Olen ollut 17v naimisissa ja viimeiset 10v helvettiä

Ajattelen siitä niin että mieheni ei kuitenkaan lapsia saisi, vaan lapset olisivat mun kanssa, hän on kuitenkin vakavasti mielenterveysongelmainen. Ja uskon ettää lapset ymmärtävät tilanteen ja ovat onneksi ´muutaman vuoden kuluttua täysi-ikäisiä. ja en kyllä voi elämääni uhrata vain sen takia että joku toinen aikuinen ihminen saisi enemmän vastuuta ja huolta, vaikka ovatkin omia lapsia. Heillä on kohta oma elämä ja meillä meidän omamme.

ap

Miksi jotkut täällä yrittää väittää, että kannattaisi olla vielä liitossa, jossa on 10 vuotta kärsinyt?? perhehelvetti voi pahimmillaan olla yhtä helvettiä myös lapsille! Itsemurhalta uhkaaminenko on reilu keino kiristää toista jäämään parisuhteeseen? Eiköhän ap ole jo kymmenen vuoden aikana harkintansa tehnyt

Niin, miehesi ei varmaankaan saisi lapsia luonnostaan mielenterveysongelmien vuoksi, mutta eikös noin isot lapset saa jo itsekin päättää, kumman luona asuu. Olen ainakin luullut niin.

Vaikka lapset olisivat aikuisiakin jo ja asuisivat itsekseen, niin kyllä heillä olisi suuri huoli isästään, joka on vaikeasti masentunut ja vaimo on hylännyt. Aikuiset lapset joutuisivat pitämään huolta isästään, mikäli sinä et asuisi siellä. (Esimerkiksi, jos asuisivat omillaan ja soittaisivat isänsä puhelimeen ja tämä ei vastaisi, heille tulisi aina mieleen se pahin vaihtoehto. Sitten olisi soitettava, kunnes vastaa tai jonkun olisi mentävä katsomaan. Lapset kävisivät siellä varmistamassa, miten isänsä jaksaa tehdä ruokaa ja hoitaa välttämättömät kotiaskareet.) Mies myös valittaisi heille entistä enemmän kurjaa olotilaansa, kun sinä et enää ole kuuntelemassa ja on joutunut vielä jätetyksikin.

Se hyvä puoli tuossa on, että lapsia on monta. Tosin voi olla, että kumminkin kaikki kaatuisi yhden harteille, sen kaikkein huolehtivaisimman ja muut ajattelisivat, että se yksi sitten hoitaa asiat. Joka tapauksessa sinun huonoa oloasi siirtyisi lapsillesi.

Voisiko tuota miestäsi saada jonnekin mielenterveyspotilaille tarkoitettuun hoitokotiin? Ainakin mielenterveyskuntoutujille on sellaisia. (Tosin tuskin niitä on maaseudulla ja tuskin niissä kumminkaan kauaa voi asua, eli ei olisi pitkäaikainen ratkaisu?)

Yritä kumminkin ajatella niin, että miehesi ei ole ilkeyttään sellainen kuin on. Hän on vain sairas. Hän kärsii itsekin masennuksestaan. (Ja tarvitsisi tukeasi.)

Se mieshän on oikeasti kiltti, mutta hän on masentunut. Onkohan lääkitys ja terapia parhaat mahdolliset hänelle? Pitäisikö hänet laittaa sairaalaan lääkekokeiluihin, jos löytyisi parempaa lääkitystä.

Se on varmaan näin kaupunkilaisena vaikea ymmärtää, millaista tuo on maaseudulla. Täällä kaupungissa kun on niin paljon virikkeitä ympäristössäkin. Siellä maaseudulla on ehkä jotenkin ahdistavampaa olla hankalassa parisuhteessa. En kyllä tiedä, onko niin. Tuntuu vähän pahalta jättää masentunut mies.

Ei se ole virikkeistä kiinni, jokainen teistä olisi ahdistunut minun asemassani asui sitten maalla tai kaupungissa, olen ihan varma siitä. Tuntuu että jotkut kuvittelee että tämä on joku leikki joka vaan pitää kestää, se ei tosiaankaan ole niin.
Ja sellainenko on teidän mielestä hyvä aviopuoliso joka uhkailee ja alistaa milloin mitenkin, ja juuri se itsemurha on se hänen korttinsa. Ok, hän on masentunut mutta kyllä tässä painaa hiukan muutkin asiat kuin vain lapset ja miehen hyvinvointi, en voi muuta sanoa.

En tajua millaiseksi te minun elämääni oikein kuvittelette kun syylistätte vielä siitä kun ajattelen eroa????Tämä ei ole mitään pikkumasennusta ja pikku-uhkauksia.

ja hoitoon, hyvä ajatus mutta käytännössä ei toimi, kun mies ei itse näe hoidon tarvetta.

ja 49 oli ap

Pitää nyt kuitenkin muistaa että ap on varmasti jo tukenut ja auttanut miestään ihan tarpeeksi tämän viimeisen 10v. aikana.

Ehkä nyt olisi aika auttaa itseä ja lapsia.

Loppupeleissä ei kukaan...ei ap tai lapset...voi auttaa miestä jos hän ei sitä itse halua ja jos tappaa itsensä niin sehän on hänen elämänsä ja oikeutensa.

Se pitää vain tehdä selväksi itselle, lapsille ja miehelle että mies on aikuinen ihminen ja vastuussa omista teoistaan eikä syy ole ap tai lasten.

Teidän lähipiiristä tapauksen jossa poikaystävä uhkasi itsemurhalla ja lopuksi sen tekikin kun ex meni naimisiin ja sai lapsen...mutta oma oli valinta ja ei toisen puolesta voi elää.

