riippukeinussa ja telkkarin edessä ja koneella, en kaipaisi mitään muuta. Mutta koska mieheni kaipaa, ja hän tykkää että olen mukana jutuissa, lähden aika lailla minne hän haluaa. En kärsi siitä mukana olemisesta, se on minulle ihan ok, mutta ei se minulle samanlainen nautintokaan ole toki kuin miehelle, esim. joku matka.
En ymmärrä miksi tämä on sinulle ap ongelma? Luultavasti sille miehelle se ei ole ollenkaan ongelma, kuten minulle ei ole meidän tilanne? Et sinä voi saada miestä millään "pakolla" kiinnostumaan jostain menemisistä ja tekemisistä enemmän, jos hän on sellainen introverttityyppi jolle kotielämä riittäisi mainiosti eikä ole mitään sen erityisempiä tahtoja muusta tekemisestä.
Minkä ikäisiä olette? Onko lapsia? Voisiko olla ikäkriisi tai masennus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 11:43"]Usein asetelma on toisinpäin. Tuo läheisriippuvainen puoliso on usein nainen. Auta häntä olemaan jotakin mieltä, päättämään ensin.[/quote]
Olen yrittänyt, mutta hän ei koskaan lopultakaan päätä mitään! Hän selkeästi haluaa, että joku muu tekee päätökset. Hänelle sopii kaikki. Mutta sitten kuitenkin jos päätän "väärin", huomaan sen siitä, että hän ei oikein ole hommassa mukana. Tämä koskee kaikkea aina elokuvan valinnasta ulkomaanmatkoihin, ja suoraan sanottuna viime matkamme oli hyvin turhauttava kun mies vaikutti koko ajan siltä että haluaisi vain olla jossain muualla. Miksei sitten avaa suutaan ja kerro mitä haluaa!! On todella epäkiitollista suunnitella matka ja sen ohjelma kokonaan yksin, ja sitten seurata kun toinen ei nautikaan olostaan.
Ap
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 11:47"]Minkä ikäisiä olette? Onko lapsia? Voisiko olla ikäkriisi tai masennus...[/quote]
Olemme n. kolmekymppisiä eikä ole lapsia. Mies on kyllä aina ollut tuollainen joten tuskin on masentunut tai kriisissä...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 11:48"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 11:43"]Usein asetelma on toisinpäin. Tuo läheisriippuvainen puoliso on usein nainen. Auta häntä olemaan jotakin mieltä, päättämään ensin.[/quote]
Olen yrittänyt, mutta hän ei koskaan lopultakaan päätä mitään! Hän selkeästi haluaa, että joku muu tekee päätökset. Hänelle sopii kaikki. Mutta sitten kuitenkin jos päätän "väärin", huomaan sen siitä, että hän ei oikein ole hommassa mukana. Tämä koskee kaikkea aina elokuvan valinnasta ulkomaanmatkoihin, ja suoraan sanottuna viime matkamme oli hyvin turhauttava kun mies vaikutti koko ajan siltä että haluaisi vain olla jossain muualla. Miksei sitten avaa suutaan ja kerro mitä haluaa!! On todella epäkiitollista suunnitella matka ja sen ohjelma kokonaan yksin, ja sitten seurata kun toinen ei nautikaan olostaan.
Ap
[/quote]
Älä tarkkaile sen miehen mielialoja niin paljon. Nauti itse matkasta ja anna miehen olla omissa oloissaan. Meillä ei onneksi ole tuota ongelmaa, koska miehelle riittää että olen mukana, eikä sentään tarvitse näytellä innostunutta. Miehelle on ok että minä olen omissa ajatuksissani kun ollaan vaikka jossain jalkapallo-ottelussa briteissä tai jossain museossa joka ei minua juuri kiinnosta mutta lähden mukaan seuraksi.
Jos toinen sanoo että jonnekin meneminen käy, se hänelle käy, eikä sitä tarviste sen enempää vatvoa ja arpoa toisen eleistä että onko se nyt sitten kuitenkin tätä vastaan vaikka sanoi että on ok...
t. 4
Niinno, etpä pysty puolisona häntä parantamaankaan. Pitäisi itse hakeutua terapeutille, jos kärsii olostaan. Sinäkin voit vain muuttaa omaa suhtautmistapaasi tai olla hyväksymättä. Teet itse valintasi kenen kanssa elät ja miten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 11:46"]
Minä olen aika samanlainen kuin miehesi, mutta EN ole "läheisriippuvainen" tai mitenkään onneton.
