Lue keskustelun säännöt.
6-vuotiaani on psykologin mukaan ahdistunut, yksinäinen sekä turvaton
09.05.2013 |
Hän on oireillut jo vuosia, mutta en ole osannut yhdistää sitä mihinkään vaan olen ajatellut että menee erään syndrooman piikkiin, joka hänellä lievänä on. Kävimme kuitenkin läpi tutkimuksia, nyt viimeisimpänä psykologin ym. vastaanotot ja palautekeskustelussa meille sanottiin suoraan tuo, mitä otsikossakin lukee. Järkytyimme mutta nyt olen alkanut ehkä tajuamaan tätä kuviota.
Olen aina ollut vaativa ja tiukka äiti lasta kohtaan. Vaikka hänellä onkin tuo eräs syndrooma (huom! ei Down tms.), hän on uskomattoman nopeaälyinen ja hyvämuistinen jne. eli olen uskaltanut asettaa hänelle tietyn "riman" asioihin. Hän mm. oppi lukemaan 4-vuotiaana panostukseni avulla (tavasimme Aapista, aloite tuli häneltä itseltään) ja olin hänestä erittäin ylpeä...mutta päiväkodista tuli palautetta, että lapsi menetti kiinnostuksensa lukemiseen kun jotkut muut ryhmäläiset oppivat saman taidon ja vielä sujuvammin (nyt 6-vuotiaana lukeminen ei meinaa sujua, ei edisty mihinkään). Kun jälkikäteen mietin tätä kaikkea, ymmärrän että lapsi ei oppinut aidosti oppimisen halusta. Hän yritti oppia miellyttääkseen minua. Ja näin kävi monessa muussakin asiassa, esim. käyttäytyi esimerkillisesti vain jos minä olin paikalla mutta muuten sähläsi ja riehui kuin vähä-älyinen.
Minua on syytetty siitä, että olen ollut ehkä tunnekylmä kasvattaja. Enpä tiedä; olen kyllä lohduttanut lasta jos tällä on ollut hätä, mutta toisaalta en ole halunnut kasvattaa hänestä itkupilliä. Eli kun olen aikani lohduttanut ja kertonut, miten tilanne etenee, olen kehoittanut lasta lopettamaan itkemisen ja jatkamaan leikkejään. Lapsi on tullut avoimesti luokseni aina kun on itsensä loukannut, joten en kuvitellut tekeväni tuhoa tällä kasvatustyylillä. Vaan väärässäpä olin, ilmeisesti. Lapsi olisi tarvinnut lässytystä, lisää syliä sekä paljon enemmän lisää huomiota. Minä en sitä tajunnut.
En oikein tiedä, mikä on kirjoitukseni pointti. Ehkä halusin kertoa jollekin, edes anonyymisti, mitä tapahtui. Tai ehkä minun piti kirjoittaa tämä kaikki, jotta voisin uskoa sen tapahtuneen. Minä olen ollut suoraan sanottuna surkea, PASKA vanhempi ja täysin epäsopiva lapseni äidiksi. En ole osannut huomioida hänen ongelmiaan, tunteitaan tai ajatuksiaan tarpeeksi, olen vaan jyrännyt menemään ja käskenyt hänet hiljaiseksi jos on valittanut liikaa. Hän kyllä totteli, mutta yritti miellyttää minua niin paljon että ärsyynnyin siitäkin. Lopulta hän alkoi valehtelemaan, salailemaan sekä huutamaan takaisin. Se johti siihen, että otin hänestä etäisyyttä ja nyt isänsä, tuo lempeämpi vanhempi, hoitaa häntä pääasiassa. Lapsi on alkanut olemaan kuriton, huutaa "suu kiinni" isälleen jos suuttuu ja osoittaa mieltään esim. sotkemalla ulosteellaan huoneensa. Tarkoittaako se nyt sitä, että hän alkaa rentoutumaan ja avautumaan? Itkuisempi on ollut, myös, mutta päiväkodissa on kieltämättä sujunut paljon paremmin.
