Synnytyskivun vaiheet

[quote author="Vierailija" time="12.07.2013 klo 16:24"]

[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 11:44"]

Kolmosesta puuttuu "Mä kuolen"-vaiheen jälkeen "Apua, jos mäen kuolekaan".

Omien 3 synnytyksen perusteella ylivoimaisesti tuskallisin vaihe on tikkausvaihe. Puudutus ei ole toiminut kertaakaan.

[/quote]

Tätä minäkin olen ihmetellyt, sillä moni ystäväni on kertonut, ettei tikkaamisessa puuduteta tai ettei se ainakaan toimi?!?! Voiko olla oikeasti totta, en ole ikinä kuullut että ihmisiä tikataan ilman puudutusta, paitsi siis synnyttäneitä, mikä on todella sairasta jos näin on. Eikö synnyttäneillä ole ihmisarvoa vai mistä johtuu?! Oma poikani syntyi sektiolla, eikä epäinhimillistä ilman puudutusta tikkaausta kyllä ollut, kokoajan kohdeltiin ja hoidettiin hyvin. Myös tämä seuraava syntyy sektiolla (onneksi!). :) 

[/quote]

Minulle on laitettu muutama tikki jokaisen (3) synnytyksen jälkeen.  Puudutusta yritettiin joillakin suihkeilla ja puudutuspiikeillä. Eivät auttaneet yhtään. Vetelin ilokaasua, kiroilin ja kärsin. Sattui valehtelematta ylivoimaisesti eniten koko synnytyksessä.  

OT, mutta minulle oli ehkä isoin yllätys koko lastentekoprosessissa se, miten ikäviltä jälkisupistukset tuntuvat. Ja ne pahenivat lapsi lapselta. 

vaiheet vai

tsippadii, koskahan synnytys alkaa

vaipuu kaksinkerroin kivusta, jalat pettää alta "ai, nyt vissiin"

keskittyy pysymään hengissä kun ei niiden yhtäkkiä alkaneiden supistusten välissä ole mitään taukoja vaikka niin väittivät, uusi alkaa ennen kuin edellinen on loppunut

kärvistelee autossa, keskittyy ettei taju mene

kävelee, putoaa jaloilta konttausasentoon, hengittää, kävelee putoaa konttausasentoon, hengittää

epiduraalia heti kiitos, vaikutusta odotellessa ilokaasua, jatkuva tunne siitä kuinka vatsaa leikattaisiin moottorisahalla poikki kun on kahden rekan välissä puristuksissa, ei vain vatsa vaan selkä, reidet ja yläkroppa myös

ah, epiduraali vaikuttaa

ai nyt saa jo ponnistaa

no sepä tuli nopeesti

ens kerralla kyllä lähdetään aiemmin sairaalaan ja toivotaan, että epiduraali saadaan yhtä nopeasti. Kuolisin jos en saisi epiduraalia.

Tämä kertaa 3. Neljännellä kerralla tuli noin tunnin verran oksennusta seuraavan krampin tuntuisia supistuksia ennen tätä.  

Joillain se kipu on todellista, toiset pääsee helpommalla.

Aika suppea artikkeli mielestäni. Ei mainittu mitään hieronnasta, hengittämisestä, äänenkäytöstä (synnytyslaulu), tens-laitteesta, akupunktiosta, roikkumisesta ym. keinoista, jonka avulla kipua voi hoitaa.

Tuollaiset artikkelit juurikin mielestäni tuottavat sitä, että puudutukset näyttäytyvät ainoina vaihtoehtoina hoitaa kipua synnytyksessä vaikkeivat oikeasti olekaan.

Minä otin suosiolla epiduraalin heti, kun alkoi tuntumaan pahalta. Kätilö neuvoi pyörimään jonkun terapiapallon päällä, minä käskin hakemaan anestesialääkärin. Sain epiduraalin pian ja sitä lisäiltiin sen kolmen tunnin välein, synnytys ei tuntunut missään ja sujui normaalisti. Hyvä kokemus!

