Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kokeneemmat äidit. Neuvokaa minua taaperon kanssa.
17.07.2020 |
Tällä viikolla kaksi täyttänyt lapseni lyö, puree ja potkii. Monta monta kertaa päivässä. Aina jos ei saa ihan heti tahtoaan läpi. Ja kyse ei välttämättä ole tilanteista, joissa häntä kielletään vaan myös sellaisesta, että pitäisi mennä jonnekin tai neliön mallinen palikka ei mahdu kolmion muotoisesta reiästä sisään tai ei ole juuri sitä ruokaa tarjolla mitä hän sattui ajattelemaan että olisi. Ja se tapahtuu ilman ennakkovaroitusta sekunnissa. Esim. kesken leikin saattaa ihan yllättäen lyödä kovalla lelulla jotain toista suoraan kasvoihin. Tai esim. ulkona kun pitäisi kävellä jonnekin päin niin yhtäkkiä puraisee minua täysiä käteen. Tai jos huomaa ruokapöydässä että ei ollutkaan sitä ruokaa mitä halusi niin puolessa sekunnissa lentää lautanen tai muki seinään tai jonkun meistä päätä kohti.
Olen ollut näissä tilanteissa ehdoton, että ketään ei saa satuttaa. Nostan lapsen aina heti pois siitä tilanteesta ja kiellän satuttamisen. Välillä kiellän aika vihaisella äänellä, koska lapsi ei yhtään usko jos rauhallisella äänellä sanoo.
Millä tämän saa loppumaan? Lapsi kyllä tietää, että näin ei saa tehdä ja selvästi itse kärsii siitä että tekee. On joka kerta aika itkuinen ja ahdistunut kun huomaa satuttaneensa. Silloin tietenkin lohdutan ja puhutaan mitä tapahtui (sanoitan tilannetta). Mutta mikään tällainen ei ole auttanut. Neuvokaa.
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Älä huomioi lasta. Älä suutu, älä korota ääntä, älä anna huomiota. Voi tokaista "näin ei saa tehdä" ja rauhallisesti sitten se kiva juttu pois. Esimerkiksi leikissä alkaa heittämään leluja, niin leikistä pois tai lelut pois. Jos satuttaa toista, niin käännä huomio uhriin liioitellusti ja jätät lapsesi huomiotta "Voi ei Sakari puri sinua voi kultamussukkaa tule tänne syliin ja otetaan joku kiva juttu", jos puree sinua niin dramaattisesti voit itkeä ja vollottaa.
Minä olen itse useimmiten se uhri. Ja kyllä minä siitä vähän suutun kun minua lyö puuautolla silmään ihan yllättäen. Tietenkin otan sen puuauton pois. Mutta kyllä näytän että myös suutun ja että minua sattuu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni on 1v 11kk. Muutaman kuukauden ajan saanut järjettömiä raivokohtauksia kun ei olekaan saanut tehdä jotain kiellettyä, mm lyönyt sisaruksiaan, lyönyt koiria, heitellyt leluja tms.
Alussa veimme aina jäähylle pinnasänkyyn mutta nykyään pääsee sieltä kiipeämällä pois. Paikoillaan ei alistu istumaan, joten on pidettävä sylissä kiinni. Ja tämä kiinnipitäminen se vasta sen raivostuttaa: ihan tosissaan kaikin voimin yrittää tempoa pois, karjuu pelkkää raivoa (ei siis itke hätäänsä).
Raivoaa sylissä hiki päässä niin kauan että voimat loppuu, yritti siinä lässyttää ite vaikka mitä rauhoittumisesta ja kuuntelusta. Ei kuuntele mitään. Kohtaukset vievät jopa puol tuntia ja hiki tulee sekä lapselle että mulle, on nimittäin vahva ja iso lapsi ikäisekseen.
Enpä tiedä mitä muutakaan tehdä kun sanomiseen ei usko, jäähyllä ei pysy ja yrittää vain jatkaa toimintaansa silmiin katsoen, aivan kuin haastaen.
Joskus uskoo toki helpommalla ja asia ohi minuuteissa ilman kiinnipitoa mutta ehkä noin 4-5 kertaa tullut nyt tällainen totaalinen raivostuminen jostain. Aivan kamalaa aikaa mutta toivottavasti edes ohimenevää. Onko kellään muulla samoja kokemuksia??
