Miten hitossa ihmiset pääsevät ilman meriittejä tosi näkyviin asemiin?

Ap, tiedätkö tarkalleen ko. henkilöiden tutkintojen arvosanat, työhistorian vastuualueineen, vapaa-ajan harrastuneisuuden, työnantajien tarjoamat lisäkoulutukset ynnä muut? Joissain tilanteissa työantaja saattaa velvoittaa puhumaan jostakin asiasta markkinoinnin vuoksi, minkä jälkeen nimi jää toimittajien mieleen. Ei ole aina tarkoitushakuista tämä julkisuus.

Kuka tahansa halukas voi olla "asiantuntija" ja tyrkkiä myös itse itsensä julkisuuteen. Esimerkiksi jotkut järjestöjen työntekijä soittelee ihan itse ja kysyy, että voisko tehdä vähän juttua kun olen nyt huolestunut siitä ja tästä ja tuosta...tyyliin koirien jättämisestä autoon tai aborttien määrän lisääntymisestä. Kun tätä tekee jonkin aikaa, aina saman aiheen ympäriltä kysytään sitten se "asiantuntija kommentti". 

Tämä ei ole mitenkään vaikeaa ja sellaisia linssiluteita, joilla ei ole oikeasti mitään asiaa, on todellisuudessa varsin vähän. Eli kourallinen "asiantuntijoita" päätyy esille. Syy on ihan se oma tyrkkyys. Monet asiantuntijat, kuten vaikka joku järjestötyöntekijä, eivät ole siinä mielessä kuitenkaan tärkeitä, että heidän sanomiasiaan oikeasti kuunnellaan ja kuuntelijat vaatisi oikeaa asiantuntemusta. 

Esimerkkinä Hannu Lauerma. Pitää todella kalliita luentoja ja antaa todella äkkinäisiä lausuntoja iltapäivälehtiin. Vastaavaa ei kuitenkaan aihepiirissä ole, joten Hannulta asina kysytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisuuteen päätyy yleensä sellaiset jotka on hyviä esiintyjiä ja olemukseltaan jotenkin sopivia sellaiseen edustamiseen. Pieni julkisuustyrkkyyskään ei haittaa. Eikä siinä ole mitään vikaa, kunhan ovat kuitenkin sen verran päteviä etteivät ihan mitä sattuu höpise. 

Ainakin omalla alalla esiintyy yleensä pikkupomot tai keskinkertaiset mutta supliikit asiantuntijat, kovimmat tekijät tekee hiljaa kopeissaan.

Juuri tuollaista. Itse en vain kehtaisi esiintyä jonain "tekoälyn visionäärinä" tietämättä asiasta yhtään mitään. Eli onko jokin liioiteltu röyhkeys ja itseluottamus se salaisuus? 

On. Huippuasiantuntijat eivät yleensä edes viitsi olla tuollaisia esiintyviä apinoita.

Tunnen erään kansainvälisissä töissä olevan suomalaisen huippuasiantuntijan. Hän ei haluaisi olla julkisuudessa, mutta hän on työnsä vuoksi siellä pakosta.

Sama täällä. Tunnen ihmisiä, joille tulee tosi paljon haastattelupyyntöjä, mutta eivät halua olla julkisuudessa. 

Mutta miksi joku haluaa? Mitä hyötyä siitä on? 

No joku julkisuustyrkky nauttii julkisena olemisesta ja uskoo saavansa sen myötä lisää työtarjouksia. Toisten taas on työnsä puolesta pakko tulla kommentoimaan, kun jonkun siellä pitää meitä edustaa. Tai mikäli on tutkija, on oltava esillä, jotta saa lisää näkyvyyttä, apurahoja, projektimahdollisuuksia.

Näkeehän sen, ettei edes kirjailijoilla mene lujaa pelkän kirjamyynnin perusteella, kun pitää naamaa pitää koko ajan esillä tusinaohjelmissa, mm. Jari Tervo tai Tuomas Kyrö.

