Lue keskustelun säännöt.
Mummo joka ei halua olla mummo? :(
15.05.2013 |
Näin meillä. Kyseessä siis on mieheni äiti, joka ei selvästikään halua olla mummo eikä sen puoleen oikein äiti saati anoppikaan.
Pahalta tuntuu. Pari kertaa vuodessa nähdään, silloinkin ne ollaan aina me jotka käydään kylässä. Tunnelma on aina kuin ventovieraassa paikassa, lapsetkin vierastavat ihmistä, joka on kylmä kuin jääpuikko ja käpertynyt itseensä kuin simpukka. Miehen mukaan äitinsä ei ole koskaan osoittanut lämpöisiä tunteita, ei koskaan puhunut tunteista tai vaikkapa vain ohimennen halannut: ei osaa ja tuskin edes haluaa tällaisia huomionosoituksia jakaa tai saada. Tämä on mielestäni varsin mielenkiintoista, kun anoppini vielä elossaoleva äiti (isomummo) taas on aivan ihana ja lämmin, halaileva ja rakastava ihminen.
Turha on tätä äitiä/mummoa kutsua kylään tai juhliin, ei tunnu mummoa kiinnostavan. Jättää AINA tulematta, selityksenä joku utopistinen tekosyy jos edes vaivautuu ilmoittamaan. Niillä harvoilla kerroilla kun mummo on vaivautunut pikavierailulleen (tapahtunut ehkä 3 kertaa kuluneen kymmenen vuoden aikana) ollaan aina yritetty kohdella häntä mahdollisimman lämpimästi ja rakastavasti, että hänellä olisi tunne, että kuuluu meidän perheyhteisöömme. Turhaahan se on ollut. Minkäänlaista vastavuoroisuutta ei tunnu tämä ihminen tuntevan.
Ollaankohan me ainoita? Lähipiiri tuntuu olevan täynnä rakastavia mummeleita ja mammoja, jotka osallistuvat jälkipolvien elämään monilla tavoilla.
Kommentit (282)
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:44"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:30"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:21"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:11"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:03"]
Tulipa mieleen, että toinen isoisäni oli aika lailla ap:n anopin kaltainen. En sitä silti sen kummemmin vatuloinut ja tuskin vanhempanikaan. Hän oli sodankäynyt traumatisoitunut mies, oli semmoinen kuin oli, mitäpä siinä olisi muiden moralisointi auttanut ja olisiko edes oikeutettua.
Jossittelemalla ei muuteta maailmaa.
[/quote]
Ai meinaat tosissaan, että asioista puhumalla, onhgelmien ja epäkohtien esilletuomisella ei maailmaa muuteta :D? Luuletko sinä, että kaikki asenteet muuttuvat hetkessä tai eivät muutu ollenkaan? Kuten joku täällä sanoi, ammattilaistenkin mielestä välinpitämättömyys ei ole normaalia omien lasten tai lastelasten kohdalla. Se ei ole normaalia, eikä hyväksyttävää, silti tämmöisiä ihmisiä on. Huvittavinta tässä keskustelussa on se, että jotkut tunnevammaiset yrittävät saada hyväksyntää ja normaaliuden tunnustamista omalle tunnevammalleen.
[/quote]
Olen tässä ketjussa jo esittänyt ajatuksen: Asioiden ymmärtäminen muuttaa ne (ei omani, olisiko Jiddu Krishnamurtin alunperin)
Ja tässä vielä lähes sana asia toisin sanoin, rukouksen muodossa:
"anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan."
Ymmärrystä ja viisautta elämääsi :)
[/quote]
Asioiden ymmärtäminen ei muuta mitään, se ei tee pahasta asiasta hyvää eikä hyvästä asiasta pahaa. Toki ymmärtäminen voi tuoda tyyneyttä, mutta onkin jokaisen oma asia eritellä ne asiat, joihin haluaa vaikuttaa. Minä haluan vaikuttaa omilla mielipiteilläni vallallaolevaan itsekeskeisyyden ja itserakkauden ihannointiin, en voisi elää itseni kanssa jos vain hiljaa hyväksyisin asian. Samoin vaikutan mielipiteen ilmaisulla omalta osaltani moniin muihinkin asioihin. En odota, että asiat muuttuvat silmänräpäyksessä, mutta vaikenemalla mitkään asiat eivät ainakaan koskaan muutu. Jos kukaan ei koskaan aukaise suutaan vallalla olevista epäkohdista, ei tule mahdollisuuttakaan ajatella asioista toisin.
[/quote]
Se on vain yhtä tyhjän kanssa, jos mielipiteitäsi ei ymmärretä. Ei itsekeskeisyys vähene sillä, että ulkoapäin käsketään, vaan sillä, että kukin oivaltaa asian omalta kohdaltaan. Silloin se muuttuu ilman sen kummempaa muuttamista.
Ja toki suu pitää aukaista ja epäkohdista puhua. Jossittelu oli se, mitä pidin turhana, en puhumista tai asioista keskustelua.
[/quote]
Mistä jossittelusta sinä mahdat puhua? Sana jossittelu ei oikein avaudu minulle tässä keskustelussa. Aika moni tämän mielipiteeni on ymmärtänyt ja luojan kiitos, ajattelee samalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:47"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:43"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:30"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:21"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:11"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:03"]
Tulipa mieleen, että toinen isoisäni oli aika lailla ap:n anopin kaltainen. En sitä silti sen kummemmin vatuloinut ja tuskin vanhempanikaan. Hän oli sodankäynyt traumatisoitunut mies, oli semmoinen kuin oli, mitäpä siinä olisi muiden moralisointi auttanut ja olisiko edes oikeutettua.
Jossittelemalla ei muuteta maailmaa.
[/quote]
Ai meinaat tosissaan, että asioista puhumalla, onhgelmien ja epäkohtien esilletuomisella ei maailmaa muuteta :D? Luuletko sinä, että kaikki asenteet muuttuvat hetkessä tai eivät muutu ollenkaan? Kuten joku täällä sanoi, ammattilaistenkin mielestä välinpitämättömyys ei ole normaalia omien lasten tai lastelasten kohdalla. Se ei ole normaalia, eikä hyväksyttävää, silti tämmöisiä ihmisiä on. Huvittavinta tässä keskustelussa on se, että jotkut tunnevammaiset yrittävät saada hyväksyntää ja normaaliuden tunnustamista omalle tunnevammalleen.
