Nykyään kyläillessä lapset on keskipisteenä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et muista väärin. Vielä 15 vuotta sitten oli ainakin ihan tavallista, että lapsille annettiin huomiota ja sitten sanottiin, että aikuiset juttelevat nyt. Ja tämä oli ainakin omassa tuttavapiirissäni kaikille ok.

Ariviosi osuu varmaan aika kohdalleen. Itse laittaisin pikkuisen enemmän aika tuohon haarukkaan.

Minä olen siitä kummallinen, että olen saanut lapset vuosina 1990 ja 2000. On sama isä, jos ihmetyttää.

Mutta näiden välissä tapahtui jotain kummallista. 90 syntyneen kanssa oli kuten mInunkin lapsuudessani. Lapset oli mukana, mutta ei keskipisteenä. 00 syntyneen kanssa havaitsin, että lapset alkoi siirtyä siihen keskipisteeseen. Puheluista muiden äitien kanssa alkoi tulla hankalia, koska kaveri aina keskeytti puhumisen kun lapset vähänkään inahti. Taustalta kuului koko ajan äitiäiti, eikä puheluista tullut enää paljon mitään. Kyläilyillä sama homma, lapset sai keskeyttää ihan koska vaan. Silloin vielä lapset meni leikkimään keskenään, mutta nythän niitä pitää jo kyläilyilläkin ohjata leikkimään. Nyt kyläilyt on leikkitreffejä, silloin aikuisten kohtaaminen oli se pääasia.

Siinä välissä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lanseerasi kampanjan 'Lapset ensin, lapsen ehdoilla' jonka äidit nielaisivat purematta eli ilman harkintaa. Siitä lähti liikkeelle tämä nykyinen meno. Sitä ennen lapsille opetettiin 'odota vuoroasi' , 'aikuiset juttelevat nyt keskenään'

Vierailija kirjoitti:

Minä olen siitä kummallinen, että olen saanut lapset vuosina 1990 ja 2000. --- Silloin vielä lapset meni leikkimään keskenään, mutta nythän niitä pitää jo kyläilyilläkin ohjata leikkimään. Nyt kyläilyt on leikkitreffejä, silloin aikuisten kohtaaminen oli se pääasia.

Käykö -00 edelleen leikkitreffeillä vai jo ihan oikeilla? :D

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan verailuista 20 vuoden takaa sen että oikein painotettiin etukäteen että te lapset ette sitten rieku ja huuda, ettekä hyökkää kahvipöytään ensimmäisenä. Sama keskustelu käytiin aina ennen kuin oltiin edes ystäväperheen pihassa.

Tätäkö siis ei nykyvanhemmat enää opeta? Onko se sitten parempi, että lapset oppivat normaalin käytöksen omien mokiensa ja nolojen kokemusten kautta? Ne tulevat viimeistään vastaan teini-iässä, kun muut osaavat käyttäytyä. Luulisi sen olevan paljon traumatisoivampaa.

Naurettavaa yleistämistä taas. Kyllä nykyvanhemmat tämän opettavat. Pieni osa ei. Ehkä he eivät itsekään hallitse asioita eli heille ei ole opetettu.

Tai sitten isäntäperheessä on niitä kurittomia lapsia, jotka eivät myöskään ymmärrä kohteliaisuudesta vieraita kohtaan mitään. Mekastavat ympäriinsä, keskeyttävät aikuisia, juoksevat, rohmuavat kahvipöydän tyhjäksi... Ja vieraana oleva lapsi istuu yksin ja hiljaa sohvannurkassa, koska hänelle on opetettu, että kylässä ei hypitä sohvilla, riehuta ja pöydästä saa ottaa vasta, kun sinne on kutsuttu, ja silloinkin maltillisesti.

Vierailija kirjoitti:

Lapsista on jollain oudolla tavalla tehty riippuvaisia aikuisista, nykyään on paljon mammantyttöjä ja poikia jotka vaativat jatkuvasti vanhempien huomiota eivätkä oikein osaa leikkiäkään kaverien kanssa jos äiti tai isä on paikalla. Tämä korostuu vielä silloin kun ei olla tavattu pitkään aikaan.

