Raskaana, äidiksi tulo ahdistaa

Mä olen tullut 36-vuotiaana äidiksi, ja aina ajattelin, että menen heti paikalla töihin takaisin kun voi, ja pohdin että imettäminen on ällöä, koska tissit on seksiä varten ja muuta yhtä järkevää... Mutta kun vauvan sitten sain, huomasin ilokseni, että tuonkin ikäinen voi vielä kasvaa henkisesti aimo harppauksia!

Minulle imetys oli maailman luonnollisin juttu, eikä yhtään ällöä enää synnytyssalista alkaen. Synnytyksestäkin selvittiin, niin hyvin, että oli jo vuoden kuluttua siitä taas raskaana... Meille lapset ovat tärkeitä, ja nautin äitinä olosta ihan älyttömästi. Niin ja ne työt - ei kuule paljon kiinnosta. Siellä ei ole mitään, mitä en olisi jo nähnyt, mutta lapsen kasvu, kehitys ja kaikki siihen liittyvä on jotain uutta ja ihmeellistä, jonka olen innolla halunnut kokea.

Me olemme miehen kanssa tehneet niin, että hän käy esim. metsästysreissulla kun on sen aika, ja minä olen lasten kanssa kotona, ja minä voin käydä kavereitteni kanssa jossain, kun haluan. Yhdessä ei käydä kuin joskus syömässä tai elokuvissa, sillä pyritään pitämään lapsille kotiolot mahdollisimman tasaisina, eli jompi kumpi vanhempi on kotona hoitamassa.

Luulen, että sinäkin koet monenlaisia tunteita vielä raskauden aikana ja vauvan saatuasi, ja uskon, että ne tunteet ovat kuitenkin enimmäkseen positiivisia.

olin 22 kun tulin äidiksi. Mahtavaa,ihanaa, jännittävää :)

Raskaus aika on onneksi pitkä ja siinä ehtii käymään kaikki mahdolliset tunteet läpi. Toki raskaus muuttaa kehoa,toisilla enemmän kuin toisilla. Minusta tuli lanteikkaampi ja olen siitä onnellinen. 

Nuo tunteet on täysin normaaleja ja tavallisia. Eikö sulle kukaan ole kertonut tätä? Jos on vähänkään hajulla siitä, mitä on mennyt tekemään, niin ainoa oikea reaktio on lievää suurempi paniikki. ;)

Raskausaika on siksi niin pitkä, että ehdit panikoida rauhassa, ja pikkuhiljaa kypsyt ajatukseen ja mieli rauhoittuu. Lopussa todennäköisesti huomaat, että jostain, aivan yhtäkkiä, alkaa tulla myös ilon ja onnen tunteita. Siksi me niin monet äidit yritetään teitä raskaana olevia (ja varsinkin esikoistaan odottavia) huomioidat erityisesti ja tsempata muutenkin, koska tiedetään kuinka vaikeaa, yksinäistä ja pelottavaakin aikaa se voi olla. Sinä et vielä tiedä, kuinka onnelliseksi lapsi sinut tekee, etkä usko vaikka se sulle kerrotaan, mutta sitä ne kaikki raskautesi ympärillä mahdollisesti höösäävät naiset yrittävät viestiä. Että asia, joka jossain vaiheessa tuntuu siltä kuin se pilaisi koko siihenastisen hyvän elämän, tekee siitä elämästä vielä parempaa. Sitä vaan edeltää kriisi jos toinenkin.

Ota kaikki nämä tunteesi, mitä tunnet, vastaan rohkeasti ja mieti mistä ne kertovat. Aika auttaa, eikä tunteita tarvitse hävetä, pelätä tai piilotella. Luota siihen, että mitä tahansa tapahtuukin, niin sinä olet voimakas ja viisas, ja osaat selvittää ongelmat jos niitä tulee. Lapsesi rakastaa sinua, vaikka et olisikaan täydellinen.

Kiitos 4 ihanasta viestistäsi, tuli heti vähän parempi olo. :) Ap

Komppaan täysin nelosta! Itsellänikin oli välillä tunne, että en haluakkaan, en olekkaan vielä valmis! Mutta tyttö lopulta syntyi ja voi tavaton miten onnelliseksi hän on minut tehnyt! :)

Mulla on kuule ap ihan samanlainen olo, ja ensimmäistä odotan. Hösöttämistä inhoan yli kaiken, ja varsinkin kun lähipiirissä on eräs sellainen, joka soittelee viikosta toiseen ja aina pyörii sama levy! :/ Nyt on IN syylistää minua, kun syön kilpirauhasen vajaatoimintaan lääkettä, mikä tietysti on minulle ja varsinkin vauvalle elintärkeä juttu! Mutta kun se on LÄÄKE... herranen aika! Minua ahdistaa ja kovasti!

Muo on kummassakin raskausajassa ahdistanut, en osaa sanoa miksi. Lapsi oli maailman ihanin juttu, se raskausaika vaan tökki.