Meillä on vähän samanlaista, mutta ne raivarit kestää vain 5 min ja sitten kääntyy ahdistuneeksi itkuksi. Pinnisjäähyä en ole käyttänyt, kun en halua käyttää rangaistuspaikkana sellaista jonne pitää sitten osata nukahtaa illalla. Ja meillä siis tätä aloitukseni ongelmaa on kestänyt jo useamman kuukauden. Joku kirjoitti, että lapsi oppii kolmessa viikossa, mutta ei se meillä ainakaan ole niin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä sai MPR-rokotteen? Milloin käytös alkoi?
Ei tämä nyt mistään rokotuksista johdu. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä sai MPR-rokotteen? Milloin käytös alkoi?
Ei tämä nyt mistään rokotuksista johdu. Ap
Mistä tiedät? 1 vuotiaana annetaan myös useampi rokote kerralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä sai MPR-rokotteen? Milloin käytös alkoi?
Ei tämä nyt mistään rokotuksista johdu. Ap
Mistä tiedät? 1 vuotiaana annetaan myös useampi rokote kerralla.
Ihan siitä että väitteet rokotteiden aiheuttamista käytösongelmista on epätieteellistä huuhaata. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On joka kerta aika itkuinen ja ahdistunut kun huomaa satuttaneensa. Silloin tietenkin lohdutan ja puhutaan mitä tapahtui (sanoitan tilannetta)"
Tarkoittaako tämä kohta, että jos lapsi toruttaessa pahoittaa mielensä, kelkka kääntyykin, lapsen tyhmyydet unohdetaan ja aikuinen alkaa lohdutella/tyynnytellä lasta?
En ihan ymmärrä kysymystäsi. Tilanteet menee niin, että lapsi lyö, sanon heti ja tiukasti "ei saa lyödä, ei", otan lapsen pois tilanteesta ja vien muualle, sanon lapselle uudelleen tiukasti ei saa satuttaa ja selitän että sinua suututti ja löit mutta ei saa satuttaa. Lapsi saattaa siinä kohdin alkaa itkemään kun torun. Jos se on kiukutteluitkua niin odotan että se menee ohi. Jos se on selvästi ahdistunutta itkua niin lohdutan, mutta edelleen rauhallisesti mutta tiukasti kerron, että ei saa lyödä vaikka suututtaa. Ap
Tuli vaan kuvauksesta mieleeni muutama kaveriperhe, joissa samasta rikkeestä seuraa välillä aikuisen vihainen palaute, välillä aikuisen ärähdys, jota seuraa heti lepyttelyt ja pahoittelut (aikuiselta lapselle). (Ja näillä myös välillä ei seuraa mitään, välillä yritetään kuitata vitsillä ja jatkuessa ärähdetäänkin yhtäkkiä... Ja laps sitten tuntuu jotenkin kokoajan testaavan, että miten tämä nyt menikään ja tekee tyhmiä toisensa perään.
Meillä ainakin lapset nopeasti oppivat tirauttamaan norsunkyyneleet oikeaan kohtaan, jos sillä lapselle vihainen aikuinen saadaan muuttumaan lepytteleväksi.
Itse asiaatasi ajattelen, että varmaan pieni lapsi treenaa tunteidenhallintaa ja asia korjaantuu, jos ei aikuiset sitä ihan mokaa.
Itse pyrkisin siihen, että seuraus olisi aina sama ja koska olen aika tiukkis, ei minua hetkauttaisi, vaikka lapsi seurauksesta pahoittaisi mielensä (en jäisi sen enempää 'sanallistamaan', vaan jos satuttaa toista, peli menee hetkeksi poikki ja muu porukka etsiytyy seuraan, jossa ei satuteta). Sinne voi satuttaja sitten hetken kuluttua luvalla palata kokeilemaan, josko homma sujuisi.