Niin, nykylapset on vanhempiinsa turvallisesti kiintyneitä, ennen oltiin paljon, etenkin Suomessa, välttelevästi kiintyneitä. Sellaisen voi olla vaikeaa ymmärtää edes nykyvanhemmuutta.

Meillä lapset saa olla siellä missä muutkin ovat. Ja heitä opastetaan ihan samoihin käytöstapoihin kuin miten me aikuiset teemme. Aina se ei mene nappiinsa, koska he vasta harjoittelevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et muista väärin. Vielä 15 vuotta sitten oli ainakin ihan tavallista, että lapsille annettiin huomiota ja sitten sanottiin, että aikuiset juttelevat nyt. Ja tämä oli ainakin omassa tuttavapiirissäni kaikille ok.

Ariviosi osuu varmaan aika kohdalleen. Itse laittaisin pikkuisen enemmän aika tuohon haarukkaan.

Minä olen siitä kummallinen, että olen saanut lapset vuosina 1990 ja 2000. On sama isä, jos ihmetyttää.

Mutta näiden välissä tapahtui jotain kummallista. 90 syntyneen kanssa oli kuten mInunkin lapsuudessani. Lapset oli mukana, mutta ei keskipisteenä. 00 syntyneen kanssa havaitsin, että lapset alkoi siirtyä siihen keskipisteeseen. Puheluista muiden äitien kanssa alkoi tulla hankalia, koska kaveri aina keskeytti puhumisen kun lapset vähänkään inahti. Taustalta kuului koko ajan äitiäiti, eikä puheluista tullut enää paljon mitään. Kyläilyillä sama homma, lapset sai keskeyttää ihan koska vaan. Silloin vielä lapset meni leikkimään keskenään, mutta nythän niitä pitää jo kyläilyilläkin ohjata leikkimään. Nyt kyläilyt on leikkitreffejä, silloin aikuisten kohtaaminen oli se pääasia.

Siinä välissä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lanseerasi kampanjan 'Lapset ensin, lapsen ehdoilla' jonka äidit nielaisivat purematta eli ilman harkintaa. Siitä lähti liikkeelle tämä nykyinen meno. Sitä ennen lapsille opetettiin 'odota vuoroasi' , 'aikuiset juttelevat nyt keskenään'

Jep. Herra ja rouva Takapaju kasvattivat kuitenkin omansa (-01) siihen vanhaan malliin. Ei ollut valittamista silloin, eikä nyt....mitä nyt päikyntädiksi opiskeleva nuori nainen paheksuu kurittomia nykymuksuja ja tuntee itsensä satavuotiaaksi.

Useinhan se kasvatus on vastareaktiota edellisen polven kasvatukseen, ja varmasti paras ratkaisu löytyisi aina enemmän sieltä välimaastosta. Olen itse siis lapseton viisikymppinen täti, mutta suvussa on paljon lapsia ja paljon olen omaakin lapsuuttani käsitellyt. Työskentelen myös lastenhoitajana päiväkodissa. Itseäni rehellisesti sanottuna ärsyttää muutaman sukulaislapsen käytös, jotka vaativat huomiota ja ihailua jatkuvasti, eivätkä pysty leikkimään hetkeäkään yksin. Töissä on helpompaa sietää tätä, ja siellä lapset kyllä tottuvat siihen, ettei kaikki menekään niin kuin kotona. Mutta kyllä nämä jatkuvaa huomiota vaativat lapset ovat nouseva trendi selvästi.