[/quote]
Olen tässä ketjussa jo esittänyt ajatuksen: Asioiden ymmärtäminen muuttaa ne (ei omani, olisiko Jiddu Krishnamurtin alunperin)
Ja tässä vielä lähes sana asia toisin sanoin, rukouksen muodossa:
"anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan."
Ymmärrystä ja viisautta elämääsi :)
[/quote]
Asioiden ymmärtäminen ei muuta mitään, se ei tee pahasta asiasta hyvää eikä hyvästä asiasta pahaa. Toki ymmärtäminen voi tuoda tyyneyttä, mutta onkin jokaisen oma asia eritellä ne asiat, joihin haluaa vaikuttaa. Minä haluan vaikuttaa omilla mielipiteilläni vallallaolevaan itsekeskeisyyden ja itserakkauden ihannointiin, en voisi elää itseni kanssa jos vain hiljaa hyväksyisin asian. Samoin vaikutan mielipiteen ilmaisulla omalta osaltani moniin muihinkin asioihin. En odota, että asiat muuttuvat silmänräpäyksessä, mutta vaikenemalla mitkään asiat eivät ainakaan koskaan muutu. Jos kukaan ei koskaan aukaise suutaan vallalla olevista epäkohdista, ei tule mahdollisuuttakaan ajatella asioista toisin.
[/quote]
Asioiden ymmärtäminen muutta ne. Mutta toisia ihmisiä ei voi muuttaa, heidän on ensin ITSE ymmärrettävä.
Ja vaikka kuinka piestään suuta (tai näppistä) epäkohdista, asiat eivät muutu ellei lukija ymmärrä. MOT...:)
[/quote]
Asioita ei voi ymmärtää kuulematta monia eri näkökulmia. Jos kuulemme vain yhden ainoan totuuden, ei kukaan koskaan osaisi kyseenalaistaa eikä yhteiskunta muuttuisi. Mikään ei koskaan muutu, jos kukaan ei puhu tai tee aktiivisesti asian eteen töitä. En ole sellainen ihminen, että kaikista maailman asioista, joita pidän epäoikeudenmukaisena, pidän vain suuni supussa ja oletan, että jossain joku maagisesti ymmärtäisi jotain. Tietenkään en voi pakottaa ketään muuttumaan, mutta kukaan ei muutu jos ei anneta vaihtoehtoa tai vaihtoehtoista ajattelumallia. Lukija joko ymmärtää tai on ymmärtämättä, hiljaisuudesta kukaan ei voi ymmärtää mitään.
[/quote]
Pitkälti olen siis samaa mieltä, mutta väitän kuitenkin, että hiljaisuudessa voi syntyä ne suurimmat oivallukset:
[/quote]
Hiljaisuuden avulla ei lopetettu orjuutta, hiljaisuuden avulla ei saatu naisille äänioikeutta, hiljaisuuden avulla emme olisi heränneet siihen tosiasiaan, että tällä kulutusjuhlalla tuhoamme itsemme ja maapallomme. Hiljaisuuden avulla emme tietäisi, että Israelissa perhe saa tappaa tyttärensä, jos tämä raiskataan. Hiljaisuuden avulla emme tietäisi Syyrian kriisistä, natsi Saksasta, P-Koreasta, Stalinista ja Leninistä. Hiljaisuus on myöntymisen merkki, hiljaisuudella hyväksymme kaiken mitä ympärillä tapahtuu eikä hiljaisuuden avulla mikään koskaan muutu. Ei parisuhteessa eikä elämässä. Pitää sanoa ääneen se, minkä haluaa muuttuvan ja minkä kokee epäoikeudenmukaiseksi. Muut eivät ole ajatustenlukijoita.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 15:57"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 15:05"]
Minä olen mummo. Ollut sitä vajaa pari vuotta. Rakastan omia lapsiani yli kaiken, ja lapsenlastanikin. Se ei silti tarkoita sitä, että olisin valmis häntä hoitamaan kovin usein. Teen täyttä päivää työelämässä, melko vaativaakin työtä. Olen ihan poikki varsinkin viikonloppuisin, ja haluaisin käyttää sen lepoon. En koe sitä levoksi, että valvon pikkuisen kanssa yöt (näin ne yöt menee aina kyläillessä) ja juoksen hänen perässään päivät. Olen aivan puhki kun hän on ollut hoidossa. Odotan nyt jo aikaa, että hän on isompi, jolloin varmasti jaksan hänen kanssaan paremmin.
Tyttäreni hyväksyy asian. Hän kyllä pyytää hoitamaan lastaan, mutta melko usein kieltäydyn. Näin mennään varmasti muutama vuosi. Silloin kun omat lapseni olivat pieniä, hoitivat isovanhemmat heitä pari kolme kertaa vuodessa. Enkä ole asiasta millään tavoin katkera. Isovanhemmat olivat vielä työelämässä, kuten minäkin nyt, ja sen verran nuoria, että ymmärsin heillä olevan omatkin menonsa.
[/quote]
Miksi ihmeessä tämä keskustelu on muuttunut lastenhoitamisesta ja muusta vaivannäöstä jankkaamiseen?!? Miksi? Kertokaa minulle.
AP:han kertoi, ettei mummo "jaksa osallistua kutsuttunakaan lastenlastensa juhliin". Ei käy siis kylässä tai ole fyysisesti läsnä lastenlastensa elämässä. Miksi ihmeessä te mummot ja muut mummomieliset jauhatte jostakin lastenhoitamisesta ja omien menojenne tärkeydestä ja riistävistä miniöistä jne? Eihän tässä keskustelussa ole niistä asioista ollenkaan edes kyse.
Eihän AP ole missään vaiheessa halunnutkaan lastenhoitajaa, ainoastaan sitä, että mummo osallistuisi edes kerran vuodessa omien lastenlastensa elämään, vaikka sitten vain synttärijuhliin osallistumalla VIERAANA kylässä. Onko tunti tai pari vuodessa todellakin liikaa siihen, että kävisi mummona lastenlapsiaan tapaamassa. Kerran vuodessa?
[/quote]
Miksi pitäisi käydä?
