Köyhien kesälomailua koskevasta keskustelusta näkee taas, ettei moni hyväosainen ymmärrä köyhän perheen arkea lainkaan
Taas tuli vastaan Facebookissa keskustelu, jossa hyvätuloiset kehuskelivat, että ei heidänkään tarvitse kulkea kesää huvipuistoissa ja vuokramökeillä vaan ovat mieluusti kotona koko perheellä, käyvät retkillä ja kirjastossa tai vievät lapset maalle mummolaan.
Tässä on monta asiaa, mitä monet hyväosaiset tai normaalituloiset ihmiset ymmärrä köyhän perheen elämästä laisinkaan:
1. Hyväosaisella on mahdollisuus valita, onko kotona vai huvipuistossa. Hyväosaisen kotiin jääminen tarkoittaa rahan säästymistä - köyhällä taas ei ole mahdollisuutta edes valita, koska rahaa ei kerta kaikkiaan ole.
2. Hyväosaisen kodista löytyy pleikkarit, trampoliinit, grillit, puolapuut, mönkijät, paljut... Ei välttämättä kaikkea tätä, mutta yleensä enemmän tilaa ja tekemistä sekä usein myös oma piha. Ei vertaudu ihan vuokra-asuntoon neuvostoaikaisessa kerrostalokompleksissa.
3. Hyväosaisen normaaliarki voi olla töistä harrastuksiin ja aktiviteetteihin juoksemista, jolloin lomalla kotona hengähtäminen on koko perheen laatuaikaa. Köyhä perhe saattaa olla kotona normaalistikin koko ajan.
4. Monellakaan köyhällä lapsiperheellä ei ole mummolaa tai sukulaisia maalla, saaristossa, mökillä tms. mihin voisi lapset saada kesällä. Köyhyys tuppaa periytymään ja sairastuttamaan, joten lasten mummola voi hyvinkin olla vielä pienemmässä kerrostaloasunnossa tai isovanhemmat jo manan mailla tai monisairaita/alkoholisteja/pienituloisia hekin, jolloin mummolassa ei ole varaa ruokkia lapsia sen enempää kuin kotonakaan.
Listaa voisi vielä jatkaa.
Itse olen ollut koko ikäni köyhä, ensin köyhän perheen lapsi ja sitten pitkään köyhä opiskelija ja pätkätyöläinen. Nyt on meneillään ensimmäinen loma, kun voi käydä lasten kanssa vaikka kahvilassa ilman että koko kuukauden budjetti kaatuu siihen, ja onhan tämä nyt aivan erilaista henkisesti kun on varaa valita, mitä tekee. Olen suunnattoman kiitollinen omasta tilanteestani.
Monikaan ei ymmärrä, että köyhät perheet ovat kotona ja käyvät kirjastossa, eväsretkillä, uimarannoilla jne. kun ei ole muita vaihtoehtoja. Kun siellä kirjastossa käydään vuodesta toiseen, kuukaudesta toiseen, viikosta toiseen eikä elämä ole juuri koskaan mitään muuta, se ei millään tavalla vertaudu niiden lapsiperheiden arkeen, jossa koronavuosi ja kesäloma ovat olleet ihanaa laatuaikaa lasten kanssa kotona ja huvipuistolomat voidaan hyvillä mielin jättää tämän kerran väliin.
Köyhyydessä yksi pahimmista asioista on valinnanvaran puute. Köyhä ei saa lomaa köyhyydestään.
Kommentit (611)
Mietin usein näitä lukiessani mikä on syy, että keskustelu köyhyydestä nostaa joillekin hyvin paljon vihan tunteita.
Vaikka se että köyhät vappasatastensa himossa äänestivät valtaan aivan mielipuolisen surkean hallituksen, joka tulee tuhoamaan koko maan
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyväosaisten pitäisi ap:n mielestä tehdä? Sääliä ja surkutella köyhien elämää? Antaa rahaa hyväntekeväisyyteen? Pitää naamansa kiinni?
Ihan ensimmäiseksi lopettaa työttömien kadehtiminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväosaiset (narsistit) eivät tule ikinä ymmärtämään mitään köyhän, huono-osaisen elämästä.
Köyhät ne vasta narsisteja ovat. Onhan se jo tässäkin ketjussa nähty. Vaativat, että kaikkien elämä pyörii heidän ympärillään. Kenelläkään ei saa olla paremmin kuin heillä.
Ole ystävällinen ja näytä edes yksi kommentti jossa he vaativat moisia asioita.