Olen katsellut tässä asuntoja. Rakastan perhettäni kovasti, mutta en tahdo pilata lapseni elämää ja niinpä muutan pois johonkin lähistölle. Tarkoitus ei ole hylätä ketään, mutta tahdon antaa lapselle tilaa hengittää ja parantua. Juuri nyt päässäni surisee, kaikki on jotenkin kamalaa ja sekavaa. Mutta vielä pahemmin on lapsellani.
t. arkielämän paskamutsi
Kommentit (45)
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 20:57"]
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 20:49"]
Olet itsekäs ja narsistinen äiti, varsinainen kusipää. Minä olen kasvattanut lapseni empatialla. Jos lapsi on halunnut syliin, en ole käskenyt pois, enkä syyttänyt itkupilliksi - koskaan. Nyt lapseni on fiksu, omatoiminen ja EMPAATTINEN poika. Kaiken hän on oppinut sitten, kun on ollut siihen valmis, en ole vaatinut mitään, mihin hän ei ole ikänsä vuoksi pystynyt. Hellyyttä ja lämpöä meillä ei ole pantattu.
Olen sitä mieltä, että maailmassa on jo itsessään tarpeeksi kylmyyttä ja pahuutta - ei äidin tarvitse tuoda sitä lapsen elämään yhtään lisää.
[/quote]
En tiedä, miten ajattelet onnistuneesi kasvattamaan omasta lapsestasi empaattisen, kun nyt noin äärettömän epäempaattisella ja rumalla tavalla syyllistät ja haukut itsellesi täysin vierasta ihmistä muutamien rivien kirjoituksen perusteella. Minusta annat itsestäsi aika epäempaattisen ja itseriittoisen vaikutelman. Voisitko soveltaa nyt itse mainostamiasi arvoja ja kasvatusmenetelmiä, josko ne kantaisivat enemmän hedelmää tässä kylmässä ja pahassa maailmassa kuin tuo harjoittamasi haukkuminen.
[/quote]
Aloittaja on aikuinen ihminen ja varmastikin ihan kykenevä ottamaan vastaan kritiikkiä, jota on saanut jo psykologilta, mutta ei ole ottanut sitä tosissaan. Minulle tulee aina paha olo, kun luen tapauksista, joissa lapsia kohdellaan kaltoin. En siedä sitä yhtään. Olen lukenut myös aloittajan aiemman kirjoituksen ja asenne ei ole siitä muuttunut - hän näkee vain oman napansa. Lapsesta viis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet itsekäs ja narsistinen äiti, varsinainen kusipää.
Onko tämä mielestäsi kritiikkia? Onko se mielestäsi asiallista kritiikkiä? Ei sinun paha olosi oikeuta haukkumaan ketään tuolla tavalla.
Mieheni kannustaa minua muuttamaan pois. Näkee, että nykytilanne ei toimi ja se rasittaa ihan kaikkia perheessämme.
Joku kysyi, mitä konkreettista aion tehdä jotta mieheni jaksaisi. No, ensinnäkin palaan työelämään ja teen niin paljon töitä että saamme kustannettua lapselle erilaiset tukitoimet ja miehelle tietty apuvoimia kotiin säännöllisesti. Alallani on mahdollista tehdä reilusti ylitöitä, onneksi.
Kyllä minä psykologin kritiikin otin tosissani, mutta kieltämättä on vähän loukkaantunut olo koska kuvittelin että pärjään hyvin. Nyt tuntuu etten osaa enää mitään ja että on parempi olla sekaantumatta lapsen asioihin enempää, etten pahenna tilannetta.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 21:05"]
Olet itsekäs ja narsistinen äiti, varsinainen kusipää.
Onko tämä mielestäsi kritiikkia? Onko se mielestäsi asiallista kritiikkiä? Ei sinun paha olosi oikeuta haukkumaan ketään tuolla tavalla.
[/quote]
Lue ap:n aloitus uudestaan. Lue, miten hän lastaan kohdellut ja nyt vain syyttelee muita.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 20:38"]
Ehkä ilmaisen itseäni huonosti, olen saanut sekä psykologilta että teiltä sen verran outoja vastauksia.
En ole hylkäämässä lastani vaan ottamassa tähän etäisyyttä. Iso ero.
