Köyhien kesälomailua koskevasta keskustelusta näkee taas, ettei moni hyväosainen ymmärrä köyhän perheen arkea lainkaan
Taas tuli vastaan Facebookissa keskustelu, jossa hyvätuloiset kehuskelivat, että ei heidänkään tarvitse kulkea kesää huvipuistoissa ja vuokramökeillä vaan ovat mieluusti kotona koko perheellä, käyvät retkillä ja kirjastossa tai vievät lapset maalle mummolaan.
Tässä on monta asiaa, mitä monet hyväosaiset tai normaalituloiset ihmiset ymmärrä köyhän perheen elämästä laisinkaan:
1. Hyväosaisella on mahdollisuus valita, onko kotona vai huvipuistossa. Hyväosaisen kotiin jääminen tarkoittaa rahan säästymistä - köyhällä taas ei ole mahdollisuutta edes valita, koska rahaa ei kerta kaikkiaan ole.
2. Hyväosaisen kodista löytyy pleikkarit, trampoliinit, grillit, puolapuut, mönkijät, paljut... Ei välttämättä kaikkea tätä, mutta yleensä enemmän tilaa ja tekemistä sekä usein myös oma piha. Ei vertaudu ihan vuokra-asuntoon neuvostoaikaisessa kerrostalokompleksissa.
3. Hyväosaisen normaaliarki voi olla töistä harrastuksiin ja aktiviteetteihin juoksemista, jolloin lomalla kotona hengähtäminen on koko perheen laatuaikaa. Köyhä perhe saattaa olla kotona normaalistikin koko ajan.
4. Monellakaan köyhällä lapsiperheellä ei ole mummolaa tai sukulaisia maalla, saaristossa, mökillä tms. mihin voisi lapset saada kesällä. Köyhyys tuppaa periytymään ja sairastuttamaan, joten lasten mummola voi hyvinkin olla vielä pienemmässä kerrostaloasunnossa tai isovanhemmat jo manan mailla tai monisairaita/alkoholisteja/pienituloisia hekin, jolloin mummolassa ei ole varaa ruokkia lapsia sen enempää kuin kotonakaan.
Listaa voisi vielä jatkaa.
Itse olen ollut koko ikäni köyhä, ensin köyhän perheen lapsi ja sitten pitkään köyhä opiskelija ja pätkätyöläinen. Nyt on meneillään ensimmäinen loma, kun voi käydä lasten kanssa vaikka kahvilassa ilman että koko kuukauden budjetti kaatuu siihen, ja onhan tämä nyt aivan erilaista henkisesti kun on varaa valita, mitä tekee. Olen suunnattoman kiitollinen omasta tilanteestani.
Monikaan ei ymmärrä, että köyhät perheet ovat kotona ja käyvät kirjastossa, eväsretkillä, uimarannoilla jne. kun ei ole muita vaihtoehtoja. Kun siellä kirjastossa käydään vuodesta toiseen, kuukaudesta toiseen, viikosta toiseen eikä elämä ole juuri koskaan mitään muuta, se ei millään tavalla vertaudu niiden lapsiperheiden arkeen, jossa koronavuosi ja kesäloma ovat olleet ihanaa laatuaikaa lasten kanssa kotona ja huvipuistolomat voidaan hyvillä mielin jättää tämän kerran väliin.
Köyhyydessä yksi pahimmista asioista on valinnanvaran puute. Köyhä ei saa lomaa köyhyydestään.
Kommentit (611)
Vierailija kirjoitti:
Sama tässä korona karanteenissa. Työssäkäyvät keski-tai suurituloiset ja usein vielä omakotiasujat tai mökin omistavat hehkuttivat kuinka ihanaa on kun saa olla kotona. Tai mökillä.
Heillä on työt, jossa ehkä matkustamista ja paikasta toiseen liikkumista ja paljon ihmisten tapaamista, harrastukset (salilla oltiin jopa 5 kertaa viikossa tms.), lasten harrastukset ja viennit, mahdolliset luottamustoimet, jne. Koko ajan mennään ja aikataulutetaan elämää, kotona vain suunnilleen nukutaan.Kyllä varmaan silloin onkin ihanaa olla rauhassa kuukausi, pari kotona. Kun tietää, että taas kuitenkin pääsee palaamaan siihen entiseen, monipuoliseen elämäänsä.