Olen lapseton ja sain kasvaa itse rikkaassa perheessä kokien monet ulkomaanmatkat ja vaikka mitä, silti ymmärrän hyvin että vähävaraistenkin lasten olisi kiva joskus päästä esim huvipuistoon tai mitä vain muutakin kuin kirjastot ja rantapiknikit vaikka ne hienoja juttuja ovatkin. Enkä ole kokenut yhtäkään kommenttia valituksena tai uhriutumisena tässä ketjussa, en ainakaan niiden köyhien kirjoittamia.
Ihan oikeasti, sehän se juuri ahdistaa ja masentaa jos ei ole mahdollisuutta vaikuttaa elämäänsä ja tehdä valintoja (muuta kuin kenties hyvin rajoitettujen ja samankaltaisten asioiden välillä). Itseohjautuvuus on tärkeää kenelle tahansa älkääkä nyt alkako veisaamaan kulunutta virttä koulutusmahdollisuuksista jne.
Vierailija kirjoitti:
Köyhänä sitä kaipaa enemmän sitä ”luksusta”, koska elämä itsessään on pelkkää kituuttamista. Sitten toivoisi, että edes lomalla voisi tehdä hienompia juttuja. Me olimme monta vuotta köyhiä. Sitten, kun pääsimme osin hyvällä tuurilla mutta myös kovalla työllä hyväpalkkaisiin töihin, elintaso nousi kohisten. Köyhänä haaveilin kahvilakäynnistä ja ulkona syömisestä, kalliista merkkivaatteista lapselle ja muusta ulkoisesta luksuksesta. Nyt kun rahaa on, ei sitä tule edes käytettyä näihin juuri koskaan. Kun on varaa valita, valitsen simppeleitä juttuja. Kun ei ollut varaa valita, olisin halunnut kaikkea hienoa, koska simppeliyteen pakotettu elämä ahdisti.
Niinpä. Vähän sama kuin että minua stressaa ja surettaa se, ettei minulla ole ketään lähiomaista. Tunnen aika usein yksinäisyyttä ja erilaisuutta. Silloin, kun niitä lähiomaisia vielä oli, ei ollut mitään tarvetta viettää aikaa koko ajan heidän kanssaan ja saatoin harrastaa ja matkustaa yksin, nyt se tuntuu todella ankealta.
No, kaikilla ei vaan riitä empatiakyky toisten tilanteeseen eläytymiseen, ei edes vaikka toinen yrittäisi auttaa kertomalla.
Vierailija kirjoitti:
Köyhyyden hienoin puoli on se, että se voi tapahtua kenelle vain. Pikkasen avioeroa, konkurssia, syöpää, lapsem sairastumista, lomautusta jne. Säästöt on syöty nopeasti, kun ei ole oikeutettu tukiin. Köyhän ihmisen vähättely on surkeinta, mitä olla saattaa. Itse en uskaltaisi, karma nimittäin kuittaa mieluusti mulkuille.
Mulle ei ihan aukea miten avioero vetää jonkun rahattomaksi. Jos siis on tehnyt niin kuin äiti opetti ja tulee toimeen omillaan ja lapsia sen verran kuin kykenee elättämään. Sitä voi sitten jatkaa eron jälkeen niillä omilla tuloilla sanoin kuin ennen eroa.
Vierailija kirjoitti:
Pikäaikainen köyhyys vaikuttaa kykyyn iloita tai tuntea mielihyvää asioista. Se ei ole välttämättä tätä täälläkin usein mainittua katkeruutta vaan ihan niin, että se vaikuttaa aivojen kemiaan, joku viisaampion sen selittänyt jossain.
Köyhyys vaikuttaa ihmisen energiatason määrään ja laatuun. Muistiin, keskittymiseen, myös ihmisen ärsytystaso laskee, kun elimistö on koko ajan stressaantunut ja epävarmuudessa.
Huoli toimeentulosta ja siitä pystyykö maksamaan kaikki laskut yms.
Kaikki nämä yhdessä, myös tietysti juuri tässäkin keskusteltu asia, että on hyvin pienet mahdollisuudet tehdä valintoja, elämä pyörii pienissä ympyröissä, pakohetket köyhyydestä ovat vähäisiä ja köyhyydestä ei saa lomaa.
Myös yöuni huononee kun murehtii ja miettii asioita tai heräilee miettimään. Tästä ja kaikesta muusta on myös terveyshaittoja.
Univelka taas vaikuttaa päiväkäyttäytymiseen. Jokainen hyväosainenkin tietää miten jatkuva univaje ihmiseen vaikuttaa.
