Nyt on taas yhdet kevätjuhlat itketty.

Mikä ihme siinä on, etten pysty lasten kevätjuhlia KOSKAAN katsomaan itkemättä. Ensimmäinen ääni lavalta (ja ihan oikeasti ensimmäisellä sekunnilla) pyrskähdin ensimmäisen kerran ja loppuaika olikin sitä itkun pidättelemistä. 

Ja paras tuossa, ettei kevätjuhlassa ollut edes omien lasteni esitysvuoroa tänä vuonna. Enhän itke telkkaristakaan lapsia katsoessani. Vain nämä kevätjuhlat herkistävät..

Ja huom. en yleensä itke KOSKAAN, enkä jaksa vetisteleviä ihmisiä. Mieskin joskus sanoo että minusta on tullut hirmu kyyninen.