Köyhällä on koko ajan sitä kotona kököttämistä. Kirjasto, uimahalli ja kirpputori henkireikä, nekin oli koroneristyksen ajan kiinni.
Pienet ympyrät olivat vieläkin pienempiä. Ja jatkuu edelleen, vaihtoehtoja ei paljon ole.
Se vaihtoehdottomuus valinnoissa on se suuri ero. Sitä eivät monet ymmärrä lainkaan, tai eivät ole ymmärtävinään.
Moni on tehnyt kotona tai mökillä etätöitä, kuten oma miehenikin. Se ei ole mitään "ihanaa rauhassa oloa", vaan oikeaa työntekoa. Miehenikin on tehnyt maaliskuusta tähän päivään asti pitkiä päiviä ja palavereja on ollut myöhään iltaan asti aikaerojen takia. Rankempia päiviä kuin normaalisti, ja monesti myös viikonloppuisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväosaisuus on oma valinta. Sen eteen on opiskeltu, tehty töitä ja joskus tehty valintoja, jotka eivät ole tuntuneet mukavilta. Siksi nyt voi valita huvipuiston tai metsäretken välillä.
Katso omaa elämääsi taaksepäin ja mieti, mitkä toisenlaiset valinnat olisivat antaneet sinulle paremman nykyisyyden. Kerro ne lapsillesi, että edes he eivät putoaisi samaan ainaisen valituksen kuiluun.On ja ei. Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, jos vaikka sairastuu. Vaatii myös paljon enemmmän ponnistaa paskoista lähtökohdista keskituloiseksi, kun syntyä kultalusikka suussa ja pitää yllä elintasoa.
Itse olen ponnistanut sieltä neukkukuutiosta alkoholistivanhempien luota keskiluokkaiseksi. Koulut kävin kunnolla ja kun muut biletti opiskeluaikoina, mä olin illat töissä. On tässä tuuriakin ollut, en sitä kiellä, mutta kyllä otan osan kunniasta ihan itselleni. Toki mä näin myös muunlaista elämää esim. kavereisen perheissä, joten tiesin että on muitakin vaihtoehtoja. Kaikilla ei näin ole.
Tiedostan kyllä, että milloin tahansa voi työttömyys, sairaus tms. kohdata. Siksi mä säästänkin koko ajan pahan päivän varalle. Ja nautin nyt kun ei ole rahasta niin tiukkaa. Eikä ole mitkään huipputulot, 2500e/kk ja miehellä suunnilleen saman verran. Kiva talo ja kivat harrastukset. Ei valittamista, mutta töitä tämän eteen on saanut tehdä.
Mä yritin samaa, mutta yliopistossa jo uuvuin ja masennuin pahasti, lapsuus sairastutti ja nyt olen monien diagnoosieni kanssa eläkkeellä. Olen nuori ja työkyvytön. Olisiko pitänyt vaan yrittää enemmän niin olisin päässyt samaan kuin sinä?
Nämä elämäntapaköyhät eivät koskaan osaa muuta kuin valittaa ja etsiä muista syitä omaan elämäntilanteeseensa. Koskaan ei omilla valinnoilla ole mitään tekemistä omassa elämässä.
Sama juttu kuin alkoholisteilla. Syy juomiseen on aina jossain muualla kuin omassa itsessä.
Koulussa työskentelevänä näen päivittäin näitä uhriutuvia valittajia, joita aina sossut potkivat päähän, kun eivät myönny siihen, tuohon ja tähän. Edes omasta lapsesta ei välitetä sen vertaa, että yritettäisiin kaikin keinoin tukea sosioekonomista loikkaa ylemmälle portaalle, vaan opetetaan lapsesta samanlainen selittelijä ja uhriutuja.
Ei kun nimenomaan narsistiperheistäkin usein vaikka kaikki olisivat "huonosta perheestä"niin ne narsistisesti muita polkevat kuspäät toki menestyvät usein aikuisina, ovathan he oppineet polkemana muita jo lapsena ja sillä tyllillä pärjää etenkin nykyaikana varsin kivasti(katso nyt vaikka tuota Trump-casea, siinä on yksi narsu päässyt pitkälle ja mitä kirjoitta nyt tämä psykologian professori sisaruksensa hänestä ja lapsuudestaan).