Jännä juttu miten tämä köyhyys on alkanut vaikuttaa aivokemiaan vasta 2000-luvulla, kun kaikista halutaan tehdä uhreja eikä mikään ole enää kenenkään omassa vallassa. Kuitenkin tämä vaikutus näkyy vain Suomessa ja muissa puolisosialistisissa maissa: kun seurailee yhdysvaltalaisia kotirouvabloggaajia noin esimerkiksi, huomaa miten ihmiset voivat lainkaan tyhmistymättä ruokkia perheensä terveellisesti pikkurahalla ja ylipäänsä pitää elämänsä hanskassa, vaikka rahat olisikin vähissä.
Oleellista on, minkä asenteen ottaa: sen, että vaikka olenkin köyhä, on paljon mitä voin tehdä pitääkseni tilanteeni parhaana mahdollisena. Vaiko sen asenteen, että olen uhri, mikään ei suju, mikään ei onnistu ja ennen kaikkea: en voi tehdä itse mitään. Jälkimmäinen asenne on tappava, ja sitäpaitsi enimmäkseen väärä. Aina voi tehdä jotain. Ihan aina. Aina on jokin pieni asia, mitä et ole ennen kokeillut, ja ennemmin tai myöhemmin löydät jotain mikä auttaa. (nykymaailmassa siis, jotkut 1860-luvun nälkävuodet oli tietysti eri asia. Tosin silloinkin luultavasti ne jäi todennäköisemmin henkiin jotka vaan yritti ja yritti niin kauan kuin henki pihisi.)
Ei tarvitse kuin lukea jotain 50-luvun kodinhoito-oppaita, niin näkee miten köyhiä tässäkin maassa on oltu. Isän housuista on tehty pikkutytölle mekko ja kauluspaitojen kaulukset ja kalvosimet on käännetty käyttöiän pidentämiseksi jne. Väitättekö vakavissanne, että kaikki 50-luvun suomalaiset (siis about koko kansa) oli köyhyyden tyhmentämiä ja alistamia? Päinvastoin, köyhyys näytti lisäävän luovuutta aika tavalla.
Nykyaikainen uhriajattelu vaan saa köyhät ajattelemaan, että mitään ei voi -eikä tarvitse tehdä. Siitä se henkinen lamaannus tulee, ei köyhyydestä itsestään.
Tiedän mistä puhun, olen itse ollut yli 10 vuotta pois työelämästä vakavan masennuksen takia ja putosin työmarkkinatuelle kun vakuutusyhtiö yhtäkkiä päätti minun parantuneen. Onnistuin pääsemään pois masennuksen suosta niin monen vuoden jälkeen ettei yksikään hoitohenkilökunnasta nähnyt minulle enää mitään toivoa. Jos SE on mahdollista, ihan kaikki on.
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti, sehän se juuri ahdistaa ja masentaa jos ei ole mahdollisuutta vaikuttaa elämäänsä ja tehdä valintoja (muuta kuin kenties hyvin rajoitettujen ja samankaltaisten asioiden välillä). Itseohjautuvuus on tärkeää kenelle tahansa älkääkä nyt alkako veisaamaan kulunutta virttä koulutusmahdollisuuksista jne.
Aina voi valita jotain. Tietysti se vaatii henkistä itsekuria: valitsee nousta aamulla sängystä, valitsee mennä aamulenkille, valitsee että ei salli itsensä rypeä itsesäälisissä ajatuksissa vaan käyttää senkin ajan siinä aamulenkillä kaiken kauniin katseluun.
Jos mitään muuta ei voi valita, voi valita mihin huomionsa suuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme kaikki hyväosaisia. Se ei tarkoita samaa kuin hyvätuloinen tai keskituloinen vs. huonotuloinen.
Minä olen keskituloinen, mieheni huonotuloinen. On tosiaan oma piha, jossa kiipeilyteline ym. Lapsella on pari harrastusta, joihin menee yhteensä noin 200 euroa kuussa. Meillä on kaksi isokokoista koiraa, jotka syövät paljon ja joiden hoitolamaksut ovat melkoiset, jos olemme esim. 1-2 viikkoa reissussa. Tämä elintapa on oma valintamme.
Meillä ei ole paljua, mökkiä, saaristolaishuvilaa, mummolaa, siirtolapuutarhaa tai muutakaan kesänviettopaikkaa. Olemme kotona. Tänä kesänä käymme museoissa ja kirjastossa kotikaupungissa ja sitten parin sadan kilometrin säteellä eläintarhassa, huvipuistossa ja kylpylässä. Miehellä ei ole lomaa, joten lapsen kanssa kahdestaan toteutamme nuo kesäretket. Rahaa ei ole ylimääräistä, sillä omakotiasuminen on kallista, kiinteistöverokin on 600 euroa, ja autojen ylläpitäminen siihen päälle nielee euroja.
