Miksi omalla lapsella rahastaminen on nykyään hyväksyttävää?
Tarkoitan somettajien/vaikuttajien toimintaa nykypäivänä ja sen hiljaista joukkohyväksymistä/normalisointia. En ihmettelisi jos nykyään joku ryhtyy lapsentekoon osittain siksi että lapsella mainostamisesta saa rahaa ja uusia yhteistyökumppaneita. Minusta pienelle lapselle oman instatilin avaaminen ja bisneksen pyörittäminen on sairasta. Samoin on lapsesta vaippa-ja kylpykuvien jakaminen mainostusmielessä. Lapsi ei voi valita haluaako olla julkkis jo pienestä pitäen, joten vanhempien tulisi varjella lapsen yksityisyyttä. Mielestäni se on lapsen hyväksikäyttöä, että hänen kasvoillaan ja kehollaan tehdään talouteen rahaa.
Haluaisin oikeasti saada tästä aiheesta keskustelua aikaan, koska en ole kuullut vielä yhtään järkevää perustelua tälle ilmiölle. ”Ajat muuttuu” ja ”kaikki muutkin niin tekevät” ovat todella ontuvia perusteluja jotka eivät tarkoita mitään. Noilla nyt voisi perustella mitä vain julmuuksia jotka jossakin päin maailmaa ovat laillisia tai hyväksyttyjä. Lapsella on samat ihmisoikeudet kuin muillakin ihmisillä, he eivät vain pysty vielä ilmaisemaan itseään. Naapurin Pertti tai puolisosi saattaisi älähtää jos perustaisit insta-tilin, jonne jakaisit heidän kuviaan lupaa kysymättä. Mutta kun se on oma lapsi, se onkin ihan ok.
Kommentit (189)
Mikä on bloggaajamammojen puolisoiden vastuu? Ainakin tässä ketjussa useimmin mainittujen bloggaajien puolisot ovat aktiivisesti osallisina omien lastensa hyväksikäytössä.
Laittakaa viestejä kansanedustajille.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs mieltä olette tästä? Alle vuoden ikäiselle lapselle perustettu oma instatili ja vanhemmat tuuttaavat sinne kuvia ja omissa kuvissa linkit tonne :(
https://instagram.com/sophiarosehilden?igshid=ohowv4dujiff
Apua...
Eipä tuo Duudsonin vauvan yksityisyyden menetys ole yhtään sen kummempaa kuin blogistimammojen vauvojenkaan. Esimerkiksi eräs Tampereen naapurissa asuva blogisti julkaisee samanikäisestä vauvasta jopa 20 kuvaa päivittäin instastoryissaan, myös vähissä vaatteissa ja alasti. Siitä vauvasta tiedetään koko nimeä ja kotiosoitetta myöten kaikki.
Samalla nämä influesserit varmasti tuomitsevat kun Afrikan maissa lapsia joudutaan lähettämään rahan takia töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuo Duudsonin vauvan yksityisyyden menetys ole yhtään sen kummempaa kuin blogistimammojen vauvojenkaan. Esimerkiksi eräs Tampereen naapurissa asuva blogisti julkaisee samanikäisestä vauvasta jopa 20 kuvaa päivittäin instastoryissaan, myös vähissä vaatteissa ja alasti. Siitä vauvasta tiedetään koko nimeä ja kotiosoitetta myöten kaikki.
Taidat puhua bloggaajasta joka suosii vaaleansinisiä tupsulippiksiä?
Kukapa muukaan. Uusimmissa storyissa oli aikuisten naamat piilotettu, mutta lapsista näytetään pippelitkin.

Siinähän se kieroituneisuus on pähkinänkuoressa että kavereiden naamat kyllä piilotetaan pyynnöstä/yleisestä kohteliaisuudesta mutta lapsen kuvia räiskitään surutta eetteriin joka kulmasta :( lapsi ei voi puolustaa itseään.
Toinen vastaavanlainen on too wtd-bloggaaja. Kannattaa katsoa areenasta jälkidigi-jakso 3.6. missä hän oikein leveilee sillä, että vauvansa on somejulkkis jo ennen syntymää. Melkoista touhua. Muut haastateltavat katsovat siinä vieressä että okei..

Oho siis too=toi
Tärkeä aihe ehdottomasti. Jään sivusta seurailemaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs mieltä olette tästä? Alle vuoden ikäiselle lapselle perustettu oma instatili ja vanhemmat tuuttaavat sinne kuvia ja omissa kuvissa linkit tonne :(
https://instagram.com/sophiarosehilden?igshid=ohowv4dujiff
Näitä ei kannata klikata auki, koska haluavat vierailijoita tileilleen. Jos haluaa boikotoida toimintaa, ei pidä uteliaisuuttaan Mennä vierailemaan sivuilla.
Natalia Salmelan lapsi vasta lähdössä synnäriltä kotiin ja jo mainostaa sitä ja tätä firmaa. Tän on oltava joku ennätys. Ja siis hyi että mua inhottaa katsoa tämmöistä :(
Vierailija kirjoitti:
Mikä on bloggaajamammojen puolisoiden vastuu? Ainakin tässä ketjussa useimmin mainittujen bloggaajien puolisot ovat aktiivisesti osallisina omien lastensa hyväksikäytössä.
Läheltä seuranneena voin sanoa, ettei näille blogimammoille voi mitään, ei puoliso, sen paremmin kuin muukaan (miehen) suku. He tahkoavat rahaa lapsillaan ja that´s it.

Jotenkin tulee mieleen ne thaikkumammat, jotka käyttää omia lapsiaan seksuaalisesti hyväksi, jotta verkon videoasiakas maksaa 50 dollaria livelähetyksestä. Kai hekin ajattelevat vain auttavansa lapsiaan, eikä ole "niin paha", jos itse satuttaa lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Natalia Salmelan lapsi vasta lähdössä synnäriltä kotiin ja jo mainostaa sitä ja tätä firmaa. Tän on oltava joku ennätys. Ja siis hyi että mua inhottaa katsoa tämmöistä :(
Kyllä musta Nata on aika maltillinen verrattuna esim. Operaatio äitiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on bloggaajamammojen puolisoiden vastuu? Ainakin tässä ketjussa useimmin mainittujen bloggaajien puolisot ovat aktiivisesti osallisina omien lastensa hyväksikäytössä.
Läheltä seuranneena voin sanoa, ettei näille blogimammoille voi mitään, ei puoliso, sen paremmin kuin muukaan (miehen) suku. He tahkoavat rahaa lapsillaan ja that´s it.
Ei voi muuta kuin irtisanoutua tästä typeryydestä, varsinkin kun puolisokin on ihan hyväksikäytettävä.

Tämä on vaan hirveän tylsää lasten kannalta, kun suku ei enää kutsu mihinkään juhliin, eikä halua olla näiden kanssa tekemisissä, niin jää lapsilta osa normaalia elämää kokonaan pois. Jää osa sukulaisista pois, jää kaikki sukujuhlat pois. Seuratkaapa vähän aikaa muutamaa perheblogistia. kuinka äärettömän yksinäisessä kuplassa elävät. Säälittää lapset.
Toivottavasti kukaan ei vastaakaan mitään sinun kaltaisellesi ihmiselle, et ansaitse sitä. Toivottavasti sinulla ei ole myöskään lapsia.