[/quote]
Mitkä vastaukset (jos ei lasketa kaikkein kärjistetyimpiä) koet outoina? Mitä outoja vastauksia sait psykologilta? Olisi hyvä jos jotenkin korjaisit ne väärät käsitykset, mitkä ovat päässeet syntymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen seurannut sivusta tuskallista tapahtumasarjaa, jossa mieleltään sairas äiti tuhosi pikku hiljaa lapsensa elämää ja asiantuntijat syytivät apua "lapsestaan huolestuneelle äidille", mutta kun äidin ja lapsen yhteys katkesi (ja lapsi asuu isällään), ongelmat poistuivat. Äidittömyyttään lapsi varmasti tulee vielä oireilemaan. MUTTA kun luin ap:n viestin, tajusin, että tämä esimerkkini äiti ei IKINÄ olisi millään tavalla voinut kokea olevansa huono ja epäonnistunut, hän jatkoi jääräpäisesti omaa linjaansa syyttäen kaikkia muita kuin itseään. Koen, että se on todella merkittävä ero, ja luulen, että ap:lla on kaikki valtit vielä käsissään. Mutta ehdottomasti tarvitset asiantuntija-apua. En ymmärrä tätä, että joidenkin äitien päätä vain silitellään, vaikka toimintaa pitäisi muuttaa, toiset teilataan eikä edes mitään tukitoimia tarjota. Ap, lapsesi kannalta on hylkääminen, jos muutat pois. Miten voi parisuhteesi? Jättäisithän siinä samalla käytännössä myös miehesi. Suosittelen nyt, että otat aikalisän, olet kuullut shokeeraavia uutisia ja haet apua! Sen syndrooman (?) vaikutus lapsen käytökseen jää tässä täysin arvailujen varaan, mutta monestihan esim. aspergerit oppivat älyllisiä asioita tosi nopeasti, mutta sos. taidot laahaavat jäljessä, joten jos lapsi on oppinut lukemaan hyvin pienenä, ei se sulje pois muiden taitojen hidasta kehitystä. Ja mitä olen av:ta lukenut, tietynlainen "tunnekylmyys" on aikamoista muotia nykyisin, eli lapselle opetetaan johdonmukaisesti tietyt asiat, vaikka mikä olisi, eikä huomioida vähääkään esim. lapsen temperamentin merkitystä. Esim. oma lapseni meni täysin hysteeriseksi jäähypenkillä, joka on nykyisin "normikasvatusta", ja jos olisin jatkanut tuolla linjalla, hän oireilisi varmaan aika tavalla näinä päivinä. Ja sitten minua voitaisiin syyttää tunnekylmyydestä, vaikka olisin yrittänyt kasvattaa vain kuten muut. Suosittelenkin tutustumista myös Keltikangas-Järvisen Temperamentti-kirjaan. Kaikkia lapsia ei kannata kasvattaa samoin :)
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 21:08"]
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 21:05"]
Olet itsekäs ja narsistinen äiti, varsinainen kusipää.
Onko tämä mielestäsi kritiikkia? Onko se mielestäsi asiallista kritiikkiä? Ei sinun paha olosi oikeuta haukkumaan ketään tuolla tavalla.
[/quote]
Lue ap:n aloitus uudestaan. Lue, miten hän lastaan kohdellut ja nyt vain syyttelee muita.
[/quote]
Lue omat sanasi uudestaan. Ap ei ole vastuussa sinun sanoistasi, ainoastaan omistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap mikä syndrooma lapsellasi on? Jos muilla on kokemusta samasta syndroomasta ilman, että vanhempaa on syyllistetty samoista oireista?
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 21:11"]
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 21:08"]
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 21:05"]
Olet itsekäs ja narsistinen äiti, varsinainen kusipää.
Onko tämä mielestäsi kritiikkia? Onko se mielestäsi asiallista kritiikkiä? Ei sinun paha olosi oikeuta haukkumaan ketään tuolla tavalla.
[/quote]
Lue ap:n aloitus uudestaan. Lue, miten hän lastaan kohdellut ja nyt vain syyttelee muita.
[/quote]
Lue omat sanasi uudestaan. Ap ei ole vastuussa sinun sanoistasi, ainoastaan omistaan.
[/quote]
Kyllä, toivottavasti ottaa joskus niistä ja etenkin teoistaan vastuun. Sinä voit jatkaa itsekkään äidin kehumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan se olla, että aloittajalla on itsellään tämä sama syndrooma. Ei se ole vain tämän sukupolven lasten juttu, että on syndroomat ja adhd:t, kyllä ne usein vahvasti periytyy vanhemmilta.