Monena kesänä olen saanut säästettyä rahaa viikon ulkomaanmatkaan koko perheelle, mutta tänä kesänä se ei onnistunut, sillä sijoitin kerrankin itseeni: kävin kampaajalla, ostin uuden sängyn ja uuden polkupyörän ja aloitin uuden harrastuksen, koska lapsi on vihdoin se ikäinen, että pärjää yksinkin kotona.
Heikkotuloinen voi olla elintasoltaan meidän kanssamme samassa, jos asuu pienemmässä asunnossa vuokralla kaupungin keskustassa työpaikan vieressä. Rahaa säästyy melkoisesti.
No tässähän on juuri se, ettelämäntapanne on oma valintanne, teillä on vaihtoehtoja pitää ne kaksi isoa koiraa jne.
Sillä heikkotuloisella ei ole valinnanmahdollisuutta, hän joutuu elämään sillä pienellä rahalla.
Sinä olet keskituloinen, mies huonotuloinen (mitä luokka tulot sitten ovatkin). Teitä on kaksi, on kahden rahat kuitenkin. Saattaa olla säästöjäkin. Sillä heikkotuloisella saattaa olla vain yhden ihmisen pienet tulot joista maksaa kaikki yksin.
Siinäkin on iso ero.
Tämä ketjussa aloittaja juuri puhui, että köyhä ei voi valita.Minä olen köyhästä perheestä kotoisin. Tein valinnan, että opiskelen niin pitkälle kuin rahkeita riittää. Nyt voin elää sen mukaisesti keskiluokkaista elämää. Eläisin vielä paremmin, jos mies olisi ymmärtänyt lähteä myös opiskelemaan alaa, jolta saa hyvän palkan.
Köyhäkin voi tässä maassa valita, opiskeleeko vai ei.
Osa voi valita opiskeleeko, mutta sitä ei voi valita johtaako se opiskelu oikeasti parempaan taloudelliseen tilanteeseen. Eivätkä kaikki voi edes valita opiskelua, hakijoita kouluihin kun on paljon enemmän kuin vapaita paikkoja, joka vuosi jää lukuisia nuoria ilman opiskelupaikkaa.
Kun lukee pääsykoekirjoja tarpeeksi ja valitsee linjan, jolla itse kykenee opiskelemaan, ja on valmis lähtemään myös sinne perähikiän amikseen/lukioon/yliopistoon/ammattikorkeaan, pääsee opiskelemaan. Asiaa voi edistää hankkimalla pisteitä avoimessa yliopistossa ja tekemällä vaikka ilmaistyötä, jotta saa työtodistuksen.
Pitää olla valmis lähtemään työn perässä sinne, missä työtä on. Ensin vähän pienemmällä palkalla tai perustunneilla, siitä sitten ponnistelee ylöspäin.
Pitää asua halvassa solussa ja syödä vain hyvin huokeasti ja harrastaa ilmaisjuttuja koko opiskelun ajan, ettei ole lainaa niskassa valmistuessa.
Mihin ihmeeseen on kadonnut suomalainen sisu?
Pääsykoekirjat maksaa rahaa. Matkustaminen pääsykokeisiin maksaa rahaa. Avoimen yliopiston opinnot maksaa rahaa. Matkat sinne avoimen yliopiston luennollekin maksaa rahaa. Sillä vähemmän köyhällä on tuohonkin kaikkeen paremmat mahdollisuudet.
No voi ruikuti ruikuti. Siinäpä on joku joka on päättänyt jäädä köyhäksi, vaikka mahdollisuudet tarjoillaan kultalusikalla.
Ruikuti vain itselles ja terveisiä kultalusikalles. Pääsin yliopistoon varsin helposti, koska kirjoitin ällän paperit ja opin helposti, mutta oli hommaa metsästää pääsykoekirjat eri kirjastoista ja teki rahallisesti tiukkaa matkustaa pääsykokeisiin. En muista enää, mistä sain revittyä rahat halvimman soluasunnon vuokravakuuteen päästyäni opiskelemaan. Lukioaikainen toimeentulo teki myös tiukkaa, onneksi siihen aikaan ei tarvittu läppäreitä tai 200 euron laskimia. Jos olisi tarvittu, olisi ehkä pitänyt jättää opiskelu sikseen.
