Voiko tunteellinen ihminen pärjätä juristina?
Valmistun lukiosta kahden vuoden kuluttua, ja jatko-opinnot mietityttävät.
Haluaisin tulevassa ammatissani joko a) auttaa ihmisiä tai b) valmistaa heitä tulevaisuuteen. Ajattelin koko peruskoulun ajan ryhtyväni (erityis)opettajaksi tai opinto-ohjaajaksi, mutta niiden rinnalle on nyt noussut uusi vaihtoehto: juridiikka. Haluan puolustaa muita ihmisiä ja heidän oikeuksiaan, ja uskoisin kyseisen ammatin olevan siltä kannalta paras vaihtoehto.
Ainut ongelma on herkkyyteni. Mielikuva juristista on enemmän tai vähemmän tunteeton, koviin faktoihin kaiken tietonsa perustava konemainen ihminen, jollainen en todellakaan ole. Pystyn kyllä käsittelemään suuria kokonaisuuksia, etsimään tietoa erilaisista lähteistä ja esittelemään nämä tiedot ainakin jollain tasolla vakuuttavasti... Mutta kun on kyse ihmisoikeuksien rikkomisesta, kuolemasta, rikoksista sun muusta, muutun todella tunteelliseksi, varsinkin jos aihe sattuu osumaan lähelle omaa elämää.
Pätevä juristi tuskin alkaa itkemään oikeussalissa. :D Oppiiko tällaisesta herkkyydestä pois ajan ja kokemuksen myötä, vai onko tämä urapolku minulle aivan toivoton?
Kommentit (18)
Olen juristiperheestä ja juristeja vilisevästä suvusta. Myös muutamat ystäväni ovat juristeja, joista yksi auttaa vapaaehtoisesti aloittavia pienyrittäjiä sekä joskus auttamaan jotakin varatonta tuttua tai tuttujen tuttua.
Kävin myös monivuotisen oikeusprosessin, jossa oli juristia moneen lähtöön. Hyviksiä, pahiksia, juoppoja, tyhmiä, ahneita, sivistyneitä, osaavia ja varovaisia.
Jos ala kiinnostaa mene mukaan. Sinulla on nyt ihanteellinen käsitys juristin työstä, mutta se on hyvä motivaatio pyrkiä opiskelemaan. Haluat auttaa.
Laki on kuitenkin ihan eri asia kuin oikeamielisyys. Juristin taitoa on osata neuvotella, pyrkiä sovittelemaan, osata puhua selkeästi ja ajatella loogisesti. Sektoreita on moneen lähtöön, joten kannattaa tutustua niihin kaikkeen.
Mikä auttaa alalla, niin hyvä ja fiksu käytös. Tunteikas saa toki olla, mutta sen näyttäminen voi koitua päämiehellesi tai edustamallesi asialle haitaksi. Auttaminen voi olla piinkovaa taistelua heikomman puolesta, jossa vain älyllä ja ahkeruudella selviää edes jotenkin. Yhtä lailla, vaikka sinua kuinka surettaisi jonku puolesta.,joudut sanomaan ettet pysty mitenkään auttamaan.
Sanoisin, että herkkyys vaan lisääntyy iän myötä. On ihan fakta, että silloin kun ihmisen aivot eivät ole kunnolla kehittyneet, niin empatiakyky ja kyky asettua toisen asemaan eivät toimi vielä kunnolla, otsalohko on tämä alue. Kun nyt ajattelen itseäni lukioikäisenä, niin olen kyllä paöjon herkempi ja automaattisesti ajattelen, miltä toisesta tuntuu. Kaikillahan tämä taito ei valitettavasti ikinä kehity.ja toisilla liikaakin.
MUTTA, jos kykenet olemaan murehtimatta asioita, joille et mitään voi niin sitten ei kaim estettä.
Et voi.
Tiedätkö miksi kuolleet juristit ei kelpaa elinluovuttajaksi?
Ja kohta luetaan iltapäivälehdistä näistä vastauksista tehty juttu, jossa herkät juristit tilittävät vaikeuksistaan kohdata julmia rikoksia.
Lisää pökköä pesään, hyvä!
T:Iltalehti
Voithan työskennellä sitten vaikka opettajana/tutkijana auttamassa opiskelijoita!
En suosittele. Empatia on oikeudenmukaisuuden surma. Päädyt vain yhdeksi niistä rasittavista jankkaajista, jotka erehtyvät kuvittelemaan sitä omaa subjektiivista tunnettaan oikeudenmukaisuudeksi. Meille "tunteettomille" juristeille he ovat todellinen riesa.