Viereisessä huoneessa huudettiin kellon ympäri tauotta, vissiin luomusynnytys kun kieltäytyi aina vaan avusta (kuului läpi).

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 17:45"]

Minä otin suosiolla epiduraalin heti, kun alkoi tuntumaan pahalta. Kätilö neuvoi pyörimään jonkun terapiapallon päällä, minä käskin hakemaan anestesialääkärin. Sain epiduraalin pian ja sitä lisäiltiin sen kolmen tunnin välein, synnytys ei tuntunut missään ja sujui normaalisti. Hyvä kokemus!

Viereisessä huoneessa huudettiin kellon ympäri tauotta, vissiin luomusynnytys kun kieltäytyi aina vaan avusta (kuului läpi).

[/quote]

Ja no muhun sattui epiduraalista huolimatta ja huusin mutta kyseessä oli lääkkeellisesti käynnistetty synnytys. Nyt kun valmistaudun toiseen synnytykseen haluan kuitenkin ensisijaisesti luonnollisia menetelmiä kun niidenkin avulla kipua voi hoitaa ihan hyvin ja ehkä ainakin kokea itse jotenkin hallitsevansa tilanteen toisin kuin siinä sänkyyn kahlehditussa tilanteessa, joka itselläni esikoisen synnytyksessä oli.

Eikö se synnytyksessä repeäminen jakipu, johon ihminen luulee sekoavansa ole hieman brutaalia toimintaa? Jos miehet joutuisivat synnyttämään, niin kaikki tatusti leikattaisiin... Minulla nyt toinen tuloillaan ja leikkausta odotan todellakin suuremmalla innolla, kuin itseni silpomista ja ompelemista siihen päälle. Mutta tottakai jokainen meistä menee omalla tyylillä ja kaikilla kokemukset ovat yksilöllisiä. Toivon kuitenkin ettei kukaan joudu toivomaan kuolemaa synnytyksen yhteydesä, itse pelkäsin oikeasti kuolevani ensimmäiseen, eikä se kovin kaukana ollutkaan.

Synnytys käynnistettiin lääkkeellisesti ja supistukset alkoivat nopeasti eikä pian ollut yhtään taukoakaan supistusten välillä vaan seuraava alkoi heti edellisen loputtua. Sain epiduraalin jonka jälkeen nukahdin ja heräsin kesken ponnistusvaiheen (tai no siinä vaiheessa pää kuulemma näkyi jo), en tuntenut koko synnytyksen aikana muita vaiheita kuin supistukset. Välilihan ompelukin oli täysin kivuton. Kaverinikaan ei ollut tuntenut yhtään mitään synnytyksessä, joten ei se synnytys aina ole automaattisesti kivuliasta.

Kätilöopisto on unelmapaikka synnyttää. Henkilökunta on niin osaavaa ja lempeitä, kuuntelee ja antaa kivunlievitystä heti kun sitä tarvitsee. Jälkihoito on myös hienosti hoidettu, tuli sellainen olo, että siellä välitetään ja huolehditaan. Kiireetön ilmapiiri.

Itseäni auttoi avautumisvaiheen supistuksiin sellanen laulamista muistuttava huuto. :) Ymmärrän nyt, miksi puhutan synnytyslaulusta. En silti pelkällä laululla synnyttänyt, kyllä siihen tarvittiin kipulääke, ilokaasua ja epiduraali. Mutta hienosti meni homma!!! 

