Meillä oli pojan rippijuhlat, hän sai lahjaksi
valokuvakehyksen, joka oli ostettu kultasepän liikkeen poistopisteestä.
Hintalappu oli jäänyt paikoilleen, 20€ ja lahja oli kimppalahja kahdeksalta henkilöltä.
Siinä vaiheessa vähän harmitti, juhlien järjestäminen on aika kallista.
Kommentit (67)
Sinänsä kehys on minusta ok lahja, varmaan tarkoitus oli laittaa rippikuva siihen mutta lahjan vähäinen arvo noin isolle porukalle ja huolimaton paketointi hintalappuineen oli tökeröä ja epäkunnioittavaa juhlan luonnetta kohtaan. Me saimme miehen suvulta (läheltä Laihiaa ;) 20 kimppalahjana lapsen ristiäislahjaksi isolta joukolta. Nauratti kyllä. Itse viedään tuliaisinakin kukkakimppu ja jotain pientä joka on rahalliselta arvoltaan samaa luokkaa. Siis kahdestaan kun käydään eikä ole edes juhlia. Kukin tavallaan.
Suomalaiset on niin juntteja ja pihejä lahjojen suhteen. Tunnen suurta myötähäpeää kehysjengiä kohtaan. Täällä ei todellakaan ole sisäistetty lahjojen ideaa ja vaan todella röyhkeä tai sitten tyhmä vie tollasia lahjoja.
En lukenut kaikkia vastauksia, mutta mä en ole ikinä ymmärtänyt että lahjojen arvollako kustannetaan juhlat?
Niissä juhlissa joissa itse olen ollut ja joita itse olen järkännyt niin ova pidetty ihan sen takia että saadaan juhlittua sitä ihmistä. Nähdään sukulaisia ja tuttavia.
Sellanenkin asia vielä että joillakin saattaa olla useat juhlat kesän aikana. Ei todellakaan ole varaa laittaa isoja summia lahjaan.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 10:06"]
Lahjahevosen suuhun ei katsota.
[/quote]
Typerä suomalainen nöyristelysanonta. Ja kannattaa muuten katsoa sinne hevosen suuhun :) oli muuten aikoinaan ihan tapana viedä puolikuollut koni josta lähinnä vasn kuluja naspuripitäjään köyhille riesaks. Siellä sitten nöyrinä hyppivät, kun saivat lahjan. Tosin siitä ei ollu muuta kuin kuluja...
Suomalainen pikkunousukas on kautta aikain heitellyt ylpeyksissään jämiä köyhille. Ja niistä jämistä on sitten pitäny olla kiitollinen. Pyh.
Nyt sama jatkuu lahjoissa. Mautonta.
Oliko kyse perheestä, jossa on kuusi lasta ja vain toinen vanhemmista töissä? Kyllä on pienituloiselta paljon irrottaa 20 euroa ylimääräistä kuussa, jos rahasta on jo lähtökohtaisesti pulaa. Olisiko oikeasti ollut parempi, että perhe ei olisi tullut lainkaan? Matkakustannuksetkin saattavat olla isot.
jos kyse on kuitenkin aikuisista ihmisistä, niin lahja on nolo. Serkkuni meni naimisiin, ja minä ja siskoni olimme tulottomia opiskelijoita tuolloin. Ostimme sitten lahjalistalta 70 euron arvoisen lahjan ja otimme avopuolisot mukaan. Vähän mietitytti, mentiinkö liian halvalla, mutta toiset serkkumme 5 kpl ostivat kimppalahjaksi 30 euron arvoiset aterimet, lahjaan mukaan tuli kolme avopuolisoa ja viisi lasta ja kaikki aikuiset olivat hyväpalkkaisia ja työelämässä. Eivätkä lainkaan hävenneet vaan olivat tyytyväisiä, kun olivat ehtineet varata lahjalistan halvimman lahjan.
Lahjan arvo ei ole tärkein mutta syytä olisi miettiä, onko lahja saajalle mieluinen. On myös noloa olla pihi, vaikka syytä ei ole. No, saapa siten sen pihin leiman muiden silmissä.