Syntipukki taas harvemmin menestyy, kiusataan jo lapsuudenkodissa lähes hengiltä ja sama jatkavat sitten koulu-ja työ"kaverit""myöhemmin, kun itsetunto ja kyky puolustaa itseään on tuhotuu jo lapsuudessa. Onnekkailla on varaa ja ymmärrystä hankkiututa (trauma)terapiaan edes aikuisina, voi varmasti menestyä sitten., jos saa haavansa korjattua edes jotenkin siellä. Mutta huom. varaa ja itsetunoa siihenkin tarvitaan, että uskaltaa ja osaa pytää(noh, VAATIA, kovin helpolla ei apua Suomessakaan saa)itselleen sitä terapiaakaan.
Mistä helvetistä revit sen, että huonotaustaisia ei tulisi auttaa, kun ei niistä kuitnekaan mitään tule"?! Nimenomaan tulisi auttaa AJOISSA, itsekin oli nhakera ja menestynyt koulussa, jos siellä ei olisi kiusattu niin usena oppilaan kuin joidenkin opettajienkin toiemsta, olisin voinut saada paskoihin kotioloihin edes jotai ntukea sieltä, mutta ei. Lopulta keho petti varmaankin niin helvetillisen vuosien stressin jälkeen, että sairastui loppuiäkseen. mutta heikkoutta ja omaa valintaa toki vaan sekin.
Kyllä olen monesti miettinyt,mitä minusta aikoinaan 9-10 oppilaasta olisi voinut tulla, jos kotioloihini ja koulukiusaamiseen olisikin puututtu ja ajoissa ja olisin päässyt vaikkapa johonkin vakaaseen, turvalliseen sijaisperheeseen asumaan. Mutta narsistivahempi osaa hiljentää uhrinsa, jos henki on uhattuna koko ajan, ei siinä paljon pieni,avuton lapsi lähde vaikka koulussa kertoilemaan, mitä siellä kotona ja koulussakin oikein tapahtuu kulissien takana. Toivon kaikille empatiakyvyttömille köyhien haukkujille koronaa ruttoa, nythän sekin leviää, olisitte kyllä kommenttienne perusteella ansainneet. Sit voisimme ilkkua, miksi VALITSITTE sairastua niihin?!;) Ja saattaisi ns.menestyskin ja kusi päästä karista siinä taudin aikana koristessa...
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää kesänviettovinkit niiltä, jotka eivät tajua ettei kaikkialla ole samanlaista. Esim. "menkää uimaan, se on ilmaista!" on turha vinkki köyhälle, joka asuu meidän paikkakunnalla: täällä ei ole ensimmäistäkään vesialuetta. Lähimmät ovat kymmenien kilsojen päässä ja vaativat autokyydin, ei sinne lähdetä edes pyörällä. Tai entäs tämä klassinen "menkää metsään keräämään marjoja!"? Täällä mitään metsää ole, ainakaan tässä kaupunginosassa. Jos pari metsämarjaa löytääkin puskasta, ne on ne samat puskat, joihin kusetetaan koiratkin.
On sanomattakin selvää, että mikään kesänviettovinkki ei sovi kaikille. Ja toisaalta uimisvinkki on sikäli turha, että eiköhän kaikki keksi sen itsekin. Mutta ei tuollaisesta nyt sen takia kannata hermostua, jos se ei omalla paikkakunnalla onnistu - suurimmassa osassa Suomea lienee kuitenkin jokin uintimahdollisuus, oli se sitten meri, järvi, joki tai lampi, joten kyllähän uiminen suurimmalle osalle ON ihan mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Me olemme kaikki hyväosaisia. Se ei tarkoita samaa kuin hyvätuloinen tai keskituloinen vs. huonotuloinen.
Minä olen keskituloinen, mieheni huonotuloinen. On tosiaan oma piha, jossa kiipeilyteline ym. Lapsella on pari harrastusta, joihin menee yhteensä noin 200 euroa kuussa. Meillä on kaksi isokokoista koiraa, jotka syövät paljon ja joiden hoitolamaksut ovat melkoiset, jos olemme esim. 1-2 viikkoa reissussa. Tämä elintapa on oma valintamme.