Kaikki köyhät eivät ole huippulahjakkaita. Useat hyväosaisetkin joutuvat pyrkimään useita kertoja yliopistoon. Köyhällä on yksinkertaisesti vähemmän vaihtoehtoja. Ei voi mennä valmennuskurssille, ei voi ostaa kaikkia hyödyllisiä kirjoja, ei voi käyttää kuukausia vain pääsykokeisiin valmistautumiseen. Nykyään tarvii vähemmän niitä pääsykoekirjoja, mutta vastaavasti pitäisi korottaa yo-arvosanoja, jos ei onnistu ensimmäisellä yrityksellä. Muistinko kertoa, että yo-koemaksut olivat ihan helvetin iso raha perheessäni? Ei niitä olisi noin vain uusittu. Kirjoitin kaikki aineet kerralla, koska niin tuli halvemmaksi. Minä tiesin koulumenestykseni perusteella varmasti pääseväni yliopistoon ja siksi ne rahat oli jostain revittävä. Harvoilla on sellainen tilanne. Moni tarvitsee myös kannustusta jaksaakseen yrittää.
Varmasti näin. Mutta onko tämä parempituloisten syy? Mitä parempituloisten pitäisi tehdä, muuta kuin vaikka antaa raha järjestöille jotka auttavat pienituloisia?Ainakin hiljaa pitäisi olla somessa, ettei tule paha mieli?
Vierailija kirjoitti:
Nykyään voi netin kautta ansaita helposti rahaa esimerkiksi täyttämällä erilaisia kyselyitä. Niistä saa helposti useampi sata euroa rahaa vuodessa. Pisteitä voi vaihtaa lahjakortteihin, osasta saa rahat suoraan Paypal-tilile jne.
En ymmärrä miksi tätäkin on miinustettu. Juuri tilasin taas 100 eurolla lahjakortteja vaatekauppaan. Sivustot on luotettavia, ei siis mikään huijaus! Ja monella köyhällä olisi juuri tällaiseen aikaan jos on esimerkiksi työtön tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti, sehän se juuri ahdistaa ja masentaa jos ei ole mahdollisuutta vaikuttaa elämäänsä ja tehdä valintoja (muuta kuin kenties hyvin rajoitettujen ja samankaltaisten asioiden välillä). Itseohjautuvuus on tärkeää kenelle tahansa älkääkä nyt alkako veisaamaan kulunutta virttä koulutusmahdollisuuksista jne.
Aina voi valita jotain. Tietysti se vaatii henkistä itsekuria: valitsee nousta aamulla sängystä, valitsee mennä aamulenkille, valitsee että ei salli itsensä rypeä itsesäälisissä ajatuksissa vaan käyttää senkin ajan siinä aamulenkillä kaiken kauniin katseluun.
Jos mitään muuta ei voi valita, voi valita mihin huomionsa suuntaa.
Kyllä kyllä nuo ovat tärkeitä asioita mutta ei kukaan ihminen jaksa loputtomiin iloita vain noista asioista. Vaihtelua ja virkistystä, nimenomaan virkistävää vaihtelua, jotain muuta kuin vuosikausien arki kaipaa jokainen. Enkä todellakaan tarkoita että siihen riittää vaihteeksi jonkun toisen pensaan ihastelu kuin mitä yleensä katsoo.
Suoraan sanottuna on ylimielistä esittää tuollaisia mene lenkille, tee sitä tätä eli olettaa että köyhä ei sellaista jo tee. Tämä maailma ei ole tasavertainen ja kaikki eivät köyhyydelleen juuri mitään voi turha sitä on kiistää. Ja maailma on myös toisenlainen kuin 50-luvulla jolloin oli tavallista ommella vaatteet itse ja jopa tehdä vanhasta vaatteesta uusi jne. Emme me voi ottaa esimerkkiä seitsemänkymmenen vuoden takaa.
Ja huom en ole tai koe olevani köyhä, henkistä köyhyyttä on myös olla osaamatta/haluamatta asettua toisen asemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti, sehän se juuri ahdistaa ja masentaa jos ei ole mahdollisuutta vaikuttaa elämäänsä ja tehdä valintoja (muuta kuin kenties hyvin rajoitettujen ja samankaltaisten asioiden välillä). Itseohjautuvuus on tärkeää kenelle tahansa älkääkä nyt alkako veisaamaan kulunutta virttä koulutusmahdollisuuksista jne.
Aina voi valita jotain. Tietysti se vaatii henkistä itsekuria: valitsee nousta aamulla sängystä, valitsee mennä aamulenkille, valitsee että ei salli itsensä rypeä itsesäälisissä ajatuksissa vaan käyttää senkin ajan siinä aamulenkillä kaiken kauniin katseluun.
Jos mitään muuta ei voi valita, voi valita mihin huomionsa suuntaa.
