Mitä olisit halunnut tehdä lapsena, mutta et saanut?

Halusin koiraa siitä asti  kun muistan. Vihdoin 8-vuotiaana sen sain!

Mä olisin halunnut kanssa ihan tavallisia asioita. Mä olisin halunnut onkia, se oli sellaista rauhallista yhdessäoloa vanhempien kanssa. Mun isä ei arvostanut mitään ekstraa, siis tyyliin iltapäiväkshveja pihalla, koska siitä oli enemmän vaivaa ja se aika oli pois työnteosta. Jotenkin varoi koko ajan ettei ole liian kivaa. Muutenkin mun mielestä oli ihan outoa jos jotkut kävi vaikka koko perheen voimin hiihtämässä tai pyöräilemässä. 

Me saatiin harrastaa, äiti kuskasi kyllä. Meillä oli vaatteita ja lelujakin, 1970-luvun mittapuulla jopa paljonkin. Vanhemmat keskusteli meidän kanssa ja isä auttoi läksyissäkin. Mutta mitään hauskaa ei perheenä tehty yhdessä, aina vaan töitä, koulua tai harrastuksia. 

Minä olisin halunnut lemmikin. Enpä saanut. Isä oli allerginen, joten ymmärsin etten voi saada mitään karvaista lemmikkiä kuten kissaa tai koiraa, joten pyysin sitten että saisin edes akvaarion. Ja minua pännii vieläkin etten sitäkään saanut. Pidin eläimistä todella paljon, haaveilin jopa eläinlääkärin urasta (jolle en kuitenkaan lähtenyt).

Olisin myös halunnut matkustaa ulkomaille. Taisin olla vasta yläasteella kun pääsin ensimmäistä kertaa Tukholmaan, vai olikohan se Tallinnaan. Kuuntelin kateellisena luokkakavereiden etälänmatkojen kuvauksia. Me vain vietimme kaikki kesälomat aina mökillä, mökillä, mökillä, eikä isompaan ulkomaanmatkaan olisi kai ollut edes varaa.

Pitkäaikainen haaveeni oli ottaa rivarimme (mielestäni tilavalle) takapihalle elätti-norsu tai jos ei norsu niin edes lehmä. Äitimme ei -kas kummaa- suostunut, vähän nipo kun aina oli... :)

[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 21:35"]

Pitkäaikainen haaveeni oli ottaa rivarimme (mielestäni tilavalle) takapihalle elätti-norsu tai jos ei norsu niin edes lehmä. Äitimme ei -kas kummaa- suostunut, vähän nipo kun aina oli... :)

[/quote]

Mä halusin rintamiestalon puukellariin karsinan ponille ja tietysti sen ponin. Olin vakuuttunut, että piha riittää tarhaksi. Nipottava äiti pilasi tämän suunnitelman. Onkohan meidän äidit siskoksia?

Olisin halunnut kivan äidin, mutta sain ahdistuneen, masentuneen, narsistisen mielenterveysongelmaisen, jolla oli ilkeät puheet. Haaveilin aina kun näin aikuisia naisihmisiä, että olisipa tuo minun äitini tai tuo tai tuo, lähes kaikki olisi kelvanneet.

Halusin todella kovasti nukkekotia ja erilaisia vauvanukkeja vielä 8-vuotiaana. Ihan turhaan.  Olisin halunnut myös harrastaa jalkapalloa, mikä ei käynyt päinsä. Edes omaa jalkapalloa en saanut. Sain sen sijaan kohtuuttoman vastuun kotitöistä jo eskarilaisesta lähtien.

Halusin todella kovasti nukkekotia ja erilaisia vauvanukkeja vielä 8-vuotiaana. Ihan turhaan.  Olisin halunnut myös harrastaa jalkapalloa, mikä ei käynyt päinsä. Edes omaa jalkapalloa en saanut. Sain sen sijaan kohtuuttoman vastuun kotitöistä jo eskarilaisesta lähtien.

1a. Pelata jääkiekkoa. Isä olisi varmasti antanut (valmensi itsekin), äiti ei. Siihen aikaan piti olla todella voimakasluonteinen tyttö, että sai puskettua itsensä poikien joukkueeseen, tyttöjoukkueita ei ollut. Äidilläni ei ollut mitään intressiä minua kuskailla harrastuksiin, ja jääkiekko olisi ihan vihoviimeinen, mihin hän olisi minua vienytkään. Ja isä oli aina kiinni valmentamansa joukkueen lätkäharjoituksissa.

1b. Tanssia. Pari kertaa kävin kaverin kanssa tanssiharkoissa, mutta tämä kaatui siihen, ettei äiti edelleenkään kuljettanut ja isä oli edelleenkin aina valmentamassa. Ja siihen, että äiti nauroi tanssiseuran nimeä, joten minua alkoi hävettää koko toive...

2. Piti katsoa pikkusiskon perään jo alakoululaisena. Taidettiin olla jokunen viikko kesällä kahdestaan kun minä olin 11 ja sisko 5, vanhemmat olivat töissä. Loma-aikaa jonkin verran vanhemmat porrastivat, mutta kun ei niitä kesälomapäiviä riittänyt silti koko kesäksi ja halusivat säästää pikkusiskon päivähoitokuluissa.

Olisin halunnut koiran. Koska vanhemmat eivät olleet myötämielisiä, aloimme ystäväni kanssa säästää salaa rahaa koiranhankintaa varten. Veimme pulloja kauppaan jne. Suunnittelimme säilyttävämme koiraa meidän kerrostalon pyöräkellarissa. Vanhempien ei tarvitsisi koskaan saada tietää! Saimme kasaan alle kymmenen markkaa, kunnes kaverini kyllästyi ja vaati osuutensa rahoista takaisin.