Minulla vaan ei yleensä OLE mitään omaa halua asioista, ja minäkin tosiaan olisin oikein tyytyväinen siihen että saisin olla vaan kotona riippukeinussa ja telkkarin edessä ja koneella, en kaipaisi mitään muuta. Mutta koska mieheni kaipaa, ja hän tykkää että olen mukana jutuissa, lähden aika lailla minne hän haluaa. En kärsi siitä mukana olemisesta, se on minulle ihan ok, mutta ei se minulle samanlainen nautintokaan ole toki kuin miehelle, esim. joku matka.
En ymmärrä miksi tämä on sinulle ap ongelma? Luultavasti sille miehelle se ei ole ollenkaan ongelma, kuten minulle ei ole meidän tilanne? Et sinä voi saada miestä millään "pakolla" kiinnostumaan jostain menemisistä ja tekemisistä enemmän, jos hän on sellainen introverttityyppi jolle kotielämä riittäisi mainiosti eikä ole mitään sen erityisempiä tahtoja muusta tekemisestä.
[/quote]
Innostutko tai kiinnostutko koskaan yhtään mistään?
Ap, meillä on ihan sama ongelma. Silloinkin kun yllätän miehen jollain hänelle varmasti mieluisalla, en saa häntä ns. "mukaan" innostumaan, vaan ukko pysyy eleettömänä vaikka vakuuttaa olevansa iloinen. Jotenkin siinä lässähtää se omakin tunnelma ja tulee katumapäälle että edes mitään järkkäsi...:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 11:55"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 11:46"]
Minä olen aika samanlainen kuin miehesi, mutta EN ole "läheisriippuvainen" tai mitenkään onneton.
Minulla vaan ei yleensä OLE mitään omaa halua asioista, ja minäkin tosiaan olisin oikein tyytyväinen siihen että saisin olla vaan kotona riippukeinussa ja telkkarin edessä ja koneella, en kaipaisi mitään muuta. Mutta koska mieheni kaipaa, ja hän tykkää että olen mukana jutuissa, lähden aika lailla minne hän haluaa. En kärsi siitä mukana olemisesta, se on minulle ihan ok, mutta ei se minulle samanlainen nautintokaan ole toki kuin miehelle, esim. joku matka.
En ymmärrä miksi tämä on sinulle ap ongelma? Luultavasti sille miehelle se ei ole ollenkaan ongelma, kuten minulle ei ole meidän tilanne? Et sinä voi saada miestä millään "pakolla" kiinnostumaan jostain menemisistä ja tekemisistä enemmän, jos hän on sellainen introverttityyppi jolle kotielämä riittäisi mainiosti eikä ole mitään sen erityisempiä tahtoja muusta tekemisestä.
[/quote]
Innostutko tai kiinnostutko koskaan yhtään mistään?
[/quote]
En juuri mistään ulkoisista asioista. Sen sijaan olen onnellinen pelkästä olemisesta. Koen siis syvää rauhaa ja iloa siinä riippumatossa tai telkkarin edessä tai nyt tässä koneen ääressä istuessani. Oikeastaan ainoat ulkoiset asiat joista saan kaipaamiani elämyksiä ovat ruoka ja seksi.
Sen sijaan erilaiset tekemiset ja menemiset eivät minua kiinnosta, useimmiten ne ovat minulle yhdentekeviä, eivät epämiellyttäviä mutta eivät kiiinnostaviakaan. Joskus ne itsessään ovat pitkästyttäviä, mutta olen hyvä viihdyttämään itseäni mielikuvittelemalla ja ajattelemalla, joten en kärsi silloinkaan ollenkaan jos lähden seuraksi jonnekin mikä ei itsessään kiinnosta (tyyliin vaikka jalkapallo-ottelu). Olen ihan tyytyväinen sielläkin oman itseviihdyttämiseni ansiosta, ja meillä ei onneksi puolisoa haittaa se että "olen omissa ajatuksissani".
t. 4
Voi että :( mä just inhoan tuollaisia ihmisiä. Oikein ilon tappajia ovat. Teillä on ilmeisesti aika voimakkaat eroavuudet persoonallisuudessa, voi olla ettei asetelma koskaan muutu.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:01"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 11:55"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 11:46"]
Minä olen aika samanlainen kuin miehesi, mutta EN ole "läheisriippuvainen" tai mitenkään onneton.
Minulla vaan ei yleensä OLE mitään omaa halua asioista, ja minäkin tosiaan olisin oikein tyytyväinen siihen että saisin olla vaan kotona riippukeinussa ja telkkarin edessä ja koneella, en kaipaisi mitään muuta. Mutta koska mieheni kaipaa, ja hän tykkää että olen mukana jutuissa, lähden aika lailla minne hän haluaa. En kärsi siitä mukana olemisesta, se on minulle ihan ok, mutta ei se minulle samanlainen nautintokaan ole toki kuin miehelle, esim. joku matka.