Mitä sinä puhut? Tajuatko itse ollenkaan kuinka ylimielinen olet tai ehkä et oikeasti ymmärrä mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikäaikainen köyhyys vaikuttaa kykyyn iloita tai tuntea mielihyvää asioista. Se ei ole välttämättä tätä täälläkin usein mainittua katkeruutta vaan ihan niin, että se vaikuttaa aivojen kemiaan, joku viisaampion sen selittänyt jossain.
Köyhyys vaikuttaa ihmisen energiatason määrään ja laatuun. Muistiin, keskittymiseen, myös ihmisen ärsytystaso laskee, kun elimistö on koko ajan stressaantunut ja epävarmuudessa.
Huoli toimeentulosta ja siitä pystyykö maksamaan kaikki laskut yms.
Kaikki nämä yhdessä, myös tietysti juuri tässäkin keskusteltu asia, että on hyvin pienet mahdollisuudet tehdä valintoja, elämä pyörii pienissä ympyröissä, pakohetket köyhyydestä ovat vähäisiä ja köyhyydestä ei saa lomaa.
Myös yöuni huononee kun murehtii ja miettii asioita tai heräilee miettimään. Tästä ja kaikesta muusta on myös terveyshaittoja.
Univelka taas vaikuttaa päiväkäyttäytymiseen. Jokainen hyväosainenkin tietää miten jatkuva univaje ihmiseen vaikuttaa.Jännä juttu miten tämä köyhyys on alkanut vaikuttaa aivokemiaan vasta 2000-luvulla, kun kaikista halutaan tehdä uhreja eikä mikään ole enää kenenkään omassa vallassa. Kuitenkin tämä vaikutus näkyy vain Suomessa ja muissa puolisosialistisissa maissa: kun seurailee yhdysvaltalaisia kotirouvabloggaajia noin esimerkiksi, huomaa miten ihmiset voivat lainkaan tyhmistymättä ruokkia perheensä terveellisesti pikkurahalla ja ylipäänsä pitää elämänsä hanskassa, vaikka rahat olisikin vähissä.
Oleellista on, minkä asenteen ottaa: sen, että vaikka olenkin köyhä, on paljon mitä voin tehdä pitääkseni tilanteeni parhaana mahdollisena. Vaiko sen asenteen, että olen uhri, mikään ei suju, mikään ei onnistu ja ennen kaikkea: en voi tehdä itse mitään. Jälkimmäinen asenne on tappava, ja sitäpaitsi enimmäkseen väärä. Aina voi tehdä jotain. Ihan aina. Aina on jokin pieni asia, mitä et ole ennen kokeillut, ja ennemmin tai myöhemmin löydät jotain mikä auttaa. (nykymaailmassa siis, jotkut 1860-luvun nälkävuodet oli tietysti eri asia. Tosin silloinkin luultavasti ne jäi todennäköisemmin henkiin jotka vaan yritti ja yritti niin kauan kuin henki pihisi.)
Ei tarvitse kuin lukea jotain 50-luvun kodinhoito-oppaita, niin näkee miten köyhiä tässäkin maassa on oltu. Isän housuista on tehty pikkutytölle mekko ja kauluspaitojen kaulukset ja kalvosimet on käännetty käyttöiän pidentämiseksi jne. Väitättekö vakavissanne, että kaikki 50-luvun suomalaiset (siis about koko kansa) oli köyhyyden tyhmentämiä ja alistamia? Päinvastoin, köyhyys näytti lisäävän luovuutta aika tavalla.
Nykyaikainen uhriajattelu vaan saa köyhät ajattelemaan, että mitään ei voi -eikä tarvitse tehdä. Siitä se henkinen lamaannus tulee, ei köyhyydestä itsestään.
Tiedän mistä puhun, olen itse ollut yli 10 vuotta pois työelämästä vakavan masennuksen takia ja putosin työmarkkinatuelle kun vakuutusyhtiö yhtäkkiä päätti minun parantuneen. Onnistuin pääsemään pois masennuksen suosta niin monen vuoden jälkeen ettei yksikään hoitohenkilökunnasta nähnyt minulle enää mitään toivoa. Jos SE on mahdollista, ihan kaikki on.
Taas yksi joka pitää itseään kaiken mittana. Koska tämä onnistui minulle, onnistuu se kenelle tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti, sehän se juuri ahdistaa ja masentaa jos ei ole mahdollisuutta vaikuttaa elämäänsä ja tehdä valintoja (muuta kuin kenties hyvin rajoitettujen ja samankaltaisten asioiden välillä). Itseohjautuvuus on tärkeää kenelle tahansa älkääkä nyt alkako veisaamaan kulunutta virttä koulutusmahdollisuuksista jne.
