Mikä on ollut parisuhteenne pahin karikko ja kriisin paikka?

Niitä on monta... Esikoisen raskaus- ja vauva-aika, kun mies olisi halunnut mennä vielä entiseen malliin, ja jäin yksin vauvan kanssa, ja masennuin. Miehen haluttomuus minua kohtaan. Se kun mies oli eräänlaisessa suhteessa toiseen naiseen. Läheisten kuolemat...

Ihme että ollaan vielä yhdessä... Jotenkin ollaan puhumalla selvitty asioista. Mies on pyytänyt anteeksi käytöstään ja yrittänyt myös hyvittää asioita. En siltikään pidä itsestäänselvyytenä että tullaan aina olemaan yhdessä. Kommunikaatiossa vielä paljon parannettavaa. 

Ensimmäinen kriisi oli lapsettomuus, sitten seuraava, vielä isompi oli kohtukuolema. Olimme molemmat jaksamisemme äärirajoilla ja purimme pahan olon toisiimme. Oli muutenkin kiireistä ja stressaavaa aikaa, joten kanssakäymisemme alkoi olla pelkkää riitelyä ja syyttelyä. Huomasimme kuitenkin, mihin olimme ajautuneet ja saimme tilanteen vähitellen siitä korjaantumaan olemalla kiltimpiä toisillemme. Emme menneet mihinkään terapiaan, vaikka jos olisimme ajautuneet kohti eroa, olisimme kyllä sitten yrittäneet terapiatkin. Mitään pettämis- tms. tyyppisiä kriisejä meillä ei ole ollut.

Vuoden seurustelun jälkeen mies sanoi, ettei rakasta minua. Ei tosin ollut koskaan sanonut rakastavansakaan, joten se ei ollut mikään muutos suhteessa sinänsä. Olin vain itse niin rakastunut, että kuvittelin miehenkin rakastavan. Mies kuitenkin viihtyi seurassani eikä halunnut ketään toistakaan vaan halusi olla kanssani yhdessä, vaikkei sen syvempiä tunteita ollutkaan. Minun piti tehdä päätös, jatkanko vai enkö hänen kanssaan. Päätin jatkaa sydän verillä. Meni vuosia, ennen kuin pystyin unohtamaan sen tuskan. Nykyisin mies kyllä rakastaa minua ja osoittaa ja sanoo sen monin tavoin, taisi vain olla vähän hidassytytteinen noissa tunteissaan. Mikään muu vastoinkäyminen ei ole ollut kriisin paikka, ei hometalo, työttömyys eikä lapsettomuus. Kaikesta on selvitty yhdessä toistamme tukien.

Ei meillä ole ollut yhtäkään parisuhdekarikkoa tai -kriisiä.

20 vuotta mittarissa.

Lapsen kasvattaminen on aiheuttanut isoimmat tuskat. Ja on myös muita karikoita ollut, mutta tuo pahin.

Pahimpia kriisejä. Muutin työn takia pariksi kuukaudeksi toiselle puolelle Suomea. Esikoista odottaessa oli pelko lapsen vammaisuudesta ja käytiin tutkimuksissa. Toisen lapsen syntymän jälkeen sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Ja tämä lapsiperhearki itsessään. Ja ne rahahuolet kun kotihoidontuella ja matalapalkkaisena kidutaan.

Meilläkään ei ole ollut kriisejä, vaikka on oltu yhdessä 12 vuotta. Vaikeita aikoja on ollut mm. sairauksien ja lapsettomuuden takia, mutta ei ne ole heijastuneet meidän parisuhteeseen huonontaen, ennemminkin parantaen. Arki on ihanaa.

Se, kun tajusin, että mies ei oikeastaan tunne minua, ja luulee voivansa muuttaa minut sellaiseksi, kuin haluaa minun olevan. Siitä kriisistä ei ole selvitty ja tuskin selvitäänkään.

Kummempaa karikkoa ei ole vielä tullut tähän mennessä; naimisissa olemme olleet vuodesta -99. Kerran oli sellainen väärä hälytys, että minun luultiin olevan aika ikävästi sairas, mutta en sitten ollutkaan. Joka tapauksessa tuona aikana mies tuki minua täysillä eikä ollut mitään merkkiä siitä että hän esim. dumppaisi sairastuneen vaimon kun ei kestä (kuten esim. exäni mielestä olisi ollut ihan ok tehdä). Saimme tavallaan siis ilmaiseksi testata miten kestämme yhdessä pahoja asioita:-). Tietysti joku kriisi voi vielä joskus tulla.

Kummankin sairaalloinen mustasukkaisuus, jota on puitu yhdessä ja erikseen terapiassa. Mustasukkaisuus aiheutti siis mm. kyttäämistä ja väkivaltaa sekä toisen elämän radikaalia rajoittamista. Se oli siis molemminpuolista.

Selvittiin ajan kanssa, kun kumpikin huomasi, ettei se toinen ole menossa minnekään. Terapia auttoi myös, koska kummallakin oli historiassaan asioita, jotka aiheuttivat ahdistavaa menetyksen pelkoa ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Teki hyvää kohdata ne, erikseen ja yhdessä. Minä voin nykyään jo todella hyvin enkä ole juuri lainkaan mustasukkainen, mutta miehellä mustasukkaisuus nostaa vieläkin joskus päätään todella pahasti.

Mies ei ole kiinnostunut seksistä missään muotoa, ei ole ollut kai alunperinkään. Tajusin asian kun itse lopetin aloitteiden teon niiden ollessa täysin yksipuolisia. En tiedä miten tästä selvitään. Pikku juttu sisänsä mutta suuri parisuhteelle.

Toisen vahva ihastuminen kolmanteen osapuoleen.