Minkä fiktiivisen hahmon kuolemasta et ole päässyt ylitse?

Juovanaama, älä jätä mua :,(

Isä Matteo-sarjasta ylivääpelin vaimo

Laura Palmer :(

Vierailija kirjoitti:

Iron man, kapteeni amerikka

Tää on tietty spoileri pariin vimeiseen avengers leffaan:

Kapteeni murikkahan tuli vanhaksi, kuten jokainen jossain kohtaa.

Surullisempi oli black widow:in lähtö. 

Vikings: Lagertha, Ragnar ja heidän lapsenlapsensa

Severus Snape. Eritoten siksi, että Alan Rickman oikeasti kuoli. Hieno näyttelijä, jolle olisi suonut elinvuosia paljon lisää.

Hotelli Firenzessä. Ei loppu, vaan loppusanat. Tajusin tässä, että ylipäätään pahiten iskeviä ovat olleet nämä hienot, rakastettavat sodissa menetetyt - lapsena hajosin Anna Shirleyn ihanimman lapsen kuolemasta, en jaksanut sietää että juuri Walter piti tappaa. Tai vaikkapa se Koskela siellä sodan loppuessa Tuntemattomassa. Sietämättömiä kuolemia jo fiktiossakin. Vanhuuteen tai sairauteen kuolemisen kestää jotenkin paremmin.

Eläimistä kovin oli Emmerdalen Ednan viimeistä pikkukoiraa edeltäneen pikkukoiran kuolema, joka näytettiin joskus 90-luvulla. Itkin koko illan sen jälkeen ja Ednasta tuli heittämällä lempihahmoni. Onneksi hänen kuolemaansa ei näytelty ollenkaan, en olisi kestänyt katsella sitä, näyttelijän kuolemakin kosketti. Bim Mustakorvassa vielä Bimiä pahempi on se, kun Bimin narttukoirarakas kuolee janoon ja nälkään sinne häkkiin Bimin viereen. En kestä edelleenkään. Jälkimmäinen ylipäätään on niitä harvoja kirjoja, jousta toivoin jälkikäteen etten olisi lukenut, niin pahalle se näin parinkymmenen vuodenkin jälkeen tuntuu. Puhumattakaan siitä, että itsellä on samanrotuinen ja olen tuntenut monia ja ne on oikeastikin yhtä mahtavia, fiksuja ja uskollisia kuin Bim.

Tanguy aikamme lapsi kirjassa vie jalat alta se pojasta huolta pitäneen nuoren miehen kuolema keskitysleiriajan lopussa. Ylipäätään sen kirjan todellisuus oli nuorena luettuna niin järkyttävää, että oikeastaan muutuin jonkin verran itsekin sen luettuani.

Vierailija kirjoitti:

Aeris

Tosi

Thelma ja Louis (sori jos väärin kirjoitettu)

Olisivat ansainneet onnellisemman loppuelämän 😊

Vierailija kirjoitti:

Hotelli Firenzessä. Ei loppu, vaan loppusanat. Tajusin tässä, että ylipäätään pahiten iskeviä ovat olleet nämä hienot, rakastettavat sodissa menetetyt - lapsena hajosin Anna Shirleyn ihanimman lapsen kuolemasta, en jaksanut sietää että juuri Walter piti tappaa. Tai vaikkapa se Koskela siellä sodan loppuessa Tuntemattomassa. Sietämättömiä kuolemia jo fiktiossakin. Vanhuuteen tai sairauteen kuolemisen kestää jotenkin paremmin.

Eläimistä kovin oli Emmerdalen Ednan viimeistä pikkukoiraa edeltäneen pikkukoiran kuolema, joka näytettiin joskus 90-luvulla. Itkin koko illan sen jälkeen ja Ednasta tuli heittämällä lempihahmoni. Onneksi hänen kuolemaansa ei näytelty ollenkaan, en olisi kestänyt katsella sitä, näyttelijän kuolemakin kosketti. Bim Mustakorvassa vielä Bimiä pahempi on se, kun Bimin narttukoirarakas kuolee janoon ja nälkään sinne häkkiin Bimin viereen. En kestä edelleenkään. Jälkimmäinen ylipäätään on niitä harvoja kirjoja, jousta toivoin jälkikäteen etten olisi lukenut, niin pahalle se näin parinkymmenen vuodenkin jälkeen tuntuu. Puhumattakaan siitä, että itsellä on samanrotuinen ja olen tuntenut monia ja ne on oikeastikin yhtä mahtavia, fiksuja ja uskollisia kuin Bim.

Tanguy aikamme lapsi kirjassa vie jalat alta se pojasta huolta pitäneen nuoren miehen kuolema keskitysleiriajan lopussa. Ylipäätään sen kirjan todellisuus oli nuorena luettuna niin järkyttävää, että oikeastaan muutuin jonkin verran itsekin sen luettuani.

Ihmettelin ensin tuota Hotelli Firenzessä -kohtaa, mutta sitten muistin, että siitä tehtiin joskus uusi versio, jonka loppu vesitettiin täysin. Etsipä käsiisi alkuperäinen elokuva vuodelta 1985 tai lue E.M. Forsterin kirja niin ei tarvitse itkeä. 🙂

Marcus Cole - Babylon 5

Poirotti.

Se kun Halme kuoli Täällä pohjantähden alla kirjassa. Tykkäsin siitä tyypistä hirveesti, oli niin sivistynyt, sydämellinen ja hyväntahtoinen. Eikä tietenkään ollut tehnyt mitään ansaitakseen kohtalonsa. Ja sekin puhe minkä se piti kun kuolemantuomio tuli, ihan sisimmässä vavahti...

James Bond

Ernst Stavros Blofeld

Melissa Falcon Crestin tulipalossa. Olin ihan varma, että hän selviäisi, koska oli sarjan värikkäin naishahmo. Mutta niin vain hänet kirjoitettiin ulos, kun sarja jatkui tauon jälkeen. Käsikirjoittajat ymmärsivät tehneensä virheen, koska palkkasivat saman näyttelijättären uudestaan sarjaan esittämään kuolleen roolihahmonsa kaksoisolentoa, mutta se ei ollut enää sama asia. Melissan kuolema aloitti Falcon Crestin alamäen.

Opie - Sons of anarchy

Ragnar - Viikingit

Iron man

Black Widow 

Loki

Dobby :’(

Vierailija kirjoitti:

Walter White

Mä en yhtään tykännyt siitä lopusta.

Arthur Pendragon

Omar Little