Jos ajattelen omaa lapsuuttani, niin kun olin ihan pieni, äidin äiti asui meillä talvet. Häntä piti teititellä eikä hän osallistunut lastenlasten viihdyttämiseen vaan teki omia juttujaan ja ehkä autteli kotitöissä vähän. Pääasiassa meidän piti olla hiljaa ettei häiritty häntä. Muistan että hän piti kovasti sinihomejuustosta. Myöhemmin tapasimme häntä kesälomalla landella, kun menimme auttamaan äidin kotitalossa heinäntekoa. Synttäripäiviä pidettiin mutta oli ihan normaalia, ettei siellä ollut isovanhempia eikä kummejakaan, jotka asui toisella puolen Suomea. Mistä tämä nykyinto on tullut, että olisi pakko osallistua lastenjuhliin, ja jos ei osallistu, se on henkilökohtainen loukkaus, haukutaan lyttyyn ja katkotaan välit?
Suomen kielen uusin sijamuoto on aggressiivi.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 16:16"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 16:05"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 15:57"]
Miksi ihmeessä tämä keskustelu on muuttunut lastenhoitamisesta ja muusta vaivannäöstä jankkaamiseen?!? Miksi? Kertokaa minulle.
AP:han kertoi, ettei mummo "jaksa osallistua kutsuttunakaan lastenlastensa juhliin". Ei käy siis kylässä tai ole fyysisesti läsnä lastenlastensa elämässä. Miksi ihmeessä te mummot ja muut mummomieliset jauhatte jostakin lastenhoitamisesta ja omien menojenne tärkeydestä ja riistävistä miniöistä jne? Eihän tässä keskustelussa ole niistä asioista ollenkaan edes kyse.
Eihän AP ole missään vaiheessa halunnutkaan lastenhoitajaa, ainoastaan sitä, että mummo osallistuisi edes kerran vuodessa omien lastenlastensa elämään, vaikka sitten vain synttärijuhliin osallistumalla VIERAANA kylässä. Onko tunti tai pari vuodessa todellakin liikaa siihen, että kävisi mummona lastenlapsiaan tapaamassa. Kerran vuodessa?
[/quote]
Mammoilta tuntuu totaalisesti puuttuvan tilannetaju. Eikö sinusta olisi outoa mennä kerran vuodessa johonkin kylään pakkopullana?? Niin että oikein näet miten tyytyväisyys paistaa ilkeämielisen pikkupimun naamasta, kun saa sinut kököttämään sohvaansa ja esittämään pelleroolia sun näytelmässä, hullu olet sanon mä.
[/quote]
Ahaa.
Eli tiIannetajun vuoksi mummon ei tarvitse tulla ikinä lapsensa luokse kylään vaan kyläilyvuorot ovat täysin yksipuoliset? Miniän on kuitenkin pakko esittää pelleroolia anopin näytelmässä, esim. äitienpäivänä? Ja lastenlasten pitää tietysti tulla esittämään mummon 70-vuotisjuhliin onnellista perhettä sukulaisten hämäämiseksi? Kuule, ei se aurinko paista aina samalta puolelta. Sähän se tässä hullu olet, sanon puolestani mä.
Ikävää jos mummo kokee omien lastenlastensa näkemisen ja esim. synttäreille osallistumisen pakkopullana ja vain miniän näytelmänä. Aika sairas lähestymistapa. :(
[/quote]
Sairas, sairas, sairas... jatkuvaa riitaa ja pahaa mieltä.
Fiksu ja elämäänsä tyytyväinen ihminen VOI aivan hyvin osallistua vaikka nyt sen anopin juhliin iloisena ja hyväkäytöksisenä siitä huolimatta, ettei anoppi käy lasten synttäreillä. Satanen vetoa, ettei miniän äänekäs psykoanalyysi asioita paranna, päin vastoin pahentaa.
Huh huh, kun näitä lukee. PELOTTAa välillä, millaisen asioihin sekaantuja hernehtijän sitä saa miniäksi.
Taidan muuttaa toiseen maahan siinä vaiheessa kun pojat löytää vaimon itselleen. Jos tällaisen av-hullun kanssa alkavat seurustelemaan, pakko on pakoon lähteä. Heidän lapsiaan vain kävisi sääliksi, kun äitinsä määräisi, missä tahdissa saa hengittääkin, kun kaikki pitää tehdä, kuten hän ja hänen perheessään on tehty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 13:09"]
Naiset uhraavat elämänsä lapsille, uransa jne...voi luoja mitä sontaa! Lapsia ei ole pakko tehdä, jos kokee siitä uhriutuvansa, herranen aika sentään hyvät naiset! Omaa uraa ei tarvitse unohtaa eikä omaa elämää, onhan se mieskin ollut mukana lasten teossa. Jumankeuta mitä uhriutumista, miksi te uhriudutte? Jos haluatte lapsia, niitä ei ole pakko hoitaa saman kaavan mukaan, mitä naapurin vanhempainyhdistyksen Pirkko tekee. Jos vihaa lapsia eikä halua elämäänsä pilata, siihenkin on yksinkertainen ratkaisu. Tämä keskustelu on loistava esimerkki tästä päivästä ja tämän päivän arvoista. Perhe on kauhistus, jokainen huolehtii vain itsestään ja jokainen ajattelee vain itseään. Minä, minä, minä ja minä. Jostain syystä olen syvästi järkyttynyt tästä itsekeskeisyyden määrästä ja tämä hämmästyttää minua aina vain uudelleen.
Pidän erittäin tunnevammaisena ihmistä, joka juuri ja juuri jaksaa hoitaa omat jälkikasvunsa, lapsenlapset saa jo painua hiiteen. Minkälainen ihminen ei ole kiinnostunut jälkipolviensa elämästä? Nykyaikainen, moderni ja tunnekylmä av- mamma joka haluaa maksimoida oman nautintonsa joka hetki. En enää ihmettele nykymaailman ongelmia. Kertoo hyvin paljon ihmisestä, jota ei kiinnosta lastenlasten elämä pätkääkään. Oksettavia ihmisiä. Minulle mummoni on yksi rakkaimmista ihmisistä ja olen niin onnellinen, ettei hän ole ollut kaltaisenne moderni, itsenäinen ja itserakas av-mamma.
[/quote]
Mutta olisiko mummosi halunnut tehdä joskus jotain muuta kuin hoitaa lapsenlapsiaan. Ajattelepa jos mummosi salaa olisi halunnut matkustaa ja elää omaa elämää ja etsiä omaa sisäistä lastaan, eikä koko ajan elää toisten kautta. Mutta ei uskaltanut juuri sinunkaltaisten tuomitsevien naisten takia.