Mutta tämähän ei ole ihan nykyajan pehmeiden oppien mukaista, ja monen mielestä varmaan huonoa hommaa. Meidän perheen tyyli kuitenkin ja meillä lapsilla ei ole tapana toisiaan/ketään satuttaa (2, 5 ja 9v.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni on 1v 11kk. Muutaman kuukauden ajan saanut järjettömiä raivokohtauksia kun ei olekaan saanut tehdä jotain kiellettyä, mm lyönyt sisaruksiaan, lyönyt koiria, heitellyt leluja tms.
Alussa veimme aina jäähylle pinnasänkyyn mutta nykyään pääsee sieltä kiipeämällä pois. Paikoillaan ei alistu istumaan, joten on pidettävä sylissä kiinni. Ja tämä kiinnipitäminen se vasta sen raivostuttaa: ihan tosissaan kaikin voimin yrittää tempoa pois, karjuu pelkkää raivoa (ei siis itke hätäänsä).
Raivoaa sylissä hiki päässä niin kauan että voimat loppuu, yritti siinä lässyttää ite vaikka mitä rauhoittumisesta ja kuuntelusta. Ei kuuntele mitään. Kohtaukset vievät jopa puol tuntia ja hiki tulee sekä lapselle että mulle, on nimittäin vahva ja iso lapsi ikäisekseen.
Enpä tiedä mitä muutakaan tehdä kun sanomiseen ei usko, jäähyllä ei pysy ja yrittää vain jatkaa toimintaansa silmiin katsoen, aivan kuin haastaen.
Joskus uskoo toki helpommalla ja asia ohi minuuteissa ilman kiinnipitoa mutta ehkä noin 4-5 kertaa tullut nyt tällainen totaalinen raivostuminen jostain. Aivan kamalaa aikaa mutta toivottavasti edes ohimenevää. Onko kellään muulla samoja kokemuksia??
On. Vaatii sitkeyttä ja periksi ei saa antaa. Pisin kiukuttelu kesti 2 tuntua. Periksi ei saa antaa koska rajat on vedettävä johonkin. Käytös loppui kuin seinään 3v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On joka kerta aika itkuinen ja ahdistunut kun huomaa satuttaneensa. Silloin tietenkin lohdutan ja puhutaan mitä tapahtui (sanoitan tilannetta)"
Tarkoittaako tämä kohta, että jos lapsi toruttaessa pahoittaa mielensä, kelkka kääntyykin, lapsen tyhmyydet unohdetaan ja aikuinen alkaa lohdutella/tyynnytellä lasta?
En ihan ymmärrä kysymystäsi. Tilanteet menee niin, että lapsi lyö, sanon heti ja tiukasti "ei saa lyödä, ei", otan lapsen pois tilanteesta ja vien muualle, sanon lapselle uudelleen tiukasti ei saa satuttaa ja selitän että sinua suututti ja löit mutta ei saa satuttaa. Lapsi saattaa siinä kohdin alkaa itkemään kun torun. Jos se on kiukutteluitkua niin odotan että se menee ohi. Jos se on selvästi ahdistunutta itkua niin lohdutan, mutta edelleen rauhallisesti mutta tiukasti kerron, että ei saa lyödä vaikka suututtaa. Ap
Lapsi itkee muutaman krokotiilin kyyneleen ja äiti alkaa lohduttamaan. Palkitset negatiivisen käytöksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On joka kerta aika itkuinen ja ahdistunut kun huomaa satuttaneensa. Silloin tietenkin lohdutan ja puhutaan mitä tapahtui (sanoitan tilannetta)"
Tarkoittaako tämä kohta, että jos lapsi toruttaessa pahoittaa mielensä, kelkka kääntyykin, lapsen tyhmyydet unohdetaan ja aikuinen alkaa lohdutella/tyynnytellä lasta?
En ihan ymmärrä kysymystäsi. Tilanteet menee niin, että lapsi lyö, sanon heti ja tiukasti "ei saa lyödä, ei", otan lapsen pois tilanteesta ja vien muualle, sanon lapselle uudelleen tiukasti ei saa satuttaa ja selitän että sinua suututti ja löit mutta ei saa satuttaa. Lapsi saattaa siinä kohdin alkaa itkemään kun torun. Jos se on kiukutteluitkua niin odotan että se menee ohi. Jos se on selvästi ahdistunutta itkua niin lohdutan, mutta edelleen rauhallisesti mutta tiukasti kerron, että ei saa lyödä vaikka suututtaa. Ap
Lapsi itkee muutaman krokotiilin kyyneleen ja äiti alkaa lohduttamaan. Palkitset negatiivisen käytöksen.