Parhaassakin tapauksessa kyynistyt uran varrella niin että entinen herkkyys on muisto vain. Suosittelen jotain muuta alaa. Tämä on jatkuvaa sotaa.
Suosittelen lämpimästi alaa, kuinka moni alalle hakeutuja ei olisi ollut tai edelleenkään ole idealisti. Puolustaa heikompia henkeen ja vereen ja hakee oikeutta ja valvoo, että asiat menevät oikein, eikä oikeusmurhia tapahdu. Herkkyys monesti muuttaa muotoaan iän myötä ja vaikka kotona pillittelee menemään, niin harvemmin sitä työpaikalla tekee. Paitsi, kun joku jää eläkkeelle. Joku asia varmasti pääsee ihon alle ja se on ihan ok, sille on nimikin: inhimillisyys.
Tunteet auttavat ratkaisemaan juridiikassa myös oikein asioita. Ehkä työpaikkasi ei tule olemaan käräjäoikeudessa vaan jossain muulla juridiikan palveluksessa kuten kuluttajaneuvonnassa tai virkamiehenä.
Ap, pyörittelet samankaltaisia ajatuksia kuin itsekin lukioikäisenä! Pääsin opiskelemaan sosionomiksi (mielessäni oli tulevaisuus koulukuraattorina), mutten ottanut paikkaa vastaan, sillä juridiikka kiinnosti hieman enemmän, ja ovet aukesivat myös oikikseen. En ainakaan kuuntelisi liikaa vanhempien tai läheisten mielipiteitä, varsinkaan, jos he eivät ole työskennelleet alalla. Minua yritti moni ylipuhua ottamasta paikkaa vastaan. Siitä ei pääse mihinkään, että alalla on paljon kilpailuhenkisiä ihmisiä, mutta ainakin itse olen pärjännyt rautaisilla hermoilla ja sillä, että tulen ihmisten kanssa vaivatta toimeen - myös niiden kilpailuhenkisten.
Empaattisuus ei ole hidastanut menoa työelämässä, päinvastoin. Idealistina pääsin sisälle, mutta opintojen varrella mielenkiinto kohdistui erääseen tiettyyn oikeudenalaan, jossa asiakkaina ei yksityishenkilöitä ole. Kyynisyys on lisääntynyt monella opiskelukaverillani, mutta liittyy varmaan enemmän ikään? Itsevarmuutta on tullut opintojen aikana lisää, ja vaikka "herkkis" olenkin, en anna enää ihmisten kävellä yli niin kuin lukioikäisenä. Ehkä ala opetti jotain hyödyllistäkin!
Suosittelen ottamaan molemmista aloista selvää, ja haastattelemaan jo työelämässä olevia ihmisiä. Opinnot ovat varmasti molemmilla aloilla mielenkiintoisia, mutta opiskeluaika menee nopeasti, joten tärkeintä on se, missä töissä viihdyt tulevaisuudessa.
Kun pääsin oikikseen, tunsin olevani väärässä paikassa, koska olin melko naiivi, avoin ja herkkä. Opinnot maistuivat alusta asti, mutta tunsin, että olin ihmisenä vääränlainen. Pelkäsin, etten pärjää juristina.
Nyt, kun lähestyn valmistumista ja työkokemusta on kertynyt jo useamman vuoden ajalta, ajattelen hiukan toisin. Paitsi että olen itse voimistunut ja kehittänyt paksua nahkaa, olen oppinut näkemään herkkyyden vahvuutena.
Herkkyys tuo myös paljon mahdollisuuksia. Herkkä ihminen on usein "hereillä" eri tilanteissa ja hyvä arvioimaan ja havainnoimaan sekä itseä että muita. Hyvä juristi ei ota asioita itsestään selvinä vaan osaa kyseenalaistaa myös sellaiset asiat, jotka vaikuttavat ulospäin faktoilta. Herkkyys ilmenee monin tavoin, ja usein tunteellinen ihminen on myös tarkkaavainen ja luova. Kummatkin ovat juristille hyviä ominaisuuksia.
Sen olen oppinut, että vaikka kannattaa olla avoin ja iloinen, on myös hyvä oppia käyttäytymään töissä ja opinnoissa sopivalla arvokkuudella. Itseään ei kannata pienentää eikä aina ottaa syitä niskoilleen joka asiasta. Herkkä ihminen on usein myös yhteistyökykyinen ja avoin palautteelle. Ne ovat juristin työn kannalta erittäin tärkeitä ominaisuuksia. Niistä kannattaa pitää kiinni, mutta tuntea samalla myös oma arvonsa.