No musta vaikuttaa että oli tahallaan jätettty hintalappu.... :/ Pienihän tuo summa kieltämättä oli per henkilö, jos kaikki tienaavia ihmisiä? Mitä tuo kimppalahja kahdeksalta henkilöltä tarkoitti? Oliko perhe jossa 5 lasta? En silti kannata tätä käsi pitkällä-kulttuuria, lahja on aina lahja, ei avustus tai velvollisuus. Lahjojen takia ei kannata juhlia järjestää. Pyyhitään sillä etiketillä *piip*. Ymmärrän kyllä jos ei ole rahaa, ei siinä kuule paljon naurata, varsinkin kun on monella perheellä usemmat rippijuhlat ja häät kesässä, joihin pitää koko perheelle vaatteet olla. Monesti juhlat kauempana, matkat ja yöpymisetkin maksaa. Siinä pitäisi elääkkin, ei se teidän kermakakku kauaa vatsaa täytä. Monella on tiukkaa muutenkin, ilman näitä ylimääräisiä menoja.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 10:48"]

Siis perhe ja KUUSI lasta.
Joskus ärsyttää ja tuntuu pelkältä rahanpenäämiseltä kutsu juhliin, kun ei muuten olla tekemisissä. Miksi ihmeessä kutsutaan, kun ei muutenkaan olla juuri tekemisissä tai ainakaan lapsen kanssa vaan äidin tuttu. Läheisille lapsille haluan ja osaan antaa lahjan.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 10:18"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 10:06"]
Lahjahevosen suuhun ei katsota.
[/quote]
Typerä suomalainen nöyristelysanonta. Ja kannattaa muuten katsoa sinne hevosen suuhun :) oli muuten aikoinaan ihan tapana viedä puolikuollut koni josta lähinnä vasn kuluja naspuripitäjään köyhille riesaks. Siellä sitten nöyrinä hyppivät, kun saivat lahjan. Tosin siitä ei ollu muuta kuin kuluja...
Suomalainen pikkunousukas on kautta aikain heitellyt ylpeyksissään jämiä köyhille. Ja niistä jämistä on sitten pitäny olla kiitollinen. Pyh.
Nyt sama jatkuu lahjoissa. Mautonta.
[/quote]
Öh, tuota, kuka tässä on nousukas ja kuka köyhä...? Lahja on lahja, ei mikään armopala. Lahja on ennen kaikkea symbolinen ele, ja perussivistykseen kuuluu olla arvostelematta lahjoja. Myöskään lahjojen rahallisesta arvosta ei kuulu puhua. Kertoo ennen kaikkea lahjansaajan huonosto itsetunnosta, että hän kokee tulleensa kyykytetyksi tai saaneensa armopaloja. Itseään arvostava henkilö vastannottaa lahjat kiitoksin eikä arvota niitä suuntaan tai toiseen.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 23:25"]
valokuvakehyksen, joka oli ostettu kultasepän liikkeen poistopisteestä.
Hintalappu oli jäänyt paikoilleen, 20€ ja lahja oli kimppalahja kahdeksalta henkilöltä.
Siinä vaiheessa vähän harmitti, juhlien järjestäminen on aika kallista.
[/quote] Aika cköyhää. Suuttuisin.
Laita kehys kiertoon. Yhteislahjaksi niille kahdeksalle vaikka jouluna.
Tosi kuiva lahja, vielä nuorelle pojalle.
Lahjoilla pitää siis voida kattaa järjestelykustannukset? Olisit laittanut sen kutsuun.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 23:29"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 23:25"]
valokuvakehyksen, joka oli ostettu kultasepän liikkeen poistopisteestä.
Hintalappu oli jäänyt paikoilleen, 20€ ja lahja oli kimppalahja kahdeksalta henkilöltä.
Siinä vaiheessa vähän harmitti, juhlien järjestäminen on aika kallista.
[/quote] Aika cköyhää. Suuttuisin.
[/quote] juhlat järjestetään lahjojen vuoksi. Ynnätään jäätiinkö tappiolle????? Aika pikkusieluista touhua.
5 ja 6 eivät ole koskaan edes kuulleet etiketistä.
Oliko lahjoittajat läheisiäkin teille tai pojalle, esim. sukulaisia? Jos kyse oli vaikka vähemmän läheisistä ihmisistä, kuten naapureista tai jomman kumman vanhemman työkavereista, niin sitten lahja olis ollut ok. Sukulaisilta aika nolo veto.
No voisi juhlijaa arvostaa sen vertaa että toisi persoonallisen oikean lahjan. vaikka ei olisi rahaa voisi silti hieman persoonallisesti hankkia. Ja se lahja maksoi vain alta 3e per henkilö, pinnallista tai ei niin se on mautonta ja etiketin vastaista. Ja mikä pahinta - inhottavaa pojalle.
Onhan tuo tökeröä. Huomasiko poika?
Ainoastaan tökeröä oli, että hintalappu oli jäänyt paikoilleen.