Lapsiaan voi rakastaa, vaikka ei haluakaan siihen kuristavaan villasukantuoksuiseen mummomuottiin.
[/quote]
Lueppa tämä sivu uudestaan, olen kirjoittanut jo aiheesta. Mummoni matkusteli paljon, oli mökillään yksin, kävi tansseissa, teatterissa, vesijumpassa ja vaikka missä ja SILTI hänellä oli aikaa ja rakkautta. Emme olleet mummolla 24/7 , hänellä oli se oma elämäkin. Jonkun tunnevammaisen mielestä voi olla täysin käsittämätöntä, että jatkuvan oman nautinnon hakemisen sijaan joku pystyy huomioimaan pieniä lapsenlapsiakin edes joskus.
[/quote]
Minusta tämä on mielenkiintoinen, mutta surullinen ilmiö, josta on tärkeä puhua. Miksi on niin, että nykyään se oman nautinnon maksimaalinen hakeminen menee jopa perhesuhteiden yli? Kyllä minä sen tiedän, etteivät kaikki ihmiset ole tuntevia ihmisiä, mutta en minä sitä normaaliksi käytökseksi sano. Tiedän myöskin, ettei minun lapsilla tule olemaan kuin yhdet, rakastavat isovanhemmat, toisista pidän niin kaukana kuin mahdollista juuri tunnevamman takia. En odota heiltä mitään, mutta en koskaan tule olemaan apuna missään, en tule katsomaan vanhainkodissa, en mitään. Metsä vastaa siten, kuin sinne huudetaan. Jos välittää vain itsestään, kuolee yksin.
[/quote]
Miksi nuorilla naisilla nautinnon hakeminen menee kaiken yli. Esikoinen työnnetään virikehoitoon, kun halutaan nauttia vauvasta. Ei haluta hoitaa ja rakastaa kahta tai usemapaa lasta. Isommat hylätään sitä mukaa kun uusia tulee.
Kun mies ei olekaan se upea adonis, vaan tavallinen suomalainen mies, nuori nainen alkaa katsella muita ja pettää. Rikkoo perheen kodin ja vie lapset, koska haluaa maksimoida nautinnon ja saada kaiken heti ja nyt.
Ja nämä itsekkäät hedonistit kitisevät, kun mummot eivät pidäkään heidän lapsiaan elämänsä keskipisteenä.
Voi voi...
Nykyajan isovanhemmat on kuin suoraan siitä "oma aika" lehden radiomainoksesta: minä, minä, minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:12"]
Nykyajan isovanhemmat on kuin suoraan siitä "oma aika" lehden radiomainoksesta: minä, minä, minä.
[/quote]
Just näin. Itsekkyyden aikakausi. Aiemmin asuivat sukupolvet lähekkäin tai samalla tilalla. Oli itsestäänselvää, että autettiin, koska ei ollut muuta turvaa kuin suku. Nyt ydin/uusperheet sinnittelevät omillaan ja vanhukset makaavat laitoksissa.
Meidän anoppi ja appi ei tuu koskaan avuksi. Viimeksi ovat käyneet meillä vuosi sitten. Kun pyytää apua, vastaus on, että ei ehdi (molemmat eläkkeellä). Missä vaiheessa asiat menivät siihen suuntaan, että lähimmäistä, sukulaista ja rakkaimpiaan ei ole halunnut/tarvinnut auttaa? Yksinäisyys maassamme lisääntyy ja yhteiskunta maksaa viulut perhetyöntekijöistä, lähihoitajista, sairaanhoitajista, vanhustenhoitajista jne. Mutta ei varmaan nostetaa itse persettä ylös auttaakseen toisiamme.
Kyllä sitä välillä on ihan puhki, kun apua ei saa lähimmiltään. Mutta ei auta. Perhettäni rakastan, lapsiani ja miestäni, ja koska he ovat tärkeimmät, niin pusken eteenpäin vaikka hammasta purren.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:12"]
Nykyajan isovanhemmat on kuin suoraan siitä "oma aika" lehden radiomainoksesta: minä, minä, minä.
[/quote]
Just näin. Itsekkyyden aikakausi. Aiemmin asuivat sukupolvet lähekkäin tai samalla tilalla. Oli itsestäänselvää, että autettiin, koska ei ollut muuta turvaa kuin suku. Nyt ydin/uusperheet sinnittelevät omillaan ja vanhukset makaavat laitoksissa.
Meidän anoppi ja appi ei tuu koskaan avuksi. Viimeksi ovat käyneet meillä vuosi sitten. Kun pyytää apua, vastaus on, että ei ehdi (molemmat eläkkeellä). Missä vaiheessa asiat menivät siihen suuntaan, että lähimmäistä, sukulaista ja rakkaimpiaan ei ole halunnut/tarvinnut auttaa? Yksinäisyys maassamme lisääntyy ja yhteiskunta maksaa viulut perhetyöntekijöistä, lähihoitajista, sairaanhoitajista, vanhustenhoitajista jne. Mutta ei varmaan nostetaa itse persettä ylös auttaakseen toisiamme.
Kyllä sitä välillä on ihan puhki, kun apua ei saa lähimmiltään. Mutta ei auta. Perhettäni rakastan, lapsiani ja miestäni, ja koska he ovat tärkeimmät, niin pusken eteenpäin vaikka hammasta purren.
[/quote]
Mitä kaikkea oletkaan vuosien mittaan uurastanut appivanhempiesi hyväksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Well that escalated quickly." ;)
Voi herran tähden ja hyvänen aika. Heitettäiskö väliin pieni pointti:
Aloittaja haluaisi, että mummo olisi enemmän läsnä perheelle. Läsnä, ihmisenä. Ei pullantuoksuisena, sukkaa virkkaavana esittelykappaleena vaan miehen äitinä ja lasten isoäitinä. Ihan normaali toive minusta, eikä liikaa vaadittu. Eikä tässä nyt aloituksessa ollut kyse että "byääh, mummu ei tee just niin ku mä sanon!" vaan osoitettiin että haluaisi mummon enemmän arkielämäänkin mukaan ja surettaa kun mummo ei ole samalla aaltopituudella. Ketä se ei satuttaisi???