Meillä ei ole paljua, mökkiä, saaristolaishuvilaa, mummolaa, siirtolapuutarhaa tai muutakaan kesänviettopaikkaa. Olemme kotona. Tänä kesänä käymme museoissa ja kirjastossa kotikaupungissa ja sitten parin sadan kilometrin säteellä eläintarhassa, huvipuistossa ja kylpylässä. Miehellä ei ole lomaa, joten lapsen kanssa kahdestaan toteutamme nuo kesäretket. Rahaa ei ole ylimääräistä, sillä omakotiasuminen on kallista, kiinteistöverokin on 600 euroa, ja autojen ylläpitäminen siihen päälle nielee euroja.
Monena kesänä olen saanut säästettyä rahaa viikon ulkomaanmatkaan koko perheelle, mutta tänä kesänä se ei onnistunut, sillä sijoitin kerrankin itseeni: kävin kampaajalla, ostin uuden sängyn ja uuden polkupyörän ja aloitin uuden harrastuksen, koska lapsi on vihdoin se ikäinen, että pärjää yksinkin kotona.
Heikkotuloinen voi olla elintasoltaan meidän kanssamme samassa, jos asuu pienemmässä asunnossa vuokralla kaupungin keskustassa työpaikan vieressä. Rahaa säästyy melkoisesti.
No tässähän on juuri se, ettelämäntapanne on oma valintanne, teillä on vaihtoehtoja pitää ne kaksi isoa koiraa jne.
Sillä heikkotuloisella ei ole valinnanmahdollisuutta, hän joutuu elämään sillä pienellä rahalla.
Sinä olet keskituloinen, mies huonotuloinen (mitä luokka tulot sitten ovatkin). Teitä on kaksi, on kahden rahat kuitenkin. Saattaa olla säästöjäkin. Sillä heikkotuloisella saattaa olla vain yhden ihmisen pienet tulot joista maksaa kaikki yksin.
Siinäkin on iso ero.
Tämä ketjussa aloittaja juuri puhui, että köyhä ei voi valita.
Mikä on hyväosainen? Me asutaan siellä neukkukuutiossa vuokralla, 2 aikuista ja kolme lasta. Mies duunari, mä osa-aikainen työntekijä. Säästämällä mekin päästään huvipuistoon ja matkoille. En mä osaa mitenkään pitää säästämistä erikoisena tai varakkaiden etuna.
Itse säästin työmarkkinatuesta kympin kuussa. Kyllä sillä jotain kivaa jo kesällä tekee.
Vierailija kirjoitti:
Joopa joo. Synnyin työläisperheeseen ja olen suvun ensimmänen ja edelleenkin ainoa ylioppilas. Oli lama ja molemmat vanhemmat työttöminä. Lukioon muutin toiselle paikkakunnalle. Vanhemmat eivät avustaneet joten päivän ainoa ateria oli koulussa saatu + näkkäriä ja makaroonia kotona. Päätin menestyä. Menin yliopistoon ja nostin maltillisen lainan. En syönyt edes 2,40 maksavaa opiskelijalounasta vaan omia eväitä halvemmalla. Eka työ oli palkkatuettu harjoittelu mistä ei maksettu paljon pas*aakaan. Maksoin lainan pois ja sitkuttelin halvalla. Siitä pikkuhiljaa koko ajan parempiin hommiin.
Nyt on millä mällätä. No, oliko kultalusikka suussa ja isin bemari? Kuka tahansa voi tehdä saman jos VIITSII sen sijaan että inisee.
Aha..entä jos geenit ei salli yliopisto opistelua
Ei kaikki ole älykkäitä
Mitä suosittelisit näille ..oppi ei mene päähän, kun ei ymmärrä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos köyhän elämä olisi samanlaista kuin hyväosaisellakin, kuka viitsisi tehdä enää töitä? Suurin osa hyväosaisistakin on opiskellut, paiskinut töitä ja edennyt urallaan juuri siksi, että olisi sitten mistä valita.
Jos töitä paiskimalla rikastuu, miksi niin moni niska limassa raatava siivooja tai lähihoitaja on köyhä?