Ei. Erotan kyllä krokotiilin kyyneleet ja sen että on ahdistunut ja siksi itkee. Enkä palkitse negatiivista käytöstä vaan siitä seuraa aina toruminen. Ja torumisen jälkeen tilanteen läpikäyminen. Mutta kyllä meillä jokaisen lapsen pitää voida luottaa siihen, että äiti lohduttaa jos lapsella on oikeasti ahdistunut olo. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On joka kerta aika itkuinen ja ahdistunut kun huomaa satuttaneensa. Silloin tietenkin lohdutan ja puhutaan mitä tapahtui (sanoitan tilannetta)"
Tarkoittaako tämä kohta, että jos lapsi toruttaessa pahoittaa mielensä, kelkka kääntyykin, lapsen tyhmyydet unohdetaan ja aikuinen alkaa lohdutella/tyynnytellä lasta?
En ihan ymmärrä kysymystäsi. Tilanteet menee niin, että lapsi lyö, sanon heti ja tiukasti "ei saa lyödä, ei", otan lapsen pois tilanteesta ja vien muualle, sanon lapselle uudelleen tiukasti ei saa satuttaa ja selitän että sinua suututti ja löit mutta ei saa satuttaa. Lapsi saattaa siinä kohdin alkaa itkemään kun torun. Jos se on kiukutteluitkua niin odotan että se menee ohi. Jos se on selvästi ahdistunutta itkua niin lohdutan, mutta edelleen rauhallisesti mutta tiukasti kerron, että ei saa lyödä vaikka suututtaa. Ap
Lapsi itkee muutaman krokotiilin kyyneleen ja äiti alkaa lohduttamaan. Palkitset negatiivisen käytöksen.
Ei. Erotan kyllä krokotiilin kyyneleet ja sen että on ahdistunut ja siksi itkee. Enkä palkitse negatiivista käytöstä vaan siitä seuraa aina toruminen. Ja torumisen jälkeen tilanteen läpikäyminen. Mutta kyllä meillä jokaisen lapsen pitää voida luottaa siihen, että äiti lohduttaa jos lapsella on oikeasti ahdistunut olo. Ap
Jeps, meillä taas lapselle saa tulla paha mieli, jos tahallaan satuttaa toista. Kaksi vuotiaana jo ovat aika pienellä uudelleensanoittamisella jo tienneet, että se on kiellettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On joka kerta aika itkuinen ja ahdistunut kun huomaa satuttaneensa. Silloin tietenkin lohdutan ja puhutaan mitä tapahtui (sanoitan tilannetta)"
Tarkoittaako tämä kohta, että jos lapsi toruttaessa pahoittaa mielensä, kelkka kääntyykin, lapsen tyhmyydet unohdetaan ja aikuinen alkaa lohdutella/tyynnytellä lasta?
En ihan ymmärrä kysymystäsi. Tilanteet menee niin, että lapsi lyö, sanon heti ja tiukasti "ei saa lyödä, ei", otan lapsen pois tilanteesta ja vien muualle, sanon lapselle uudelleen tiukasti ei saa satuttaa ja selitän että sinua suututti ja löit mutta ei saa satuttaa. Lapsi saattaa siinä kohdin alkaa itkemään kun torun. Jos se on kiukutteluitkua niin odotan että se menee ohi. Jos se on selvästi ahdistunutta itkua niin lohdutan, mutta edelleen rauhallisesti mutta tiukasti kerron, että ei saa lyödä vaikka suututtaa. Ap
Tuli vaan kuvauksesta mieleeni muutama kaveriperhe, joissa samasta rikkeestä seuraa välillä aikuisen vihainen palaute, välillä aikuisen ärähdys, jota seuraa heti lepyttelyt ja pahoittelut (aikuiselta lapselle). (Ja näillä myös välillä ei seuraa mitään, välillä yritetään kuitata vitsillä ja jatkuessa ärähdetäänkin yhtäkkiä... Ja laps sitten tuntuu jotenkin kokoajan testaavan, että miten tämä nyt menikään ja tekee tyhmiä toisensa perään.