Mistä helevekosta tähän nyt tuli ilkeät miniät, jotka vain sättii anoppeja ja vaatii kissanristiäisiin sinne ja tänne ja lykkäävät lapset virikehoitoon ja kyllästyvät hoitamaan mukuloitaan ja sysäävät ne mummolle ja mummo-parka ei saa elää omaa elämäänsä ja harrastaa rietasta seksiä papan kanssa? Totta kai mummolla ja papalla saa oma elämänsä olla ja nauttia vanhuuden päivistään, mutta miksei sitä nautintoa voi joinakin päivinä vuodessa jakaa vaikka samassa kahvipöydässä?
No yhtä kaikki. Ällistyttävä keskustelut. Hyvä mummot, hyvä hyvä. Tapu tapu.
... Onneksi oma huolii kylään, antaa ottaa kupin teetä ja tarjoaa juttuseuraa tälle kurjalle, itsekkäälle akalle.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:25"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:12"]
Nykyajan isovanhemmat on kuin suoraan siitä "oma aika" lehden radiomainoksesta: minä, minä, minä.
[/quote]
Just näin. Itsekkyyden aikakausi. Aiemmin asuivat sukupolvet lähekkäin tai samalla tilalla. Oli itsestäänselvää, että autettiin, koska ei ollut muuta turvaa kuin suku. Nyt ydin/uusperheet sinnittelevät omillaan ja vanhukset makaavat laitoksissa.
Meidän anoppi ja appi ei tuu koskaan avuksi. Viimeksi ovat käyneet meillä vuosi sitten. Kun pyytää apua, vastaus on, että ei ehdi (molemmat eläkkeellä). Missä vaiheessa asiat menivät siihen suuntaan, että lähimmäistä, sukulaista ja rakkaimpiaan ei ole halunnut/tarvinnut auttaa? Yksinäisyys maassamme lisääntyy ja yhteiskunta maksaa viulut perhetyöntekijöistä, lähihoitajista, sairaanhoitajista, vanhustenhoitajista jne. Mutta ei varmaan nostetaa itse persettä ylös auttaakseen toisiamme.
Kyllä sitä välillä on ihan puhki, kun apua ei saa lähimmiltään. Mutta ei auta. Perhettäni rakastan, lapsiani ja miestäni, ja koska he ovat tärkeimmät, niin pusken eteenpäin vaikka hammasta purren.
[/quote]
Mitä kaikkea oletkaan vuosien mittaan uurastanut appivanhempiesi hyväksi?
[/quote]
No, esim. ollut useammassa rempassa mukana ja osallistunut joka kesä sadon kerjuuseen, puutarhatöihin jne. Käydessä autan siivoamisessa, ruoan laitossa jne. Eli olen oikeasti auttanut! Ei vain näköjään toimi toisin päin. Oletus on, että heillä olla ja heitä autetaan, ei toisin päin. Ja kyllä, tarkoitus oli auttaa heitä, kun he ovat vanhoja. Mutta kun alkaa ottaa päähän, kun koskaan ei apua tipu heiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:23"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:16"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:11"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:03"]
Tulipa mieleen, että toinen isoisäni oli aika lailla ap:n anopin kaltainen. En sitä silti sen kummemmin vatuloinut ja tuskin vanhempanikaan. Hän oli sodankäynyt traumatisoitunut mies, oli semmoinen kuin oli, mitäpä siinä olisi muiden moralisointi auttanut ja olisiko edes oikeutettua.
Jossittelemalla ei muuteta maailmaa.
[/quote]
Ai meinaat tosissaan, että asioista puhumalla, onhgelmien ja epäkohtien esilletuomisella ei maailmaa muuteta :D? Luuletko sinä, että kaikki asenteet muuttuvat hetkessä tai eivät muutu ollenkaan? Kuten joku täällä sanoi, ammattilaistenkin mielestä välinpitämättömyys ei ole normaalia omien lasten tai lastelasten kohdalla. Se ei ole normaalia, eikä hyväksyttävää, silti tämmöisiä ihmisiä on. Huvittavinta tässä keskustelussa on se, että jotkut tunnevammaiset yrittävät saada hyväksyntää ja normaaliuden tunnustamista omalle tunnevammalleen.
[/quote] Miten niin ei ole hyväksyttävää olla esim. traumatisoitunut, masentunut, pettynyt tai onneton ihminen? Eikä sen ihmisen masennus tai trauma siitä mihinkään pienene tai katoa vaikka sä kuinka vaatisit ja sanoisit, että et saa olla tuollainen.
Me ei tiedetä miksi se anoppi on mitä on. Antaisitte ihmisten olla rauhassa jos he eivät vastaa odotuksianne.
[/quote]
Ei trauma, masennus tai mikään muukaan anna kenellekään hyvää syytä huonolle ja itsekeskeiselle käytökselle. Tiedän sen itse, kirjoitin yhteen aikasempaan ketjuun siitä, että olen selvinnyt masennuksesta, lievästä ylipainosta laihduttanut ja sairastunut syömishäiriöön (anoreksia/bulimia), elänyt henkisen ja fyysisen väkivallan alla ja vaikka mitä muuta. Silti minä osaan kohdella muita oikeudenmukaisesti, osaan välittää ja huolehdin muistakin kuin itsestäni. Yleensä nämä ihmiset, jotka sikailevat ties minkä syyn varjolla sitten itkevät sitä yksinäisyyttään. Toki itsekeskeinen ihminen saa olla rauhassa ja yksin ja vaikka mitä muuta, mutta ei tarvitse sitten itkeä sitä yksinäisyyttä. Teoilla on seurauksensa, et voi sikailla ja olettaa, että kaikki ymmärtävät ja säälivät sinua hamaan tappiin asti. Ihmissuhteet vaativat tiettyjä käyttäytymissääntöjä ja epäitsekkyyttä tiettyyn pisteeseen saakka. Jos tätä ei hyväksy, sietää ollakin yksin ja elää sen yksinäisyytensä kanssa.
[/quote]
Kertoiko ap, että hänen anoppinsa "sikailee" ja itkee yksinäisyydessään, kun häntä ei hyväksytä porukkaan?
Ei.
Miksei voida pysyä asiassa.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 07:00"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 06:48"]
Myös erakolla ja muottiin sopimattomalla oman elämänsä sankarilla on hyvä olla käytöstavat.
