Meillä oli pojan rippijuhlat, hän sai lahjaksi
valokuvakehyksen, joka oli ostettu kultasepän liikkeen poistopisteestä.
Hintalappu oli jäänyt paikoilleen, 20€ ja lahja oli kimppalahja kahdeksalta henkilöltä.
Siinä vaiheessa vähän harmitti, juhlien järjestäminen on aika kallista.
Kommentit (67)
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 12:10"]
No tietenkään lahja ei ole pakollinen. Mutta vakiintunut tapa kuitenkin, ihan minkä etiketin mukaan tahansa.
Ja vaikkei ajatelisi koko etikettiä:Käytöstavat ja huomaavaisuus. Miksi mennä juhliin, jos ei halua päivänsankarille kaikkea hyvää, myös lahjan muodossa? Rahalliselta arvolta ei tarvitse olla suuri, ruusun ja kortin kanssa meille saa ianakin tulla rippilasta juhlimaan. Jos mitään ei tuo, niin ei me loukkaannuta, enemänhän se kertoo sitä vieraasta.
Tähän aloitukseen: Valokuvakehys ihan hyvä lahja, hintalapun jättäminen pieni kauneusvirhe.
[/quote]
Lahjan anto on kohteliaisuus, mutta ei pakollista. On tietenkin hieman töykeää olla antamatta lahjaa, mutta on erittäin törkeää alkaa itkeä lahjan olleen liian halpa.
Itse en todellakaan menisi juhliin, joissa jo kutsussa esitetään lahjan minimihinta. Minä haluan antaa lahjan, mutta en halua, että minulla maksatetaan haluamiaan asioita.
Toivon koko ketjun olleen provo, sillä en tosiaan ennen tiennyt, että nykyään juhlia järjestetään vain euron kuvat silmissä.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 12:02"]
Btw, teidän rahanahneiden mammojen on turha enää tuota kerjuuta pistää etiketin piikkiin:
http://www.kaikkijuhlista.fi/etiketista/kayttaytyminen
"
Lahjat
Jos olet kutsuttu vieraaksi yksityiskotiin, pieni tuliaislahja tai kukat ovat paikallaan. Tuliaislahjana pullo viiniä, suklaarasia tmv. Ennen viinipullon korvasi useimmiten kahvipaketti. Tilaisuudesta/ tuttavuusasteesta jne. riippuen tuliaislahja voi olla mitä tahansa, kirja, levy tai vaikka saunakiulu ja vihta. Lahja ei ole pakollinen, eivätkä kukatkaan. Syntymäpäiville mentäessä, niistä on kuitenkin tullut perinne. Kukat voi lähettää myös etukäteen tai vasta kiitoksena jälkikäteen. Virallisille vastaanotoille ei ole tapana viedä kukkia."
Että sillä lailla. Etiketin mukaan lahja siis ei ole edes pakollinen.
[/quote]
Tyhmä, tuossa ei puhuta juhlista vaan tavallisesta vierailusta.
Tuskin oli mikään kuusilapsinen perhe koska ap puhui nimenomaan kimppalahjasta. Jos 8 aikuista ostaa kimpassa tuollaisen lahjan niin on vähän nolo kyllä.
Sinänsä minusta on typerä ajatus että lahjojen pitäisi jotenkin kattaa uhlien järjestelykustannukset.
Sä siis laskutit lastasi juhlien järjestämisestä, vai miten lapsen saamien lahjojen arvo liittyy juhlien järjestämisen kustannuksiin?
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 11:50"]
Mitä kukaan hyötyy lahjasta, mistä tulee vain paha mieli tai lahja kaiken kaikkiaan on täysin välinpitämätön? Ihan käsittämätöntä itsekkyyttä lahjan antajalta antaa vain jotain paskaa jotta lahjanantovelvollisuus on täytetty. Silloin voi ne juhlatkin jättää väliin kun on niin vastenmielistä.
Olisi oikeasti parempi olla antamatta mitään kuin antaa jotain tarpeetonta. Jos haluaa antaa 20 euron arvoisen lahjan niin miten olisi vaikka Angry Birds -muki ennemmin kuin valokuvakehys, teinipojalle?
[/quote]
Mikäli lahjat ovat saajalleen vain paskaa, niin sitten ei varmaan kannata ottaa lahjoja vastaan?
Tässäkin on porukka varmaan miettnyt, että siinäpä on kiva kehyt, johon voisi sitten laittaa saajan rippikuvan ja näin saadaan hieno muisto. Olisiko porukan pitänyt jättää tämä ostamatta, kun ovat katsoneet hintaa ja huomanneet tämän olevan "liian halpa"?
