Mikä on kohtuullinen aika odottaa vastausta tapaamisajasta?
Kaverin kanssa viestitelty näkemisestä tällä tai ensi viikolla. Kertoi mielellään näkevänsä ja kysyi, milloin minulle sopisi. Laitoin eilen klo 18 useita päiviä ehdotuksesi viestillä ja kaveri on käynyt sen jälkeen viestintäkanavallamme n. 7 kertaa niin että olen nähnyt hänet paikalla-tilassa. Vastausta ei kuulu. Kaveri on lomalla, joten ei liene liian kiireistä elämä yhden vastausviestin laittamiseen.
Missä vaiheessa voi mielestänne sopia ehdotettuihin päiviin muita menoja, jos toiselta ei kuulu vastausta ja vastauksen panttaamisen toimintamalli näyttää jo hiukan muuttuneen kaverilla tavaksi?
Joskus aiemmin kului 2 vrk ennen vastauksen saamista. Silloin hän teki 2 päiväistä työviikkoa eikä elämä ollut erityisen kiireistä ja näin hänen olevan paikalla sovelluksessa useita kertoja. Hän on nytkin ilmeisesti viestitellyt useita kertoja muiden kanssa, kun jatkuvasti paikalla, mutta minulle ei saa vastattua.
Pitääköhän tällainen kaveri jättää pois niistä ihmisistä, joihin viitsii enää pitää yhteyttä? Tulee tunne kuin olisin varalla ja jotenkin 2-luokan kaveri.
1 vuorokausi on sopiva aika. Sen jälkeen laittaisin viestin että hei sovin jo jotain muuta kun sinusta ei kuulunut.