[/quote] O
Voi olla, mutta jos se ihminen on vanha, väsynyt ja kivulloinen, niin siinä voi käytöstavat unohtua. Tai jos ei ole koskaan ollutkaan käytöstapoja, niin ei niitä enää tuossa iässä opetella jonkun nenäkkään miniän johdolla. Pitää hyväksyä vain se, että on sellainen kuin o/quote] No oli vaikka hyppykuppa, ei se oikeuta huonoon käytökseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 07:00"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 06:48"]
Myös erakolla ja muottiin sopimattomalla oman elämänsä sankarilla on hyvä olla käytöstavat.
[/quote] O
Voi olla, mutta jos se ihminen on vanha, väsynyt ja kivulloinen, niin siinä voi käytöstavat unohtua. Tai jos ei ole koskaan ollutkaan käytöstapoja, niin ei niitä enää tuossa iässä opetella jonkun nenäkkään miniän johdolla. Pitää hyväksyä vain se, että on sellainen kuin o/quote] No oli vaikka hyppykuppa, ei se oikeuta huonoon käytökseen.
[/quote]
Niin, en käsitä tuota, että kärsimyksen määrästä x sinulla on oikeus kohdella muita paskamaisesti ja muiden pitää vain ymmärtää sinua. Missä vaiheessa ja kuka on sanonut, että on ok ja hyväkin, jos laitat saamasi paskan kiertämään täysin asiaan viattomille ihmisille? Ja kun kehtaat arvostella, miten vaikean elämän ei pitäisi syy olla paskamaiselle käytökselle, olet epäempaattinen? Ei mene jakeluun...minulta löytyy empatiaa ihmisille, jotka kärsivät huonosta kohtelusta, ei ihmisille, jotka kostavat viattomille sen mitä itse ovat joutuneet kokemaan. Eikö tämmöinen ihminen ole oppinut mitään omista kärsimyksistään?
[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 00:12"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:23"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:16"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:11"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:03"]
Tulipa mieleen, että toinen isoisäni oli aika lailla ap:n anopin kaltainen. En sitä silti sen kummemmin vatuloinut ja tuskin vanhempanikaan. Hän oli sodankäynyt traumatisoitunut mies, oli semmoinen kuin oli, mitäpä siinä olisi muiden moralisointi auttanut ja olisiko edes oikeutettua.
Jossittelemalla ei muuteta maailmaa.
[/quote]
Ai meinaat tosissaan, että asioista puhumalla, onhgelmien ja epäkohtien esilletuomisella ei maailmaa muuteta :D? Luuletko sinä, että kaikki asenteet muuttuvat hetkessä tai eivät muutu ollenkaan? Kuten joku täällä sanoi, ammattilaistenkin mielestä välinpitämättömyys ei ole normaalia omien lasten tai lastelasten kohdalla. Se ei ole normaalia, eikä hyväksyttävää, silti tämmöisiä ihmisiä on. Huvittavinta tässä keskustelussa on se, että jotkut tunnevammaiset yrittävät saada hyväksyntää ja normaaliuden tunnustamista omalle tunnevammalleen.
[/quote] Miten niin ei ole hyväksyttävää olla esim. traumatisoitunut, masentunut, pettynyt tai onneton ihminen? Eikä sen ihmisen masennus tai trauma siitä mihinkään pienene tai katoa vaikka sä kuinka vaatisit ja sanoisit, että et saa olla tuollainen.
Me ei tiedetä miksi se anoppi on mitä on. Antaisitte ihmisten olla rauhassa jos he eivät vastaa odotuksianne.
[/quote]
Ei trauma, masennus tai mikään muukaan anna kenellekään hyvää syytä huonolle ja itsekeskeiselle käytökselle. Tiedän sen itse, kirjoitin yhteen aikasempaan ketjuun siitä, että olen selvinnyt masennuksesta, lievästä ylipainosta laihduttanut ja sairastunut syömishäiriöön (anoreksia/bulimia), elänyt henkisen ja fyysisen väkivallan alla ja vaikka mitä muuta. Silti minä osaan kohdella muita oikeudenmukaisesti, osaan välittää ja huolehdin muistakin kuin itsestäni. Yleensä nämä ihmiset, jotka sikailevat ties minkä syyn varjolla sitten itkevät sitä yksinäisyyttään. Toki itsekeskeinen ihminen saa olla rauhassa ja yksin ja vaikka mitä muuta, mutta ei tarvitse sitten itkeä sitä yksinäisyyttä. Teoilla on seurauksensa, et voi sikailla ja olettaa, että kaikki ymmärtävät ja säälivät sinua hamaan tappiin asti. Ihmissuhteet vaativat tiettyjä käyttäytymissääntöjä ja epäitsekkyyttä tiettyyn pisteeseen saakka. Jos tätä ei hyväksy, sietää ollakin yksin ja elää sen yksinäisyytensä kanssa.
[/quote]
Kertoiko ap, että hänen anoppinsa "sikailee" ja itkee yksinäisyydessään, kun häntä ei hyväksytä porukkaan?
Ei.
Miksei voida pysyä asiassa.
[/quote]
Puhuinko minä tekstissäni ap:n anopissa? Jospa sinä opettelisit lukemaan. Tietääkseni näissä keskusteluissa saa puhua yleiselläkin tasolla, ei pelkästään haukkua ap:tä ja säälitellä raukkaparka anoppia.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:29"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:25"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:12"]
Nykyajan isovanhemmat on kuin suoraan siitä "oma aika" lehden radiomainoksesta: minä, minä, minä.
[/quote]
Just näin. Itsekkyyden aikakausi. Aiemmin asuivat sukupolvet lähekkäin tai samalla tilalla. Oli itsestäänselvää, että autettiin, koska ei ollut muuta turvaa kuin suku. Nyt ydin/uusperheet sinnittelevät omillaan ja vanhukset makaavat laitoksissa.
Meidän anoppi ja appi ei tuu koskaan avuksi. Viimeksi ovat käyneet meillä vuosi sitten. Kun pyytää apua, vastaus on, että ei ehdi (molemmat eläkkeellä). Missä vaiheessa asiat menivät siihen suuntaan, että lähimmäistä, sukulaista ja rakkaimpiaan ei ole halunnut/tarvinnut auttaa? Yksinäisyys maassamme lisääntyy ja yhteiskunta maksaa viulut perhetyöntekijöistä, lähihoitajista, sairaanhoitajista, vanhustenhoitajista jne. Mutta ei varmaan nostetaa itse persettä ylös auttaakseen toisiamme.