Toimin itse juridiikan alalla, josta monella on ennakkoluuloja siksi, että teemme töitä lähtökohtaisesti negatiivisten asioiden parissa. Vaikka olen herkkä, en kuitenkaan lähesty työasioita tunteella. Työ on vain työtä, ja siihen tottuu erittäin nopeasti. Minusta ei ole tullut ihmisenä kyynistä, enkä ole kovettunut millään tapaa. Päinvastoin: olen vielä herkempi kuin aiemmin. Toisaalta en myöskään vedä mitään roolia töissä. Ammattimainen asenne on tullut jostain takaraivosta melko intuitiivisesti.
Toivoton on. Systeemi joka on raaka, ei sovi kovin herkille. Vaikka asiakkaista osa haluaakin pitää huolta.
Jos työpaikka on "raaka", kannattaa vaihtaa työpaikkaa.
Joka alalla on sekä myrkyllisiä työpaikkoja että sellaisia, joissa porukka viihtyy. Itse en ole vielä ollut yhdessäkään huonossa oman alan työpaikassa. Kaikkialla on saanut olla oma itsensä: iloinen, ystävällinen ja vilpitön. Väliä on vain sillä, miten teet työsi. Ei siinä juonittelu ja raakuus auta.
Ei kannata uskoa kaikkea, mitä näkee jenkkisarjoissa.
Oikeudenkäynnit perustuvat faktoihin, ei tunteisiin. Eihän siinä mitään tulisi, jos olisit puolustusasianajajana vaikka kouluampujalle ja sinun kävisi uhreja sääliksi. Voisitko puolustaa syytettyä?
Vierailija kirjoitti:
Olet vielä nuori, joten osa siitä tunteellisuudesta voi olla myös ikään liittyvää ja tasoittua itsestäänkin ajan myötä.
Jos päädyt opiskelemaan oikeustiedettä, niin opintojen ja työharjoittelujen aikana luultavasti opit ottamaan etäisyyttä niihin ikäviltä tuntuviin asioihin, ja ajattelemaan tilanteita abstraktimmin oikeussääntöjen kautta. Ja jos esimerkiksi rikosasiat tuntuvat edelleen valmistumisen jälkeen liian raskailta, niin onhan juristeille monia sellaisiakin töitä, joissa niiden asioiden kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä.
En siis sulkisi juridiikkaa pois pelkästään sen takia, että olet herkkä ja tunteellinen ihminen.
Mistä hemmetistä sinä luulet tietäväsi aloittajan iän?! :D ahaa, lukiosta. Ainut vaan, että esimerkiksi 50-vuotias voi olla lukiossa 🙄
Ja aloittaja, lukiosta ei valmistuta yhtään mihinkään. Dorka.
Enkä usko että tunteellisuudesta on haittaa. Moni juristin palveluksia tarvitseva kaipaa pientä sivuterapiointia siinä samassa. Juristia ei tarvita mukavissa asioissa. Minuakin auttoi tosi paljon kun omassa asiassani asianajaja (joka on eri asia kuin juristi) sanoi, että hän ymmärtää minua (kun siinä asioiden hoitamisen lomassa avauduin parilla lauseella siitä miten ärsyttää ja turhauttaa.) Jossain vaiheessa se vastapuoliyrityksen manipulointi oli jo sitä luokkaa, että heikompi olisi seonnut. Minulla pysyi pää kasassa koko prosessin ajan. Siitä olen ylpeä.
Olet vielä nuori, joten osa siitä tunteellisuudesta voi olla myös ikään liittyvää ja tasoittua itsestäänkin ajan myötä.
Jos päädyt opiskelemaan oikeustiedettä, niin opintojen ja työharjoittelujen aikana luultavasti opit ottamaan etäisyyttä niihin ikäviltä tuntuviin asioihin, ja ajattelemaan tilanteita abstraktimmin oikeussääntöjen kautta. Ja jos esimerkiksi rikosasiat tuntuvat edelleen valmistumisen jälkeen liian raskailta, niin onhan juristeille monia sellaisiakin töitä, joissa niiden asioiden kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä.
En siis sulkisi juridiikkaa pois pelkästään sen takia, että olet herkkä ja tunteellinen ihminen.