Meillä ainakin lapset nopeasti oppivat tirauttamaan norsunkyyneleet oikeaan kohtaan, jos sillä lapselle vihainen aikuinen saadaan muuttumaan lepytteleväksi.
Itse asiaatasi ajattelen, että varmaan pieni lapsi treenaa tunteidenhallintaa ja asia korjaantuu, jos ei aikuiset sitä ihan mokaa.
Itse pyrkisin siihen, että seuraus olisi aina sama ja koska olen aika tiukkis, ei minua hetkauttaisi, vaikka lapsi seurauksesta pahoittaisi mielensä (en jäisi sen enempää 'sanallistamaan', vaan jos satuttaa toista, peli menee hetkeksi poikki ja muu porukka etsiytyy seuraan, jossa ei satuteta). Sinne voi satuttaja sitten hetken kuluttua luvalla palata kokeilemaan, josko homma sujuisi.
Mutta tämähän ei ole ihan nykyajan pehmeiden oppien mukaista, ja monen mielestä varmaan huonoa hommaa. Meidän perheen tyyli kuitenkin ja meillä lapsilla ei ole tapana toisiaan/ketään satuttaa (2, 5 ja 9v.)
No meillä lyömiseen ja puremiseen ei koskaan reagoida vitsillä vaan aina ja joka kerta torutaan ja viedään pois tilanteesta (ja otetaan lelu pois jos sillä löi). Eikä minuakaan hetkauta jos lapsi pahoittaa mielensä kun torun lyömisestä (päinvastoin on tarkoitus että lapsi tajuaa että olen tosissani). Mutta toisaalta en koskaan jätä lasta yksin pahan mielen kanssa vaan silloin saa aina olla sylissä rauhoittumassa. Millään leluilla tms en todellakaan silti silloin lepyttele. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On joka kerta aika itkuinen ja ahdistunut kun huomaa satuttaneensa. Silloin tietenkin lohdutan ja puhutaan mitä tapahtui (sanoitan tilannetta)"
Tarkoittaako tämä kohta, että jos lapsi toruttaessa pahoittaa mielensä, kelkka kääntyykin, lapsen tyhmyydet unohdetaan ja aikuinen alkaa lohdutella/tyynnytellä lasta?
En ihan ymmärrä kysymystäsi. Tilanteet menee niin, että lapsi lyö, sanon heti ja tiukasti "ei saa lyödä, ei", otan lapsen pois tilanteesta ja vien muualle, sanon lapselle uudelleen tiukasti ei saa satuttaa ja selitän että sinua suututti ja löit mutta ei saa satuttaa. Lapsi saattaa siinä kohdin alkaa itkemään kun torun. Jos se on kiukutteluitkua niin odotan että se menee ohi. Jos se on selvästi ahdistunutta itkua niin lohdutan, mutta edelleen rauhallisesti mutta tiukasti kerron, että ei saa lyödä vaikka suututtaa. Ap
Lapsi itkee muutaman krokotiilin kyyneleen ja äiti alkaa lohduttamaan. Palkitset negatiivisen käytöksen.
Ei. Erotan kyllä krokotiilin kyyneleet ja sen että on ahdistunut ja siksi itkee. Enkä palkitse negatiivista käytöstä vaan siitä seuraa aina toruminen. Ja torumisen jälkeen tilanteen läpikäyminen. Mutta kyllä meillä jokaisen lapsen pitää voida luottaa siihen, että äiti lohduttaa jos lapsella on oikeasti ahdistunut olo. Ap
Jeps, meillä taas lapselle saa tulla paha mieli, jos tahallaan satuttaa toista. Kaksi vuotiaana jo ovat aika pienellä uudelleensanoittamisella jo tienneet, että se on kiellettyä.