Ja mikä asiantuntija se Tuomas Enbuskekaan oikein on?

Tuomas Enbuske on hyvä esimerkki. Tai Alf Rehn. Tai se yksi entinen radiopersoona, mikä se nyt on? Nykyään kaikkialla puhumassa.

Onko se se Aitolehden Hunks-exä Esko Eerikäinen?

Yksi omituisimpia julkisuuden ikihaastateltavia on se Onnellisuusfilosofi Frank Martela. En ymmärrä, miksi hän joutuu aina haastatelluksi. Hankala saada selvää puheestaan (eihän hän sille tietenkään mitään voi), eikä ketään muuta onnellisuustutkijaa ole olemassa?

Vai onko hän sitä Martelan toimistokalustesukua? Rikkaana on helppo tutkiskella ja pohtia onnellisuutta...

Tästä tuli mieleen Mikko Leppilammen ex, Emilia. Tituleerataan jostain syystä rakkaustohtoriksi, vaikka aviero takana ja kaksi lasta eri miehille. Kummastakin eronnut.

Eikö se Ensi treffit alttarilla pappikin, Kari Kanala, ole ollut kolme kertaa naimisissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisuuteen päätyy yleensä sellaiset jotka on hyviä esiintyjiä ja olemukseltaan jotenkin sopivia sellaiseen edustamiseen. Pieni julkisuustyrkkyyskään ei haittaa. Eikä siinä ole mitään vikaa, kunhan ovat kuitenkin sen verran päteviä etteivät ihan mitä sattuu höpise. 

Ainakin omalla alalla esiintyy yleensä pikkupomot tai keskinkertaiset mutta supliikit asiantuntijat, kovimmat tekijät tekee hiljaa kopeissaan.

Juuri tuollaista. Itse en vain kehtaisi esiintyä jonain "tekoälyn visionäärinä" tietämättä asiasta yhtään mitään. Eli onko jokin liioiteltu röyhkeys ja itseluottamus se salaisuus? 

On. Huippuasiantuntijat eivät yleensä edes viitsi olla tuollaisia esiintyviä apinoita.

Tunnen erään kansainvälisissä töissä olevan suomalaisen huippuasiantuntijan. Hän ei haluaisi olla julkisuudessa, mutta hän on työnsä vuoksi siellä pakosta.

Sama täällä. Tunnen ihmisiä, joille tulee tosi paljon haastattelupyyntöjä, mutta eivät halua olla julkisuudessa. 

Mutta miksi joku haluaa? Mitä hyötyä siitä on? 

No joku julkisuustyrkky nauttii julkisena olemisesta ja uskoo saavansa sen myötä lisää työtarjouksia. Toisten taas on työnsä puolesta pakko tulla kommentoimaan, kun jonkun siellä pitää meitä edustaa. Tai mikäli on tutkija, on oltava esillä, jotta saa lisää näkyvyyttä, apurahoja, projektimahdollisuuksia.

Näkeehän sen, ettei edes kirjailijoilla mene lujaa pelkän kirjamyynnin perusteella, kun pitää naamaa pitää koko ajan esillä tusinaohjelmissa, mm. Jari Tervo tai Tuomas Kyrö.

Ja mikä asiantuntija se Tuomas Enbuskekaan oikein on?

Tuomas Enbuske on hyvä esimerkki. Tai Alf Rehn. Tai se yksi entinen radiopersoona, mikä se nyt on? Nykyään kaikkialla puhumassa.

Onko se se Aitolehden Hunks-exä Esko Eerikäinen?

Yksi omituisimpia julkisuuden ikihaastateltavia on se Onnellisuusfilosofi Frank Martela. En ymmärrä, miksi hän joutuu aina haastatelluksi. Hankala saada selvää puheestaan (eihän hän sille tietenkään mitään voi), eikä ketään muuta onnellisuustutkijaa ole olemassa?