Mää oon viittä vaille poksahtamassa. Esikoista odotan ja ikää 30v. Oli aluksi kauhean ahdistunut että tässäkö tää nyt sitten oli, villi ja vapaa "nuoruus" on menetetty :D Tai jotenki ajattelin ettei paluuta entiseen enää sitten ole. Vieläkin välillä tuleva muutos mietityttää. Inhoan vauvatarvike/vaate-hössötystä vieläkin. :D Onneksi sullakin on 9 kuukautta aikaa tottua ajatukseen!:) 

Mielestäni on realistista ajatella mitä kaikkea vauva tulee muuttamaan. Väkisinkin asiat muuttuvat ja on järkevää ajatella, ettei mikään ole enää ennallaan vauvan myötä. Se ei toki tarkoita, että elämä olisi pilalla vaan erilaista. Ja ihan normaalia noi paniikin tunteet :) Kyllä se siitä.

Mä olin 36v. kun sain lapsemme, nyt tuo reipas ja uhmakas on 2-vuotias. Olin todella hämilläni tajuttuani olevani raskaana, yritystä oli takana silloin vajaa pari vuotta. Usko pois, luonto hoitaa homman, esim. fyysiset muutokset tulevat kuitenkin hitaasti, että et edes niitä itse huomaa päivittäin.

Heräämiset yöllä tuntuivat aivan luonnolliselta, ne eivät todellakaan väsyttäneet niin paljoa kuin olin etukäteen pelännyt. Menetetty vapaa-aika ja sosiaaliset suhteet, hmm, en katso menettäneeni mitään. Meillä on ollut alusta reilu peli, että kummatkin saavat tasapuolisesti omaa aikaa. Myös tukiverkosto on ollut sen verran hyvä, että sitä laatuaikaa parisuhteenkin hoitoon on ollut riittävästi.

Vaunut ym. muut tykötarpeet ostat sitten kun siltä tuntuu, niillä ei ole todellakaan mikään kiire. Itse aloin katselemaan vaunuja n. pari kuukautta ennen laskettua aikaa ja hyvin kerkesi. Ota kuitenkin huomioon mahdollinen toimitusaika, mikäli aiot uudet vaunut hommata.

Hyvin sulla tulee menemään, noi fiilikset on niin tuttuja, kyllä ne siitä helpottaa. Onnea matkaan!

Meinasin kirjoittaa lähes samanlaisen tekstin, kun 11, mutta en jaksa toistaa. Olen itse 35 ja odotan esikoistani. Lapsi on toivottu ja odotan jo innolla hänen syntymää (rv36 menossa). Varsinkin raskauden alussa olin aivan paniikissa samoista syistä, kun sinä aloittaja. Mutta, tämä 9 kk odotusaika rauhoittaa kyllä mielen. Omaa oloani ei alkuraskaudessa piristänyt pahoinvointi, joka kesti jonnekin 19 viikolle saakka, mutta sen jälkeen on mennyt paremmin ja ne kehon muutoksetkin tulevat pikkuhiljaa niin, että niihin tottuu kyllä.

Mekin ollaan vasta pari viikkoa sitten ryhdytty varustelemaan kotia vauvan tuloa varten, joten sulla ei ole mikään kiire!

Olen itse "unelmoinut" äidiksi tulemisesta mutta silti nyt raskaana tuntuu että "ällöttää" ajatus siitä että joku imee mun tissejä ja kasvaa mun sisällä ja tulee brutaalisti ulos. Ennen raskautta en osannut edes miettiä asioita näin. Odotan lastani kuitenkin innolla ja toivon että tää "vierastus" menee ohi. samalla tuntuu kyllä että rakastan vauvaani ja odotan sen tuloa. Mulla alkaa kohta vikat 3kk (rv26). Lapsi ei ollut suunniteltu,mutta todella iloinen yllätys, olen naimisissa ollut 2 vuotta ja ikää 20v. Siis uskompa että kaikenlaiset tunteet on sallittuja ja varmasti negatiiviset tuntemukset unohtuu kun vauvan näkee :) kyllä jännittää hulluna!

[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 14:08"]Mulla on kuule ap ihan samanlainen olo, ja ensimmäistä odotan. Hösöttämistä inhoan yli kaiken, ja varsinkin kun lähipiirissä on eräs sellainen, joka soittelee viikosta toiseen ja aina pyörii sama levy! :/ Nyt on IN syylistää minua, kun syön kilpirauhasen vajaatoimintaan lääkettä, mikä tietysti on minulle ja varsinkin vauvalle elintärkeä juttu! Mutta kun se on LÄÄKE... herranen aika! Minua ahdistaa ja kovasti!
[/quote]
Älä vastaa tuollaiselle vajakille :) Hän ei näköjään tiedä yhtään mistä puhuu.
T: toinen raskaana oleva kilpparipotilas