Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä yli pettymyksestä puolisoon?
22.05.2013 |
Olen aina ajatellut, että me sovitaan mieheni kanssa hyvin yhteen. Ollaan hyvä tiimi ja siedetään toistemme epätäydellisyyksiä ja rakastetaan silti. Kertaakaan 11 vuoden aikana en ole ajatellut, että me erottaisiin joskus.
Elämä on kumminkin tapahtunut. Mun mies on lasten myötä paljastunut enemmän hiireksi kuin mieheksi ja käytännössä kaikki tiukat rajanvedot ja konfliktit ja viimeset sanat jää mun hoidttavikseni. Mies lässyttää ja nalkuttaa ja antaa lasten pompottaa ihan loputtomiin.
Mun silmät lopullisesti aukesi, kun mies ei pysty rajaamaan edes omaa murrosikäistä poikaansa (ei ole biologisesti minun lapseni), kun se tuli ajankohtaiseksi, vaan jättää senkin asian mun hoidettavaksi.
V***tuttaa kuin pientä oravaa. Oon jotenkin ihan pettynyt miehen toimintaan. Olen yrittänyt puhua monella eri tavalla asiasta, mutta mies suuttuu välittömästi ihan hirveästi ja soittelee äidilleen nyyhkypuheluita, kun vaimo kiusaa. Me ei siis pystytä keskustelemaan asiasta mitenkään. Olen alkanut haaveilla voimakkaista miehistä, oikeasti. kaikki maskuliinisuus esiintyy mulle hyvin houkuttelevana ja pelkään, miten tämän asian järjestän.
Kommentit (46)
Mieheltä odotetaan järjestyksen valvojan toimia. Vaan mies ei enää saa käyttää väkivaltaa ja olla se paha "pyöveli". Miksi odotatte miehiltänne ihmeitä, kun ei aseita enää ole kasvatukseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 20:14"]
Oh, joku pahoitti mielensä, kun kerroin, miltä minusta tuntuu.
Kysymyksessä on tosiaankin minun omat tunteeni, jotka tulivat mukaan lukiessani ketjua vähän matkaa, ei sen kummemmasta ole kysymys. Mielestäni minun tunteeni ovat ihan yhtä relevantteja kuin muidenkin ihmisten tunteet. Sen kyllä myönnän, että olisin voinut valita sanani paremmin.
[/quote]
Sori, en nyt tajua mistä tässä puhutaan. Minä en ainakaan pahoittanut mieltäni mistään :D
Sinulla oli hyvä vastaus, ja varmasti todella hyödyllinen ap:lle. Ihmettelin pelkästään tuota lillukanvarsi-juttua, koska mielestäni sitä termiä käytetään ihan liikaa, heitellään sinne tänne kontekstista riippumatta. Mielestäni tämä keskustelu ei ole mitenkään keskittynyt epäolennaisuuksiin, vaikka kaikesta ei olla samaa mieltä oltukaan.
Siinä kaikki. Sen enempää ei ole tässä keskustelussa tunteita mukana, ainakaan minun puoleltani.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 20:25"]
Mieheltä odotetaan järjestyksen valvojan toimia. Vaan mies ei enää saa käyttää väkivaltaa ja olla se paha "pyöveli". Miksi odotatte miehiltänne ihmeitä, kun ei aseita enää ole kasvatukseen?
[/quote]
Aseita? Kasvatus ei ole mitään sodankäyntiä.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 20:38"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 20:25"]
Mieheltä odotetaan järjestyksen valvojan toimia. Vaan mies ei enää saa käyttää väkivaltaa ja olla se paha "pyöveli". Miksi odotatte miehiltänne ihmeitä, kun ei aseita enää ole kasvatukseen?
[/quote]
Aseita? Kasvatus
ei ole mitään sodankäyntiä.
[/quote]
Siitä sinä et tiedä mitään.
Niin tuttua...niin tuttua....mietin ja että lähtisinkö vain kotoa pois ja jättäisin miehen ja lapset selviämään keskenään kun ei muutosta tapahtunut monista kauniista pyynnöistä huolimatta.Sitä en ole kuitenkaan tähän päivään asti tehnyt mutta mielessä on käynyt monta kertaa. Miehet eivät osaa olla oikealla tavalla isiä. !
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 18:42"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 18:30"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 17:17"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 14:53"]
En nyt jaksa ruveta lukemaan ihan kaikkia ketjun vastauksia, kun tuntuu siltä, että on päädytty pohtimaan lillukanvarsia.
Ap, sinulla on ihan oikea konkreettinen ongelma. Vaikuttaa siltä, että miehesi isyys on täysin hukassa, koska hän ei osaa vetää asiallisia rajoja lapsilleen vaan sysää kasvatusvastuun sinulle. Sinä olet yrittänyt neuvoa miehellesi, miten pitäisi menetellä, mutta hän ei ota onkeensa vaan jatkaa kestämättömällä tiellään ja kiukuttelee puolestaan sinulle. Sinä puolestasi olet turhautunut miehesi vastuuttomuuteen ja siihen, että olet lipsahtamassa tai jo lipsahtanut miehellesi äidiksi.
Täällä sitten on ruvettu jankkaamaan siitä, miksi et hyväksy miestäsi sellaisenaan vaan ja lässyn lässyn.
Ehdotan, että menette jonnekin asiantuntijan puheille, jossa voisitte keskustella kasvatuksellisesti kestämättömästä tilanteestanne jonkun puolueettoman ihmisen avustuksella. Samalla voisitte availla parisuhteeseenne tulleita solmuja. Jo se, että et halua erota vaan pelastaa avioliittosi on mielestäni hyvä lähtökohta avun hakemiseen. Jotakin on pakko tehdä ennen kuin hermostutte toisiinne ihan täydellisesti.