Eiköhän se kerro paljon, jos psykologi on sanonut noin ja mieskin kehottaa muuttamaan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä syytä tässä muita kuin itseäni. Kuvittelin vaan olevani oikeassa tyylini kanssa, en ollut. Nyt sitten pohdin, miten korjata vauriot aiheuttamatta niitä lisää enempää.
Joku kysyi, enkö voisi jäädä asumaan kotiin ja yrittää muuttaa käytöstäni. Suoraan sanottuna en usko, että se tapahtuu tarpeeksi nopeasti- olen koko tämän ajan jääräpäisesti vetänyt omaa linjaani enkä ole uskonut muiden "lässytyksiä". En usko pystyväni muuttamaan sillä tahdilla, mitä lapsen tilanne vaatisi. Mies taas paransi entisestään suhtautumistaan lapseen ja tekee nytkin kaikkensa, jotta tämä voisi hyvin.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 21:08"]
Mieheni kannustaa minua muuttamaan pois. Näkee, että nykytilanne ei toimi ja se rasittaa ihan kaikkia perheessämme.
Joku kysyi, mitä konkreettista aion tehdä jotta mieheni jaksaisi. No, ensinnäkin palaan työelämään ja teen niin paljon töitä että saamme kustannettua lapselle erilaiset tukitoimet ja miehelle tietty apuvoimia kotiin säännöllisesti. Alallani on mahdollista tehdä reilusti ylitöitä, onneksi.
Kyllä minä psykologin kritiikin otin tosissani, mutta kieltämättä on vähän loukkaantunut olo koska kuvittelin että pärjään hyvin. Nyt tuntuu etten osaa enää mitään ja että on parempi olla sekaantumatta lapsen asioihin enempää, etten pahenna tilannetta.
[/quote]
Onko teidän mahdollista pohtia isommalla porukalla sitä, miten teidän kannattaa järjestää elämänne ja mitä tukitoimia voisitte saada? Tarkoitan siis, että olisi ehkä hyvä, jos sinä, miehesi ja tämä psykologi/psykiatri yhdessä kokoontuisitte ja miettisitte, miten nyt sitten käytännön tasolla huolehditte siitä, että lapsen elämä tasaantuu. Tuo esille ajatuksesi, että koet nyt olevasi haitaksi lapsen kehitykselle. Minusta olisi hyvä, että tuo psykologi/psykiatri ymmärtäisi, että koet nyt tosi voimakkaasti sen kritiikin mitä sinulle on esitetty. Samalla tulisi käsiteltyä niitä käytännön toimia realistisesti, eikä millään lässytystasolla, jossa ammattihenkilö sulkee silmänsä teidän realiteeteilta ja te yritätte pitää fasadia yllä. Myös miehesi mielipide tulisi kuulluksi.
Älkää ainakaan tehkö mitään hätiköityä. Voithan käydä töissä nytkin, vaikka et muuttaisikaan pois perheesi luota, sekin toisi ehkä sitä etäisyyttä tai väljyyttä perheenne sisälle.
5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 21:19"]
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 21:08"]
Mieheni kannustaa minua muuttamaan pois. Näkee, että nykytilanne ei toimi ja se rasittaa ihan kaikkia perheessämme.
Joku kysyi, mitä konkreettista aion tehdä jotta mieheni jaksaisi. No, ensinnäkin palaan työelämään ja teen niin paljon töitä että saamme kustannettua lapselle erilaiset tukitoimet ja miehelle tietty apuvoimia kotiin säännöllisesti. Alallani on mahdollista tehdä reilusti ylitöitä, onneksi.
Kyllä minä psykologin kritiikin otin tosissani, mutta kieltämättä on vähän loukkaantunut olo koska kuvittelin että pärjään hyvin. Nyt tuntuu etten osaa enää mitään ja että on parempi olla sekaantumatta lapsen asioihin enempää, etten pahenna tilannetta.