En ymmärrä miksi tämä on sinulle ap ongelma? Luultavasti sille miehelle se ei ole ollenkaan ongelma, kuten minulle ei ole meidän tilanne? Et sinä voi saada miestä millään "pakolla" kiinnostumaan jostain menemisistä ja tekemisistä enemmän, jos hän on sellainen introverttityyppi jolle kotielämä riittäisi mainiosti eikä ole mitään sen erityisempiä tahtoja muusta tekemisestä.
[/quote]
Innostutko tai kiinnostutko koskaan yhtään mistään?
[/quote]
En juuri mistään ulkoisista asioista. Sen sijaan olen onnellinen pelkästä olemisesta. Koen siis syvää rauhaa ja iloa siinä riippumatossa tai telkkarin edessä tai nyt tässä koneen ääressä istuessani. Oikeastaan ainoat ulkoiset asiat joista saan kaipaamiani elämyksiä ovat ruoka ja seksi.
Sen sijaan erilaiset tekemiset ja menemiset eivät minua kiinnosta, useimmiten ne ovat minulle yhdentekeviä, eivät epämiellyttäviä mutta eivät kiiinnostaviakaan. Joskus ne itsessään ovat pitkästyttäviä, mutta olen hyvä viihdyttämään itseäni mielikuvittelemalla ja ajattelemalla, joten en kärsi silloinkaan ollenkaan jos lähden seuraksi jonnekin mikä ei itsessään kiinnosta (tyyliin vaikka jalkapallo-ottelu). Olen ihan tyytyväinen sielläkin oman itseviihdyttämiseni ansiosta, ja meillä ei onneksi puolisoa haittaa se että "olen omissa ajatuksissani".
t. 4
[/quote]
Eli te ette sitten koskaan eksustele näistä kokemuksista ja elämyksistä (jos sinin kohdallasi voi elämyksesstä puhua) paikan päällaä tai jälkikäteen?
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:09"]
Eli te ette sitten koskaan eksustele näistä kokemuksista ja elämyksistä (jos sinin kohdallasi voi elämyksesstä puhua) paikan päällaä tai jälkikäteen?
[/quote]
Kyllä minä voin keskustella jos mies sitä haluaa, esim. jos käydään jossain museossa niin kyllä hän usein kommentoi kaikkea näkemäänsä ja minäkin jotain vastaan. Meillä kyllä mies hyväksyy sen että olen introvertti ja rauhallinen eikä odotakaan että täytyisi tulla joku kovasti innostunut vastaus. Riittää semmoinen joku "joo, näköjään" tyyppinen aika hyvin :) Tosin kyllä minä joskus enemmänkin juttelen toki, ja mieheni mielestä olen hyvää ja älykästä keskusteluseuraa nimenomaan, mutta en ole samanlainen innostunut ja ulospäinsuuntautunut kuin hän. Enemmän sellainen pohtija joka miettii hiljakseen ja sitten sanoo prosessointinsa tulokset joskus ;-)
Tosiaan tuntuu että ap:n tapauksessa persoonallisuudet vaan on hyvin erilaisia ja ainakaan ap ei tunnu ymmärtävän tuota hyvin erilaista ihmistä, tai edes hyväksyvän hänen tapaansa olla.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:16"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:09"]
Eli te ette sitten koskaan eksustele näistä kokemuksista ja elämyksistä (jos sinin kohdallasi voi elämyksesstä puhua) paikan päällaä tai jälkikäteen?
[/quote]
Kyllä minä voin keskustella jos mies sitä haluaa, esim. jos käydään jossain museossa niin kyllä hän usein kommentoi kaikkea näkemäänsä ja minäkin jotain vastaan. Meillä kyllä mies hyväksyy sen että olen introvertti ja rauhallinen eikä odotakaan että täytyisi tulla joku kovasti innostunut vastaus. Riittää semmoinen joku "joo, näköjään" tyyppinen aika hyvin :) Tosin kyllä minä joskus enemmänkin juttelen toki, ja mieheni mielestä olen hyvää ja älykästä keskusteluseuraa nimenomaan, mutta en ole samanlainen innostunut ja ulospäinsuuntautunut kuin hän. Enemmän sellainen pohtija joka miettii hiljakseen ja sitten sanoo prosessointinsa tulokset joskus ;-)
Tosiaan tuntuu että ap:n tapauksessa persoonallisuudet vaan on hyvin erilaisia ja ainakaan ap ei tunnu ymmärtävän tuota hyvin erilaista ihmistä, tai edes hyväksyvän hänen tapaansa olla.
