Ehdota parannuksia viikonlopun menyymme:
Tänään :
Päivälliseksi:
Alkuruokana voikukkasalaatti mansikan, kevätsipulin ja rucolan kanssa.
Pääruokana grillattua kampelaa voissa haudutettujen herneenpalkojen kanssa.
Jälkiruokana valkosuklaamousse.
Juomana vettä, vichyä tai valkoviiniä.
Iltapalaksi hedelmiä maun mukaan; banaania, omena, vesimelonia, viinirypäleitä ja satsuumaa.
Lauantaina:
Aamiaisella tuoretta nokkosleipää, voita, tuorejuustoa, kinkkua, salaattia, tomaattia ja kurkkua. Kotitekoista viiliä. Juomana hiilihapotettua mahlaa ja kahvia.
Lounaaksi kanasalaattia ja pieniä juustopatonkeja . Juomana vichy ja vesi.
Välipalaksi kahvia ja kermalastuja.
Päivälliseksi:
Alkuruokana parsakeittoa.
Pääruokana entrecôtepihvejä, pieniä uuniperunoita ja sinihomejuustopähkinäkastike
Jälkiruokana mustikalla maustettu rahka.
Juomana vettä, vichyä, punaviiniä tai olutta.
Iltapalaksi hedelmiä maun mukaan.
Sunnuntaina
Aamiaisella välimeren pannukakkuja (täytteenä fetaa, sipulia, oliiveja ja kirsikkatomaatteja). Juomana vesi, mahlavichy tai kahvi.
Lounaaksi kermainen nokkoskeitto keitettyjen kananmunien kanssa.
Juomana vichy tai vesi.
Päivälliseksi
Alkuruoka juustoa ja melonisalsaa
Pääruokana vouhenjuustolla täyettyjä kanafileitä ja grillattuja vihanneksia.
Jälkiruokana kirpeä sobetti.
Juomana vettä, vichyä tai olutta.
Iltapalaksi jälleen hedelmiä maun mukaan.
Kommentit (62)
Täällä monet sanovat tätä snobbailuksi. :)
tässä , suluissa, on mun versio ei snobista ruoasta
Lauantaina:
Aamiaisella tuoretta nokkosleipää, voita, tuorejuustoa, kinkkua, salaattia, tomaattia ja kurkkua. Kotitekoista viiliä. Juomana hiilihapotettua mahlaa ja kahvia.
(vaasan ruispaloja/paahtoleipää, voi, arkijuusto, lauantaimakkara, kurkku. Jogurttu ja kahvi)
Lounaaksi kanasalaattia ja pieniä juustopatonkeja . Juomana vichy ja vesi.
(amerikansalaattia ja kanankoipia, paahtoleipää tai ruispaloja). juoma: vesi)
Välipalaksi kahvia ja kermalastuja.
(kahvi ja pulla)
Päivälliseksi:
Alkuruokana parsakeittoa.
Pääruokana entrecôtepihvejä, pieniä uuniperunoita ja sinihomejuustopähkinäkastike
Jälkiruokana mustikalla maustettu rahka.
Juomana vettä, vichyä, punaviiniä tai olutta.
(ei alkuruokaa, jauhelihapihvit tai lihapullat, keitetyt perunat tai muusi, ruskea kastike,
jogurtti. juomat: vesi tai maito)
Iltapalaksi hedelmiä maun mukaan.
(ruispaloja juustolla ja makkaralla)
jatkakaa te muut nuo loput ruoat "ei snobiksi".. :)
Oikeesti kuulostaa kivalta sun ruoat, ja ihan että jaksat nähdä vaivaa ja käyttää metsänantimia hyväksi!
En tykkäisi tuosta iltapalasta, en tykkää hedelmistä. Jotain proteiinipitoista iltapalalle kaipaisin