Vai onko hän sitä Martelan toimistokalustesukua? Rikkaana on helppo tutkiskella ja pohtia onnellisuutta...

Tästä tuli mieleen Mikko Leppilammen ex, Emilia. Tituleerataan jostain syystä rakkaustohtoriksi, vaikka aviero takana ja kaksi lasta eri miehille. Kummastakin eronnut.

Eikö se Ensi treffit alttarilla pappikin, Kari Kanala, ole ollut kolme kertaa naimisissa?

Tätä Emiliaa olen monet kerrat ihmetellyt.. Millä meriitellä se on taas telkkarissa puhumassa p*skaa? :D Kai se tarve olla esillä on niin suuri, että sitä sitten suostuu lähes mihin vaan?

Hyviä pointteja täällä, ja kaikki nuo voi vaikuttaa yhdessä tai erikseen. Suhteet, verkostoituminen, esiintymistyyli, ulkonäkö, se miten paljon itseään tuo esiin.

Se mitä itse haluan sanoa on, että jos nyt joku haluaa julkisuuteen, ja on oikeasti huippuasiantuntija jossain, niin voi olla hyvät mahdollisuudet sinne päästä, ilman suhteita ja muutakin. Itse ainakin heti tietäisin miten lähtisin asiaa edistämään, jos menisin niin sekaisin että haluaisin julkisuuteen. Sometilit tulille ja aktiivista kommentointia kaikkeen alaa koskevaan HS kommenttiosiossa, Twitterissä, ehkä blogi pystyyn. Pyrkisin myös tapaamaan oikeanlaisia ihmisiä ja verkostoitumaan heihin, kävisin ahkerasti kaikenlaisissa teknologiapäivissä ja konferensseissa, vaikka ne olisivat sisällöltään aika tyhjänpäiväisiäkin, vain tavatakseni ihmisiä ja saadakseni heihin yhteyksiä. Ehkä tarjoutuisin pitämään esityksenkin jostain, niin saisin itseäni esiin.

Vierailija kirjoitti:

Hyviä pointteja täällä, ja kaikki nuo voi vaikuttaa yhdessä tai erikseen. Suhteet, verkostoituminen, esiintymistyyli, ulkonäkö, se miten paljon itseään tuo esiin.

Se mitä itse haluan sanoa on, että jos nyt joku haluaa julkisuuteen, ja on oikeasti huippuasiantuntija jossain, niin voi olla hyvät mahdollisuudet sinne päästä, ilman suhteita ja muutakin. Itse ainakin heti tietäisin miten lähtisin asiaa edistämään, jos menisin niin sekaisin että haluaisin julkisuuteen. Sometilit tulille ja aktiivista kommentointia kaikkeen alaa koskevaan HS kommenttiosiossa, Twitterissä, ehkä blogi pystyyn. Pyrkisin myös tapaamaan oikeanlaisia ihmisiä ja verkostoitumaan heihin, kävisin ahkerasti kaikenlaisissa teknologiapäivissä ja konferensseissa, vaikka ne olisivat sisällöltään aika tyhjänpäiväisiäkin, vain tavatakseni ihmisiä ja saadakseni heihin yhteyksiä. Ehkä tarjoutuisin pitämään esityksenkin jostain, niin saisin itseäni esiin.

Siinä on vain se, että sitten jos käyttäisit aikasi tuohon, niin se huippuasiantuntijuus rapistuisi nopeasti. Koska se vaatii sen 120% ajan investoinnin, ainakin nopeasti liikkuvilla aloilla.

En tiedä, onko minulla mitään "noita ihmisiä" vastaan. Ihmettelen pokkaa ja häpeämättömyyttä. Ja onhan se toisaalta myös haitallista, että parhaimman tiedon sijaan julkisuuteen päätyy epämääräistä roskaa. Itse kun uskon meritokratiaan. Ja hämmästyn yhä uudestaan siitä, miten iso ero siinä on, ketkä oikeasti ovat menestyneitä urallaan myös kansainvälisesti ja ketkä ovat niitä alan pikkujulkkiksia Suomessa.