Kyllä sitä välillä on ihan puhki, kun apua ei saa lähimmiltään. Mutta ei auta. Perhettäni rakastan, lapsiani ja miestäni, ja koska he ovat tärkeimmät, niin pusken eteenpäin vaikka hammasta purren.
[/quote]
Mitä kaikkea oletkaan vuosien mittaan uurastanut appivanhempiesi hyväksi?
[/quote]
No, esim. ollut useammassa rempassa mukana ja osallistunut joka kesä sadon kerjuuseen, puutarhatöihin jne. Käydessä autan siivoamisessa, ruoan laitossa jne. Eli olen oikeasti auttanut! Ei vain näköjään toimi toisin päin. Oletus on, että heillä olla ja heitä autetaan, ei toisin päin. Ja kyllä, tarkoitus oli auttaa heitä, kun he ovat vanhoja. Mutta kun alkaa ottaa päähän, kun koskaan ei apua tipu heiltä.
[/quote]
Kai sinä nyt ymmärrät, että kun ihmiset ovat niin autettavia, etteivät pysty itselleen ruokaakaan hommaamaan, ei heistä kertakaikkiaan ole pienten lasten kasvattajiksi tai hoitajiksi? Kuka ne ruuat tekisi silloin, kun lapsesi olisivat mummolassa? Sun asenne on nolo: otat mielihyvin vastaan miehen, joka on hoidettu vauvana ja pikkulapsena sekä fyysisesti että psyykkisesti kelpo aviomieheksi ja isäksi asti - ja kiukuttelet heille, joilta miehen sait.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 00:56"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:29"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:25"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:12"]
Nykyajan isovanhemmat on kuin suoraan siitä "oma aika" lehden radiomainoksesta: minä, minä, minä.
[/quote]
Just näin. Itsekkyyden aikakausi. Aiemmin asuivat sukupolvet lähekkäin tai samalla tilalla. Oli itsestäänselvää, että autettiin, koska ei ollut muuta turvaa kuin suku. Nyt ydin/uusperheet sinnittelevät omillaan ja vanhukset makaavat laitoksissa.
Meidän anoppi ja appi ei tuu koskaan avuksi. Viimeksi ovat käyneet meillä vuosi sitten. Kun pyytää apua, vastaus on, että ei ehdi (molemmat eläkkeellä). Missä vaiheessa asiat menivät siihen suuntaan, että lähimmäistä, sukulaista ja rakkaimpiaan ei ole halunnut/tarvinnut auttaa? Yksinäisyys maassamme lisääntyy ja yhteiskunta maksaa viulut perhetyöntekijöistä, lähihoitajista, sairaanhoitajista, vanhustenhoitajista jne. Mutta ei varmaan nostetaa itse persettä ylös auttaakseen toisiamme.
Kyllä sitä välillä on ihan puhki, kun apua ei saa lähimmiltään. Mutta ei auta. Perhettäni rakastan, lapsiani ja miestäni, ja koska he ovat tärkeimmät, niin pusken eteenpäin vaikka hammasta purren.
[/quote]
Mitä kaikkea oletkaan vuosien mittaan uurastanut appivanhempiesi hyväksi?
[/quote]
No, esim. ollut useammassa rempassa mukana ja osallistunut joka kesä sadon kerjuuseen, puutarhatöihin jne. Käydessä autan siivoamisessa, ruoan laitossa jne. Eli olen oikeasti auttanut! Ei vain näköjään toimi toisin päin. Oletus on, että heillä olla ja heitä autetaan, ei toisin päin. Ja kyllä, tarkoitus oli auttaa heitä, kun he ovat vanhoja. Mutta kun alkaa ottaa päähän, kun koskaan ei apua tipu heiltä.
[/quote]
Kai sinä nyt ymmärrät, että kun ihmiset ovat niin autettavia, etteivät pysty itselleen ruokaakaan hommaamaan, ei heistä kertakaikkiaan ole pienten lasten kasvattajiksi tai hoitajiksi? Kuka ne ruuat tekisi silloin, kun lapsesi olisivat mummolassa? Sun asenne on nolo: otat mielihyvin vastaan miehen, joka on hoidettu vauvana ja pikkulapsena sekä fyysisesti että psyykkisesti kelpo aviomieheksi ja isäksi asti - ja kiukuttelet heille, joilta miehen sait.
[/quote]
Näytätkö minulle sen tekstin pätkän, missä olen vaatinut isovanhempia olemaan lastenlasten hoitajina, ruokkijoina yms? Mistä ihmeestä sinä revit näitä olettamuksiasi, kun mitään edes vähänkään vastaavaa en ole kirjoittanut! Kiinnostus jälkikasvusta ei tarkoita pullan paistamista, volttien tekoa, miljoonaomaisuutta, täydellistä terveyttä, hoitoapua 24/7, ruokiijana olemista tai mitään muutakaan. Kiinnostus jälkikasvusta tarkoittaa vain kiinnostusta jälkikasvusta, esim. soitellaan, pyydetään kylään ja kunnon mukaan vieraillaan itse. Kukaan, ei kukaan ole myöskään tässä ketjussa vaatinut sänkyyn hoidettavan, vanhainkodissa elävän dementikkomummon hoitoapua 24/7. Nyt jotain järkeä tähän keskusteluun. Aika moni sänkyyn ruokittava dementikko isovanhempi sitä täälläkin on kirjoittanut, miten huutavat lapsenlapset ei kiinnosta, eikä jaksa enää uhrautua kun pitää elää sitä "omaa elämää".
[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 00:56"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:29"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:25"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:12"]
Nykyajan isovanhemmat on kuin suoraan siitä "oma aika" lehden radiomainoksesta: minä, minä, minä.
[/quote]
Just näin. Itsekkyyden aikakausi. Aiemmin asuivat sukupolvet lähekkäin tai samalla tilalla. Oli itsestäänselvää, että autettiin, koska ei ollut muuta turvaa kuin suku. Nyt ydin/uusperheet sinnittelevät omillaan ja vanhukset makaavat laitoksissa.
Meidän anoppi ja appi ei tuu koskaan avuksi. Viimeksi ovat käyneet meillä vuosi sitten. Kun pyytää apua, vastaus on, että ei ehdi (molemmat eläkkeellä). Missä vaiheessa asiat menivät siihen suuntaan, että lähimmäistä, sukulaista ja rakkaimpiaan ei ole halunnut/tarvinnut auttaa? Yksinäisyys maassamme lisääntyy ja yhteiskunta maksaa viulut perhetyöntekijöistä, lähihoitajista, sairaanhoitajista, vanhustenhoitajista jne. Mutta ei varmaan nostetaa itse persettä ylös auttaakseen toisiamme.