Jos kerranlahjaksi pitäisi antaa jotain, mitä joku teini-ikäinen tarvitsee, niin silloin tietysti oivallinen lahja olisi ollut koppa kaljaa ja kartonki tupakkaa. Tähän tosin ehkä äipällä olisi ollut pienoista mutinaa.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 12:19"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 12:02"]
Btw, teidän rahanahneiden mammojen on turha enää tuota kerjuuta pistää etiketin piikkiin:
http://www.kaikkijuhlista.fi/etiketista/kayttaytyminen
"
Lahjat
Jos olet kutsuttu vieraaksi yksityiskotiin, pieni tuliaislahja tai kukat ovat paikallaan. Tuliaislahjana pullo viiniä, suklaarasia tmv. Ennen viinipullon korvasi useimmiten kahvipaketti. Tilaisuudesta/ tuttavuusasteesta jne. riippuen tuliaislahja voi olla mitä tahansa, kirja, levy tai vaikka saunakiulu ja vihta. Lahja ei ole pakollinen, eivätkä kukatkaan. Syntymäpäiville mentäessä, niistä on kuitenkin tullut perinne. Kukat voi lähettää myös etukäteen tai vasta kiitoksena jälkikäteen. Virallisille vastaanotoille ei ole tapana viedä kukkia."
Että sillä lailla. Etiketin mukaan lahja siis ei ole edes pakollinen.
[/quote]
Tyhmä, tuossa ei puhuta juhlista vaan tavallisesta vierailusta.
[/quote]
Itse en tuosta lahjan hintaa käsittelevästä etiketistä ole ikinä kuullut, enkä siitä löytänyt myös mitään tietoa. Google löysi vain keskusteluja keskustelujen perään, mutta mitään virallisempaa tietoa tästä ei löytynyt. Erikoista, eikö?
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 11:50"]
Mitä kukaan hyötyy lahjasta, mistä tulee vain paha mieli tai lahja kaiken kaikkiaan on täysin välinpitämätön? Ihan käsittämätöntä itsekkyyttä lahjan antajalta antaa vain jotain paskaa jotta lahjanantovelvollisuus on täytetty. Silloin voi ne juhlatkin jättää väliin kun on niin vastenmielistä.
Olisi oikeasti parempi olla antamatta mitään kuin antaa jotain tarpeetonta. Jos haluaa antaa 20 euron arvoisen lahjan niin miten olisi vaikka Angry Birds -muki ennemmin kuin valokuvakehys, teinipojalle?
[/quote]
Tässä on paha mieli ÄIDILLÄ, ei ilmeisestikään sillä pojalla.
http://www.kaikkijuhlista.fi/juhlista/perhejuhlat/rippijuhlat
Lahjat, kukat, onnittelut
Konfirmaation jälkeen on tapana onnitella nuorta kirkon ulkopuolella ja antaa hänelle kukat. Varsinaiset lahjat annetaan vasta kotona. Rippilahjaksi kannattaa hankkia jotain sellaista, joka jää nuorelle pysyvästi muistoksi (korut, ristiriipus, levy, kirja (esim. sivistyssanakirja). Lahjakortti on hyvä ratkaisu, jos ei tiedä nuoren toiveita. Lahjat voi asettaa lahjapöydälle kaikkien nähtäväksi. Seurakunnalla on tapana lahjoittaa rippikoulun yhteydessä nuorelle joko Raamattu, Uusi testamentti, Katekismus tai virsikirja.
Jännä. Tässäkään ei sanota mitään lahjan hinnasta. Eli ap:n lapsen lahja on etiketin mukainen. Ainakin itse käsitän kehyksen pysyväksi muistoksi.
Jospa vaan itse tienaisitte ne rahanne, niin ei tarvitse muille olla käsi ojossa. Muilla ei ole mitään velvollisuutta maksaa teidän juhlianne.
Ap, sä olet ITSE köyhä. Mä en odottele lahjoja tai rahoja juhlien järjestämiseen. Mulla on ihan omaa fyffee. Älä järjestä juhlia, jos ei ole varaa.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 09:48"]
Sinänsä kehys on minusta ok lahja, varmaan tarkoitus oli laittaa rippikuva siihen mutta lahjan vähäinen arvo noin isolle porukalle ja huolimaton paketointi hintalappuineen oli tökeröä ja epäkunnioittavaa juhlan luonnetta kohtaan. Me saimme miehen suvulta (läheltä Laihiaa ;) 20 kimppalahjana lapsen ristiäislahjaksi isolta joukolta. Nauratti kyllä. Itse viedään tuliaisinakin kukkakimppu ja jotain pientä joka on rahalliselta arvoltaan samaa luokkaa. Siis kahdestaan kun käydään eikä ole edes juhlia. Kukin tavallaan.
[/quote]
Siis saitte lapsen ristiäislahjaksi? Ja vielä nauroitte kun joltain sitten vietiin lapsi?
Kiinnostaisi tietää mikä on sellainen 8-henkinen porukka, joka kutsutaan rippijuhliin ja ostaa yhteisen lahjan. Olivatko rippilapsen ystäviä? Vai äidin työkavereita?