Olisin halunnut mökillemme kilejä. Pöljät vanhemmat eivät suostuneet. Vetosivat siihen, että muka talvella ne kuolisivat, kun emme kävisi mökillä enää viikoittain.

Mulla oli ihan onnellinen lapsuus, mutta pari asiaa on jäänyt kaivelemaan.

Olisin halunnut 12-vuotiaasta asti lähteä muutaman kilometrin päähän kylälle koulukavereita tapaamaan, mutta en saanut, koska matka oli kuulemma vaarallinen pyörällä ja ei voi tietää, kuka siellä vastaan tulisi (varmaan se yksi kaikkien tuntema kylähullu). Uimaankin olisin halunnut, mutta osasin kuulemma uida hyvin vasta 15-vuotiaana, jolloin lopulta pääsin rannalle kaverin kanssa. Tosin sillä ehdolla, että kaverin äiti on siellä. Että otti päähän, että oikeasti uskoin noihin juttuihin. Tottelemattomuudesta olisi tosin seurannut pienen ikuisuuden mittainen aresti. 15-vuotiaana ja vanhempana sain jatkuvasti kuulla siitä, kuinka mua ei voi kuskata, koska bensa on kallista jne. Olen pienituloisesta perheestä, joten se oli myös totta, mutta toisaalta taas olen miettinyt, oliko tuokin argumentti osaksi vain keino saada minut pysymään kotona. Sitten vielä ihmeteltiin, kun mulla ei ollut kavereita.

Kun Maija Vilkkumaan Ei nousi radiohitiksi, aloin pitää siitä heti... 

Mä olisin halunnut myös rattikelkan, mutta sain sellaisen rattipulkan. Halusin istuvan vauvanuken, mutta sain sellaisen tönkön. Olisin halunnut musiikkikouluun, mutta rahat eivät riittäneet, vaikka läpäisin koulun testinkin Olisin halunnut muuttaa 2-keroksiseen taloon tai kerrostaloon. Olisin halunnut matkustella ja käydä huvipuistoissa.

Söin ensimmäisen ravintola-aterian muutettuani kotoota pois. Jos söimme ulkona, niin syötiin jollain huoltsikalla. Vaatteet ostettiin aina halvimmasta paikasta, leluja ei saanut kuin jouluna ja synttäreinä ja nekin aina jotain halppiskopioita. Olisin halunut myös näyttää tunteeni ja tuntea, että mua rakastetaan oikeasti. Olisin halunnut myös yksityisyyttä.

Olisin halunnut ratsastaa!

Olisin halunnut partioon, mutta siella kuulemma opetettiin vaaria arvoja.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 12:40"]

Mä olisin halunnut myös rattikelkan, mutta sain sellaisen rattipulkan.

[/quote]

Minäkin olisin muuten halunnut rattikelkan. En ikinä saanut. Syykin selvisi, kun ostettiin lapselle rattikelkka. Äitini mielestä ostos oli ihan turha, sillä hänen veljensäkin (synt. 1954) sai lapsena rattikelkan ja se meni heti rikki. Syy se on toki tuokin, rattikelkkojen laatu on toki sama 60-luvun alussa kuin 80-luvulla tai 2010-luvulla.

En myöskään saanut autorataa enkä jääkiekkopeliä, koska olin tyttö. Piti ajella / pelata sitten kaverin luona, kun kaverin pikkuveljellä oli molemmat.

-56

Ei harmita kyllä enää, mutta joskus haikailin pienten nukkien nukkekotia, jonka näin jossain kylässä. Sen sijaan minulle isä teki itse ison barbien nukketalon (1 iso huone) ja huonekalut sinne. Sitä osaan nyt aikuisena arvostaa, vaikkei siitä ole  enää mitään jäljellä (meni veljen lapsien leikkiin.)

Aina piti kävellä tai pyöräillä koulumatkaan. KUmman pitkältä se kilometri aina joskus tuntui. Mutta aikuisena taas huomaan, kuinka hyödyllistä se oli, ulkoilua ja kuntoilua myös talvipimeässä (ainakin aamulla oli pimeää)

Minäkin halusin kävellä junaradalla ja kävelin ystäväni kanssa tietysti junaradalla ja jäimme kiinni ja me saimme kotiarestia kaksipäivää.

Olisin halunnut harrastaa balettia tai ratsastamista tai pianonsoittoa. En voinut harrstaa mitään mistä olisi pitänyt maksaa jotain.

Olisin halunnut harrastaa, edes jotain!

Toin puistosta siilin muovikorissa kotiin ja olisin halunnut pitää sen lemmikkinä. En saanut. Harmitti silloin, mutta sattuneesta syystä ei enää ;) Olisin halunnut isosiskon (olen esikoinen), mutta se oli tietysti myöhäistä siinä vaiheessa.

En olisi aina halunnut harrastaa pianonsoittoa. Vanhemmat eivät olleet mitenkään niuhoja sen kanssa, eivät kytänneet harjoittelemista, eivätkä edes varsinaisesti pakottaneet jatkamaan, mutta pyysivät miettimään eikö olisi isompana kiva osata soittaa ja eikö jatkettaisi vielä tämä vuosi. Olen todella onnellinen siitä, että kävin lopulta soittotunneilla 16-vuotiaaksi asti.