Psykologia 2021
Tervetuloa traditionaaliseen, legendaan jo syntyessään, Vauvan Psykologia 2021 -ketjuun!
Täällä puhutaan hakemisesta opiskelemaan psykologiaa yliopistoon, ei vauvoista eikä kehityspsykologiasta.
Psykologiaa voi opiskella Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyäskylässä ja Joensuussa sekä ruotsiksi Åbo Akademissa.
Helsingissä on lisäksi psykologiksi valmistava maisterihaku, johon on hakukelpoinen alemmalla korkeakoulututkinnolla ja psykologian perus- ja aineopinnoilla.
Jyväskylässä on lisäksi avoimen väylä filosofian maisteriksi pääaineena psykologia. Siitä ei pätevöidy psykologiksi, mutta pääsee tutkijaksi, opettajaksi, HR:ään tai konsultiksi.
Tutustu avoimien yliopistojen tarjontaan! Joensuun avoimesta löytyy työ- ja organisaatiopsykologia sekä oikeuspsykologia.
Psykologia on lääkiksen jälkeen yksi vaikeimmista aloista päästä sisään, vaikeampi kuin oikis tai kauppis. Todistusvalinnassa saa pisteitä 5 aineesta: psykologia, äidinkieli, matematiikka, kieli, muu reaali. Eniten pisteitä reaalissa antaa fysiikka, vähiten terveystieto. Vanhanmallisesta yleisreaalista ei saa yhtään pistettä.
Vuoden 2020 todistusvalinna pisterajat toukokuussa (70 % kiintiö, ei sisällä lisäpaikkoja, ensikertalaiset, max 157,9 p):
Helsinki: 140,9
Turku: 135,6
Tampere: 135,6
Jyväskylä: 131,9
Joensuu: 129,1
130 pistettä saa E-rivillä, jossa pitkä matikka. Helsinkiin tarvittiin 2-3 L.
Pääsykokeessa on tyypillisesti (ei kevät 2020, vaikka tarkoitus oli) vaadittu vahvaa tilastomenetelmien osaamista.
Vanhoja pääsykoekirjoja:
- Nummenmaa, L. Holopainen, M. & Pulkkinen, P., Tilastollisten menetelmien perusteet.
- Nummenmaa, L., Käyttäytymistieteiden tilastolliset menetelmät
- Karjalainen, L., Tilastotieteen perusteet
Vanhoja valintakokeita (loogista päättelyä myös logopediassa ja tietojenkäsittelytieteessä)
https://www.helsinki.fi/fi/opiskelijaksi/yhteishaku/tietoa-valintakokei…
Tärkeitä / usein esiintyviä linkkejä
Yhteisvalinnan tiedotussivu
https://www.helsinki.fi/fi/verkostot/psykologian-yhteisvalinta/
Lisäpaikkoja vuodelle 2021
https://www.psykologilehti.fi/psykologi/tyo/kymmenia_lisaaloituspaikkoj…
Todistuksen pisteytys
https://opintopolku.fi/wp/opo/korkeakoulujen-haku/mika-korkeakoulujen-o…
VIPUNEN (hakijamäärät ja valitut)
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/H…
Kaikki pisterajat valintatavoittain
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/H…
Hakijoiden ja sisäänpäässeiden ylioppilastutkintomenestys
graafinen
https://app.powerbi.com/view?r=eyJrIjoiYzYwOWYyOWMtNTllZC00MzU1LTk2OWIt…
taulukko
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/K…
valmiiksi analysoituna tekstinä
https://tilastoneuvos.vipunen.fi/2020/01/20/korkeakoulutukseen-paasseid…
Aikaisempien vuosien ketjuja:
2020 koronakevät ja AMK-valintakoe
https://www.vauva.fi/keskustelu/3496665/psykologia-2020
2019 valintakoeyhteistyövuosi
https://www.vauva.fi/keskustelu/3217889/psykologia-2019
2018 erilaiset kokeet HTT ja J ja J
https://www.vauva.fi/keskustelu/3067511/psykologia-2018
2017 ensimmäinen löytynyt ketju
https://www.vauva.fi/keskustelu/2753394/psykologia-2017-muita-hakijoita
Kommentit (8033)
Tuleekohan Oulun psykalle jo ensivuonna siirtohaku? Entisenä Oululaisena, nyt syksyllä päädyn muualle psykologian opintojen vuoksi ja paluu ouluun vuoden päästä kiinnostaisi.