Jokainen aikuinen ihminen on viime kädessä vastuussa itsestään. Itsemurhalla uhkaileminen on halpamaista kiristämistä, vaikka taustalla onkin masennusta ja pahaa oloa.

Minusta sinun ap ei missään nimessä kannata jäädä tuohon liittoon. Jos mies päätyisi itsemurhaan, se olisi vain ja ainoastaan hänen oma päätöksensä, ei ap:n vastuulla millään tavalla. Vastuuta omasta elämästään ei VOI ulkoistaa muille! Tämän voi kyllä selittää myös lapsille, kertoa, että välittää kyllä isästä paljon, mutta että isä tekee kuitenkin omat ratkaisunsa, kuten äitikin ja muutkin aikuiset ihmiset.

Tsemppiä ja voimia eroon!

miten se ajatus sitten siitä myötä- ja vastoinkäymisestä. Mies kumminkaan ei ole väkivaltainen.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 22:20"]

miten se ajatus sitten siitä myötä- ja vastoinkäymisestä. Mies kumminkaan ei ole väkivaltainen.

[/quote]

Kyllä vaan itsemurhalla uhkailu on henkistä väkivaltaa. 

Sitä ei ole tarkoitettu henkiseksi väkivallaksi. Kyse on siitä, että kuulija vain kokee sen sellaisena. Se on sanojalleen varmaan aivan totta. Hänestä oikeasti tuntuu siltä. Se ei vahingoita kuulijaa, jos kuulija ymmärtää, että se ei ole ilkeyttään sanottu, vaan sairaus se siinä puhuu. (Fyysinen väkivalta sitten taas olisi vaaraksi ja sattuisi, olipa syy mikä vaan)

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 22:29"]

Sitä ei ole tarkoitettu henkiseksi väkivallaksi. Kyse on siitä, että kuulija vain kokee sen sellaisena. Se on sanojalleen varmaan aivan totta. Hänestä oikeasti tuntuu siltä. Se ei vahingoita kuulijaa, jos kuulija ymmärtää, että se ei ole ilkeyttään sanottu, vaan sairaus se siinä puhuu. (Fyysinen väkivalta sitten taas olisi vaaraksi ja sattuisi, olipa syy mikä vaan)

[/quote]

Mistä sinä tiedät minkälaiseksi se uhkailu on tarkoitettu? Tiesitkö, että on olemassa sellaisia persoonallisuushäiriöitä, joissa ihminen nimenomaan tarkoittaa väkivallaksi mitä hienovireisempiä uhkauksia? 

Ap, jos tarvitset todella hyvää keskusteluapua, jotta saisit asioihin jotakin tolkkua, sitä ei valitettavasti täältä löydy. Kannattaa ehdottomasti soittaa esim. mielenterveystoimistoon tai johonkin jo aiemmin mainittuun paikkaan, josta saat kunnon keskusteluapua.

Täällä ihmiset heittävät omia mielipiteitään tietämättä syvempää pohjaa elämässäsi, joten ei kannata masentua näistä viesteistä. Varmasti olet erittäin lujilla ja parhaiten sinua auttaa päätöksen teossa joku ammattilainen.

Hanki ensin työpaikka,kysy pankista kulutusluottoa ja sitten nostat kytkintä.Ja lapset tietty mukaan.Miehen on maksettava sinulle puolet omaisuuden arvosta joten pankissa varmasti ottavat tuon huomioon lainaa kysellessäsi.Sillä lainalla saat maksettua takuuvuokran.Huolehdi lapsilisät tilillesi,saat yksinhuoltajakorotuksen ja onhan miehesi maksettava myös elatusmaksuja lapsista,minimi se 150,- per muksu.

Kesällä hyvä muuttaa ja lasten syksyllä aloittaa uudessa koulussa.Kavereita tietty jäävät kaipailemaan mutta nykyään on facet sun muut millä voivat kätevästi pitää yhteyttä.Varmista lapsilta etukäteen että haluavat muuttaa kanssasi.Muistuta mitä elämä isän kanssa on jos epäröivät.Tapaavathan he sitten kuitenkin isäänsä joka toinen viikonloppu?Pieni tauko saa miehenkin tsemppaamaan niinä viikonloppuina kun lapset ovat käymässä...ehkä...

Mieti tarkoin muuttopäivä, jos miehesi on reissussa ,silloin on hyvä tilata muuttoauto.Muista kuitenkin ottaa vain itse maksamasi tavarat tai ainakin jättää puolet miehelle.Tsemppiä kovasti ja ole rohkea lähtemään.Itse eron jälkeen harmittelin ainoastaan sitä, miksen lähtenyt aiemmin....elämä on ihanaa ja sinulle löytyy varmasti joku kiva uusi elämänkumppani.

Juuri tätä pelkään että lapset eivät lähde mun mukaan, ne on niin kiinni tässä paikassa ja toki sen ymmärrän, täällä on kaikki tuttua, kaverit ja koulu ja ihan kiva asuntokin. Ja onhan isä heille rakas, ja tiedän että tämä voi olla mun miehen loppu, jos ja kun lähden.
Ja mua pelottaa se että olisin ihan yksin, mulla ei ole ystäviä eikä sukulaisia, vanha äiti asuu 800 km päässä, muihin sukulaisiin en ole ollut yhteydessä 30 vuoteen ja hekin ovat jo vanhoja. Miten selviän ihan yksin?
ja senkin tiedän että kun tämä kaikki valkenee miehelleni, alkaa kauhea painostus ja uhkailu. Ja hän ei ole ikinä poissa kotoa, joten salaa en voi tehdä tätä kaikkea ja olen ihan varma kun puhun lapsille, hekin jo puhuvat miehelle. Pelottaa tosi paljon ja arveluttaa :(

ap