Mutta kai siitä pitää ottaa itse opiksi se, että pitää vain olla röyhkeä ja häpeämätön. Eikä pelästyä kritiikkiä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisuuteen päätyy yleensä sellaiset jotka on hyviä esiintyjiä ja olemukseltaan jotenkin sopivia sellaiseen edustamiseen. Pieni julkisuustyrkkyyskään ei haittaa. Eikä siinä ole mitään vikaa, kunhan ovat kuitenkin sen verran päteviä etteivät ihan mitä sattuu höpise. 

Ainakin omalla alalla esiintyy yleensä pikkupomot tai keskinkertaiset mutta supliikit asiantuntijat, kovimmat tekijät tekee hiljaa kopeissaan.

Juuri tuollaista. Itse en vain kehtaisi esiintyä jonain "tekoälyn visionäärinä" tietämättä asiasta yhtään mitään. Eli onko jokin liioiteltu röyhkeys ja itseluottamus se salaisuus? 

On. Huippuasiantuntijat eivät yleensä edes viitsi olla tuollaisia esiintyviä apinoita.

Tunnen erään kansainvälisissä töissä olevan suomalaisen huippuasiantuntijan. Hän ei haluaisi olla julkisuudessa, mutta hän on työnsä vuoksi siellä pakosta.

Sama täällä. Tunnen ihmisiä, joille tulee tosi paljon haastattelupyyntöjä, mutta eivät halua olla julkisuudessa. 

Mutta miksi joku haluaa? Mitä hyötyä siitä on? 

No joku julkisuustyrkky nauttii julkisena olemisesta ja uskoo saavansa sen myötä lisää työtarjouksia. Toisten taas on työnsä puolesta pakko tulla kommentoimaan, kun jonkun siellä pitää meitä edustaa. Tai mikäli on tutkija, on oltava esillä, jotta saa lisää näkyvyyttä, apurahoja, projektimahdollisuuksia.

Näkeehän sen, ettei edes kirjailijoilla mene lujaa pelkän kirjamyynnin perusteella, kun pitää naamaa pitää koko ajan esillä tusinaohjelmissa, mm. Jari Tervo tai Tuomas Kyrö.

Ja mikä asiantuntija se Tuomas Enbuskekaan oikein on?

Tuomas Enbuske on hyvä esimerkki. Tai Alf Rehn. Tai se yksi entinen radiopersoona, mikä se nyt on? Nykyään kaikkialla puhumassa.

Onko se se Aitolehden Hunks-exä Esko Eerikäinen?

Yksi omituisimpia julkisuuden ikihaastateltavia on se Onnellisuusfilosofi Frank Martela. En ymmärrä, miksi hän joutuu aina haastatelluksi. Hankala saada selvää puheestaan (eihän hän sille tietenkään mitään voi), eikä ketään muuta onnellisuustutkijaa ole olemassa?

Vai onko hän sitä Martelan toimistokalustesukua? Rikkaana on helppo tutkiskella ja pohtia onnellisuutta...

Tästä tuli mieleen Mikko Leppilammen ex, Emilia. Tituleerataan jostain syystä rakkaustohtoriksi, vaikka aviero takana ja kaksi lasta eri miehille. Kummastakin eronnut.

Eikö se Ensi treffit alttarilla pappikin, Kari Kanala, ole ollut kolme kertaa naimisissa?

Tätä Emiliaa olen monet kerrat ihmetellyt.. Millä meriitellä se on taas telkkarissa puhumassa p*skaa? :D Kai se tarve olla esillä on niin suuri, että sitä sitten suostuu lähes mihin vaan?