Ei ripillepääsy ole mikään niin iso saavutus, että niihin mitään ihmeellisempiä lahjoja pitäisi tuoda.
Yleensähän rippijuhliin kutsutaan lähimmät sukulaiset, kummit ja rippilapsen ystäviä.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 12:36"]
Kiinnostaisi tietää mikä on sellainen 8-henkinen porukka, joka kutsutaan rippijuhliin ja ostaa yhteisen lahjan. Olivatko rippilapsen ystäviä? Vai äidin työkavereita?
[/quote]
Tätä minäkin mietin, mutta eihän ap ole tainnut aloituksen jälkeen käydä täällä kommentoimassa (tai en huomannut ainakaan).
Tuskin ovat kahdeksen ihan erillistä ihmistä, ts. joukossa todennäköisesti pariskuntia tms. joista toinen puolisko ei ehkä ole lainkaan tekemisissä ap:n kanssa.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 00:03"]
Itse meinaan laittaa ylppäri kutsuun kahden vuode4n päästä että ainoastaan rahaa lahjaksi.
[/quote]
Kannattaa laittaa summa myos, ettei tule pettymyksia.
Tarkoittaa vaan että vieraat eivät pidä sinusta saatikka pojasta, kyllähän peraukisetkin antavat läheisille ja pitämilleen parempaa kuin tuo. Kannattaa pitää välit ihmisiin, tai ehkä tämä sun ahneus on viilentänyt jo ne entuudestaan, he vain kostivat .
voi hyvä luoja.. lahjojenko takia sitä juhlitaan?! toivottavasti et sanonut pojalle mitään, ettei opi kiittämättömäksi kuten sinä. minä en saanut kummiltani rippilahjaksi mitään, pelkän kortin, eikä tullut mieleenkään valittaa! tiesin jo silloin ettei kaikkien elämäntilanne sitä salli. eikä me mitään kuluja niillä lahjoilla katettu. jos ei ole varaa pitää juhlia, voi juhlia ihan pelkän kahvin voimin. en taida itekään uskaltaa lahjoa enää ketään kun lahjaksi kelpaa vain iPadit ja timanttisormukset.
On noista rippijuhlistakin tullut ökyjuhlat..70-luvulla oli tapana keittää kakkukahvit ja vain lähisukulaiset ja kummit kutsuttiin. Meidän perheessä noudatettiin samaa linjaa, tosin meillä oli ruoka nuoremman juhlissa käytännön syistä: Suurin osa tuli vähintään tunnin ajomatkan päästä ja kirkonmenot alkoivat jo kymmeneltä. Isomman juhlat olivat iltapäivällä ja silloin oli vain kakkukahvit. No oli vähän suolaistakin kahvileipää ja pikkuleipiä, mutta ei mitään ihmeellistä.
Mutta silti, hintalapun paikoilleen jättäminen jotenkin jo vaikuttaa mielenosoitukselta. Mielenosoitus sitä vastaan, että ripille pääsyä juhlitaan noin isosti? Törkeää silti. Lahjan arvoa en menisi kuitenkaan arvostelemaan. Oma lapsi on kevään yo ja olen sanonut, että kaikki eivät tuo lahjoja ja muista ilahtua kaikesta mitä saat - siksi, kun jo aiempien vuosien kaverit ovat kehuneet miten paljon ovat saaneet rahaa. Yksi sukulainen soitti huolissaan että kelpaisiko hänen ajattelemansa lahja. Tiedän, että hänellä on rahasta tiukkaa ja tuo lahja on sellainen, joka ei maksa paljon rahaa, Minusta on ihanaa, että hän voi yleensä tulla, onneksi VR:llä on nyt näitä halpoja junalippuja lauantaisin. mutta siihen on nähty vaivaa ja lapsen makua on ajateltu ja kysytty. Luultavasti tuo lahja tulee viemään huomion ja lapseni tuntien hän tulee ilahtumaan suuresti. En kerro mikä, kun lapsikin voi lukea näitä.
Lahjan hinta on musta tässä sivuseikka, mutta itse lahja oli tosi tyhmä. Nuorelle pojalle valokuvakehys? Varmaan kuitenkin lahjassa oli käynyt niin että lahjan ostaja, yksi niistä kahdeksasta oli ostanut sen mihin hänellä oli rahaa. Muut todennäköisesti olivat vaan pyytäneet saada nimensä korttiin kun eivät olleet muistaneet koko juttua ja hintalappu oli jäänyt vahingossa.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 06:08"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 00:03"]
Itse meinaan laittaa ylppäri kutsuun kahden vuode4n päästä että ainoastaan rahaa lahjaksi.
[/quote] Siskon tytöille 200 eu ja ens vuonna kahden ystävän lapsen ylppärit ja niille laitan 50 eu plus kukat