Itse kuvittelin kovasti synnyttäväni luomuna. Raskauden aikana ei olenkaan harjotussuppareita enkä mutenkään osannut odottaa, ennen kun kolmatta päivää supisteli kovempaa ja kovempaa. Lopulta kun synnytys oli oikeasti alkamassa niin olin niin väsynyt, kipeä ja hämilläni, että halusin heti epiduraalin. Sen ei jälkeen ollutkaan mitään kipuja. Päänsyntyminen vähän kirpas, mutta ei suurempaa.

jyväskylässä itsekin synnytin. Eka kätilö joka meidän kanssa yön valvo oli oikein mukava, mutta nuori. ei mitenkään pahalla hänelle, mutta oli ihanaa, että itse synnytkseen tuli suoraan aamuvuoron tarmolla varmaan vajaa 40 v hoitaja, joka otti ohjat tottuneesti käteensä ja kun mua pelotti niin neito vaan kertoi syvällä kokemuksen rintaäänellä, että nyt synnytetään ja näin se hoidetaan ja ei tässä sen kummempaa. Että älkää hätäilkö, jyväskylästä on erittäin hyvät kokemukset vaikkei ole ilokaasua tai synnytysaltaita (joita itse toivoin).

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 17:45"]

Minä otin suosiolla epiduraalin heti, kun alkoi tuntumaan pahalta. Kätilö neuvoi pyörimään jonkun terapiapallon päällä, minä käskin hakemaan anestesialääkärin. Sain epiduraalin pian ja sitä lisäiltiin sen kolmen tunnin välein, synnytys ei tuntunut missään ja sujui normaalisti. Hyvä kokemus!

Viereisessä huoneessa huudettiin kellon ympäri tauotta, vissiin luomusynnytys kun kieltäytyi aina vaan avusta (kuului läpi).

[/quote]

Mulla meni kans just näin paitsi että itse vielä halusin epiduraalin heti kun se oli mahdollista, vaikka kivut ei olleet vielä kovat. Pelkäsin, että jos odotan kipuvaiheeseen en enää pysy kivulta paikallani eikä lääkäri saa pistettyä epiduraalia. Mitään haittavaikutuksia ei epiduraalista ollut (kummallakaan kerralla) ja synnytyksistä jäi näin ollen ihan ok-muistot. Muuten olisin varmaan vieläkin katkera ja v**tuuntunut siitä, että oli pakko kärsiä. Luojan kiitos on epiduraali, niin ei tarvinnut vaatia pelkosektiota. Mä sit vaan lepäilin synnytysvuoteella kuin divaanilla ja luin naistenlehtiä. Monitorista seurasin, että ai, nyt pitäis varmaan sattua tosi kovasti. 

Mun vaiheet:
Hmm..oliko toi supistus..
Uhhmhhj vähän kipeämpi supistus..
Suihkun alla helpottaa.. kengät jalkaan suihkun jälkeen ja odotteleen taksia.
Käyrille; sattuu..ponnistuttaa.. kätilö: "on täällä synnytys ALKAMASSA" :o
Sisätutkimus ja vitivalkoiseksi valahtava kätil: "tuotanoin, siellähän on pää jo tulossa"
Saliin juoksujalkaa, pyörätuolilla; alavartaloni peitetty jollain lakanalla..
Nojaan pöytää vasten ja pusken vauvan parilla ponnistuksella ulos.. Aikaa tähän meni kokonaisuudessaan 3.75h.

Ja en saanu mitään kivunlievitystä, olin 22v ja synnytin toisen lapsemme.. ei jäänyt traumoja :D

Olen kokenut käynnistetyn synnytyksen, joka oli niin hirveä että otin epiduraalin kun olin vasta 2 cm auki!
Ja luonnollisesti lähteneen, josta otin spinaalin vasta kun olin 7 cm auki, ja josta ponnistin ilman mitään puudutteita yli 4 kiloisen vauvan (spinaali lakkaa 2-3 tunnin päästä laitosta) :D Ja oli helpompi kuin eka synnytys, jossa sain 6 annosta epiduraalia ;)