Toinen on Maaret Kallio.

Suomessa on niin pienet piirit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyviä pointteja täällä, ja kaikki nuo voi vaikuttaa yhdessä tai erikseen. Suhteet, verkostoituminen, esiintymistyyli, ulkonäkö, se miten paljon itseään tuo esiin.

Se mitä itse haluan sanoa on, että jos nyt joku haluaa julkisuuteen, ja on oikeasti huippuasiantuntija jossain, niin voi olla hyvät mahdollisuudet sinne päästä, ilman suhteita ja muutakin. Itse ainakin heti tietäisin miten lähtisin asiaa edistämään, jos menisin niin sekaisin että haluaisin julkisuuteen. Sometilit tulille ja aktiivista kommentointia kaikkeen alaa koskevaan HS kommenttiosiossa, Twitterissä, ehkä blogi pystyyn. Pyrkisin myös tapaamaan oikeanlaisia ihmisiä ja verkostoitumaan heihin, kävisin ahkerasti kaikenlaisissa teknologiapäivissä ja konferensseissa, vaikka ne olisivat sisällöltään aika tyhjänpäiväisiäkin, vain tavatakseni ihmisiä ja saadakseni heihin yhteyksiä. Ehkä tarjoutuisin pitämään esityksenkin jostain, niin saisin itseäni esiin.

Siinä on vain se, että sitten jos käyttäisit aikasi tuohon, niin se huippuasiantuntijuus rapistuisi nopeasti. Koska se vaatii sen 120% ajan investoinnin, ainakin nopeasti liikkuvilla aloilla.

Tämä on ihan totta, muutama vuosi tuota niin en olisi ainakaan käytännön osaaja enää, vaan juuri niitä varmaan ap:nkin tarkoittamia "keskitason tyyppejä" joka kyllä pitäisin itseni jollain tasolla kärryillä alani kehityksestä, mutta en varmasti olisi huippujen joukossa enää. Ehkä tämä on yksi syy, miksi harvoin ne kaikkein huipuimmat osaajat on julkisuudessa - koska julkisuus vaatii niin paljon omanlaistaan metatyötä, että se vie ajan syvältä omaan alaan perehtyneisyydeltä?

Minä en sinänsä kyllä osaa nähdä tätä kovin pahana ongelmana edes. Olen tehnyt alani hommia yli 20 vuotta. Jos nyt olisin huippuasiantuntija, jonka kriittisetkin huolisivat kommentoimaan alani asioita, ja alkaisin tunkea julkisuuteen, niin ehkä kävisi noin että osaaminen pinnallistuisi, mutta ehkä laaja-alaistuisi. Enkä olisi enää huippujen huippuja. Mutta mitä sitten? Kyllä se pitkä kokemus tiettyä näkemystä antaa, niin että luultavasti olisin eläkeikään asti useimpien mielestä ihan jees, kunhan tosiaan edes pintatasolla pysyisin alan kehityksessä kärryillä niin etttei mene sormi suuhun kun joku pyytää kannanottoa johonkin asiaan jota ei vielä ollut silloin, kun vielä tein enemmän käytännön töitä kun puhetöitä.

Eräs tuntemani tyrkky narsisti haluaa hyödyntää kaikkia mahdollisuuksiaan, että pääsisi lehteen tai telkkaan. Esittää (valehtelee) olevansa joka asian osaaja sometileillään ja omalla nettisivullaan. Leuhkii ohimennen tuttavillaan ja suhteillaan. Oikeasti kaveeraa kaikkien puolituttujen ja tuntemattomien kanssa kuin paraskin ystävä ja samalla kerjää (ottaa) siinä siivellä kaiken hyödyn irti. Todellinen pyrkyri, kyllä hyödynnettävät sen todennäköisesti huomaavat.