[/quote]
Ap tässä, kommentoin viimeiseen lauseeseesi sen verran, että kyllä me olemme hyvin erilaisia. Enkä täysin ymmärrä miestäni. En myöskään pysty helpolla hyväksymään sitä, että minä saan järjestää aina kaiken, minä pidän tavallaan yksin suhdettamme "käynnissä", koska pelkkä riippumatossa makaaminen ei riitä minulle. Haluan yhteisiä muistoja ja kokemuksia. Ei niiden tarvitse aina olla ulkomaanmatkoja, vaan piknik läheiseen puistoon riittäisi jo pitkälle, jos mies vaikka itse joskus sellaisen järjestäisi. Mikä tahansa kelpaisi, jos vain hän olisi täysillä mukana siinä mitä teemme.
Ap
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:19"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:16"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 12:09"]
Eli te ette sitten koskaan eksustele näistä kokemuksista ja elämyksistä (jos sinin kohdallasi voi elämyksesstä puhua) paikan päällaä tai jälkikäteen?
[/quote]
Kyllä minä voin keskustella jos mies sitä haluaa, esim. jos käydään jossain museossa niin kyllä hän usein kommentoi kaikkea näkemäänsä ja minäkin jotain vastaan. Meillä kyllä mies hyväksyy sen että olen introvertti ja rauhallinen eikä odotakaan että täytyisi tulla joku kovasti innostunut vastaus. Riittää semmoinen joku "joo, näköjään" tyyppinen aika hyvin :) Tosin kyllä minä joskus enemmänkin juttelen toki, ja mieheni mielestä olen hyvää ja älykästä keskusteluseuraa nimenomaan, mutta en ole samanlainen innostunut ja ulospäinsuuntautunut kuin hän. Enemmän sellainen pohtija joka miettii hiljakseen ja sitten sanoo prosessointinsa tulokset joskus ;-)
Tosiaan tuntuu että ap:n tapauksessa persoonallisuudet vaan on hyvin erilaisia ja ainakaan ap ei tunnu ymmärtävän tuota hyvin erilaista ihmistä, tai edes hyväksyvän hänen tapaansa olla.
[/quote]
Ap tässä, kommentoin viimeiseen lauseeseesi sen verran, että kyllä me olemme hyvin erilaisia. Enkä täysin ymmärrä miestäni. En myöskään pysty helpolla hyväksymään sitä, että minä saan järjestää aina kaiken, minä pidän tavallaan yksin suhdettamme "käynnissä", koska pelkkä riippumatossa makaaminen ei riitä minulle. Haluan yhteisiä muistoja ja kokemuksia. Ei niiden tarvitse aina olla ulkomaanmatkoja, vaan piknik läheiseen puistoon riittäisi jo pitkälle, jos mies vaikka itse joskus sellaisen järjestäisi. Mikä tahansa kelpaisi, jos vain hän olisi täysillä mukana siinä mitä teemme.
Ap
[/quote]
Toivoisit siis, että mies jaksaisi joskus nähdä vaivaa suhteenne eteen? Eli osoittaisi edes joskus arvostavansa suhdettanne ja yhdessäoloanne ottamalla vastuuta ja organisoimalla jotakin, ajattelemalla vähän pidemmälle elämää eikä vain ajelehdi mukana...
Alue: Aihe vapaa
Meillä kävi "ihan sama"-miehen kanssa niin, että hääpäivä + yö vietettiin ilman mitään järjestettyä ohjelmaa koska en ollut ukolle erikseen sanonut että "varaapas meille liput sinne ja tuonne, tee myös varaus johonkin kivaan ravintolaan ja yllätä minut iltakävelyllä". Niinpä istuimme hotellissa, joka minä järkkäsin, ja kun emme muualle mahtuneet, söimme päivällistä Rossossa. Itkin katkerasti tämän jälkeen, mies oli hädissään kun "emmä tullut ajatelleeksi"...etpä niin. Ethän sinä, rakas mieheni, koskaan ajattele tai ennakoi, teet vaan fiilispohjalta etkä järjestä mitään koska "et osaa". Minäkään en ole ammatiltani party planner, mutta silti osaan edes omana hääpäivänäni hoitaa yhden varauksen kuntoon!
(Jälkikäteen tajusin, että mies pitää minua välillä itsestäänselvyytenä, myönsi sen pohdinnan jälkeen itsekin. Rupesin ottamaan henkistä etäisyyttä ja tajuamaan, että tämmöisen miehen kanssa minun pitää tehdä itseni onnelliseksi, mitään en voi jättää hänen vastuulleen. Niinpä jos nykyään haluan esim. jonkun lahjan, käsken miestä antamaan minulle tietyn summan ja ostan sitten sen lahjan itse itselleni.)