Psykologia 2021
Tervetuloa traditionaaliseen, legendaan jo syntyessään, Vauvan Psykologia 2021 -ketjuun!
Täällä puhutaan hakemisesta opiskelemaan psykologiaa yliopistoon, ei vauvoista eikä kehityspsykologiasta.
Psykologiaa voi opiskella Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyäskylässä ja Joensuussa sekä ruotsiksi Åbo Akademissa.
Helsingissä on lisäksi psykologiksi valmistava maisterihaku, johon on hakukelpoinen alemmalla korkeakoulututkinnolla ja psykologian perus- ja aineopinnoilla.
Jyväskylässä on lisäksi avoimen väylä filosofian maisteriksi pääaineena psykologia. Siitä ei pätevöidy psykologiksi, mutta pääsee tutkijaksi, opettajaksi, HR:ään tai konsultiksi.
Tutustu avoimien yliopistojen tarjontaan! Joensuun avoimesta löytyy työ- ja organisaatiopsykologia sekä oikeuspsykologia.
Psykologia on lääkiksen jälkeen yksi vaikeimmista aloista päästä sisään, vaikeampi kuin oikis tai kauppis. Todistusvalinnassa saa pisteitä 5 aineesta: psykologia, äidinkieli, matematiikka, kieli, muu reaali. Eniten pisteitä reaalissa antaa fysiikka, vähiten terveystieto. Vanhanmallisesta yleisreaalista ei saa yhtään pistettä.
Vuoden 2020 todistusvalinna pisterajat toukokuussa (70 % kiintiö, ei sisällä lisäpaikkoja, ensikertalaiset, max 157,9 p):
Helsinki: 140,9
Turku: 135,6
Tampere: 135,6
Jyväskylä: 131,9
Joensuu: 129,1
130 pistettä saa E-rivillä, jossa pitkä matikka. Helsinkiin tarvittiin 2-3 L.
Pääsykokeessa on tyypillisesti (ei kevät 2020, vaikka tarkoitus oli) vaadittu vahvaa tilastomenetelmien osaamista.
Vanhoja pääsykoekirjoja:
- Nummenmaa, L. Holopainen, M. & Pulkkinen, P., Tilastollisten menetelmien perusteet.
- Nummenmaa, L., Käyttäytymistieteiden tilastolliset menetelmät
- Karjalainen, L., Tilastotieteen perusteet
Vanhoja valintakokeita (loogista päättelyä myös logopediassa ja tietojenkäsittelytieteessä)
https://www.helsinki.fi/fi/opiskelijaksi/yhteishaku/tietoa-valintakokei…
Tärkeitä / usein esiintyviä linkkejä
Yhteisvalinnan tiedotussivu
https://www.helsinki.fi/fi/verkostot/psykologian-yhteisvalinta/
Lisäpaikkoja vuodelle 2021
https://www.psykologilehti.fi/psykologi/tyo/kymmenia_lisaaloituspaikkoj…
Todistuksen pisteytys
https://opintopolku.fi/wp/opo/korkeakoulujen-haku/mika-korkeakoulujen-o…
VIPUNEN (hakijamäärät ja valitut)
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/H…
Kaikki pisterajat valintatavoittain
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/H…
Hakijoiden ja sisäänpäässeiden ylioppilastutkintomenestys
graafinen
https://app.powerbi.com/view?r=eyJrIjoiYzYwOWYyOWMtNTllZC00MzU1LTk2OWIt…
taulukko
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/K…
valmiiksi analysoituna tekstinä
https://tilastoneuvos.vipunen.fi/2020/01/20/korkeakoulutukseen-paasseid…
Aikaisempien vuosien ketjuja:
2020 koronakevät ja AMK-valintakoe
https://www.vauva.fi/keskustelu/3496665/psykologia-2020
2019 valintakoeyhteistyövuosi
https://www.vauva.fi/keskustelu/3217889/psykologia-2019
2018 erilaiset kokeet HTT ja J ja J
https://www.vauva.fi/keskustelu/3067511/psykologia-2018
2017 ensimmäinen löytynyt ketju
https://www.vauva.fi/keskustelu/2753394/psykologia-2017-muita-hakijoita
Kommentit (8033)
Logoon on siis sama valintakoe kuin psykaan. Ei tietoa, mitä se tulee sisältämään. Etenkin kun ei näistä koronarajoituksista vielä tiedä.
Jotakin voi kuitenkin etukäteen tehdä.
- Tutustu tilastotieteen perusteisiin, mutta älä opettele asioita ulkoa.
- Harjoittele artikkeleiden lukemista. Niissä on oma rakenteensa ja kielensä.
- Analysoi vanhoja artikkelipääsykokeita hahmottaaksesi minkä tason asioita niissä kysytään. Ei esim. kysytä lähdeviitteiden vuosilukuja, tutkimustulosten keskihajontoja, tilastollisten testien tunnuslukuja...
- Harjoittele mitä tahansa älypähkinöitä, koska pääsykokeissa on usein ollut loogista päättelyä.