Kuten kirjoitin aloituksessani, niin lapseni kyllä tietää että satuttaminen on kiellettyä. Kyse on vain siitä, että kun hän hermostuu niin hän aina sekunnissa satuttaa muita VAIKKA tietää oikein hyvin että niin ei saa tehdä ja siitä seuraa toruminen ja poisvienti. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On joka kerta aika itkuinen ja ahdistunut kun huomaa satuttaneensa. Silloin tietenkin lohdutan ja puhutaan mitä tapahtui (sanoitan tilannetta)"
Tarkoittaako tämä kohta, että jos lapsi toruttaessa pahoittaa mielensä, kelkka kääntyykin, lapsen tyhmyydet unohdetaan ja aikuinen alkaa lohdutella/tyynnytellä lasta?
En ihan ymmärrä kysymystäsi. Tilanteet menee niin, että lapsi lyö, sanon heti ja tiukasti "ei saa lyödä, ei", otan lapsen pois tilanteesta ja vien muualle, sanon lapselle uudelleen tiukasti ei saa satuttaa ja selitän että sinua suututti ja löit mutta ei saa satuttaa. Lapsi saattaa siinä kohdin alkaa itkemään kun torun. Jos se on kiukutteluitkua niin odotan että se menee ohi. Jos se on selvästi ahdistunutta itkua niin lohdutan, mutta edelleen rauhallisesti mutta tiukasti kerron, että ei saa lyödä vaikka suututtaa. Ap
Lapsi itkee muutaman krokotiilin kyyneleen ja äiti alkaa lohduttamaan. Palkitset negatiivisen käytöksen.
Ei. Erotan kyllä krokotiilin kyyneleet ja sen että on ahdistunut ja siksi itkee. Enkä palkitse negatiivista käytöstä vaan siitä seuraa aina toruminen. Ja torumisen jälkeen tilanteen läpikäyminen. Mutta kyllä meillä jokaisen lapsen pitää voida luottaa siihen, että äiti lohduttaa jos lapsella on oikeasti ahdistunut olo. Ap
Jeps, meillä taas lapselle saa tulla paha mieli, jos tahallaan satuttaa toista. Kaksi vuotiaana jo ovat aika pienellä uudelleensanoittamisella jo tienneet, että se on kiellettyä.
Kuten kirjoitin aloituksessani, niin lapseni kyllä tietää että satuttaminen on kiellettyä. Kyse on vain siitä, että kun hän hermostuu niin hän aina sekunnissa satuttaa muita VAIKKA tietää oikein hyvin että niin ei saa tehdä ja siitä seuraa toruminen ja poisvienti. Ap
Joo, minä muotoilin vähän huonosti. Tarkoitin sitä, että lapsi tietää sen olevan kiellettyä ja tekee silti. Silloin en enää huomioi lasta sanoittamalla syitä ja seurauksia ja kunkin osapuolen tunteita, vaan lyöjä saa kiellon ja jää huomiotta, kun muut jatkavat rauhassa leikkiään. Itkuhan siitä tulee ja harmi, mutta se on ok. Sinne sitten pääsee vähän päästä uudelleen kokeilemaan, josko sääntö muistuisi jo mieleen.
Meillä auttoi, että lapsi otettiin tiukasti selin syliin istumaan. Siinä ei päässyt puremaan eikä lyömään ja sai rauhassa raivota raivoamisensa loppuun. Sitten tuli tavallisesti itku. Itkevää lasta lohdutettiin ja selitettiin, miksi ei saa satuttaa.
Pisimmillään jouduin pitämään raivoavaa esikoista sylissä 20 minuuttia, katsoin kellosta. Siinä tuli hiekkalaatikon laidalla jo hiki molemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On joka kerta aika itkuinen ja ahdistunut kun huomaa satuttaneensa. Silloin tietenkin lohdutan ja puhutaan mitä tapahtui (sanoitan tilannetta)"
Tarkoittaako tämä kohta, että jos lapsi toruttaessa pahoittaa mielensä, kelkka kääntyykin, lapsen tyhmyydet unohdetaan ja aikuinen alkaa lohdutella/tyynnytellä lasta?