Toisaalta mielestäni ei ole hyvä merkki sekään, ettei lapsi uskalla itkeä kylässä! Tai ylipäätään se, että lapset vain sulkeutuvat keskenään leikkimään, eivätkä aikuiset seuraa lainkaan mitä tapahtuu. Juuri näissä tilanteissa on yleensä kiusaamista ym. Usein serkukset ovat kyllä sen verran eri ikäluokkaa, että juurikin serkkujen kanssa on helpointa harjoitella keskenään leikkiä ilman aikuista. Tällöin se vanhin lapsi usein on vastuussa siitä, ettei ketään kiusata ja jos jotain oikeasti pahaa sattuu, niin siitä mennään kertomaan aikuiselle. Eskari-iästä lähtien lapset ovat pikkuhiljaa kypsiä tällaiseen vastuuseen. Mutta olen kyllä nähnyt näitäkin leikkitreffejä (siskontytön luona), että kaksi 3-vuotiasta menee keskenään leikkimään eri huoneeseen, sitten heillä tulee riita missä huudetaan rumia ja lyödään jopa toisia, eivätkä aikuiset osaa tällaista kunnolla selvittää. Tällaisessa kasvatuksessa näkyy vahvasti rajojen puute, ja nämä ovat myös niitä samoja lapsia, jotka sitten 4-5-vuotiaina huutavat aikuisten päälle ja vaativat aikuisia ihailemaan kaikkia kärrynpyöriä yms. jatkuvalla syötöllä. Toki tämä on minun henkilökohtainen mielipide, mutta nykyvanhemmuudessa näkyy enemmän sitä, että pieniltä 2-3-vuotialta odotetaan aivan liikaa ikätasoon nähden eikä selkeästi sanota mikä on ok ja vahdita lasten perään. Sitten 4-5-vuotiaina näiden samojen lasten annetaan käyttäytyä kuin taaperoiden, ja annetaan ymmärtää että kaikki mitä he tekevät on hienoa ja upeaa, ja että aikuiset ovat olemassa vain lapsia varten.

Osittain tämä nykykasvatus johtuu siitä, että itse ollaan jouduttu lapsena olemaan liian yksin omien tunteiden kanssa. Sitten ne omat traumat siirretään lapsiin ja lapsia ei kasvateta heidän omista tarpeista käsin, vaan vastineena sille omalle lapsuudelle. Jos mietitään lasten normaalia kehitystä, niin 2-3-vuotiaiden perään katsotaan ja heille sanotaan mitä saa tehdä ja mitä ei. Keskiverto 3-vuotias ei pärjää vielä samanikäiset kanssa leikkitilanteessa yksin. Ei pärjännyt 30 vuotta sitten eikö pärjää nytkäön. Tämän ikäiset ovat todella pieniä vielä. Viestintä lapsille tulee olla selkeää ja johdonmukaista aina, eikä saa luottaa liikaa lapsen omaan päättelykykyyn. 4-5-vuotias puolestaan päästetään vähän etäämmälle, mutta kun tilanteita tulee niin se selvitetään kunnolla ja aikuiset kertovat mikä leikissä on ok ja mikä ei. 5v on selkein rajapyykki sen suhteen, että lapsi ymmärrää asioiden syy-seuraussuhteet ja tuon ikäinen voi hyvin olla yksin pihallakin hetken. Nykyään lasten ylipäätään odotetaan liikaa oivaltavan asioita itse, eikä ymmärretä aikuisen vastuuta opettaa moraalisia sääntöjä.

Jep jep, riiviöitä ja termiittejä ovat, ja vanhempansa avuttomina pönöttäviä uuvatteja, tai sitten vaan hellanlettas eikö oo ihana. Meille ei tartte enää tulla, tarpeeksi monta kertaa kokeiltiin.

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan verailuista 20 vuoden takaa sen että oikein painotettiin etukäteen että te lapset ette sitten rieku ja huuda, ettekä hyökkää kahvipöytään ensimmäisenä. Sama keskustelu käytiin aina ennen kuin oltiin edes ystäväperheen pihassa.

Tätäkö siis ei nykyvanhemmat enää opeta? Onko se sitten parempi, että lapset oppivat normaalin käytöksen omien mokiensa ja nolojen kokemusten kautta? Ne tulevat viimeistään vastaan teini-iässä, kun muut osaavat käyttäytyä. Luulisi sen olevan paljon traumatisoivampaa.

Ei tunnu opettavan. Ja oma lapsi sitten jää kylässä ulkopuoliseksi, kun tietää, että noin pitää käyttäytyä. Ja jollei käyttäydy niin siitä on seurauksensa.