[/quote]
Onko teidän mahdollista pohtia isommalla porukalla sitä, miten teidän kannattaa järjestää elämänne ja mitä tukitoimia voisitte saada? Tarkoitan siis, että olisi ehkä hyvä, jos sinä, miehesi ja tämä psykologi/psykiatri yhdessä kokoontuisitte ja miettisitte, miten nyt sitten käytännön tasolla huolehditte siitä, että lapsen elämä tasaantuu. Tuo esille ajatuksesi, että koet nyt olevasi haitaksi lapsen kehitykselle. Minusta olisi hyvä, että tuo psykologi/psykiatri ymmärtäisi, että koet nyt tosi voimakkaasti sen kritiikin mitä sinulle on esitetty. Samalla tulisi käsiteltyä niitä käytännön toimia realistisesti, eikä millään lässytystasolla, jossa ammattihenkilö sulkee silmänsä teidän realiteeteilta ja te yritätte pitää fasadia yllä. Myös miehesi mielipide tulisi kuulluksi.
Älkää ainakaan tehkö mitään hätiköityä. Voithan käydä töissä nytkin, vaikka et muuttaisikaan pois perheesi luota, sekin toisi ehkä sitä etäisyyttä tai väljyyttä perheenne sisälle.
5
[/quote]
Otin jo viime tapaamisella puheeksi aikeeni lähteä työelämään takaisin (silloin ei vielä puhuttu muutosta). Psykologi tulkitsi sen heti niin, että minulla on tarve "karata" tilanteesta ja alkoi kyselemään tosi aggressiivisesti että olenko suunnitellut asiat näin jne. Kun sitten kysyin mitä hän ehdottaa toimeentulon varmistamiseksi, hänellä oli hienoja ajatuksia liittyen sosiaalitoimistoon...että näin.
Vaikka kävisin töissä, tulisin silti lapsen luo, jos jatkan asumista täällä. Ja mitä se sitten tekee, jos äitiä näkee vain kun tämä on töistä väsynyt ja haluaa esim. nukkua silloin kun lapsi riehuu/leikkii jotain kovaäänistä..?
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 21:17"]
En minä syytä tässä muita kuin itseäni. Kuvittelin vaan olevani oikeassa tyylini kanssa, en ollut. Nyt sitten pohdin, miten korjata vauriot aiheuttamatta niitä lisää enempää.
Joku kysyi, enkö voisi jäädä asumaan kotiin ja yrittää muuttaa käytöstäni. Suoraan sanottuna en usko, että se tapahtuu tarpeeksi nopeasti- olen koko tämän ajan jääräpäisesti vetänyt omaa linjaani enkä ole uskonut muiden "lässytyksiä". En usko pystyväni muuttamaan sillä tahdilla, mitä lapsen tilanne vaatisi. Mies taas paransi entisestään suhtautumistaan lapseen ja tekee nytkin kaikkensa, jotta tämä voisi hyvin.
[/quote]
Kuinka olet osoittanut lapsellesi, että rakastat häntä. Onko hän koskaan saanut olla sylissäsi ja saanut sinulta hellyyttä ja paijaamista. Lapset tarvitsevat tukea aivan uskomattoman määrän ja kannustusta ja kehuja, joita ei ole koskaan liikaa. Olet todella kylmän ja tiukan kuvan antava ihminen. Onko sinua koskaan pidetty hyvänä lapsuuden kodissasi, tuskin. Olet tehnyt uskomattoman paljon virheitä.
Aika vastaava juttu oli vähän aikaa sitten...mutta silloin se paha ihminen oli psykiatri. Kirjoittajan tyylikin oli samaa, eli nämä taitaa olla sitä huomionhakua vaan, mitä netti on pullollaan.
Kaikki työssäkäyvät äidit ovat välillä väsyneitä työpäivän jälkeen. Tosi monessa perheessä on se tilanne, että illalla lapset riehuu, vanhemmat on väsyneitä työpäivän jälkeen ja riehuminen ärsyttää, pitäisi jaksaa laittaa ruokaa ja viettää yhteistä aikaa vaan ei jaksa...
Minusta kuulosta siltä, että koet itse panostaneesi tosi paljon lapsiisi, mutta jokin (kukaan ei tiedä mikä tai missä) meni vikaan ja nyt syytät tosi voimakkaasti itseäsi. On ihan mahdollista, että oletkin jossain asioissa tulkinnut lapsen tarpeita väärin ja toistanut siksi virheitä kasvatuksessa, mutta se ei onneksi tarkoita sitä, että lapsi olisi pysyvästi vaurioitunut ja että sinut nyt pitäisi poistaa lapen elämästä lisävahinkojen välttämiseksi.