En ihan ymmärrä kysymystäsi. Tilanteet menee niin, että lapsi lyö, sanon heti ja tiukasti "ei saa lyödä, ei", otan lapsen pois tilanteesta ja vien muualle, sanon lapselle uudelleen tiukasti ei saa satuttaa ja selitän että sinua suututti ja löit mutta ei saa satuttaa. Lapsi saattaa siinä kohdin alkaa itkemään kun torun. Jos se on kiukutteluitkua niin odotan että se menee ohi. Jos se on selvästi ahdistunutta itkua niin lohdutan, mutta edelleen rauhallisesti mutta tiukasti kerron, että ei saa lyödä vaikka suututtaa. Ap
Lapsi itkee muutaman krokotiilin kyyneleen ja äiti alkaa lohduttamaan. Palkitset negatiivisen käytöksen.
Ei. Erotan kyllä krokotiilin kyyneleet ja sen että on ahdistunut ja siksi itkee. Enkä palkitse negatiivista käytöstä vaan siitä seuraa aina toruminen. Ja torumisen jälkeen tilanteen läpikäyminen. Mutta kyllä meillä jokaisen lapsen pitää voida luottaa siihen, että äiti lohduttaa jos lapsella on oikeasti ahdistunut olo. Ap
Jeps, meillä taas lapselle saa tulla paha mieli, jos tahallaan satuttaa toista. Kaksi vuotiaana jo ovat aika pienellä uudelleensanoittamisella jo tienneet, että se on kiellettyä.
Kuten kirjoitin aloituksessani, niin lapseni kyllä tietää että satuttaminen on kiellettyä. Kyse on vain siitä, että kun hän hermostuu niin hän aina sekunnissa satuttaa muita VAIKKA tietää oikein hyvin että niin ei saa tehdä ja siitä seuraa toruminen ja poisvienti. Ap
Joo, minä muotoilin vähän huonosti. Tarkoitin sitä, että lapsi tietää sen olevan kiellettyä ja tekee silti. Silloin en enää huomioi lasta sanoittamalla syitä ja seurauksia ja kunkin osapuolen tunteita, vaan lyöjä saa kiellon ja jää huomiotta, kun muut jatkavat rauhassa leikkiään. Itkuhan siitä tulee ja harmi, mutta se on ok. Sinne sitten pääsee vähän päästä uudelleen kokeilemaan, josko sääntö muistuisi jo mieleen.
Tuollaisessa tilanteessa noin varmaan voikin toimia, mutta meillä tilanteet yleensä erilaisia:
1. Lapsi suuttuu kun pöydässä ei olekaan jotain tiettyä ruokaa. Heittää sekunnissa lautasen päin seinää tai jonkun ihmisen päätä. Ei silloin toimi jos lapsi poistetaan pöydästä ja muut jatkaa syömistä, koska hänhän nimenomaan halusi pois siitä pöydästä kun ei saanut sitä mitä halusi. Ja toisaalta jos ei syö mitään niin kiukuttelee koko loppupäivän.
2. Leikin kaksin lapsen kanssa ja hän lyö minua. En voi poistaa lasta muualle ja jatkaa itse leikkimistä rauhassa, koska minun on pakko mennä vahtimaan että lapsi ei satuta siellä muualla itseään.
3. Puree minua yllättäen ulkona täysiä käteen, koska halusi mennä eri suuntaan kuin mihin meidän pitää mennä. En minä voi lasta siihen yksin jättää kiukuttelemaan ja matkaa yksin matkaa koska lapsi jää jonnekin auton alle jos en ole ihan vieressä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko liian ankara kun torun niin tiukasti satuttamisesta? Ap
Et ole.
Meidän poika oli pari kolme vuotias ja puri mua käteen.
Olin kyllä siinä hyvin kipakka ja ehdoton, että ei!
Ei ole sen koommin purrut.
Silloin päiväkerhossa oli joku poika joka puri ja luulen tuon pureminen Kokeilun tulleen meille sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni on 1v 11kk. Muutaman kuukauden ajan saanut järjettömiä raivokohtauksia kun ei olekaan saanut tehdä jotain kiellettyä, mm lyönyt sisaruksiaan, lyönyt koiria, heitellyt leluja tms.
Alussa veimme aina jäähylle pinnasänkyyn mutta nykyään pääsee sieltä kiipeämällä pois. Paikoillaan ei alistu istumaan, joten on pidettävä sylissä kiinni. Ja tämä kiinnipitäminen se vasta sen raivostuttaa: ihan tosissaan kaikin voimin yrittää tempoa pois, karjuu pelkkää raivoa (ei siis itke hätäänsä).