Jätit huomioimatta ne pari muuta asiaa. Opiskelu ja uralla eteneminen.
Silti joku jää aina köyhäksi, koska jonkunhan ne pienipalkkaiset duunit on tehtävä. Pienituloisuus on rakennettu meidän talousjärjestelmään, jossa duunari tekee suorittavan työn pienellä palkalla, ja muut korjaavat voiton päältä. Ei kaikki vaan voi tässä systeemissä tehdä niitä hyvätuloisia töitä. Niistä kilpaillaan ja joku jää aina rannalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tässä korona karanteenissa. Työssäkäyvät keski-tai suurituloiset ja usein vielä omakotiasujat tai mökin omistavat hehkuttivat kuinka ihanaa on kun saa olla kotona. Tai mökillä.
Heillä on työt, jossa ehkä matkustamista ja paikasta toiseen liikkumista ja paljon ihmisten tapaamista, harrastukset (salilla oltiin jopa 5 kertaa viikossa tms.), lasten harrastukset ja viennit, mahdolliset luottamustoimet, jne. Koko ajan mennään ja aikataulutetaan elämää, kotona vain suunnilleen nukutaan.Kyllä varmaan silloin onkin ihanaa olla rauhassa kuukausi, pari kotona. Kun tietää, että taas kuitenkin pääsee palaamaan siihen entiseen, monipuoliseen elämäänsä.
Köyhällä on koko ajan sitä kotona kököttämistä. Kirjasto, uimahalli ja kirpputori henkireikä, nekin oli koroneristyksen ajan kiinni.
Pienet ympyrät olivat vieläkin pienempiä. Ja jatkuu edelleen, vaihtoehtoja ei paljon ole.
Se vaihtoehdottomuus valinnoissa on se suuri ero. Sitä eivät monet ymmärrä lainkaan, tai eivät ole ymmärtävinään.Moni on tehnyt kotona tai mökillä etätöitä, kuten oma miehenikin. Se ei ole mitään "ihanaa rauhassa oloa", vaan oikeaa työntekoa. Miehenikin on tehnyt maaliskuusta tähän päivään asti pitkiä päiviä ja palavereja on ollut myöhään iltaan asti aikaerojen takia. Rankempia päiviä kuin normaalisti, ja monesti myös viikonloppuisin.
No mutta onhan se etätyö ihan samalla lailla rankempaa niillekin, joiden palkka on pienempi ja joilla ei ole mökkiä. Kyllähän mökillä kuitenkin voi nauttia itselle rakkaista maisemista, käydä kesällä uimassa, ja jo se, että on viihtyisä paikka, auttaa paljon. Näin ainakin itselläni.
Jaa. Mitenkäs sitten meidän lapsuudenperhe?
Molemmat vanhemmat oli perus duunariammateissa, samoin heidän vanhempansa. Kun jotain on haluttu, siihen on säästetty. Ei löydy ferraria pihalta, ei. Mutta pari mökkiä, pari autoa ja omakotitalo. Ulkomailla käytiin ainakin 2xvuodessa. Kotimaassa reissattiin. Kaikenlaista harrastusvälinettä löytyi kyllä. Ilmaista tekemistäkin hyödynnettiin; lähialueella uimarantoja, kirjasto jne.
Ja velkaa ei ole ollut kuin omakotitalosta ja senkin vanhemmat maksoi pois muutamassa vuodessa.
Tupakkaa ei poltettu, baareissa ei käyty. Lapsia 2, koska enempään ei varaa. Yksi koira.
En voinut ainakaan itse usienkaan syödä opiskelijaruokaa, koska se olismeillä jotain lenkkimakkaraa, eines-kanapullia, kasvisruokana puuroa jne. En voi sairautnei takia syödä punaista lihaa ja puuro taas ei pidä kovinkaan akuaa nälkää puhumattakaan, että 2,60€on mielestän isuolainen hinta puurolautasellisesta, voin kotona keittää useammankin puuron tuohon hintaan. Yliopistolla oli parempia ja monipuolisempia ruokia tarjolal kyllä (kasvisruokakin todellakin muutakin kuin puuroa, kun siellä josksu kävin(itse kävin AMK).