Kaiken kaikkiaan todella ärsyttävä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisuuteen päätyy yleensä sellaiset jotka on hyviä esiintyjiä ja olemukseltaan jotenkin sopivia sellaiseen edustamiseen. Pieni julkisuustyrkkyyskään ei haittaa. Eikä siinä ole mitään vikaa, kunhan ovat kuitenkin sen verran päteviä etteivät ihan mitä sattuu höpise. 

Ainakin omalla alalla esiintyy yleensä pikkupomot tai keskinkertaiset mutta supliikit asiantuntijat, kovimmat tekijät tekee hiljaa kopeissaan.

Juuri tuollaista. Itse en vain kehtaisi esiintyä jonain "tekoälyn visionäärinä" tietämättä asiasta yhtään mitään. Eli onko jokin liioiteltu röyhkeys ja itseluottamus se salaisuus? 

Liioiteltu röyhkeys ja itseluottamus ovat kaikki kaikessa työelämässä. Jos noita avuja ei löydy niin kovakin osaaja jää ilman paikkaa.

Toisaalta ei tuokaan ole totta. Yleensä tulee jossain vaiheessa vastaan se, milloin pitää todistaa että oikeasti osaa jotain eikä vain puhua. Ja siihen se tie tyssää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisuuteen päätyy yleensä sellaiset jotka on hyviä esiintyjiä ja olemukseltaan jotenkin sopivia sellaiseen edustamiseen. Pieni julkisuustyrkkyyskään ei haittaa. Eikä siinä ole mitään vikaa, kunhan ovat kuitenkin sen verran päteviä etteivät ihan mitä sattuu höpise. 

Ainakin omalla alalla esiintyy yleensä pikkupomot tai keskinkertaiset mutta supliikit asiantuntijat, kovimmat tekijät tekee hiljaa kopeissaan.

Juuri tuollaista. Itse en vain kehtaisi esiintyä jonain "tekoälyn visionäärinä" tietämättä asiasta yhtään mitään. Eli onko jokin liioiteltu röyhkeys ja itseluottamus se salaisuus? 

Liioiteltu röyhkeys ja itseluottamus ovat kaikki kaikessa työelämässä. Jos noita avuja ei löydy niin kovakin osaaja jää ilman paikkaa.

Jaa-a, en allekirjoita ihan tätä. Ei sellaista törkeää pyrkyryyttä tai röyhkeyttä aina palkita. Jos on fiksu pomo, niin tällainen tyhjä tynnyri jää kolisemaan yksinään. Kyllä se röyhkeäkin saa nokilleen.

Valtiolla poliittiset virkanimitykset. Karua touhua, nähty on. Nythän koronakriisi paljasti muutaman valtion puljun johtoportaan osaamattomuuden omalla alallaan. Normi oloissa saavat puljata isolla palkalla siellä omiaan. Joopa joo.

Sukutausta. Itse sanon, että tämä on keskeisin selittävä tekijä. Silloin tuntee oikealla tavalla oikeat ihmiset, jotka auttavat eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisuuteen päätyy yleensä sellaiset jotka on hyviä esiintyjiä ja olemukseltaan jotenkin sopivia sellaiseen edustamiseen. Pieni julkisuustyrkkyyskään ei haittaa. Eikä siinä ole mitään vikaa, kunhan ovat kuitenkin sen verran päteviä etteivät ihan mitä sattuu höpise. 

Ainakin omalla alalla esiintyy yleensä pikkupomot tai keskinkertaiset mutta supliikit asiantuntijat, kovimmat tekijät tekee hiljaa kopeissaan.

Juuri tuollaista. Itse en vain kehtaisi esiintyä jonain "tekoälyn visionäärinä" tietämättä asiasta yhtään mitään. Eli onko jokin liioiteltu röyhkeys ja itseluottamus se salaisuus? 

Liioiteltu röyhkeys ja itseluottamus ovat kaikki kaikessa työelämässä. Jos noita avuja ei löydy niin kovakin osaaja jää ilman paikkaa.