Ja ensimmäisessä käynnistetyssä synnytyksessä huusin kuin hyeena kun olin 8 cm auki vaikka oli epiduraalitkin ja toisessa luonnollisesti käyntiin lähteneessä spinaalisynnytyksessä huusin vähän kun ponnistin. Mikään avautumisvaihe ei ole saanut huutamaan kunnolla, vasta ponnistaminen.. Esikoista ponnistin 15 min, huusin niin kauan. Toista 4,5 min ;) Vähän huusin..,,,,

Synntys oli semmoista helvettiä että pariin kuukauteen en pystynyt edes muistelemaan sitä itkemättä. Se on ihan paskapuhetta että supistusten välillä on taukoa ja voi levätä ja epiduraali vie kivut ja kivut unohtuvat heti kun vauvan saa rinnalle. Kys:sta ei ole pahaa sanottavaa, kätilöt olivat kivoja ja asiallisia.

Supistukset eivät aluksi olleet kovin pahoja, mutta loppuvaiheessa aivan sietämättömiä. Ihan oikeasti katsoin synnytyshuoneessa ympärilleni löytyykö parveketta josta hypätä, tai puukkoa jolla viiltää kaula auki. Olisin sillä hetkellä mieluummin kuollut kuin kestänyt sitä kipua. Jalat olivat puudutuksesta turtana, joten ei voinut muuta kuin maata sängyssä ja kärsiä. 

Ponnistaminenkin sattui, sama kuin olisi pakotettu istumaan kuumalle liedelle. Kiljuin kivusta kuin hullu, ei muuta voinut. Mutta heti kun vauva oli ulkona, kaikki kipu lakkasi. Kunnes alettiin painelemaan mahaa että istukka syntyisi, sekin sattui aivan valtavasti. Tikkaaminen ei tuntunut missään. 

Kovasti harkitsen sektiota seuraavaan synnytykseen, mutta huolettaa ne jälkikivut ja toipuminen. Alatiesynnytyksestä toipusin kuitenkin suht nopeasti.

Supistukset alkoivat kovina illalla, parin tunnin päästä lähdettiin svo:lle. No en sitten ollut juuri yhtään auki vaikka supistukset oli järkyt, eli vietin yön svo:lla. Kivunlievityksenä kaurapussi, suihku jne. TENS-laite vain pahensi kipua. Aamulla sitten saliin ja sain epiduraalia pari kertaa, sitten ei sattunutkaan ollenkaan. Ponnistus oli kivuton mutta raskas (45min), pään tuleminen kyllä sattui. Synnytys kesti yli 20h.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 17:15"]Joku tuolla aiemmin kritisoi jyväskylän sairaalaa siitä ettei siellä saa ilokaasua. Okei joo joku vois ehkä sitä haluta käyttää, mutta kaksi lasta siellä synnyttäneenä. Ei semmosta osaa kaivata silloin jos ei kokemusta entuudestaa ole. Ekan synnytin ihan ilman mitää kivunlievitystä ja toisen melkein luomuna, pyysin kohdunkaula puuduttee koska tiesin mitä on luvassa. Ei sit sattunu laisinkaa se lapsen synnytyskanavaa meno mutta aluks en kyl meinannu tajuta et kuinkas sitä sitte ponnistettiinkaan. Kolmas tulossa enkä aijo edelleenkää ottaa mitään kohdunkaulapuudutetta väkevämpää. Oman kehon ja henkisen puolen tsemppaamisella pääsee pitkälle mikäli niin haluaa. Sanoohan sen jo järkikin ettei synnytys voi olla kivutonta missään muodossa. En ole huutanu enkä ärjyny ihan hiljaa olin vaan. Ärähdin vaan kätilöille et olkaa hiljaa jotta pystyin keskittymää. Kumpikin on tullu alle 20 min pihalle. Kehtaan väittää että osa syy on se että en ole ollu turta...
[/quote]

Viimeinen lauseesi kertoo sen että et tiedä mitään ikokaasusta. Se ei hidasta millään tapaa synnytyksen kulkua kuten esim. Epiduraali saattaa tehdä.
Ilokaasu ei vaikuta siihen kauanko ponnistusvaihe kestää..