- Sopivia vanhoja pääsykokeita on logopedia, psyka, tietojenkäsittelytiede ja Vakava, kuka mistäkin syystä. Myös farmasiassa on tainnut olla kokeessa jaettavia artikkeleita luettavaksi.
- Mieti itsellesi sopivimmat opiskelu- ja muististrategiat, näitä voit etsiä netistä ja kirjaston kirjoista.
- Tutustu mindfulnessiin tai vastaavaan rentoutumisteknikkaan, jotta pysyt paineessa paremmin kasassa.
Psykologian hakeva, haetko samalla logopedia - vara vaihtoehtona?
Joo, minäkin suosittelen tekemään paljon, paljon älypähkinöitä. Aika usein on ollut joku perinteinen älypulma eli jos ne klassikot osaa, niin saa ainakin siitä pisteitä. Netistä löytyy myös vinkkejä kuinka lähteä ratkomaan älypulmia ja niitä ihan samoja opetettiin valmennuskurssilla.
Kenellään tiedossa mitään nettisivuja tms joista löytyisi hyviä älypähkinöitä?
Minäkin tarvitsisin apua/vinkkejä loogisen päättelyn tehtäviin. En ole mikään taukki, mutta vaikka kuinka koitan miettiä niitä vanhojen psykan ja logon kokeiden tehtäviä, saan aina järjestäen alle puolet pisteistä. Todella turhauttavaa, isku vasten kasvoja. Olen järkeillyt, että jostain tekniikasta on oltava kyse.
Täsmäkysymys: Onko Valmennuskeskuksen Psykanet-paketissa kuinka paljon näitä loogisen päättelyn tehtäviä, ja kuinka perusteellisesti niiden ratkaisua selitetään auki?
Aikooko kuinka moni täältä hakea Ouluun opiskelemaan psykaa?
Luuletteko että 134 todistuspisteellä pääsisi Jyväskylään tänä vuonna?
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että 134 todistuspisteellä pääsisi Jyväskylään tänä vuonna?
Lähes varmasti kyllä.
Noissa älypähkinöissä mitataan psykologin työn kannalta melko tärkeää loogisen päättelyn taitoa ja älykkyyttä. Niitä voi harjotella ja kannattaakin!
On kuitenkin tosiasia, että joillain aivot toimii luonnostaan vikkelämmin ja ymmärtää nopeammin eri asioiden yhteydet. Tosi harvalla tää taito tosin on mitenkään erinomainen, joten ehkä voi lohduttautua sillä, että kys. tehtävät ei oo juuri kellekään helppoja.
Niinpä. Mutta on ne joskus tosi paljon helpompia, jos oppii taktiikaan juuri sille kysymystyypille. Kokeilkaa esim. googlata grid method puzzle.
Heip! Täällä yksi toista kertaa psykologiaa lukemaan hakeva - ekaa kertaa valmennuskurssin kera. Valmennuskurssi alkaa vasta tuossa kuunvaihteen jälkeen, laskuissa nyt todennäköisyysjakaumien parissa ja seuraavat tehtävät tuottaa päänvaivaa... Muutamalta kaverilta saan aika hyvin aina taustatukea mut nää tod. näk. jakaumat on heille vähän harmaata aluetta.
Saiskos joltakulta täältä rautalankaa seuraaviin tehtäviin? :)
1. Uusi hampurilaisravintola mitoitettiin palvelemaan neljä asiakasta minuutissa. Ensimmäisinä päivinä ravintolassa kävi lounasaikana keskimäärin kolme asiakasta minuutissa. Arvioi Poissonin jakaumaa käyttäen todennäköisyyss, että ravintolan palvelukapasiteetti lounasaikana ylittyy?
Oikea vastaus 0,35.
Toiseen kysymykseen saan tod. näk vastauksen kun ymmärrän tälle ekalle logiikan, jään odottamaan :D
Löysin Holopulkista (2014) saman tehtävän ja siellä oikea vastaus oli 0,185. Tän saa laskemalla todennäköisyyden sille, että asiakkaita on enemmän kuin 4 minuutissa (odotusarvo 3) eli
P(kaikki tapaukset) -P(0 asiakasta) -P(1 asiakas) -P(2 asiakasta) -P(3 asiakasta) -P(4 asiakasta)
Toivottavasti Holopulkki olis tällä kertaa oikeassa 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
THL laskelmoinut että huhtikuussa päivässä n 10 000 tartuntaa, vaalit siirtyy kesäkuulle, persut tietenkin vastustaa.
Toivottavasti vastuu kannetaan myös opiskelijavalintojen suhteen.
Eli mitä ehdotat?
- valvomaton etäkoe vilppimahdolisuuksineen ja mahdollinen videoitu koe netissä
vai
- valintakoe kontaktikokeena esim. Messukeskuksessa
Kumpaa toivot?
Metropolian ja Laurean AMK-valintakoe on muuten (tarkoitus olla) tänä vuonna Messukeskuksessa!