Raivoaa sylissä hiki päässä niin kauan että voimat loppuu, yritti siinä lässyttää ite vaikka mitä rauhoittumisesta ja kuuntelusta. Ei kuuntele mitään. Kohtaukset vievät jopa puol tuntia ja hiki tulee sekä lapselle että mulle, on nimittäin vahva ja iso lapsi ikäisekseen.
Enpä tiedä mitä muutakaan tehdä kun sanomiseen ei usko, jäähyllä ei pysy ja yrittää vain jatkaa toimintaansa silmiin katsoen, aivan kuin haastaen.
Joskus uskoo toki helpommalla ja asia ohi minuuteissa ilman kiinnipitoa mutta ehkä noin 4-5 kertaa tullut nyt tällainen totaalinen raivostuminen jostain. Aivan kamalaa aikaa mutta toivottavasti edes ohimenevää. Onko kellään muulla samoja kokemuksia??
Olen se joka aiemmin sanoi käyttäneensä pinnasänkyä miettimispaikkana.
Munkaan lapsi ei kestä ollenkaan kosketusta raivossaan, tuli parikertaa pinnasängystä raivotessaan mutta laiton silti takas ja estin eleettömästi kiipeämisen, tuijottelin muka ikkunasta ja mietin ruohonleikkausta ja lintuja.
Jotenkin lapsi vaan ite jossainvaiheessa (oisko menny viikko) tajus, että parempi raivota siellä turvallisessa pinniksessä ja lopetti kiipeämisen.
Sylissä ei vieläkään voi pitää jos edes hermostunut tai vähänkään kiukustunut, mutta osaa jo usein raivota turvallisesti niin, että voi olla jossain syrjemmässä lattialla huutamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko liian ankara kun torun niin tiukasti satuttamisesta? Ap
Et ole.
Meidän poika oli pari kolme vuotias ja puri mua käteen.
Olin kyllä siinä hyvin kipakka ja ehdoton, että ei!Ei ole sen koommin purrut.
Silloin päiväkerhossa oli joku poika joka puri ja luulen tuon pureminen Kokeilun tulleen meille sieltä.
Hyvä että teillä toimi! Meillä ei toimi vaikka karjaisisi vihaisena EI. Mutta meillä kukaan ei ole koskaan purrut eikä lyönyt lasta, ei kukaan toinen lapsi edes missään leikissä. Eikä hän ole edes mistään piirretystä koskaan nähnyt että joku löisi, koska meillä ei katsota telkkaria. Ap
Alue: Aihe vapaa
Minun lapseni on 1v 11kk. Muutaman kuukauden ajan saanut järjettömiä raivokohtauksia kun ei olekaan saanut tehdä jotain kiellettyä, mm lyönyt sisaruksiaan, lyönyt koiria, heitellyt leluja tms.
Alussa veimme aina jäähylle pinnasänkyyn mutta nykyään pääsee sieltä kiipeämällä pois. Paikoillaan ei alistu istumaan, joten on pidettävä sylissä kiinni. Ja tämä kiinnipitäminen se vasta sen raivostuttaa: ihan tosissaan kaikin voimin yrittää tempoa pois, karjuu pelkkää raivoa (ei siis itke hätäänsä).
Raivoaa sylissä hiki päässä niin kauan että voimat loppuu, yritti siinä lässyttää ite vaikka mitä rauhoittumisesta ja kuuntelusta. Ei kuuntele mitään. Kohtaukset vievät jopa puol tuntia ja hiki tulee sekä lapselle että mulle, on nimittäin vahva ja iso lapsi ikäisekseen.
Enpä tiedä mitä muutakaan tehdä kun sanomiseen ei usko, jäähyllä ei pysy ja yrittää vain jatkaa toimintaansa silmiin katsoen, aivan kuin haastaen.
Joskus uskoo toki helpommalla ja asia ohi minuuteissa ilman kiinnipitoa mutta ehkä noin 4-5 kertaa tullut nyt tällainen totaalinen raivostuminen jostain. Aivan kamalaa aikaa mutta toivottavasti edes ohimenevää. Onko kellään muulla samoja kokemuksia??