Muistan lapsuudessani, kun kyläiltiin. Se oli aina piinaa ja jäätävä rumba. Neljä lasta ja vanhemmat. Se lähtö oli jo sellaista hulabaloota...

Äidin sinkkukaverilla toisinaan käytiin ja eihän siellä pikkuriikkisessä asunnossa meille lapsille yhtään mitään ollut. Etukäteen oli se saakelin motkotus, että muistatte käyttäytyä. Mulle sitten vanhimpana lapsena aina annettiin nuorempien viihdytys huoleksi. Sitten kun epäonnistuin kolme vuotiasta veljeäni pitämään aloillaan, kun ei sitä kiinnostanut seinän tuijotus sain tukkapöllyä.

Joten kerran sitten ratkaisin asian siten, että tervehdin tätä naista ja sen jälkeen istuin sohvan nurkassa kuin tatti. Vastailin kysymyksiin yksi sanaisesti. Olin kohtelias ja otin kahvipöydästä pienen kakkupalan ja pienen kupin kahvia. Kiitin ja palasin takaisin sohvannurkkaan. Lähtiessä kiitin ja tervehdin.

Sain tästä sitten kahden viikon arestin, kun olin ollut niin epäkohtelias. Möllöttänyt vaan sohvalla paikallani, enkä ollut sisaruksiani huomannut ollenkaan. Aina mun pitää pilata kaikki kyläreissut.

Ei enää lähdetty sinne kylään samalla porukalla. Sain siis jäädä kymmenvuotiaana kotiin noista kyläilyhelveteistä. Vanhemmat piti sitä rangaistuksena, mä en. Muutaman tunnin koti oli täysin mun!

Pienen lapsen äitinä haluan keskustella aikuisten kesken ja lapselleni sen kerron. Hän voi tulla kertomaan asiansa lyhyesti, esimerkiksi minuutin, sen jälkeen aikuiset keskustelevat.  Näin sekä kylässä että meillä. Lasten huomioimiseksi kun menee vierailu liikaa, huomaa ettei keskusteltavaa enää ole ja on hyvä aika poistua.

Ongelma ratkeaa sillä ettei ota lapsiperheitä kylään. Lopettaa koko kyläilykulttuurin. Jos itsellä ei ole lapsia niin kotikaan ei ole välttämättä varusteltu lapsiystävälliseksi eikä niillä ole leikkikavereita. Meilläkin tavataan kodin ulkopuolisissa harrastuksissa ystäviä tai käydään/tavataan mm. teatterissa kahviloissa tai ravintoloissa. Siihen malliin se on meillä lapsettomilla aikuisilla nykyään mennyt ja kodit ovat yksityisiä. Sitten on lisäksi verkkoviestintä välineet yhteydenpitoon. Ei tarvitse vieraita varten siivota eikä vieraiden jälkeen siivota eikä kärsiä toisten kurittomista lapsista. Harva niistä nauttii sellaisista kyläilyistä missä suunnilleen kaikki on mennyt pieleen ja suuri harmitus sen jälkeen. 

Mulla on itsellä kaksi lasta (6 ja 3v) mutta siitä huolimatta en halua meille lapsiperheitä kylään.

Harvat lapset on nykypäivänä kovin vieraskoreita, täällä eletään kuin pellossa, juostaan huoneesta toiseen yms. mölytään ja möykätään.

Pari päivää sitten ystäväni kävi 5v poikansa kanssa. Ystäväni antoi jälkikasvunsa mm. pomppia meidän vanhempien sängyllä, hyppiä sohvalla ja paukutella jääkaapin ovea. Olin aivan hermona.

Omassa lapsuudessa ei olisi KOSKAAN saanut esimerkiksi mennä hyppimään vieraiden aikuisten sänkyyn, enkä olisi uskaltanutkaan. Nykypäivänä harvassa perheessä on kunnolla käyttäytyviä lapsia. En myöskään itse sallisi koskaan että omat muksut hyppisi vieraiden sängyissä tai sohvilla. Nopeasti lähdettäisiin niskaperse-otteella kotiin!