Heips, täällä JKL avoimen opiskelija!
Itse suoritin perusopinnot viime lukukaudella, arvosanoiksi tuli lopulta 4,5,5,5,4 eli loppuarvosanaksi erinomainen. Aika paljon sai kyllä tehdä töitä (vähintään kaksi esseetä/kurssi ja usein monivalintaa sun muuta), mutta puurtaminen lopulta palkittiin. JKL:n valitsin siksi, että voi tehdä kokonaan verkko-opintoina sekä saa myös ihan oikeasti palautetta. Itse olen opiskellut kasvatustieteen kandidaatiksi aikaisemmin ja välillä ärsytti, kun tentistä pamahti pelkästään numero, eikä mitään lisätietoa, esim. mikä oli hyvää ja mitä kehitettävää vielä. Jatkan nyt itse aineopintoihin ja ensimmäinen kurssi menossa, palautus ennen kun tuo opetussuunnitelma tosiaan vaihtuu 1.8. alkaen. Semmoinen vinkki, että jos vielä haluaa JKL:ssä perus- tai aineopintokokonaisuuden (tämä vaatii suoritetut perusopinnot vähintään arvosanalla 3, joka tarkistetaan ennen kuin voit aloittaa) vanhalla hinnalla (150e/350e) kannattaa ilmoittautua ennen 1.8. Nyt kun ilmoittautuu, saa vielä opinto-oikeuden (aineopinnoissa 720 päivää, perusopinnoissa muistaakseni 360 päivää) tuolla halvemmalla hinnalla ja saa tosiaan jatkaa opintosuunnitelmien muututtua. Kysyin tätä toimistosta ja he sanoivat suoraan, että ilmoittaudu nyt, jos haluat kokonaisuuden halvemmalla. Lämmin suositus!
Haun 2019 mokasin hermoillessani kokeessa ja tämän kevään haku oli täysin farssi, eli nyt tehdään aineopintoja avoimessa tää vuosi kovalla motivaatiolla ja ensi vuonna uudestaan sekä kandiin että maisterihakuun. Mainio uutinen tuo Oulun psykologian koulutuksen alkaminen!
Tsemppiä kaikille hakuihin ja tuleviin koitoksiin!
Vierailija kirjoitti:

Äh, siis 250e perusopintokokonaisuus...
Joo itseäni vaan ahdistaa tuossa JKL:n uudessa opintosuunnitelmassa se, kun aivan kaikki materiaali englanniksi :/
Kieltämättä englannin kielistä materiaalia on paljon. Esim. tuossa persoonallispsykologian kurssissa, jota nyt teen, on 6 englannin kielistä artikkelia, joista kolme piti valita lähempään tarkasteluun. Kaikki muu materiaali (peruslähteet) on suomeksi.
Ouluuntakas kirjoitti:
Tuleekohan Oulun psykalle jo ensivuonna siirtohaku? Entisenä Oululaisena, nyt syksyllä päädyn muualle psykologian opintojen vuoksi ja paluu ouluun vuoden päästä kiinnostaisi.
Tuskin. Eihän siellä ole opetusta muille vuosikursseille, kun ei ole omia oppilaita.
Sama JKL heebo kirjoitti:
Kieltämättä englannin kielistä materiaalia on paljon. Esim. tuossa persoonallispsykologian kurssissa, jota nyt teen, on 6 englannin kielistä artikkelia, joista kolme piti valita lähempään tarkasteluun. Kaikki muu materiaali (peruslähteet) on suomeksi.
Joo tän vuoden opetussuunnitelmassa on suomalaisia lähteitä myös. Uudessa opsissa ei ole..
HY avoimessa on kaikki kurssikirjat englanniksi. Olen suorittanut kirjatentteinä, niin siitä vaan kirja käteen ja mitään muuta matskua ei saa. Tentissä on yleensä esseevastauksia 3-4 tai saattaa olla esim. 3 esseetä ja yksi termien määrittely kyssäri. Kirjat saa olla auki, koska nää tehdään etänä. Mutta mun mielestä arviointi on tosi tiukka. Huolimattomalla valmistelulla ei varmaan saa yli arvosanan 1 tai 2. Ketuttaa kyllä tuo palaute tai sen puute. Yleensä kursseissa saa pelkän arvosanan koko tentille ilman palautetta tai edes arvosanaa per kysymys. Yhdessä kurssissa sai sentään arvosanan per kysymys, mutta ei siinäkään muuta palautetta.