Toisaalta ei tuokaan ole totta. Yleensä tulee jossain vaiheessa vastaan se, milloin pitää todistaa että oikeasti osaa jotain eikä vain puhua. Ja siihen se tie tyssää.

Oman näkemykseni mukaan kun pääsee tietylle tasolle, niin osaamista ei enää kukaan kehtaa kyseenalaistaa, oli sitä tai ei. Tyylipuhdas versio keisarin uusista vaatteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyviä pointteja täällä, ja kaikki nuo voi vaikuttaa yhdessä tai erikseen. Suhteet, verkostoituminen, esiintymistyyli, ulkonäkö, se miten paljon itseään tuo esiin.

Se mitä itse haluan sanoa on, että jos nyt joku haluaa julkisuuteen, ja on oikeasti huippuasiantuntija jossain, niin voi olla hyvät mahdollisuudet sinne päästä, ilman suhteita ja muutakin. Itse ainakin heti tietäisin miten lähtisin asiaa edistämään, jos menisin niin sekaisin että haluaisin julkisuuteen. Sometilit tulille ja aktiivista kommentointia kaikkeen alaa koskevaan HS kommenttiosiossa, Twitterissä, ehkä blogi pystyyn. Pyrkisin myös tapaamaan oikeanlaisia ihmisiä ja verkostoitumaan heihin, kävisin ahkerasti kaikenlaisissa teknologiapäivissä ja konferensseissa, vaikka ne olisivat sisällöltään aika tyhjänpäiväisiäkin, vain tavatakseni ihmisiä ja saadakseni heihin yhteyksiä. Ehkä tarjoutuisin pitämään esityksenkin jostain, niin saisin itseäni esiin.

Siinä on vain se, että sitten jos käyttäisit aikasi tuohon, niin se huippuasiantuntijuus rapistuisi nopeasti. Koska se vaatii sen 120% ajan investoinnin, ainakin nopeasti liikkuvilla aloilla.

Tämä on ihan totta, muutama vuosi tuota niin en olisi ainakaan käytännön osaaja enää, vaan juuri niitä varmaan ap:nkin tarkoittamia "keskitason tyyppejä" joka kyllä pitäisin itseni jollain tasolla kärryillä alani kehityksestä, mutta en varmasti olisi huippujen joukossa enää. Ehkä tämä on yksi syy, miksi harvoin ne kaikkein huipuimmat osaajat on julkisuudessa - koska julkisuus vaatii niin paljon omanlaistaan metatyötä, että se vie ajan syvältä omaan alaan perehtyneisyydeltä?

Minä en sinänsä kyllä osaa nähdä tätä kovin pahana ongelmana edes. Olen tehnyt alani hommia yli 20 vuotta. Jos nyt olisin huippuasiantuntija, jonka kriittisetkin huolisivat kommentoimaan alani asioita, ja alkaisin tunkea julkisuuteen, niin ehkä kävisi noin että osaaminen pinnallistuisi, mutta ehkä laaja-alaistuisi. Enkä olisi enää huippujen huippuja. Mutta mitä sitten? Kyllä se pitkä kokemus tiettyä näkemystä antaa, niin että luultavasti olisin eläkeikään asti useimpien mielestä ihan jees, kunhan tosiaan edes pintatasolla pysyisin alan kehityksessä kärryillä niin etttei mene sormi suuhun kun joku pyytää kannanottoa johonkin asiaan jota ei vielä ollut silloin, kun vielä tein enemmän käytännön töitä kun puhetöitä.

Tämä kommentti kertoo kaiken olennaisen.

Vierailija kirjoitti:

Sukutausta. Itse sanon, että tämä on keskeisin selittävä tekijä. Silloin tuntee oikealla tavalla oikeat ihmiset, jotka auttavat eteenpäin.