Minusta ihan oikeasti kuulostaa siltä, että sinulle tekisi tosi hyvää saada itsellesi keskusteluapua jotta saisit purettua tätä asiaa jonkun kanssa. Jos keskustelet oman lapsesi asioista häntä tutkivan/hoitavan psykologin kanssa, hän ei ole tavallaan "sinun puolellasi" mutta jos sulla itselläsi olisi hoitosuhde, saisit hyvin vapaasti purkaa tuntojasi ja kertoa perhetilanteestanne ilman, että se ihminen voi puuttua lapsesi hoitoon.
Miten alunperin olitte ajatellut sinun töihinpalaamisesi ja taloudellisen tilanteenne varmistamisen? Toki tilanteethan muuttuvat ja jos nyt tarvitsettekin enemmän rahaa tämän lapsen hoitamista varten niin onhan se ihan selvä, että silloin voidaan tarvita molmman vanhemman työpanosta.
Mutta sähän vaan karkaat kritiikkiä. Jos aikuinen ihminen tahtoo niin hän myös pystyy muuttamaan omaa käytöstään vaikkapa päivässä. Mutta sä jatkat jääränä omaa linjaasi ja olet valmis hylkäämään lapsen ja miehen ettei sun tarvitsisi muuttua.
Sehän oli melkein kuin minun elämäni.
Äiti ei ole koskaan osannut ottaa minua huomioon minuna itsenäni, vaan hän kuvittelee tietävänsä miten minä ajattelen ja miten lapsia pitää kasvattaa ja on kohtuullisen johdonmukaisesti jättänyt huomioimatta minun tarpeeni ja tunteeni ja ajatukseni ja kieltänyt minulta lähes kaikki asiat, mitä olen pyytänyt. Hän ei ole tehnyt sitä ilkeyttään ja hän rakastaa minua, mutta ei siinäkään osaa ottaa huomioon tapaa, millä minua pitäisi rakastaa, vaan minun on aina täytynyt alistua siihen tapaan, millä hän osoittaa rakkautta. (Älkää käsittäkö väärin, kyse ei ole mistään seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai muusta sellaisesta väärästä. Siksi minulla meni tosi kauan ennen kuin tajusin tämän kuvion.)
Tässä on lisänä myös muuta, jo päiväkodissa alkanutta systemaattista kiusaamista, mikä jatkui läpi kouluvuosien, mutta lopputulos oli kuitenkin se, että olin ahdistunut ja yksinäinen 6-vuotiaana ja teini-iässä olin jo keskivaikeasti masentunut. Enkä ole koskaan saanut itsetuntoani ja itseluottamusta takaisin.
Tällaisia mietteitä näin äitienpäivän alla.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 20:49"]
Olet itsekäs ja narsistinen äiti, varsinainen kusipää. Minä olen kasvattanut lapseni empatialla. Jos lapsi on halunnut syliin, en ole käskenyt pois, enkä syyttänyt itkupilliksi - koskaan. Nyt lapseni on fiksu, omatoiminen ja EMPAATTINEN poika. Kaiken hän on oppinut sitten, kun on ollut siihen valmis, en ole vaatinut mitään, mihin hän ei ole ikänsä vuoksi pystynyt. Hellyyttä ja lämpöä meillä ei ole pantattu.
Olen sitä mieltä, että maailmassa on jo itsessään tarpeeksi kylmyyttä ja pahuutta - ei äidin tarvitse tuoda sitä lapsen elämään yhtään lisää.
[/quote]
En tiedä, miten ajattelet onnistuneesi kasvattamaan omasta lapsestasi empaattisen, kun nyt noin äärettömän epäempaattisella ja rumalla tavalla syyllistät ja haukut itsellesi täysin vierasta ihmistä muutamien rivien kirjoituksen perusteella. Minusta annat itsestäsi aika epäempaattisen ja itseriittoisen vaikutelman. Voisitko soveltaa nyt itse mainostamiasi arvoja ja kasvatusmenetelmiä, josko ne kantaisivat enemmän hedelmää tässä kylmässä ja pahassa maailmassa kuin tuo harjoittamasi haukkuminen.