Ja mulle ainakaan kuntoielvana ei olsii riittänyt yksi eli tuo koulueteria pitämään nälkää koko poäivän, ku ns eoli just noita eineksiä ym.hiilarimössöä, jossa ei proteiineja nimeksikään ja kun liikui jo koulumatkat kävellen, siitäki ntuli melkein 10km liikuttua yhteensä. Et ennemmi nsit ostin vähillä rahoillani kanamunia, raejuusto,linssejä ym.halvahkoja mutta proteeinipitoisempia ruokia kuin nuo meidän koulun tarjoamat safkat.
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää kesänviettovinkit niiltä, jotka eivät tajua ettei kaikkialla ole samanlaista. Esim. "menkää uimaan, se on ilmaista!" on turha vinkki köyhälle, joka asuu meidän paikkakunnalla: täällä ei ole ensimmäistäkään vesialuetta. Lähimmät ovat kymmenien kilsojen päässä ja vaativat autokyydin, ei sinne lähdetä edes pyörällä. Tai entäs tämä klassinen "menkää metsään keräämään marjoja!"? Täällä mitään metsää ole, ainakaan tässä kaupunginosassa. Jos pari metsämarjaa löytääkin puskasta, ne on ne samat puskat, joihin kusetetaan koiratkin.
Mikäs kaupunki on kyseessä, kun ei metsää ole lähelläkään eikä yhtäkään vesistöä?
Eikö siis hyvätuloiset saisi nauttia mökkeilystä tai kotona olosta?
Vierailija kirjoitti:
Ei kun nimenomaan narsistiperheistäkin usein vaikka kaikki olisivat "huonosta perheestä"niin ne narsistisesti muita polkevat kuspäät toki menestyvät usein aikuisina, ovathan he oppineet polkemana muita jo lapsena ja sillä tyllillä pärjää etenkin nykyaikana varsin kivasti(katso nyt vaikka tuota Trump-casea, siinä on yksi narsu päässyt pitkälle ja mitä kirjoitta nyt tämä psykologian professori sisaruksensa hänestä ja lapsuudestaan).
Syntipukki taas harvemmin menestyy, kiusataan jo lapsuudenkodissa lähes hengiltä ja sama jatkavat sitten koulu-ja työ"kaverit""myöhemmin, kun itsetunto ja kyky puolustaa itseään on tuhotuu jo lapsuudessa. Onnekkailla on varaa ja ymmärrystä hankkiututa (trauma)terapiaan edes aikuisina, voi varmasti menestyä sitten., jos saa haavansa korjattua edes jotenkin siellä. Mutta huom. varaa ja itsetunoa siihenkin tarvitaan, että uskaltaa ja osaa pytää(noh, VAATIA, kovin helpolla ei apua Suomessakaan saa)itselleen sitä terapiaakaan.
Mistä helvetistä revit sen, että huonotaustaisia ei tulisi auttaa, kun ei niistä kuitnekaan mitään tule"?! Nimenomaan tulisi auttaa AJOISSA, itsekin oli nhakera ja menestynyt koulussa, jos siellä ei olisi kiusattu niin usena oppilaan kuin joidenkin opettajienkin toiemsta, olisin voinut saada paskoihin kotioloihin edes jotai ntukea sieltä, mutta ei. Lopulta keho petti varmaankin niin helvetillisen vuosien stressin jälkeen, että sairastui loppuiäkseen. mutta heikkoutta ja omaa valintaa toki vaan sekin.
Kyllä olen monesti miettinyt,mitä minusta aikoinaan 9-10 oppilaasta olisi voinut tulla, jos kotioloihini ja koulukiusaamiseen olisikin puututtu ja ajoissa ja olisin päässyt vaikkapa johonkin vakaaseen, turvalliseen sijaisperheeseen asumaan. Mutta narsistivahempi osaa hiljentää uhrinsa, jos henki on uhattuna koko ajan, ei siinä paljon pieni,avuton lapsi lähde vaikka koulussa kertoilemaan, mitä siellä kotona ja koulussakin oikein tapahtuu kulissien takana. Toivon kaikille empatiakyvyttömille köyhien haukkujille koronaa ruttoa, nythän sekin leviää, olisitte kyllä kommenttienne perusteella ansainneet. Sit voisimme ilkkua, miksi VALITSITTE sairastua niihin?!;) Ja saattaisi ns.menestyskin ja kusi päästä karista siinä taudin aikana koristessa...