Aina voi valita jotain. Tietysti se vaatii henkistä itsekuria: valitsee nousta aamulla sängystä, valitsee mennä aamulenkille, valitsee että ei salli itsensä rypeä itsesäälisissä ajatuksissa vaan käyttää senkin ajan siinä aamulenkillä kaiken kauniin katseluun.
Jos mitään muuta ei voi valita, voi valita mihin huomionsa suuntaa.
Mitä tuossa sanottiinkaan niistä suppeista ja samankaltaisista valinnanvaroista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö siis hyvätuloiset saisi nauttia mökkeilystä tai kotona olosta?
Tietenkin saa, mutta jos pienituloinen harmittelee kalliita huvipuistolippuja niin se ei ole oikea paikka tulla kertomaan siitä, kuinka itse nauttii kotona olemisesta vaikka olisi rahaa lippuihin.
Täällä ei niinkään näy pienituloisten harmittelua, vaan vaatimusta... minulla on oikeus ilmaisiin lippuihin.
Hyvätuloisten ongelmana on pitkät päivät ja vähäiset vapaat. Stressi seuraa kotiin asti, koska kukaan ei tee sinun puolestasi töitäsi, sijaista ei ole. Sitten on kiva kuulla näitä mielistelijät/perseennuolijat pääsevät esimiehiksi päänauontaa tyypeiltä, joilla ei ole mitään kykyä tai halua tehdä vaativia hommia.
Olisi ihan kiva, jos rikkaisto voisi päättää, mitä köyhältä haluavat. Köyhän pitäisi olla sekä kiltin lapsen että hyväksyvän ja ihailevan vanhemman roolissa samaan aikaan. Siinä on tietty ristiriita. Maailma ei ole rikkaallekaan ikuinen lämmin tissi poskella. Aikuiseksi kasvaminen olisi suositeltavaa rikkaallekin, vaikka se varmasti on vaikeampaa, koska realismiin ei ole pakko ryhtyä.
Ei sellaista voi pitää järkevänä yhteiskuntana, jossa kaupungin yllä leijuu huvinpitomaailmanpyörä ja iloinen kiljunta, joihin köyhän kakaralla ei ole mitään asiaa. Jotenkin se olisi järkevää järjestää, että köyhäkin pääsee sinne edes joskus. Sellaisessa asiassa pihistäminen tulee kaikille ihan pirun paljon kalliimmaksi myöhemmin.
Jos köyhällä ei ole oikeutta valittaa ja toivoa parempaa, mikä antaa sen sinulle? Jos kerran elämä on valintoja, tee niitä. Jos et kestä päänaukojia tai vähäisiä vapaita, sijoita hyvät tulosi ja ota hatkat. Siksihän niitä sinulle maksetaan, jotta jaksaisit vielä vuoden, ahneempi kaksikin.
Sivumennen sanoen, Suomessa alkaa olla porukkaa, joilla on sinun toimenkuvasi ilman niitä hulppeita tuloja. Terveisin korkeakoulutettu köyhä, ja aikalailla vihainen. Kyky ja halu oli, mutta kukaan ei kertonut että sinullekin tutut ongelmat pitää yhdistää köyhän ongelmiin, oletettavasti pysyvästi. Mietihän hetki, mitä noiden ongelmien yhdistelmä tekee ihmiselle pitemmän päälle.
Minä en ymmärrä kuinka se että joku sanoo että olisi kiva joskus pystyä nauttimaan jostain ns extrasta tai että tuntuu pahalta kun ei voi on heti valittamista, negatiivisuutta tai katkeruutta?
Ihmiselämään kuuluu monenlaisia tunteita ja jokainen ihan varmasti tuntee jääneensä jotain vailla, se vain on fakta. Miksi köyhän puheet ovat uhriutumista yms?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti, sehän se juuri ahdistaa ja masentaa jos ei ole mahdollisuutta vaikuttaa elämäänsä ja tehdä valintoja (muuta kuin kenties hyvin rajoitettujen ja samankaltaisten asioiden välillä). Itseohjautuvuus on tärkeää kenelle tahansa älkääkä nyt alkako veisaamaan kulunutta virttä koulutusmahdollisuuksista jne.
Aina voi valita jotain. Tietysti se vaatii henkistä itsekuria: valitsee nousta aamulla sängystä, valitsee mennä aamulenkille, valitsee että ei salli itsensä rypeä itsesäälisissä ajatuksissa vaan käyttää senkin ajan siinä aamulenkillä kaiken kauniin katseluun.
Jos mitään muuta ei voi valita, voi valita mihin huomionsa suuntaa.