Sukutausta näkyy varsinkin pienillä paikkakunnilla ja pikkukaupungeissa. Miksei isommissakin. Politiikassa ja muissa bisneskuvioissa on suvusta ollut hyötyä aina.

Ja samat koulut käyneet verkostoituvat jo kouluaikana keskenään. Miksiköhän esim. ruotsinkieliset koulut eivät edelleenkään halua, että suomenkieliset olisivat edes samoissa koulutiloissa? Ja aina painotetaan sitä, ettei suomenkieliset osaa ruotsia eivätkä sitä edes opi millään, kun on niin hankala kieli (silti opiskelemme sitä 6-7 vuotta).

Minusta tässä on kyse omista eduista huolehtimisesta. Pelätään, että väärä väki tulee omille apajille.

Mun mies on ehkä tuollainen. Hänen salaisuus on oikean syntyperän ja opiskeluaikana luotujen verkostojen yhdistelmä. Mies on varakkaasta suomenruotsalaisesta suvusta, isä ison yrityksen toimitusjohtaja. Tarkoittaa että jo perheensä kautta tuntee monenlaista väkeä, pääsee kontakteihiin kiinnostavien ihmisten kanssa ties missä rapujuhlissa sun muissa. Lisäksi mieheni on äärimmäisen ekstrovertti ja energinen. Opiskelijana hän siksi loi valtavasti suhteita tuleviin kollegoihin, kaljatuopin äärellä pääosin mutta kuitenkin. Hakeutui kaikenlaisiin yhdistyksiin myös jo opiskeluaikana, siis omaan alaan liittyviin. Ja sitä kautta tuli eka julkisuuskin sitten, jo ennen maisteriksi valmistumista edes.

Olemme samalla alalla mieheni kanssa, ja jos ihan käytännön osaamisesta puhutaan, molemmat myöntää että minä olen se kovempi osaaja. Häntä ei edes kiinnostaisi asia niin yksityiskohtaisella ruohonjuuritasolla. Hän on mieluummin ideoija, edustaja, innovoija, aloittaja ja promoottori kuin käytännön tekijä. Se sopii hänen luonteelleen siinä missä yksinäinen asiantuntijatyö ruohonjuuritasolla sopii minulle. Voisin hyvin kuvitella että hänestä joku kirjoittaisi tämäntapaisen kirjoituksen kuin tämä ap:n aloitus. Että mitä tuokin maaninen höpöttäjä tekee julkisuudessa aina päätään aukomassa kun ei ole muuta kuin puhemies, ja paljon kovempia osaajia on ties kuinka paljon. Mutta eipä niitä asiaosaajia ole julkisuuteen tulossa, harvoin kotoa tullaan hakemaan ja jotkut ei halua julkisuuteen vaikka tosiaan otettaisiin suoraan yhteyttä ilman omaa aloitettakin. Ja toisaalta minä ainakin näen että myös noita mieheni kaltaisia tyyppejä tarvitaan, eikä he ole mitään härskejä huijareita. He on aidosti innostuneita alastaan ja työstään, mutta ovat parempia ideoimaan, puhumaan ja innovoimaan kuin vääntämään ehkä suurelta osin pitkästyttäviäkin projekteja loppuun.

Katainen, lyhyt matematiikka 6. Tirsk.

Vierailija kirjoitti:

Katainen, lyhyt matematiikka 6. Tirsk.

Tämä nyt on jo ihan älytöntä että joku teiniaikainen vainoaa ihmistä loppuelämän. Siihen voi olla syynä pelkkä teini-iän huono koulumotivaatio tai tunne-elämän vaikeudetkin. Mullakin meni lukio ihan penkin alle noista syistä. Kun en ole julkisuudessa, onneksi se ei ketään kiinnosta vaan akateemiset loppututkintoni ja näyttöni työstä sen jälkeen. Mutta varmaan jos menisin politiikkaan, niin olisin myös lyhyt matematiikka, tirsk. B:n paperit, tirsk.