Kusipäät on töissä ja uhrit työttöminä. Sitten ihmetellään kun ei veroja haluta maksaa lisää
Ymmärtän ap:n pointin.
Minä ja mieheni työläisperheestä ja vaatimattomusta oloista. Sukulaiset ja kirjasto olivat ne vapaa-ajanvietto- ja lomailutavat.
Nyt lapsemme saavat esittää lomatoiveensa ja useimmiten ne pystytään toteuttamaan. On käyty uimassa usein, jädellä, minigolfissa, shoppailtu, syöty kesäherkkuja torilla, syöty ravintoloissa, mökkilomailtu, käyty minikaupunkilomalla. Suomen lomareissukin suunnitteilla.
Ei minulla lapsuudessani ollut mitään tuollaista. Tosin ei kavereillanikaan. Varmasti joillakin oli. Some tietyssä mielessä vääristää tämän hetken todellisuuden.
Kun pääsin töihin valmistuttuani koin huonoa omaatuntoa ravintolassa syömisestä. Lapsuuden perheessä näin ei tehty. Samoin shoppailtiin vain alennusmyynneissä. Mitään elämyksiä ei lapsuudessa järjestetty. Koko perheen kesken ei ollut varaa käydä missään.
Tietynlainen nöyryys on sisälläni tämän asian suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Eikö siis hyvätuloiset saisi nauttia mökkeilystä tai kotona olosta?
Tietenkin saa, mutta jos pienituloinen harmittelee kalliita huvipuistolippuja niin se ei ole oikea paikka tulla kertomaan siitä, kuinka itse nauttii kotona olemisesta vaikka olisi rahaa lippuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tässä korona karanteenissa. Työssäkäyvät keski-tai suurituloiset ja usein vielä omakotiasujat tai mökin omistavat hehkuttivat kuinka ihanaa on kun saa olla kotona. Tai mökillä.
Heillä on työt, jossa ehkä matkustamista ja paikasta toiseen liikkumista ja paljon ihmisten tapaamista, harrastukset (salilla oltiin jopa 5 kertaa viikossa tms.), lasten harrastukset ja viennit, mahdolliset luottamustoimet, jne. Koko ajan mennään ja aikataulutetaan elämää, kotona vain suunnilleen nukutaan.Kyllä varmaan silloin onkin ihanaa olla rauhassa kuukausi, pari kotona. Kun tietää, että taas kuitenkin pääsee palaamaan siihen entiseen, monipuoliseen elämäänsä.
Köyhällä on koko ajan sitä kotona kököttämistä. Kirjasto, uimahalli ja kirpputori henkireikä, nekin oli koroneristyksen ajan kiinni.
Pienet ympyrät olivat vieläkin pienempiä. Ja jatkuu edelleen, vaihtoehtoja ei paljon ole.
Se vaihtoehdottomuus valinnoissa on se suuri ero. Sitä eivät monet ymmärrä lainkaan, tai eivät ole ymmärtävinään.Moni on tehnyt kotona tai mökillä etätöitä, kuten oma miehenikin. Se ei ole mitään "ihanaa rauhassa oloa", vaan oikeaa työntekoa. Miehenikin on tehnyt maaliskuusta tähän päivään asti pitkiä päiviä ja palavereja on ollut myöhään iltaan asti aikaerojen takia. Rankempia päiviä kuin normaalisti, ja monesti myös viikonloppuisin.
No mutta onhan se etätyö ihan samalla lailla rankempaa niillekin, joiden palkka on pienempi ja joilla ei ole mökkiä. Kyllähän mökillä kuitenkin voi nauttia itselle rakkaista maisemista, käydä kesällä uimassa, ja jo se, että on viihtyisä paikka, auttaa paljon. Näin ainakin itselläni.
Tietysti. Mutta pointtini olikin se, ettei se etätyö mitään mainittua "ihanaa rauhassa oloa" kaikilla ole. Se on monilla jopa normaalia työtä rankempaa, vaikka kuinka ikkunasta avautuu järvimaisema.
Siis kyllähän hyväosaisetkin käyttää kirjastoa yhtälailla.