Saa nähdä miten Messarin käy.
Koska kokeista täytyy ilmoittaa jo ensi viikolla, ja epidemiatilanne on näin huono, veikkaan itse toista etävalintavuotta.
Oma ehdotukseni on helppo etäkoe (ei kuitenkaan AMK-valintakoe), jolla seulotaan osallistujat pienemmän joukon lähikokeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
THL laskelmoinut että huhtikuussa päivässä n 10 000 tartuntaa, vaalit siirtyy kesäkuulle, persut tietenkin vastustaa.
Toivottavasti vastuu kannetaan myös opiskelijavalintojen suhteen.
Eli mitä ehdotat?
- valvomaton etäkoe vilppimahdolisuuksineen ja mahdollinen videoitu koe netissä
vai
- valintakoe kontaktikokeena esim. Messukeskuksessa
Kumpaa toivot?
Toivon laajennettua, kiintiötöntä todistusvalintaa ja samana päivänä annettavaan materiiaaliin perustuvaa etäkoetta, josta karsitaan lähikokeeseen n. 2 kertaa kokeella sisäänotettavien määrä. Noin 20 % kokeella ja loput todistuksella.
Etäkoe ei valitettavasti ole koskaan ongelmaton lunttauksen suhteen, mutta tässä tilanteessa ei voi tehdä lähikoetta tuhansille ihmisille.
Etävakavassa viime vuonna oli puoli tuntia ennen koetta jaettu artikkeli ja siitä monivalintakysymyksiä.
Etäoikiksessa oli ennakkomateriaalista, mutta niin kovalla aikapaineella, että lunttaamaan ei ehtinyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
THL laskelmoinut että huhtikuussa päivässä n 10 000 tartuntaa, vaalit siirtyy kesäkuulle, persut tietenkin vastustaa.
Toivottavasti vastuu kannetaan myös opiskelijavalintojen suhteen.
Eli mitä ehdotat?
- valvomaton etäkoe vilppimahdolisuuksineen ja mahdollinen videoitu koe netissä
vai
- valintakoe kontaktikokeena esim. Messukeskuksessa
Kumpaa toivot?
Toivon laajennettua, kiintiötöntä todistusvalintaa ja samana päivänä annettavaan materiiaaliin perustuvaa etäkoetta, josta karsitaan lähikokeeseen n. 2 kertaa kokeella sisäänotettavien määrä. Noin 20 % kokeella ja loput todistuksella.
Etäkoe ei valitettavasti ole koskaan ongelmaton lunttauksen suhteen, mutta tässä tilanteessa ei voi tehdä lähikoetta tuhansille ihmisille.
Miksi joku aina alapeukuttaa sitä, jos ehdotetaan kiintiöiden poistoa tai todistusvalinnan laajentamista toiskertalaisiin? Sehän olisi vaan oikeudenmukaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
THL laskelmoinut että huhtikuussa päivässä n 10 000 tartuntaa, vaalit siirtyy kesäkuulle, persut tietenkin vastustaa.
Toivottavasti vastuu kannetaan myös opiskelijavalintojen suhteen.
Eli mitä ehdotat?
- valvomaton etäkoe vilppimahdolisuuksineen ja mahdollinen videoitu koe netissä
vai
- valintakoe kontaktikokeena esim. Messukeskuksessa
Kumpaa toivot?
Toivon laajennettua, kiintiötöntä todistusvalintaa ja samana päivänä annettavaan materiiaaliin perustuvaa etäkoetta, josta karsitaan lähikokeeseen n. 2 kertaa kokeella sisäänotettavien määrä. Noin 20 % kokeella ja loput todistuksella.
Etäkoe ei valitettavasti ole koskaan ongelmaton lunttauksen suhteen, mutta tässä tilanteessa ei voi tehdä lähikoetta tuhansille ihmisille.
Tämä selvinnee 16.3 jolloin valintakokeen muoto tulee ilmoittaa. Todistusvalinnan osuus tullee pienentymään viime vuotisesta, en puhu pelkästään psykasta vaan yleisesti.
Samana päivänä annettava materiaali voisi tuottaa hankaluuksia mutta entäpä jos materiaalin saisikin luettavaksi reilusti etäkoetta aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Löysin Holopulkista (2014) saman tehtävän ja siellä oikea vastaus oli 0,185. Tän saa laskemalla todennäköisyyden sille, että asiakkaita on enemmän kuin 4 minuutissa (odotusarvo 3) eli
P(kaikki tapaukset) -P(0 asiakasta) -P(1 asiakas) -P(2 asiakasta) -P(3 asiakasta) -P(4 asiakasta)
Toivottavasti Holopulkki olis tällä kertaa oikeassa 😊
No johan, tää oli vaihteeks mukava yllätys kun tällä logiikalla olin alun perinkin laskenut 😂 Kiitos!
Mitähän sitä etukäteen lukisi jos logopediaan hakee? Pitääkö siihenkin päntätä tilastoja? Ei ole varaa edes unissaan haaveilla valmennuskurssista.