Kyllä sitä välillä on ihan puhki, kun apua ei saa lähimmiltään. Mutta ei auta. Perhettäni rakastan, lapsiani ja miestäni, ja koska he ovat tärkeimmät, niin pusken eteenpäin vaikka hammasta purren.
[/quote]
Mitä kaikkea oletkaan vuosien mittaan uurastanut appivanhempiesi hyväksi?
[/quote]
No, esim. ollut useammassa rempassa mukana ja osallistunut joka kesä sadon kerjuuseen, puutarhatöihin jne. Käydessä autan siivoamisessa, ruoan laitossa jne. Eli olen oikeasti auttanut! Ei vain näköjään toimi toisin päin. Oletus on, että heillä olla ja heitä autetaan, ei toisin päin. Ja kyllä, tarkoitus oli auttaa heitä, kun he ovat vanhoja. Mutta kun alkaa ottaa päähän, kun koskaan ei apua tipu heiltä.
[/quote]
Kai sinä nyt ymmärrät, että kun ihmiset ovat niin autettavia, etteivät pysty itselleen ruokaakaan hommaamaan, ei heistä kertakaikkiaan ole pienten lasten kasvattajiksi tai hoitajiksi? Kuka ne ruuat tekisi silloin, kun lapsesi olisivat mummolassa? Sun asenne on nolo: otat mielihyvin vastaan miehen, joka on hoidettu vauvana ja pikkulapsena sekä fyysisesti että psyykkisesti kelpo aviomieheksi ja isäksi asti - ja kiukuttelet heille, joilta miehen sait.
[/quote]
Ja tiedoksesi, mieheni vanhemmille en koskaan ole kiukutellut mistään ja tiedän, että he tulevat olemaan niitä harvinaisia isovanhempia, joita edes kiinnostaa se, onko lapsenlapsi elossa vai ei. Ovat heti alusta lähtien innoissaan kyselleet, koskas tulee jälkikasvua. Ja he nousevat taas arvoon arvaamattomaan, kun tämän ketjun avulla tajusin, miten harvinaista kiinnostus lapsenlapsiakohtaan nykyisin on. Ja emme mekään tule olettamaan, että hoitoapua on 24/7 ja he ruokkivat muksut joka päivä, ostavat vaatteet ynnä muuta älytöntä. Ihan vain se lapsenlapsista välittäminen ja rakastaminen riittää, kun sekin on nykyisin katoavaa kansanperinnettä. Hurraa moderni yhteiskunta ja modernit isovanhemmat! En myöskään ole ap, jos näin kuvittelet.
Minä olen mies ja kun olen omat, rakkaat lapseni kasvattanut aikuisiksi, aion tehdä pelkästään sitä mikä huvittaa. En missään tapauksessa rupea uudestaan vanhemmaksi, enkä ole peitellyt asiaa mitenkään. Poikani ovat järki-ihmisiä ja tietävät että saavat lapsenlikkansa etsiä muualta. Juhlat ehkä, mutta ei ikinä sellaista että soitellaan voiko tuoda hoitoon viikonloppuna. Monet lapsia tehdessään jo ajatuksen tasolla turvaavat siihen että mummo ja pappa hoitaa kun on tarvis.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 15:23"]
Minun isäni on ap:n anopin kaltainen. Ikinä ei ole tullut mielenkiintoa minua kohtaan, ei lapsena eikä aikuisena. Hän ei kysele asioistani (eikä kuuntele jos itse yritän kertoa), ei halua tulla käymään (ajelee kyllä saman matkan päähän esim. huutokauppaa tai etelänmatkaa varten), ei kutsu minua käymään... Ei siis suoraan sanottuna ole ikinä välittänyt paskan vertaa. Näemme kerran vuodessa tai kahdessa kun itse tuppaudun kylään, ja soittelen hänelle parin kuukauden välein, kuunnellakseni loputonta kerrontaa paskoista sukulaisista ja siitä mitä kaikkea hienoa hän on saanut itse aikaiseksi.
Onko välinpitämättömyys hänen oikeutensa? Toki, ehdottomasti. Ei ole ole pakko rakastaa eikä välittää. Ei ole pakko kysellä eikä kiinnostua, eikä ole pakko käydä kylässä tai kutsua käymään jos ei vaan halua.
Onko se tuntunut ihan helvetin pahalta? Kyllä. Se tuntui pahalta silloin kun olin lapsi, ja se tuntuu pahalta tänäkin päivänä kun olen yli 3-kymppinen. YMMÄRRÄN kyllä ettei hän vaan rakasta ainoaa tytärtään, mutta se ei poista sitä seikkaa että tuo rakkaudettomuus (äitini ei ole juuri parempi) on aiheuttanut minuun lapsena hyvin syvät traumat, ja siten vaikuttanut koko elämääni merkittävästi.
Koko elämäni olisi ollut varmasti hyvin erilainen, jos isä olisi edes yrittänyt käyttäytyä niin että välittäisi. Hitto, eihän hän edes pystyisi tässä tilanteessa välittämään "minusta", kun hän ei tiedä kuka "minä" on kun ei ole minuun koskaan tutustustunut! Jos olisi edes yrittänyt, olisi voinut jotain tunteitakin herätä. Eihän kukaan pysty välittämään ja rakastamaan jostakusta, josta ei tiedä kuin nimen ja asuinpaikan näin hieman kärjistäen.
Omiin kokemuksiini pohjaten siis sanon: lapsi kärsii AINA siitä, jos vanhempi ei rakasta eikä välitä. Sitä kärsimystä voi lieventää, jos vanhempi edes YRITTÄISI. Jos välinpitämättömyys on sitä tasoa ettei ihmiseltä löydy edes halua yrittää luoda lapseensa tai lapsenlapseensa ihmissuhdetta, niin kyllä, ihan oikeasti kyseessä on jonkin sortin tunnevamma / persoonallisuushäiriö. Tämän sanoo kyllä kuka tahansa alan ammattilainenkin - se, ettei välitä (eri asia kuin joku hoitoapuna toimiminen tai pullan paistaminen, toim. huom.) omasta jälkikasvustaan, ei ole normaalia.
[/quote]
Ei se nainen ole aloittajalle mitään sukua.