Mitä sinä puhut? Tajuatko itse ollenkaan kuinka ylimielinen olet tai ehkä et oikeasti ymmärrä mistä on kyse.
Täh?
Itse et taida tajuta mistään mitään.
Sieltä paskasta nouseminen vaatii tekemistä. Ja kukaan muu ei sitä tekemistä tee puolestasi. Ja se on hyvä!
Luuserit pysyvät luusereina jos eivät mitään tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti, sehän se juuri ahdistaa ja masentaa jos ei ole mahdollisuutta vaikuttaa elämäänsä ja tehdä valintoja (muuta kuin kenties hyvin rajoitettujen ja samankaltaisten asioiden välillä). Itseohjautuvuus on tärkeää kenelle tahansa älkääkä nyt alkako veisaamaan kulunutta virttä koulutusmahdollisuuksista jne.
Aina voi valita jotain. Tietysti se vaatii henkistä itsekuria: valitsee nousta aamulla sängystä, valitsee mennä aamulenkille, valitsee että ei salli itsensä rypeä itsesäälisissä ajatuksissa vaan käyttää senkin ajan siinä aamulenkillä kaiken kauniin katseluun.
Jos mitään muuta ei voi valita, voi valita mihin huomionsa suuntaa.
Mitä sinä puhut? Tajuatko itse ollenkaan kuinka ylimielinen olet tai ehkä et oikeasti ymmärrä mistä on kyse.
Täh?
Itse et taida tajuta mistään mitään.
Sieltä paskasta nouseminen vaatii tekemistä. Ja kukaan muu ei sitä tekemistä tee puolestasi. Ja se on hyvä!
Luuserit pysyvät luusereina jos eivät mitään tee.
Minulla oli nuoruudessa usean vuoden köyhä, todella köyhä jakso elämässäni. Silloin sattui monenlaista muutakin murhetta. Kävin kävelyillä, nautin pikkulintujen lauluista, katselin auringonnousua ja laskua, pyöräilin uimarannalle, kävin ilmaiskonserteissa, -teattereissa ja museoissa yms yms söin paljolti puuroa, perunaa ja kananmunia, iloitsin niin sanotuista pikkuasioista ja näin valtavasti kauneutta joka puolella.
olin samalla äärettömän väsynyt ja onneton ja kaipasin kuollakseni sitä että voisin tehdä muutakin kuin iloita niistä varpusista. en kerro enempää enkä avaa elämääni mutta nyt olen ollut jo vuosia varakkaampi ja voinut tehdä niitä valintoja myös ruokakaupassa ja matkustella, harrastaa maksullista kulttuuria/liikuntaa jne. En kaipaa aikaa jolloin ompelin rikki menneitä lakanoita yhteen saadakseni yhden ehjän, iloitsen siitä että voi ostaa ussia tarpeen mukaan.
Minulle ei tulisi mieleenikään kehoittaa ketään nousemaan sängystä ja kiinnittämään huomiota siihen tai tähän ellei hän todellaskin olisi niin synkissä syövereissä ettei itse näkisi mitään hyvää. Enkä väheksy kenenkään kipua ja väsymystä siitä että elämä on aineellisesti puutteellista.
Köyhyyden laji se on henkinen köyhyyskin.
Auto ei tee ihmisarvoista elämää. Minä esimerkiksi en hahmotushäiriön takia voi ajaa autolla ensinkään ja jännitysniskan takia pyörälläkin vain ihan täydellisellä kelillä. Tämän lisäksi elämän työmarkkinatuella.
Silti voin keksiä itselleni aivan määrättömästi mielenkiintoista tekemistä. Ainoa, mikä minun tekemisiäni rajoittaa, on terveydentila.
Olen asunut Suomessa kuudella alle 20 000 asukkaan paikkakunnalla ja tämän lisäksi Tampereella. Kaikissa näissä paikoissa oli todella paljon kaikkea mielenkiintoista ihan kävelymatkan päässäkin. Tätä nykyä asun pikkupaikkakunnalla, joka on isomman paikkakunnan "satelliitti", joten on sisäisen liikenteen piirissä: 2,20 eurolla pääsen mm. kansallispuistoon. Muilla pikkupaikkakunnilla oli huonompi julkinen liikenne koska olivat niin korvessa, mutta niissä sitten oli lähiluontoa niin paljon kuin vaan kävellä jaksoi.
Tervejalkaisen ihmisen ei ole mikään pakko kykkiä kotonaan ellei välttämättä halua. Jos taas jalat ei ole terveet, valinnanvapautta ei rajoita raha vaan terveydentila.