Vaikka viralliset kirjat ovat englanniksi, voi oppikirjoja lukea rinnalla (tai jopa sijasta, ei tenttikirjoja aina halutessaan kirjastosta saa) myös suomeksi. Neuroa on kaikissa anatomian kirjoissa ja persoonallisuuspsykassa oli ennen Helsingissä suomenkielinen kirja (Meitä on moneksi).
Ulkomaiset artikkelit on luettava kiltisti englanniksi, mutta suomalaisten kirjoittajien artsuista on helposti joku tiivistelmä tai laajennos suomeksikin.
Kotiessee on haastavampi kirjoittaa kuin tenttivastaus. Pärjätäkseen kotiesseessä tulee lukea yhtä paljon kuin tenttiinkin. Ei se materiaalien esillä oleminen hirveästi auta, jos ei ole mitään kokonaiskäsitystä aiheesta. Saa poimittua vain kömpelöitä yksityiskohtia, joista ei saa sidottua eheää kokonaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Totta. Kaikki luvut ovat kolmella jaollisia, ei pelkästään alle 100 olevat.
Mitä??? Miksi? Mitä tää tarkottaa??
Tietääkö kukaan voiko aineopinnot suorittaa toisessa avoimessa yliopistossa, jos perusopinnot eri paikassa? Vai pitääkö olla sama yliopisto?
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö kukaan voiko aineopinnot suorittaa toisessa avoimessa yliopistossa, jos perusopinnot eri paikassa? Vai pitääkö olla sama yliopisto?
Mun mielestä voi tehdä. Ainoana kriteerinä ainakin Jykylässä oli aineopinnoille, että perusopinnot suoritettu vähintään arvosanalla 3.
Siis voinko tehdä noita Jkl avoimen verkko-opintoja vaikka tähtään hki/tre/tku opiskelemaan? Vai oisko kannattavampaa tehdä helsingin avoimessa? Anteeksi jos tyhmä kysymys :D
Hei JKL heebo, missä ajassa teit perusopinnot (siis menikö tuo 360 vrk) ja kuinka paljon käytit aikaa niihin? T. Se aiempi Jkl avoimen kirjoittelija
Millä keinoin aiotte pyrkiä sisään tulevana vuonna? Ite en pyrkinyt tänä vuonna ollenkaan
Kyllä voi tehdä perusopinnot yhteen ja aineopinnot toiseen avoimeen! Kolmosen raja perusopinnoista on myös Helsingissä, joten olisikohan kaikissa yliopistoissa?
Kokonaisuudeksi sidotut opinnot kelpaavat sellaisenaan kaikkiin yliopistoihin osaksi tutkintoa. Yksittäisen kurssin kanssa pitää tarkastella mitä kurssia se vastaa omassa yliopistossa. Perusopintojen kurssit ovat täsmälleen samat kaikissa yliopistoissa, joten kesken jääneetkin opinnot saa hyväksiluettua suoraan, kun ensi vuonna pääsee sisään! :)
turhaan te noita avoimen opintoja teette
Vierailija kirjoitti:
turhaan te noita avoimen opintoja teette
Nehän on kaikkein fiksuinta välivuositekemistä! Lyhentää opiskeluaikaa, käy sivuaineeksi muihin opintoihin, mahdollistavat maisterihakuun hakemisen myöhemmin, ja jos luvattu avoimen väylä sattuisikin tulemaan, on hakukelpoinen sitäkin kautta!
Vierailija kirjoitti:
Kotiessee on haastavampi kirjoittaa kuin tenttivastaus. Pärjätäkseen kotiesseessä tulee lukea yhtä paljon kuin tenttiinkin. Ei se materiaalien esillä oleminen hirveästi auta, jos ei ole mitään kokonaiskäsitystä aiheesta. Saa poimittua vain kömpelöitä yksityiskohtia, joista ei saa sidottua eheää kokonaisuutta.
Tuo riippuu ihan opiskelijasta ja myös tentaattorista. Kotiesseen kriteerit ovat toki korkeammat, koska sinulla on lähes loputtomasti aikaa viilailla vastausta. Toisaalta tentti esseessä vaikeutena on juuri se, että aikaa ei ole. Oksennat paperille nopealla esseevastaus-per-tunti-vauhdilla. Jollekin toinen on helpompaa ja toiselle toinen.
Jyväskylään tulee DI-koulutus, johon voi yhdistää psykologiaa!