Kun lapset on vähän isompia ja tulevat vaikka kaverin luo ilman vanhempia, sen huomaa kyllä käytöksestä ketä on kasvatettu ja ketä ei. Törkeimmät aukovat ilman lupaa kaapin ovia ja yökkäilevaät tarjottaville. Vessassa käydään pesemättä käsiä ja likaisilla kengillä marssitaan olohuoneeseen asti. Huudetaan ja möykätään.

Ihan tiedoksi, että nykyään on mahdotonta kasvattaa lapsia kuten ennen. Liian hyvin käyttäytyvistä lapsista voi joillakin herätä huoli. Vieraskoreus on nykyään epäilyttävä merkki.

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan verailuista 20 vuoden takaa sen että oikein painotettiin etukäteen että te lapset ette sitten rieku ja huuda, ettekä hyökkää kahvipöytään ensimmäisenä. Sama keskustelu käytiin aina ennen kuin oltiin edes ystäväperheen pihassa.

Tätäkö siis ei nykyvanhemmat enää opeta? Onko se sitten parempi, että lapset oppivat normaalin käytöksen omien mokiensa ja nolojen kokemusten kautta? Ne tulevat viimeistään vastaan teini-iässä, kun muut osaavat käyttäytyä. Luulisi sen olevan paljon traumatisoivampaa.

Ei, kun lapsille nimenomaan tarjotaan ensin! Eikä pöydässä välttämättä ole edes tilaa, kun toki aikuiset osaavat odottaa ja syödä seisten. Sitten muka sen jälkeen kun lapset ovat syöneet aikuiset voivat rauhassa kahvitella keskenään.

Katin kontit. Kiva mennä ottamaan tarjoomuksia, jotka on jo valmiiksi lääpitty kun lapset miettivät ottaisiko ton vai tän pullan. Siinä vaiheessa kun lapset on saatu ruokittua, eka perhe alkaakin tehdä lähtöä, koska Jessican päiväuniaika on jo myöhässä. Pian kaikki ovat lähdössä, eihän kukaan kehtaa jäädä myöhemmäksi kuin toiset.

Entäs ne lapset, jotka jäävät mykkinä aikuisten viereen kahvipöytään istumaan ja virnuilevat siinä tietävän näköisinä koko kahvin ajan, muiden lasten leikkiessä omissa oloissaan? Tosi vaivaannuttavaa aikuisvieraille, kun lapsen annetaan istua kuuntelemassa joka sanan, mistään aikuisten asioista tai henkilökohtaisuuksista ei viitsi puhua. Samoin olen ihmetellyt niitä vanhempia jotka ei huomioi omia vieraitaan ollenkaan vaan häslää kouluikäisten lastensa ympärillä. Eikö ne pärjää keskenään edes puolta tuntia?

Vierailija kirjoitti:

Entäs ne lapset, jotka jäävät mykkinä aikuisten viereen kahvipöytään istumaan ja virnuilevat siinä tietävän näköisinä koko kahvin ajan, muiden lasten leikkiessä omissa oloissaan? Tosi vaivaannuttavaa aikuisvieraille, kun lapsen annetaan istua kuuntelemassa joka sanan, mistään aikuisten asioista tai henkilökohtaisuuksista ei viitsi puhua. Samoin olen ihmetellyt niitä vanhempia jotka ei huomioi omia vieraitaan ollenkaan vaan häslää kouluikäisten lastensa ympärillä. Eikö ne pärjää keskenään edes puolta tuntia?

Jos lapsi käyttäytyy hyvin, niin minun mielestäni saa tietysti olla siinä aikuisten kahvipöydässä.

Kai aikuiset nyt tapaa ihan aikuisten kesken, jos on tarkoitus jutella sellaisia asioita mitkä ei lasten korviin kuulu.

-Yksi ketjuun vastannut, jonka mielestä myös huonosti käyttäytyvät/huomionkipeät lapset ovat rasittavia vieraita

Lasten puhuminen on tärkeämpää kuin aikuisten juorut ja jaaritukset.

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka ovat käyneet harvinaisimmiksi ovat aina kiinnostavimpia. Lapsia on Suomessa todella vähän. Kaikki haluavat osansa siitä ilosta, mitä lapset tuottavat.

Ahahahahaaa!!