Ja tuo huutaminen/räyhääminen/itkeminen/nauraminen/kiljuminen on ihan yksilöllistä. Ei se tee parempaa synnyttäjää vaikkabois ihan hipihiljaa. :)

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 19:24"]42: Hyviä kokemuksia Kätilöopistolta reilu viikko sitten! Kaikki runsaan vuorokauden kestäneen synntyksen aikana kohtaamani kätilöt osastoilla 3 ja 5 olivat huipputyyppejä. Sain monenlaista kivunlievitystä joka auttoi! Epiduraali toimi kuin unelma ja lääkäri tuli heti kun tarvittiin ja oli mukava. Ponnistusvaihe oli rankka ja kivulias, eppari leikattiin, mutta puudutettiin hyvin ja on ihan siisti. Uskomatonta miten hyvin Kättäri toimii, vaikka on niin suuri synnytyssairaala. Ihanaa palvelua ja hoitoa ja maailman ihanin vauva!

45: mua varoitettiin jälkisuppareista ja sain niihinkin hyvää kipulääkettä. Kerrottiin myös että tokalla kerralla ovat todennäköisesti kovemmat kuin ekalla.
[/quote]

Juu, viidennen lapsen jälkeen sanoin hoitajalle että eikö sitä ilokaasua vois saada ny kun nää jälkisupistukset on jotain ihan kauheeta. Mulla vielä niin "tehokaa" kohtu joka supistuu omaan kokoonsa aina niin nopeasti, sekin vaikuttaa että kivut on ihan valtavat. Osittain pahemmat kuin itse synnytyksessä. :/

Mulla ei oo Kättäristä niin hyviä kokemuksia. Supparit alkoi todella voimakkaina, ja pyysin jotain kivunlievitystä. Kätilö totetsi siihen vain että "onko sulla jotenkin alhainen kipukynnys?" Jouduin odottelemaan epiduraalia tuntikauseja, ja sitten kun se annettiin, se ei edes toiminut. Ilokaasua sain, mutta en koko aikaa. Tosin se olikin kivunlievitykseltään yhtä tyhjän kanssa, mutta ainakin se auttoi hengittämään ja oli jotain puristettavaa käsissä.

[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 23:27"]

Synnytyskipu antoi "vertaiskokemuksen" miltä törkeän pahoinpitelyn uhrina tai vakavassa liikenneonnettomuudessa voisi teoriassa tuntua. Siitä tulikin mieleen, että voisiko osa ns.synnytysmasennuksesta kärsivä äiti potea paremminkin post-traumaattista stressitilaa...

[/quote]

Kuulostaa uskottavalta teorialta. Muistan lukeneeni jostain, että naisten synnytyksestä tulleet henkiset traumat olivat samaa luokkaa kuin sodassa olleien traumat. Yhtä yleisiä tai jopa yleisempiä. Tutkimus oli muistaakseni israelilainen, joissa noita taisteluita on käyty viime vuosikymmeninä enemmänkin.

Minä en ole kokenut masennusta ja synnytyskokemukseni eivät ole olleet erityisen negatiivisia ja pääosin peräti positiivisia, mutta silti olen itsekin kuvannut itselleni jälkikäteen oloani kuin olisin ollut pahoinpidelty. Synnytys on aika brutaali tapahtuma ja osalle jopa erittäin brutaali, joten ei olisi ihme, jos osa saisi posttraumaattisia stressireaktioita. Tapahtuman se on toki positiivinen ja se lievittää tilannetta erittäin paljon, mutta toisaalta voi pahentaa henkisiä oireita, jos ulkopuolelta hehkutetaan vain äitiyden onnea, samalla kun on fyysisesti rikki ja henkisesti kokee traumoja. Silloin voi olla, että kokemus pahenee, kun kokee, ettei ole lupaa omiin tuntemuksiinsa.