Ehdotan perheneuvolaa tai seurakunnan perheasiain neuvottelukeskusta, jotka molemmat ovat ilmaisia. Onnea ja menestystä avun hakemiseksi. Toivottavasti myös miehesi suostuu avun hakemiseen.
[/quote]
Hyvä, konkreettinen vastaus, mutta ehkäpä noihin lillukanvarsiin päädyttiin siksi, että ap:llä näyttäisi olevan ristiriitaisia ongelmia? Päällimmäinen ongelma on se, että on ihana, mukava mies, jolla on lastenkasvatus täysin hukassa. Mutta siinä sivussa ap puhuu myös siitä, että mies ei ole tarpeeksi maskuliininen, mikä ei liity lastenkasvatukseen kyllä mitenkään.
[/quote]
Mutta eihän tämä ole mikään pelkkä lastenkasvatusketju? Ketjun otsikko on "Miten päästä yli pettymyksestä puolisoon?"
Joo, lillukanvarsissa tosiaan roikutaan.
[/quote]
On harvoja termejä, joita vihaan niin paljon kuin "lillukanvarsia".
Voitko ihan konkreettisesti luetella ne kohdat, joissa tässä ketjussa ollaan keskusteltu epäolennaisuuksista ja asian vierestä? Mielestäni ap:n suhde ja suhtautuminen mieheensä on ollut keskustelun aiheena ihan koko ajan. Harva ketju pysyy näin hyvin asiassa, eikä näy edes trolleja haukkumassa ap:tä pataluhaksi.
Lillukanvarsia tosiaan.
[/quote]
Oh, joku pahoitti mielensä, kun kerroin, miltä minusta tuntuu.
Kysymyksessä on tosiaankin minun omat tunteeni, jotka tulivat mukaan lukiessani ketjua vähän matkaa, ei sen kummemmasta ole kysymys. Mielestäni minun tunteeni ovat ihan yhtä relevantteja kuin muidenkin ihmisten tunteet. Sen kyllä myönnän, että olisin voinut valita sanani paremmin.
Luin tosiaankin aikani ketjua ja vastasin kesken lukemisen, kun teki mieli jo päästä kertomaan mielipiteitäni. Sen jälkeen kyllä luin koko ketjun läpi.
On hyvin yleistä, että ongelman keskellä elävä ei näe ongelmaansa kokonaisuudessaan vaan takertuu johonkin osaan ongelmasta. Ristiriitaisuudetkin kuuluvat asiaan. Toisaalta halutaan yhtä, toisaalta toista. Tämä on tuttua myös minulle. Olen saattanut ruveta ratkaisemaan jotakin perimmäisen ongelmani johdannaista, kun oikeasti olisi pitänyt pureutua ongelman ytimeen. Näin arvelen myös ap:lle käyneen, kun hän rupesi miettimään, miten pääsisi yli pettymyksestä miestään kohtaan. Ei se mitään. Ihmisiä me kaikki olemme. Ja loppujen lopuksi tämä keskustelu on tosiaankin oikein hyvä. Olette jaksaneet käydä läpi aloituksessa mainittuja asioita ap:n kanssa, mikä taas on auttanut minua luomaan oman käsitykseni asiasta.
Minä tarjosin ratkaisuksi varsinaisen ongelman (eli pettymyksen aiheen = isyys on täysin hukassa) kohtaamista ammattiauttajan avulla. Käsittääkseni ap on yrittänyt keskustella miehensä kanssa, mutta huonoin tuloksin.
Kehotin kääntymään perheneuvolan puoleen, josta minulla ei ole omaa kokemusta, mutta olen kuullut, että jotkut ovat saaneet sieltä apua oman perhetilanteensa jumituksesta. Perheasiankeskuksesta minulla puolestaan on omaa kokemusta. Oma parisuhteeni oli nimittäin joitakin vuosia sitten niin pahasti solmussa, että halusin siihen muutosta.
Keskustelu silloisen mieheni kanssa ei onnistunut millään tasolla. Mielestäni mies pakoili vastuutaan isänä, ja eksän mielestä hän kantaa vastuunsa hyvin, koska käy töissä ja maksaa elämisemme. Se riitti hänen mielestään oikein hyvin. Riitelimme jatkuvasti lastenkasvatuksesta ja kaikesta muustakin.
Eksäni ei suostunut hakemaan ammattiapua, mutta minä hain. Huomasin omassa keskustelutyylissäni parantamisen varaa: nalkutin, syyllistin jne. Riitelemiseenkin sain ammattilaiselta hyviä neuvoja. Nämä neuvot vein kotiin mennessäni ja riitojen luonne muuttui reilummaksi. En enää ollutkaan provosoitavissa riitaan niin helposti kuin aikaisemmin.
Avioliittomme päättyi kuitenkin eroon joidenkin vuosien kuluttua omasta tahdostani. Minä olin muuttunut, mutta mies ei ollut, eikä se riittänyt minulle. En jaksanut enää riitaisassa avioliitossa, jossa tunsin olevani lähinnä taloudenhoitaja ja äiti yhteisille lapsillemme sekä miehelleni. Molemminpuolinen Intohimo, rakkaus ja kunnioitus olivat hävinneet riitaisten vuosien aikana. Näin omat virheeni. ja miehen tekemät virheet. Mies näki minun virheeni, mutta omata mielestään hänessä ei ollut mitään vikaa. Silloin on parempi erota, minkä sitten teinkin.